kaipailisin tietoa / keskustelua jungin varjoteoriasta.
näin jo jonkin aikaa sitten melko vaikuttavan unen. katselin itseäni peilistä. halusin irrottaa katseeni ja lähteä, mutta jokin pakotti seisomaan siinä. näin että silmäni mustenivat, suu kaartui ilkeään hymyyn. (minä en hymyillyt vaan pelkäsin; sisälläni oli joku.) en edelleenkään saanut katsettani irti. sisällä tunsin pelkoa katsellessani tuota kaiken pahuuden perikuvaa, tunsin sen voivan ohjailla minua. kuulin tuon pahan ajatukset, se oli minusta erillään mutta silti minussa. sillä oli minun muotoni, kun se virnisti peiliin, ja päätti lähteä tappamaan kaikki rakkaansa.
tunne oli sama, kuin olisi katsonut suoraa silmiin itse saatanaa, ja tuntenut sen ottaneet vallan. jälkimaku olikin, että pelkäsin tuota pahaa itsessäni, mielenterveyden menettämistä siihen paikkaan.
herätessäni tuntui kuin uppoaisi. tuntui myös outoa kipua päässä; sama päänsärky kesti taukoamatta unen jälkeen muutaman kuukauden. epäilin lähes koko maailman todellisuutta; luonnollisestikaan en pystynyt katsomaan itseäni peilistä, tai edes olemaan koulussa, tuntemattomien ihmisten lähettyvillä, uni jätti siinä määrin turvattoman olon.
tuohon aikaan sairastin (kuten edelleenkin) masennusta, välillä vakavaksikin menevää, mikä selittänee paljon. silloinen hyvä ystäväni selitti, että minä vain näin varjoni unessa. yritin hakea tietoa kyseisestä varjosta, sen kohtaamisesta, mutta ainakaan suomen kielellä ei paljon saa irti.. jostain luin sen sisältävän kaiken pahuuden, jonka itsessään kieltää, ja että masentuneelle se ilmentyisi aina ilkeässä muodossa. siihen rajoittuukin näennäinen tietoni.
oliko kyseessä normaalia vaikuttavampi painajainen vai psykologinen fakta? vai onko ilmiö kenellekään tuttu? kokemuksia? tai mitä vain kommentoitavaa.
hm, ja en oikein tiedä minne rajatiedon / unien välimaastoon viesti olisi pitänyt luokitella..
varjopainajainen
magenta
3361
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Uskoisin kyseessä olevan seuraavanlaisen tapauksen. Joku on aiheuttanut sinulle ensin valtavan pääkivun, mutta et herännyt siihen, vaan se vaikutti uneesi ja toi sinne oudon elementin. Erilaiset ruumiiliset vaivat, kuten esim. kuumme "näkyy" useimmilla ihmisillä unissa jonain outona, toisinaan pelottavallakin tavalla.
Tai ehkä olet vain hullu.
Ensinnäkin: älä luokittele unta nyt sentään rajatiedon piiriin, ihan psykologiakin riittää... Unet sisältävät tietysti torjuntaa. Mutta samalla ne myös kertovat ihmiselle jotain hänestä itsestään, hänen menneisyydestään ja elämästään. Tässä mielessä ne voivat olla arvokkaita - jopa mitä karmeimmat painajaiset. Jung puhui aikoinaan varjosta, oman itsen torjutuista ja kielletyistä puolista. Voi olla, että tässä näit itsestäsi jonkin torjutun puolen - tosin ehkä voimakkaasti värittyneenä. Voi myös olla, että unikuva liittyy johonkin kohtaamaasi pahaan. Artur Janovin perin yksinkertaisen unipsykologian mukaan unessa totta on tunne - unikuva on sen ympärille syntynyttä heijastumaa. Näinpä myös tässä voisi ajatella, että unen ytimen muodostava tunne heijastelee jotain itseesi ja elämääsi liittyvää, jos kohta torjuttua tai halottua.