Heippa!
Itseäni on jo kauan houkuttanut lähteä aupairiksi ulkomaille. Lähinnä Australia, Irlanti ja Espanja kiinnostavat. Nyt ensi syksyä ajatellen olisi sopiva aika lähteä kun nykyinen työsuhde loppuu heinäkuussa, eikä seuraavasta työpaikasta ole tietoakaan. Olen melkein valmis lähihoitaja, ja työkokemukseni koostuu pääasiassa erilaisista lastenhoitotehtävistä, yheensä kokemusta lapsista löytyy noin kolmisen vuotta kokopäiväisenä työntekijänä.
Mietityttää vaan avopuolison jättäminen suomeen. Omistan myös kaksi koiraa ja kaksi kissaa ja niiden hyvinvointi mietityttää mikäli lähden aupairiksi. Kellään muulla ollut samaa tilannetta? Miten toimit ja miksi?
Entä kirjoitetaanko perheen kesken työsopimus? Miten perheet ovat suhtautuneet jos olet kieltäytynyt lisätunneista jos sinulla esimerkiksi on jo ollut sovittua menoa?
Sitten tuo kielitaito.. Osaan suomen ja ruotsin lisäksi englantia. Suomen lisäksi se on oikeastaan ainoa kieli millä tulen toimeen. Nykyinen perhe jossa täällä suomessa työskentelen on ruotsalaisamerikkalainen, ja miehen kanssa puhun aina englantia koska hän ei osaa suomea. Olemme tulleet hyvin toimeen, eikä ole tullut väärinkäsityksiä. Eli aina olemme puolin ja toisin toisiamme englannilla ymmärtäneet vaikken sitä niin sujuvasti puhu, enemmänkin mongertaen :D
Ongelmani sen suhteen on että ymmärrän kun minulle puhutaan mutta minun on vaikea kommunikoida, joskin totun siihen aina hetkessä.
Oletteko puhuneet perheissä aina lapsille englantia / maan kieltä, vai oletteko puhuneet myös suomea?
Ja onko taskuraha riittänyt aina haluamaanne ja mitä perhe on teille kustantanut? Kustantaako shampoot sun muut yleshygienajutut automaattisesti vai riippuuko perheestä?
Tässä oli joitakin mietteitä mitä päässä tällä hetkellä liikkuu.. kaikenlaisista kokemuksista, niin hyvistä kuin huonoistakin olisi kiva kuulla!:)
kysymyksiä vanhoille auppareille!
emssi
161603
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Entä ajokortti? Onko se aivan välttämätön?
En ole hakemasi vanha auppari (takana 4kk) mutta vastailen silti omien kokemuksien mukaan :) Eli siis, tämän perheen kesken me ei tehty kirjallista työsopimusta. Ollaan alusta asti tultu niin hyvin toimeen että en ole jälkeenpäinkään kokenut tarpeelliseksi. Tehtiin heti selvät pelisäännöt niin minulle, lapsille kuin vanhemmillekin ja hyvin on toiminut. Tottakai joissakin tilanteissa kirjallinen työsopimus on ihan hyvä, esim. ettei tule noin vaan heitetyksi pihalle perheestä (työsopimuksessa on hyvä lukea irtisanomisaika). Tämä perhe on suhtautunut tosi hyvin niinä harvoina kertoina jolloin olen kieltäytynyt lisätunneista. Ja ovat kyllä oikeastaan aina ensin kysyneet hyvissä ajoin että onko mulla menoa sinä ja sinä viikonloppuna. Lisäksi meillä on keittiön seinällä kalenteri, jossa on erilliset sarakkeet niin lapsille kuin aikuisillekin, joten sinne on helppo kirjata ylös omat menonsa ja tarkistaa muiden menot että tietää miten toimia minäkin päivänä. Ja on muuten ollut tosi toimiva juttu! :) Ja kielitaidosta.. Britteihin tullessani osasin kyllä englantia, olen kuitenkin lukenut sitä monta vuotta, mutta aina on ollut ongelmia puhumisen ja eritoten ääntämisen kanssa. Ymmärtäminen on taas ihan huippuluokkaa. Mutta 4kk _suomalaisessa_ perheessä on tehnyt ihmeitä mun kielitaidolle, uskallan nykyään jo avata suuni ja saan asiani sanottua. Joskus on toki jotkut sanat hukassa kun menee aina välillä paniikkiin kun jotain pitää sanoa, mutta onneksi kuitenkin asiat on saanut sanotuksi. Mulla on tässä perheessä neljä lasta, ja kahden nuorimman kanssa puhun suomea. Kahden vanhimman kanssa puhun pääosin suomea, mutta aina välillä myös englantia. Ja kun tuo naapurintyttö on mulle kuin viides hoitolapsi, niin hänen kanssaan tulee puhuttua englantia (vaikkakin ymmärtää