Ihan mielenkiinnosta kyselen sellaisilta aikuisilta ihmisiltä, joiden lapsuuskodissa on esiintynyt väkivaltaisuutta (alkohoholmismin, persoonallisuushäuiriön tai muun syyn takia), millaiset välinne ovat nyt. Kysymykset siis kuuluvat:
1) onko suhteesi ikääntyviin vanhempiisi läheinen vai oletteko väleissä ollenkaan?
2) jos sinulla on lapsia, onko lapsillasi suhde isovanhempiinsa (=omiin väkivaltaisiin vanhempiisi) vai pidätkö lapsesi tarkoituksella kaukana näistä isovanhemmista?
3) miten näet tulevaisuuden kun omat vanhempasi vanhenevat ja alkavat tarvitsemaan apua?
Omat vastaukseni ovat:
1) välit ovat jäiset ja etäiset, velvollisuusvirailuja pari kertaa vuodessa
2) velvollisuudentunnon ja syyllisyyden takia (tämä on jotenkin sisäänrakennettu piire väkivaltaisen narsistivanhemman lapselle...) joudun käyttämään silloin tällöin lapsia kylässä mutta en uskalla väkivallan pelossa jättää lapsia sinne ilman valvontaa
3) vanhempien vanhuus stressaa ja pahasti, varsinkin kun siellä jo uhkaillaan perinnöllä, valitetaan miten kiittämätön olen kun en hoida heitä, miten olen heille elämäni velkaa jne. Vanhemmat ovat "ilmoittaneet" että kun menevät huonoon kuntoon niin eivät suostu laitokseen vaan minun olisi alettava hoitamaan heitä :) Se kun on lapsen velvollisuus.
Asia ahdistaa ja stressaa, sillä väkivalta, niin henkinen kuin fyysinenkin, on vielä aikuisiällä tuoreessa muistissa. Eniten raivostuttaa se, että minun pitäisi olla kaikesta niin uskomattoman nöyrä ja kiitollinen. Kiitollinen mistä? Siitä että sain elämäni ensimmäiset 20 vuotta elää ainaisessa pelossa, nöyryytettynä, alistettuna ja pahoinpideltynä.
Välien katkaiseminenkaan ei ole oikein toiminut, vaikka olen sitä joskus määräaikaisesti kokeillut. Ei ne muistot ja henkinen painolasti silläkään pois lähde. Mielenkiinnolla siis kuuntelen jos muilla vastaavan lapsuuden omaavilla on erilaisia vastauksia!
gallup: väkivaltainen lapsuuskoti - välit nyt?
surkea lapsuus
171997
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
mutta tunnen kotini negatiivisen vaikutuksen omassa persoonassani. Minusta tuli tunneköyhä ja pidättyväinen. Nyt vanhempana sen huomaan.
riivaa, en tahdo sietää että kukaan koskee taikka halaa minua. Lapsena minua ei kukaan koskaan halannut, selkään tuli milloin mistäkin en aina edes saanut tietää mistä. Jotenkin inhoan äitiäni vaikka toisaalta kyllä rakastankin jollain tasolla, sääli on ehkä tässä yhteydessä kyllä parempi sana. Säälittää se kun hän on jo niin vanha ja raihnainen. Mutta jollain tavalla en halua häntä lähelleni kaiken sen ilkeyden ja iskujen jälkeen joita häneltä sain. Isäni on jo kuollut ja hänen hautajaisensa ottivat minulla koville, jotenkin hain aina isäni hyväksyntää vaikka häneltäkään en saanut sellaista enkä edes läheisyyttä jota kaipasin. Ihmekös sitten nuoruusvaiheessa hormoonien hyrrätessä oli enemminkin kuin jokin jakorasia hakiessani sitä ihmisläheisyyttä ja rakkautta sieltä mistä sitä sai, eli miehiltä jotka tahtoivat vain sitä yhtä eli seksiä. Silloin en sitä ymmärtänyt, tunsin välillä itseni huoraksi vaikka en maksullinen ollutkaan, mutta se oli ainoa keino jonka keksi jotta saisin läheisyyttä joltain. Olin lisäksi ujo joten tarvitsin aina rohkaisuryyppyn/-ryyppyjä ennen kun uskalsin edes puhua kellekään. En vieläkään ole itseäni kokonaan kokoon saanut, mutta lapsilleni en koe tehneeni samaa siis hakanneeni niitä, vaan koetin muita keinoja joita osasin. Lähinnä vain huusin heille ja nyt en osaa kuin katua sitäkin, kun olen nähnyt ja kuullut että on niin paljon muitakin kasvatus keinoja olemassa... Siihen aikaan ei ollut ketään jolta kysellä neuvoa, eikä kyllä ymmärtänyt niitä edes kysellä. Sitä nuorempana kun kuvittelee kummasti olevansa se kaikkitietävä joka saralla. Pitäisi olla lapsia tehdessään parikymppisen kroppa, keski-ikäisen kärsivällisyys ja vanhuksen viisaus, muuten ei niitä oikein saa kunnolla kasvatettua. Ainakaan tällaiset kuin minä joilla on tosi huonot lähtökohdat elämässä annettu.