suomea yllättävän hyvin). Minä saan täällä palkkaa £10/pvä, ja kyllähän sillä toimeen tulee, on pakko tulla. Pieni summahan se on, mutta kun osaa pistää aina vähän sivuun tulevia suurempia reissuja tmv. ajatellen, niin on hyvä mieli. Ja itse olen ihan automaattisesti ostanut omat hygieniatarvikkeet, vaikka uskon kyllä että saisin käyttää näidenkin shampoita jne, jos olisi ollut tarvetta. Mieluiten kyllä käytän omiani, kun olen tottunut tiettyihin tuotteisiin jotka ovat hyviä omille hiuksille ja omalle iholle. Suurimmaksi eduksi tässä perheessä koen sen, että mulla on kaikki päivät oikeastaan sovittavissa. Perheen isä on Suomessa ja se tottakai rajoittaa vähän, mutta kun perheen äiti ei käy töissä, vaan opiskelee itsenäisesti, niin mulla on mahdollisuus saada viikollakin päiviä vapaaksi jne. Kysyit myös ajokortista.. ennen tähän perheeseen tuloa, tämä perhe mietti minun ja erään toisen tytön välillä. Ja päätyivät minuun sen takia koska minulla on ajokortti. Tottakai on myös niitä perheitä, jotka eivät sitä vaadi, mutta monet vaativat nimenomaan pitkien koulumatkojen ja harrastuksien takia. Ja onhan se toisaalta ihan kätevä, jos on pitempi matka esim. keskustaan, niin pääsee autolla nopeasti jos on mahdollisuus auton käyttöön vapaa-ajalla. Mutta on kuitenkin sanottava, että en kuitenkaan ole itse näiden kuukausien aikana täällä vielä ajanut, mutta se on toisaalta vain varajuttu, tuo mun ajokortti, että jos tarve tulee kuskata niin minulla on siihen mahdollisuus. Mutta kaikin puolin voin kyllä suositella au pair-kokemusta, varsinkin jos saa upean perheen itselleen! :)
Moikka. Neljassa eri perheessa olen ollut au pairina, kahdessa eri maassa. Ennen ensimmaista lahtoa olin todella peloissani koti-ikavasta, kielitaidosta ja kaikesta mahdollisesta, ja sitten jainkin ihan koukkuun ja nykyaan en vaihtaisi hetkeakaan pois. Aivan ehdottomasti suosittelen lahtemaan. Itse lahdin sen turvin, etta aina paasee takaisin jos silta tuntuu- onpahan ainakin kokeillut. Itsellani ei ole ajokorttia, joten ei omalla kohdalla ole ollut ongelma. Riippuu perheen sijainnista ja tarpeista. Itsella sijainnit olleet sellaiset etta koulut ja kaupat aina lahella. Kirjallisesta sopimuksesta ei ainakaan haittaa ole, ensimmaisen perheen kanssa kirjoittettiin, loppujen ei. Kielitaidosta ei kannata murehtia yhtaan, puhun nykyisin taysin kaksikielisesti elamantilanteeni takia suomea ja englantia, en olisi ikina uskonut tata ennen matkusteluita. Nopeasti sen oppii :) Ei ole tullut mieleenkaan puhua lapsille missaan perheessa suomea, mutta en ole kertaakaan ollut suomenkielisessa perheessa, aina paikallisessa (joka on oma suositukseni kaikille, paasee paremmin kieleen ja kulttuuriin kiinni omasta mielestani). Nuo hygieniajutut on kanssa riippunut perheesta, muistaakseni kaikissa on tarjottu perheeseen mentaessa, mutta tosiaan varmaankin jatkossa olen ostanut omia, oman mieltymyksen mukaan. Englantiin en itse menisi tuolla 10£ paiva, sain itse ensimmaisesta perheestani 55£vko ja se oli kylla kituutusta (vaikka aiti suomesta silloin talloin rahaa antoikin extraksi). Seuraavassa perheessa sain 80£, joka oli myos muiden tuttujen auppareiden keskimaarainen taskuraha. Kannattaa etsia rauhassa mukava perhe ja sellainen joka ei maksaisi ihan minimia, tekee oleskelusta mukavampaa (ellei sitten ole itsella riittavia saastoja). Mitas muuta... Itse myonnan etten pystyisi poikaystavaa jattamaan, mutta monilla kavereilla se on onnistunut ja hekaan ei ole katunut hetkeakaan. Hatun nosto, niin se pitaisikin menna, niin ei tarvitse myohemmin katua ettei tullut elamassa tehtya:) Mutta en voi muuta sanoa kun tsemppia ja tervemenoa, suosittelen ja tiedan etta kaikki kaverini jotka ovat olleet aupparina/vaihdossa tms suosittelevat myos :) uskomattomia elamankokemuksia!
Kiitos vastauksista! :) oli mukava kuulla muiden kokemuksia ja mielipiteitä. Ajattelen tosin itsekin että pääsehän sieltä pois, ja sehän on vaan kokemusta kaikilla mahdollisilla tavalla. Kuinka kauan teillä kesti sopeutua perheeseen? Tekikö ensimmäisten päivien aikana mieli pakata kamat ja lähteä kotiin? Mistä olette tietäneet että perhe on juuri teille oikea paikka? Onko käynyt niin että olet joutunut lasten kanssa toimimaan vastoin omaa moraalia / kasvatustapoja? Itseäni lähinnä arveluttaa se etten tulisi ymmäretyksi lasten puolelta. Tosin tuskin niin kauaa olisi mutta.. Laitoin eilen aupair.nettiin profiilin, ja kolme perhettä ilmoitti kiinnostuksena. Yhden kanssa töppäsi jo alkuun se ettei perheen toinen osapuoli osaa puhua englantia ollenkaan, ja minä en taas saksaa.. Mitä asioita perheiltä kannattaa kysyä / mitä heistä kannattaa tietää? Varmaan ihan uunoja kysymyksiä mutta koittakaa vastailla. :)
Kannattaa lähteä,jos kovasti mieli tekee.Elämässä katuu nimittäin eniten niitä asioita,jotka jättää tekemättä.Itse ainakin ajattelen,että kiikkutuolissa istuessa on mukava muistella tehtyjä asioita. Avomiehesi kanssa tosin kannattaa pohtia kaikki mahdolliset "jos sattuu" tilanteet,onhan sitten mietitty,jos jotain odottamatonta tulee eteen.Itselläni on onneksi ymmärtäväinen aviomies,joka on aina tukenut minun toilauksiani.Minun aupparointini on laajentanut hänenkin maailmankuvaansa.Olen ollut paikoissa,joissa minulla on ollut oma erillinen asunto,joten mieheni on ollut muutamia viikkoja aina luonani.Ja vastaavasti itse olen käynyt Suomessa kolmen kuukauden välein.(Matkavakuutuksen vuoksi)Meillä tämä on toiminut hyvin ja voinpa sanoa,että pitkässä avioliitossa nämä erilläänolot antavat uutta virtaa suhteelle.Ilman tätä pientä läppäriäni ja skype-yhteyttä en tulisi kyllä toimeen.Tämä on ehdoton,koska tämän välityksellä pysyn myös kotimaan asioissa ajan tasalla lukemalla uutiset päivittäin. Sen olen myös kokenut,että itselle ei tule täällä uusissa ympyröissä ikävä,koska ympärillä tapahtuu,näkee ja kokee uutta koko ajan.Mutta se ikävä voi tulla kaverille siellä kotimaassa,siellähän se tyhjä sänky on. Iltaisin soitellaan päivän kuulumiset toisillemme,kerrotaan varmaan perusteellisemmin kuin konsanaan kotona keittiön pöydän äärellä. Minulla on myös erittäin huono kielitaito,mutta aina olen tullut ymmärretyksi,joten sen vuoksi ei kannata huolehtia. Tosin olen ollut puolisuomalaisissa perheissä ja lapsille olen puhunut suomea. En ole niinkään kielen vuoksi lähtenyt maailmalle,vaan haistelemaan uusia tuulia ja tutustumaan uuteen maahan.Tässä hommassa jää ihan mukavasti aikaa koluta museoita ja muita nähtävyyksiä.Ja kunto on myös kohonnut ja paino pudonnut,tykkään nimittäin kävelystä.Yöelämä on jäänyt kokematta,muutta siihen ei ole ollutkaan tarkoitus tutustua. Tässä tämmöisiä kiireellä kirjoitettuja haja-ajatuksia.Mitkään kysymykset,joita esität eivät ole tyhmiä,vaikka täällä joskus voi saada ylimielisiäkin vastauksia. Onnea elämääsi!