Eikä tullut kiitosta eikä kehumista. Eikä tiennyt miten päin olisi. Näitkös kun telkussa mainostettiin radio-ohjelmia? Yks ikäihmine sano, että kyllä ne Markus-sedän lastentunnit olivat uskomattomia. Se puhu niin kauniisti, ja meille kun kotona aina vaan huudettiin.
Kodissamme ei ollut ruumiillista väkivaltaa (paitsi että me lapset saimme silloin tällöin selkäämme 1960-luvulla) mutta henkistä sitäkin enemmän. 1) onko suhteesi ikääntyviin vanhempiisi läheinen vai oletteko väleissä ollenkaan? Isä on kuollut jo aikoja sitten alkoholismiinsa, äitiin katkaisin välit kolmisen vuotta sitten kun vihdoin sain tarpeekseni. 2) jos sinulla on lapsia, onko lapsillasi suhde isovanhempiinsa (=omiin väkivaltaisiin vanhempiisi) vai pidätkö lapsesi tarkoituksella kaukana näistä isovanhemmista? Ei ole omia lapsia, mutta jos olisi, en kiikuttaisi heitä omituisten isovanhempien manipuloitaviksi. Jos he olisivat teini-iässä, kai antaisin heidän itse käydä jos haluaisivat. En puhuisi vanhemmistani lapsilleni siinä mielessä, että lasten mieli "myrkyttyisi". Äitini on sellainen pahanpuhuja, etten enää nykyään oikein usko hänen kaikkia juttujaan. Kaikista ihmisistä hän on löytänyt jotain aivan hirveää, sukulaiset sekä omat että isän hän on haukkunut maan rakoon. On voinut keksiä vaikka mitä. Että esim. hänen siskonsa makasi hänen miesystävänsä kanssa (olivat molemmat jo yli 50 silloin), tai että isäni aikoi surmata hänet yms. yms. 3) miten näet tulevaisuuden kun omat vanhempasi vanhenevat ja alkavat tarvitsemaan apua? EVVK
Taustasta sen verran, että meitä lapsia ei lyöty, mutta jouduimme usein katsomaan kun mies talossa pahoinpiteli äitiämme. Äitimme taas oli ja on henkisen väkivallan maailmanmestari. 1) Emme ole olleet väleissä noin puoleentoista vuoteen. Vuosikausia annoin nälviä itseäni. Annoin rahaa lainaan milloin milläkin verukkeella, enkä ikinä saanut omiani pois. Saadakseni äitini käymään luonani, jouduin aina antamaan rahaa tai tekemään muita palveluksia. Jos en tehnyt niin kuin käskettiin, alkoi heti uhkailu välien katkaisemisella. Pyysin anteeksi asioita, joita en ollut tehnyt, itkin ja matelin, sairastuin paniikkihäiriöön. Lopulta paha oloni oli niin kamala, että minulle oli aivan sama, olisiko minulla enää äitiä, jos tekisin itseni ja perheeni kannalta oikein ja pitäisin puoleni. Tulos oli odotettu. Äitini laittoi välit poikki. Uhkailua ja haukkumista kesti hetken, sitten ei mitään. Välillä siskoni laittelee viestiä äitini puolesta ja kertoo, kuinka huono ihminen olen. Mutta ei kai sitä varsinaisesti voi yhteydenpidoksi laskea, heh. 2) Lapset eivät ole nähneet mummoaan tai tätiään sen