Minäkin vastaan nyt joihinkin kysymyksiisi. Tuo seurustelukysymys on ihan teistä itsestänne kiinni. Sen verran voin oman kokemukseni perusteella sanoa että ei tämä mahdoton/ylitsepääsemätön urakka ole. Näkee asioita vähän uudessa valossa kun on melkein vuoden ollut erillään 4 vuoden seurustelun jälkeen. Itse tulin tänne sillä asenteella että ei tämä helppoa ehkä tule olemaan, mutta yritetään ainakin parhaamme. Ei siis kannata lähteä siitä ajatuksesta että tämä oli tässä. Ikäväänki sopeutuu. Monta itkupuhelua olen kyllä soittanut, ja turhaa riitaa on tullut nimenomaan ikävänkin takia, mutta poikaystäväni on ollut myös suunnaton tuki ja muistuttanut aina niistä valoisista puolista kun on ikävä on kaihertanut tai olen ottanut lasten kanssa yhteen. Itse tunnette itsenne ja toisenne parhaiten, mutta sanoisin että poikaystävä ei ole mikään este lähteä. Ainakaan jos niin päättää. Miettikää myös kämppäänne (asutte yhdessä eikö niin?), miten vuokranmaksun laita yms. Luultavasti lemmikkinnekin pysyvät elossa, vaikka...noh, miehet tiedetään kyllä, oli kyse sitten lapsista, eläimistä tai huonekasveista:) Minä sopeuduin tänne saman tien kun tulin, eikä pahoja ikäväaaltoja ole edes tullut, mitä kummastelen itsekin:D Ehkä sitä ajattelee asioita eri tavalla kun tietää että täällä tulen olemaan seuraavat 12 kk, jos siis kaikki menee hyvin. Niinkuin on mennytkin. Kyllä sen tietää jo sähköposteja vaihdellessa, tuleeko perheen kanssa juttuun vai ei. Hylkää siis kaikki perheet suosiolla, joiden kanssa et tunne olevasi samalla aaltopituudella, ne jotka eivät vain yksinkertaisesti kolahda. Kyllä au pairin mielestäni pitää vähän myötäillä vanhempien kasvatustapoja. Monessa perheessä lapset ovat hivenen hemmoteltuja (ei kaikissa), johtuisiko siitä että uravanhemmat ovat tottuneet menemään ehkä helpoimman kaavan mukaan. Meidän perheessä ainakin näin, äksyitkemisellä on tottuttu saamaan huomiota ja tahto läpi. Mutta ota oma linjasi heti alkuun, äläkä päästä lapsia niskan päälle. Kyllä he nopeasti senkin oppivat että sinun seurassasi tehdään niinkuin sinä sanot. Jos perheessä vähän isompia lapsia, heille voi jo selvittää että et osaa kieltä kunnolla ja että he voivat toimia opettajina. Minä kyselen vieläkin kaikennäköistä tyyliin "mikä tämä esine on?", "mitä tämä sana tarkoittaa" jne. Näin lapset tuntevat myös itse olevansa tärkeitä sinulle. Ja he tietävät ettet sinä voi ymmärtää kaikkea. Mutta tulet oppimaan heidänkin puhetapansa nopeasti. Kannattaa kysyä, onko ok jos perheesi, poikaystäväsi jne. tulevat kylään, samoin kaverisi paikanpäällä. Se ei nimittäin ole kaikille niin itsestään selvää. Jos olet asunut omillasi, suosittelen valitsemaan sellaisen perheen joka tarjoaa riittävästi omaa rauhaa. Minä en ole edes asunut omassa asunnossa ennen, ja olen silti todella tyytyväinen että huoneeni on kellarikerroksessa. Tänne pääsee etenkin huonoina päivinä kivasti pakoon lasten meteliä, mutta siitä huolimatta kaipailen jo itsenäistä asumista pikkuhiljaa. Mutta mahtavaa aikaa olen täällä elänyt, toivottavasti sinäkin nautit ajastasi aupparina!