jälkeen, kun en suostunut enää olemaan raha-automaatti ja henkinen jäteämpäri. Mummo ei ole laittanut edes joulukorttia lapsenlapsilleen, vaikka rukoilin, että hän ei kostaisi lapsille sitä, että me emme tule toimeen. Siskoni muisti kyllä haukkua minut, kun en laittanut äidilleni syntymäpäiväkorttia. Minä kun luulin, että he eivät halua olla missään tekemisissä kanssani! Antaisin lasten nähdä mummoaan ja tätiään valvotusti, sillä lapset kaipaavat heitä ja ihmettelevät kovasti, miksi mummo ja täti eivät halua nähdä heitä. Olen kertonut, että olemme riidoissa, ja että nämä aikuisten asiat ovat vähän vaikeita. En puhu äidistäni lapsille pahaa. Tosin minua kyllä syljettää se, että silloinkin kun olimme väleissä, äitini laittoi aina omat koiransa lastenlastensa edelle. Hän ei voinut esim. tulla meille kylään, kun hänen koiransa olisivat kärsineet kotona yksinolosta. Ryyppäämään kyllä pystyi lähtemään vaikka useammaksi päiväksi, ja koirat pärjäsivät hyvin. Koiria hän ei voinut tuoda meille, kun ne olisivat joutuneet olemaan ulkotarhassa lasten allergioiden takia. Tuntuu lasten puolesta pahalta, ettei äitini välitä. Mutta miksipä hän nyt välittäisi heistä sen enempää kuin minustakaan ikinä. 3) Minä olen ollut loputtoman ymmärtäväinen ja anteeksiantavainen äitiäni kohtaan. Nytkin, jos hän vaan pyytäisi anteeksi ja sanoisi, että haluaa olla osa elämäämme, ottaisin hänet avosylin vastaan ja iloitsisin siitä, että lapset saisivat mummonsa takaisin. Mutta jos hän ei tule näinä vuosina järkiinsä, on minun osattava antaa itselleni anteeksi, jos en jaksa enää siinä vaiheessa välittää, kun äitini oikeasti tarvitsisi apuani.
1) onko suhteesi ikääntyviin vanhempiisi läheinen vai oletteko väleissä ollenkaan? En ole väleissä äitini kanssa ollenkaan. En halua kuulla mitään hänestä enää. Isäni kuoli jo seitsemänkymmentäluvulla. 2) jos sinulla on lapsia, onko lapsillasi suhde isovanhempiinsa (=omiin väkivaltaisiin vanhempiisi) vai pidätkö lapsesi tarkoituksella kaukana näistä isovanhemmista? On lapsia, jotka ovat nyt aikuisia. Eivät pidä äitiini yhteyttä sen jälkeen, kun heille selvisi miten minua on kohdeltu. 3) miten näet tulevaisuuden kun omat vanhempasi vanhenevat ja alkavat tarvitsemaan apua? Saa ihan rauhassa vanheta. En aio olla missään tekemisissä äitini kanssa. Anoppi ja appi ovat samanikäisiä, heitä kyllä tulen auttamaan, mutta äitiäni en koskaan.
1) Emme ole enää yhteydessä lainkaan 2) Jäin lapsettomaksi, kun persoonallisuushäiriöinen äiti valitti aina nuoruudessani silloisista vävyehdokkaista 3) En aio auttaa, vaan saavat tulla toimeen omillaan palautettuaan ensin varastamansa irtaimistoni.
Meillä ei fyysistä väkivaltaa ollut, mutta jatkuvassa pelossa elettiin. 1) onko suhteesi ikääntyviin vanhempiisi läheinen vai oletteko väleissä ollenkaan? Ei ole enää läheinen, käyn nykyään terapiassa, jossa olen eroutunut omaksi itsenäiseksi ihmiseksi. Velvollisuusvierailuilla näen äitiä. 2) jos sinulla on lapsia, onko lapsillasi suhde isovanhempiinsa (=omiin väkivaltaisiin vanhempiisi) vai pidätkö lapsesi tarkoituksella kaukana näistä isovanhemmista? Ei ole vielä lapsia, mutta sitten kun on, niin en todellakaan tule heitä koskaan jättämään valvomatta isovanhempien kanssa. 3) miten näet tulevaisuuden kun omat vanhempasi vanhenevat ja alkavat tarvitsemaan apua? Minun tulevaisuudessani minun perheeni hyvinvointi, sekä oma hyvinvointini on avainasemassa. Vanhemmat pitävät huolen omasta perheestään esim. kunnan avustuksella.
suosittelen Seppo Jokisen kirjoja, esim. rikotusta eheä, Joyce Meyer: Älä ole kaikille mieliksi, Anna-Liisa Valtavaara: kiltteydestä kipeät & ainako anteeksi-kirjoja, niistä on ollut ainakin mulle paljon apua. Mulla oli väkivaltainen lapsuuskoti mutta tapahtui muutos kun muutin pois kotoa ja nyt on hyvät välit, välillä oli kyllä välit poikkikin. John Grayn, mars ja venus vanhempinakin on tosi hyvä kirja omaan vanhemmuuteen ja ehkä ymmärtämään omia vanhempiakin. Toivottavasti innostut lukeen noita kirjoja :)
jatkuva ase lapsiaan ja miestään kohtaan. Rakkautta häneltä ei tippunut paitsi omalle itselleen, narsisti kun on. Hän on nyt kuolemassa syöpään, mutta minua se ei voisi vähemmän liikuttaa. Hän on varmaan tehnyt viimeisenä ilkeytenään testamentin äpärälapselleen, jotta saisi estettyä edes osan perinnöstä menemisen laillisille perijöille. En ole ollut missään tekemisissä sen hirviön kanssa yli viiteentoista vuoteen. Kuoltuaan hän ehkä tajuaa, miten vääristynyt hänen rakkaudeton elämänkuvansa oli, mutta se lienee liian myöhäistä hänelle. Minusta ei ole tullut kovin rakastavaa itsestänikään - siihen on vaikea oppia ilman esikuvia - mutta voin paljon paremmin, kun pidättäydyn erossa ihmisistä, jotka haluavat minulle vain pahaa.
Olipa rankkaa tekstiä edelliset luettavaksi. Itse olen vastaavassa tilanteessa. Äitini tekee sairaalassa *lähtöä* syövän ja muiden parantumattomien sairauksien riuduttamana. Olin tässä muutaman viikon *auttamassa* iäkkäitä vanhempiani, ennen äitini sairaalaan joutumista. Ja ikävä kyllä kaikki uurastaminen palkittiin pelkällä haukkumisella ja mitätöinnillä. Valmistamani ruuat, myös pakastimeen, olivat ainoastaan tehty MINUA itseäni varten. Isäni ei ole ruuanlaitto taitoinen. Pihan kevätsiivous hyödynsi ainoastaan PERIKUNTAA..?!, ei heitä. Ja vanhempieni kodin siivousta ja ikkunan pesuja he EIVÄT OLLEET PYYTÄNEET minua tekemään. Siivoja oli käynyt heillä edellisen kerran ennen joulua. Kun eivät raaski maksaa ulkopuoleiselle useammin. Lopuksi kuulin vielä, että menneisyyteni on varsin *epämääräinen*. Ja että äitini ei ole koskaan pitänyt minusta, koska olin lapsena pieni, heiveröinen ja vaivaa aiheuttanut lapsi. Ja siksi kuulema olen nyt nämä palvelukset heille *velkaa*, ilman kiitosta. Ja minulta odotettiin ainoastaan sitä, että pyydän heiltä ANTEEKSI, kun ilmoitin heille pois lähtiessä, että tämä ilmaistyön tekeminen loppui nyt tähän. Että jatkossa voivat tehdä kyseiset työt itse, tai ostaa ne *ostopalveluina* ulkopuolisilta ihmisiltä.