Minulla meni ihan muutama päivä että tunsin oloni täällä kotoisaksi. Niin lapset kuin aikuisetkin ovat tässä talossa kaikki niin sosiaalisia ja ihania, että ei näiden kanssa voi olla tulematta toimeen! Lapset olivat heti samana iltana kovasti halailemassa ja tutustumassa jne. Toki se riippuu perheestä että miten äkkiä sopeutuu. Minä kuulun siihen porukkaan joka ei ole halunnut koko tänä aikana pakata kamojaan ja palata Suomeen. Tottakai oon ikävöinyt kavereita ja varsinkin silloin kun kaverit ilmoittelevat kännipäissään kuinka hauskaa niillä on ja että on ikävä, niin tulee haikea olo. Mutta ei kuitenkaan niin haikea että palaisin lopullisesti Suomeen. Mulla on koti Englannissa :) Eihän sitä oikeasti tiedäkään täysin että onko joku perhe sopiva itselle. Toki kannattaa mahdollisimman paljon olla yhteydessä ennen päätöstä ja tutustua kunnolla perheeseen. Mekin soiteltiin harva se päivä, vaikkei mitään asiaa ollutkaan. Tutustuttiin kunnolla ja nämä vaan tuntuivat niin sopivilta mulle. Ja onhan nämä sopivia! Perheen äitikin on mulle enemmän kaveri kuin host-äiti, ja näin ollen tietää musta enemmän asioita kuin jotkut kaverit Suomessa. Tottakai löytyy myös näitä perheitä jotka antavat sen vaikutelman että ovat unelmaperhe, mutta totuus onkin toinen kun perille pääsee. Mutta se pitää vain kokeilla; jos ei tunnukaan hyvältä esim. parin ekan viikon jälkeen, niin sitten voi palata. Mekin näiden kanssa ensimmäisinä päivinä päätettiin että katotaan miten homma toimii pari ekaa viikkoa jne. ja oli kyllä ihan hyvä ratkaisu, niin minun kuin perheenkin puolelta. Ja kyllähän lasten kanssa on tullut otettua yhteen ja vanhemmat ovat antaneet periksi välillä vähän liikaakin, mutta lapset tietävät sen että kun minä olen ainoa aikuinen talossa, niin minun säännöillä pelataan. Tehköön vanhempiensa seurassa toisin, mutta minä en kyllä anna periksi. Ja tämä on myöskin siis ihan vanhempien kanssa sovittua. Monesti minä kyllä pyrin pitämään kantani myös vanhempien ollessa kotona, mutta välillä se menee siihen että vanhempien sana on se viimeinen. Mutta siihen pitää vaan tyytyä että lasten kanssa yksin ollessa on sinun säännöt. Niin ja minulla tosiaan on täydet valtuudet pistää lapsia jäähylle/antaa kotiarestia/jne., eli olen talon kolmas aikuinen. Perheiltä kannattaa kysyä kaikkea mitä mieleen tulee! Juuri palkka-asioita, työ-ajat, vapaa-ajan viettomahdollisuudet, edut, ja ennen kaikkea kannattaa kysyä mahdollisten edellisten au pairien yhteystietoja. Minäkin sain ennen tänne tuloa kahden edellisen au pairin sähköpostiosoitteet ja heidän vastauksensa vain vahvistivat sitä tunnetta että haluan tulla tänne. Monesti nimenomaan on juuri niin, että vanhemmat kertovat eri asioita kuin edellinen au pair, joten kannattaa mahdollisuuksien mukaan ottaa yhteyttä niihin, että saa vähän tarkemman kuvauksen työstä ja perheestä.