Nyt voit ainakin ajatella yrittäneesi viimeiseen asti ja tietää, ettei ole mitään, mitä olisit voinut tehdä, jotta asiat olisivat muuttuneet paremmiksi. Pahallehan se tuntuu, kun aina lytätään, vaikka mitä tekisi ja miten päin olisi. Mutta yritetään olla kiitollisia siitä, että ollaan saatu mahdollisuus elää ja tulla hyväksytyksi edes muiden ihmisten taholta. Täytyy kyllä myötää, että kun on pienestä saakka saanut kuulla olevansa ei toivottu ja niin viallinen ettei ole edes oman perheensä rakkauden arvoinen, on välillä hieman vaikea uskoa siihen, että kelpaisi lopulta kellekään.
Hoidin molempia elämän kivisen polun kulkeneita vanhempiani.Halusin kuitenkin olla hyvä ja huolehtiva heille.He edustivat kasvatussuuntaa ettei lasta saa lelliä,sillä"räkänokastakin mies tulee,vaan ei tyhjän naurajasta."Minkäänlaista empatiaa ei näytetty.Kuritus oli avainsana.Itserakennetun kilven sisällä kävin kouluni ja valmistuin ammattiini.Jostain pienistä murusista yritän koota "rakastavan äidin"kuvaa itselleni.Tyydyn vähään,niin säästyn ahdistuksen tunteilta.Lapsuus voi olla todella rankkaa aikaa.
MINUSTA LAITOIT VIESTIN HYVÄÄN SAUMAAN, KOSKA VÄLIT PISTIN ÄITIIN EILEN POIKKI. MULLAKIN ON OMA ELÄMÄ, EIKÄ ALKOHOLIN VARJOSTAMASSA JOKSEENKIN VÄKIVALTAISESSA LAPSUUDESSANI OLE MUMMULA-AIKOJA LUKUUNOTTAMATTA PALJOO HURRAAMISTA. AINAINEN PELKO JA INHO ALKOHOLIA KOHTAAN LAPSENA. VANHEMMAT OVAT TYÖSSÄ KÄYVIÄ KUUTTAKYMMENTÄ LÄHENEVIÄ ISOVANHEMPIA. ENSINNÄKIN ÄITI VIETTÄÄ LIIAN VÄHÄN AIKAA LAPSEN LASTENSA KANSSA, VAI MIKÄ ON SOPIVA AIKA?... LISÄKSI PITÄÄ OLLA JATKUVASSA KIITOLLISUUDENVELASSA, ETTÄ ON OLEMASSA. KAIKEN HUIPPU ON, ETTÄ SAAN HOITAA ÄIDIN MIEHEN ISÄN ASIOITA (SIIS ISÄPUOLENI). VIIMEKSI ITKIN, KUN PYYSIN VANHEMMILTA APUA, MUTTA ÄITI RUPESI KÄNNISSÄ KIRKUMAAN, ETTÄ SITÄ KAMALIA ASIOITA ELÄMÄSSÄ TEHNYTTÄ VANHUSTA EI HÄN HOIDA, JA EI MYÖSKÄÄN HÄNEN MIEHENSÄ. JOKA ON JOUTUNUT LAPSENA KÄRSIMÄÄN... ÄIDIN MIES HAISTATTELEE MINULLE, ETTÄ EI AIO AUTTAA! KAIKEN HUIPPUNA ÄITINI MAINITSI KOIRASTA, JOKA OLI AIEMMIN VANHUKSELLA, ETTÄ HOITAA KOIRAA VÄHÄN NIINKUIN ARMOSTA, EIKÄ VIE PIIKILLE... PELOTTAA NUO RAIVOKOHTAUKSET JA, JA MINUSTA TUNTUU, ETTÄ ON MYÖS ALKOHOLIN AIHEUTTAMIA HARHOJA YM..KOSKA EIVÄT TULE MONEN MUUNKAAN KANSSA TOIMEEN, ESIM