Ihanaa että jaksoitte vastailla! Olen nyt kirjoitellut useita sähköposteja eri perheiden kesken, ja yksi on selkeästi ylitse muiden. Perheen äiti vaikuttaa oikein mukavalta ja meidän huumorintajukin menee yksiin. Ainut asia mikä jännittää on se että perheessä on kehitysvammainen tyttö. Tosin melkein valmiin lähihoitajana olen heitäkin hoitanut. Silti vieraassa maassa, eri kielellä kommunikointi.. äh. Tiedän jo nyt että lähden joka tapauksessa, jos en tähän perheeseen niin sitten muualle. Parisuhdetta siinä koetellaan mutta mielestäni se tekisi meille vain hyvää olla hetki erossa. Tiedän haittapuolekseni sen että minulla on periaatteet kasvatusmenetelmissä, joista en mielelläni luovu.. tosin osaan tehdä kompromisseja mutta koska olen muutenkin aika jääräpää niin saa nähdä.. esimerkkinä siis kun olin venäjän kielisessä päiväkodissa töissä enkä osannut sanaakaan venäjää, turhauduin. Kyseisessä paikassa lapset saivat istua pöydillä, päättää maistoivatko edes ruokaa jne. Ja tuollaista en nimenomaan ymmärrä.. Tuon perhe jonka kanssa olen paljon kirjoitellut tietää kyseisen asian minusta, ja sanoivat arvostavansa ja kuuntelevansa mielipiteitäni.. mutta onkohan näin kun paikalle eksyn. Olemme myös puhuneet asuinjärjestelyistä ja siitä kuinka paljon vapaa-aikaa minulla tulisi olemaan ja millainen heidän tyypillinen päivänsä olisi. Noista asioista mihinkään minulla ei ole sanomista, kaikki kuulosti hyvältä. Onko teillä tai tuttavillanne negatiivisia kokemuksia aupparina olosta? Tai oletteko kuulleet ns kauhutarinoita? :D
Äh älä viitsi murehtia kielestä! Et sinä sitä koko vuotta tule miettimään joka kerta suutasi avatessa että iik, ymmärtääköhän tuo nyt mitä olen sanomassa:D Sitä tulee harvoin ajateltua niin päin että miten itse suhtaudut jos juttlet ulkomaalaisen kanssa suomeksi. Ethän sinäkään hänen virheilleen naura, välillä nyt saattaa tulla jotain hämmennystä mutta samapa tuo. Itselleni ainakin tulee vain hyvä mieli, sillä tiedän omalta kohdalta sen miten kivaa on kun saa vieraalla kielellä asiansa selväksi:) Varsinaisia kauhutarinoita ei minun aupparitutuilleni ole käynyt, mutta muutama on lähtenyt yksinkertaisesti kun kemiat eivät perheen kanssa kohdanneetkaan. Pahaltahan se tuntuu kun homma ei sujukaan, mutta näitä tarinoita ei kannata pelästyä. Ja mitä noihin omiin periaatteisiin tulee, ehkäpä vuosi tekee siinäki mielessä ihan hyvää sinulle että opit joustamaan niissä:) Turhauttavaa kyllä, mutta välillä on pakko tehdä niinkuin isi ja äiti tekisi. Mutta peruskäskyt (älä leiki ruualla, ota kengät pois jalasta, älä heitä tavaroita jne) opit nopeasti uudella kielellä, sillä hahah, niitä tulee käytettyä paljon:D
Heippa. Täällä on tosi hyviä vastauksia. Itse olen menossa Hollantiin kesällä ja nyt on keskusteltu äidin kanssa monesta työhön liittyvästä asiasta..ja siitä mitä maksetaa extratunneista ts. babysittauksesta iltaisin/viikonlooppuisin.. äiti minulle ehdotti 2e/tunti. Tämä tuntuu minusta hassun pieneltä, mutta vaikea ajatella että mitä sitä voisi pyytää..? Millaisia sopimuksia teillä muilla on ollut tämän asian suhteen?
Kaksi euroa tunnilta on liian vähän,minusta vähintään 5e,koska sehän on yleensä ilta-ja yötyötä.Ja ylityötäkin vielä,jos "omaan " perheeseen teet. Tai vaihtoehtoisesti teet päivällä vähemmän,niin että viikottainen työaikasi ei ylity.
Jos palkkasi on esim 280e/kk ja teet 30h töitä viikossa, tuntipalkkasi on tällöin 2,33e. Se lasketaan sun perustuntien mukaan. Jos pyytäisit 5e/h niin aika kohtuutonta, koska saat kuitenki muun täyden ylläpidon. Itse tein "varastoon" extratunteja (juuri sen takia etten jaksa aina pyytää sitä 2-6e) ja puolen vuoden jälkeen olikin 420e kasassa.