SUKULAISTEN. JATKUVASTI SAAN MYÖS OLLA AUTTAMASSA JA KUSKAAMASSA. MITÄÄN EI VOI PYYTÄÄ. EDES ÄIDIN ISÄN, ELI PAPAN PERINNÖSTÄ EN PÄÄSSYT HYÖTYMÄÄN, JOLLEI MUMMO OLISI LAITTANUT RAHAA. ÄITINI VIELÄ KEHUI MIEHENI KUULLEN, ETTÄ KAIKKI ON SYÖTY JA JUOTU. SYÖTTI JA JUOTTI ISÄPUOLTANI VERTAUSKUVALLISESTI. EN PIDÄ ITSEÄNI MITENKÄÄN PYHÄNÄ IHMISENÄ. MUTTA RAJA SE ON MINULLAKIN.. KAIKEN HUIPUKSI ÄITI PILASI MEILTÄ MONTA JOULUA KÄNNÄÄMÄLLÄ, KOSKA ITSE INHOAA SITÄ.. LAPSENLAPSET MENEE NYKYÄÄN JOULUKSI TOISEEN TURVALLISEEN MUMMULAAN, ÄITI LENTÄÄ ETELÄÄNN, HYVÄ NIINKIN, KÄNNÄTKÖÖN SIELLÄ. EN YMMÄRRÄ, MIKÄ ÄITIÄ VAIVAA OLEN YRITTÄNYT MAINITA A- KLINIKASTA, KAIKUEN SEN KUUROILLE KORVILLE.ÄITINI OLI NUORENA KOVA TAISTOLAINEN VAIKUTTAAKO TÄMÄ HÄNEN NS. RAAKAAN KÄYTTÄYTYMISEEN? MINUSTA ME ELETÄÄN UUTTA AIKAKAUTTA, NYKYPAIVÄN HUMAANIN IHMISEN TAVOIN. JAKSAKAA JA OTTAKAA KANTAA, ONKO MUILLA SAMANLAISIA ONGELMIA? ELI ÄITINI ON KAUKAA SIITÄ PULLANTUOKSUISESTA HÖSSÖTTÄJÄSTÄ, JONKA LAPSENA TOIVOIN HÄNEN OLEVAN. YKSI LOHTU ON OLEN AIKUINEN JA SAAN OLLA JUURI SELLAINEN, KUTEN TAHDON.
tekstiä. Kannattaa käyttää isoja kirjaimia vain virkkeiden alussa, ihan kohteliaisuutena muille.
1) On läheinen suhde vanhempiin. 2) Ei ole lapsia. 3) Autan, jos jaksan ja on aikaa, mutta en ota siitä mitään stressiä. Vanhuus on kuin loiva lasku. Pikkuhiljaa näkee vanhempiensa voimien vähenevän ja kaikenlaista remppaa tulee kehoon. Mielestäni kannattaa päästä eroon kaikesta henkisestä painolastista, joka liittyy menneisyyteen. Menneitä ei voi muuttaa. Eteenpäin elävän mieli.
Ei varsinaista fyysistä väkivaltaa, mutta jotain muuta.. 1) onko suhteesi ikääntyviin vanhempiisi läheinen vai oletteko väleissä ollenkaan? -Pelkät "pakolliset" vierailut lähinnä lasten vuoksi. Ei koskaan huvin vuoksi? 2) jos sinulla on lapsia, onko lapsillasi suhde isovanhempiinsa (=omiin väkivaltaisiin vanhempiisi) vai pidätkö lapsesi tarkoituksella kaukana näistä isovanhemmista? -ovat saaneet olla mummoloissa. exä vie. 3) miten näet tulevaisuuden kun omat vanhempasi vanhenevat ja alkavat tarvitsemaan apua? -yllättävän vähän kiinnostaa koko asia. Saatan ehkä tehdä jotain pientä, kuten soittaa ja tilata jotain palveluja, mutta en usko että menen metriä lähemmäksi kumpaakaan vanhempaani.