Itselläni ei ole lastenhoidosta mitään virallista työtä takana, olen kuitenkin 8 lapsisen perheen vanhin, joka riitti aiemmalle perheelle sekä nykyiselle. Riippuen perheestä, jotkin vaativat enemmän kuten esimerkiksi ylioppilastutkinto on ollu monessa vaatimuksena, mutta on perheitä, joille riittää että on luotettava ja osaa hommat. Itse jätin mieheni Suomeen, hän elää siellä omaa elämäänsä ja minä täällä. Ei auppariksi pysty lähtemään, mikäli ei luota toiseen ai on kovin riippuvainen. Ikävähän siinä muuten tulee. Hänen huostaansa jätin myös kaksi koiraani, ja hyvin ovat pärjänneet. Joten älä huoli, jos luottamus pelaa niin kyllä se siitä. Mä olen Saksassa toista kertaa au pairina, eikä täällä ainakaan ole mulla ollut ongelmia kielitaidon suhteen. En puhunut tänne tullessa sanaakaan saksaa, mutta nykyään olen sitä oppinut mutta englannilla pärjään. En sitäkään kyllä puhu kuin omaa äidinkieltäni mutta se karttuu ajan myötä. Sekin hyvä puoli tässä on, että koska en osaa saksaa ja saksalaiset heikosti englantia, kun mitään tv-ohjelmia tms et kuule englanniksi, niin ei ole niin väliä vaikkei kaikki sanat ole ihan oikeassa järjestyksessä tms. Pääasiana pidät sen, että sinua ymmärretään -oikein. Sekin tullut huomattua, että jotkut ymmärtävät sanan "ei" sanaksi "kyllä" ja siitä joutuu jahkailemaan mutta se siitä.. Itse olen suomalaisessa perheessä nyt, senkin takia että on raskasta puhua vierasta kieltä jatkuvasti mutta myös sen takia, että pääsen puhumaan suomea silloin kun haluan, ja kun en halua niin lähden ulos. Siellä sitä kieltä oppii eikä se tule "väkisin". Koti-ikäväkään ei ole iskenyt, kun on ns. tuttu ympäristö. Suomea siis puhun lapsille, aiemmassa perheessä vain vanhemmat osasivat englantia, lapset puhuivat saksaa, mutta tehtäväni oli puhua lapsille niin paljon englantia että he oppisivat ymmärtämään ennenkuin menevät kansainväliseen kouluun. Se se vasta hankalaa olikin kun lapsi ei ymmärrä etkä saksaksi osaa asiaa sanoa.... Taskurahasta sen verran, että se riittää perustarpeisiin. Kerran kaksi kuussa pubi-illat ja siihen sitten mitä lie vaatteita osteletkaan. Edellinen perhe oli ostanut shampoon ensihätään, jos en ole itse tajunnut ostaa. Mutta kaikki mitä ikinä tarvitset hygieniaan, lääkäriin, lääkkeisiin jos sairastut, huviin ym perheen ei niitä kuulu kustantaa. Elikkä shampoo ostoksille jos päätät lähteä au pairiksi. Se idea siinä taskurahassa on, että se ei ole palkkaa. Sinulle tarjotaan oma huone ja ruoka ym ylläpito, mutta kaikki mikä kuuluu sinun yksityisyyteen ei ole perheen kustannettavissa. Minun ylläpitooni kuuluu -Ruoka ja myös alkoholijuomat talon sisällä -Huone -Langaton internet -Kannettava tietokone (oma kannattaa ottaa) -Oma wc ja suihku -Kuukausikortti julkisiin -Työkännykkä 20e/kk puheajalla -Matkustelut perheen mukana maksutta -Auto iltaisin Lisäksi toki saan pestä omat pyykkini kun haluan jne.. Siitä vielä, että pesuaineen perhe kustantaa muttei esim huuhteluainetta. Mutta.. Mitähän vielä.. Ehkä siinä oli tärkeimmät jotka tuli mieleen. Onnea ja menestystä jos tälle tielle lähdet :)
Entäs paperisota? Oletteko olleet Suomessa kirjoilla, vai muuttaneet nekin ulkomaille? Entä vakuutukset, sosiaaliturva?
Jos oot alle vuoden, pysyt suomen terveydenhuoltojärjestelmässä. mistään paperisodasta ei tarvi puhua - itse täytin yhden kelan lapun ja se oli siinä, sekä ilmoitin muutosta maistraattiin tietysti. Vakuutuksia en ottanut, vaikka olishan se varmaan viisasta ollut. Ei ole tullut tarvetta kuitenkaan.
Että minkä "kelan lapun" täytit.? Itse tilasin sieltä eurooppalaisen sairaanhoitokortin, mutta tarviiko siis jotain muuta vielä ilmoitella? Ja maistraattiin varmaan teit väliaikaisen muuttoilmoituksen, etkä muuttanut kokonaan kirjoja sinne aupparointipaikkaasi kuitenkaan?