Hei kaikille!
Kuten otsikossa lukee, olen ulkomaalainen nainen, Espanjasta. Tulin Suomeen jo 3,5 vuotta sitten ja seurustelin viime vuonna suomalaisen pojan kanssa, mutta meidän suhde päättyi viime marraskuussa koska emme sopineet yhteen. Tapasin netin kautta ihanan miehen, joka kertoi myös, että erosi avoliitosta viime syksynä. Aloitimme kirjoittamaan toiselle joka päivä, tapasimme livenä, kaikki meni hyvin, olin hänen luona viikonlopuksi...Kaikki hyvin, mutta viikko myöhemmin hän kertoi, ettei ole valmis uuteen suhteeseen koska tarvitsee aikaa itselleen, jotta voisi selvitä erostansa. Minä kyllä ymmärrän tätä ja hän tietää, että tuen häntä. Olemme puhuneet monta kertaa online ja vielä tapasimme 4 viikkoa sitten, luonansa. Olemme tulta tulessa, meillä on samoja harrastuksia, kiinnostuksen kohteita, jopa samat peitot! Hän on sanonut, että olen viehättävä, kiinnostava nainen mm. Ongelma on nyt se, että ei vastannut sähköpostiini pitkään aikaa, eikä puhu mulle kun olemme netissä. Hän on sanonut "en nyt ehdi, katsotaanko myöhemmin/joku toinen päivä?" kun minä moikkasin hänet. Koska oli jo vähän myöhässä (klo 22 jälkeen) niin ajattelin, että se on tavannut uuden naisen ja puhuu hänen kanssa. Kun toivoin onnea hänelle ja kirjoitin viestissäni "t. ystäväsi (?) ja mun nimi", niin se vastasi "kyllä mä sun ystävä haluan olla, älä sellaista epäile!". Mutta mä vain ajattelen koko ajan, että hän tapasi uuden naisen eikä halua tietää jo enää minusta. Pitää myöntää, että hän itse kertoi mulle, ettei pysty tarjoamaan mitään muuta kuin ystävyyttä.
Kyllä ymmärrän, että hän tarvitsee aikaa parantaakseen ja selvitäkseen erostansa.
Eli, miksi hän sanoi, että näytän olevani täydellisen sopivalta hänelle, sitten sanoi, ettei ole valmis uuteen suhteeseen eikä halua muuta kuin ystävyyttä ja nyt luulen, että hän löysi uuden naisen?
Minä haluaisin neuvoa suomalaisilta koska minulla ei ole kokemuksia suomalaisten kanssa. Mulle sanottiin, että miesten kanssa pitää mennä tosi hitaasti...Mitä te naiset tekisitte minuna? Mun paras vaihtoehto on olla kauan sanomatta, lähettämättä mitään hänelle, jotta voisin tietää huolehtisiko hän minusta jos ei kuule pitkään aikaa vai ihan oikeasti, löysi jonkun?
Kiitos paljon!
Haluaisin neuvoa suomalaisilta, olen ulkomaalainen
Ulkomaalainen nainen
6986
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Hei. Oma veikkaukseni on, että hän sai jo mitä halusi (seksiä). Mutta älä huoli, "there are plenty more fish in the sea". Kaikkea hyvää..
Joo, meillä oli seksiä koska molemmat halusimme ja vielä toinen kertaa, viimeisessä tapaamisessa, koska taas halusimme. Toisaalta olen kovin rakastunut häneen...
Etsi parempi mies =) Ja pidä ohjat omissa käsissäsi, älä anna ohjia miehelle ;)
Aina kun tapaa ihanan miehen haluaisi uskoa hänestä vain hyvää. Kokemusta on. Jos mies ei ole vastannut viestiin/soittanut, olen keksinyt mitä ihmeellisempiä selityksiä, kuten että hänen puhelimensa on varmaan hävinnyt ;) Joo, niin varmaan. Vaikka se tuntuisi vaikealta, niin kannattaa olla ottamatta yhteyttä mieheen. Hän kyllä ottaa yhteyttä sinuun, jos on oikeasti kiinnostunut. Siinä vain satuttaa itsensä, jos ei anna miehen mennä. Jos hän on sanonut, että haluaa olla ystäväsi, sitä ei ole hauska kuulla, mutta hänen tunteitaan et voi muuttaa. Minäkin olen joskus ihastunut "jahkaajaan", joka yhtenä päivänä halusi olla kanssani ja seuraavana taas ei. Sydän siinä särkyi lopulta. Siis minun... Mucho ánimo ;)
Voin kyllä lisätä, että se mies on kertonut, että on ajatellut minua, että häntä pelotti tämä tilanne koska näytän olevan täydellisen sopivalta hänelle. Itse asiassa hän on näyttänyt mulle kuvia perheestänsä ja viime kertaa, joka oltiin yhdessä, hän otti minusta kuvia enkä huomannut näistä vasta kun hänen luona hän näytti niitä. Hän on sanonut monta kertaa, että on sekavassa mielen tilassa, että kaikki on niin vaikea monin tavoin...entä jos hän oikeastaan tarvitsee vain aikaa selvitäkseen erostansa? Entä jos hän vain puhuu kaverinsa kanssa kuten kertoi? Mutta jo kerran näin, että hänellä oli monta kumia ( 50) ja jos ei saanut seksiä hänen suhteensa päättymisen jälkeen eikä he eivät käyttäneet kumia, niin siksi ajattelen, että voisi olla, että hänellä on uusi nainen joka viikonloppu..ja kun hän on niin hyvin seksuaalinen mies.. Ehkä paras on olla ottamatta yhteyttä häneen..vaikka sydämeni menee riikki...:( Kiitos viesteistänne, olette niin ihania kun yritätte auttaa mua!
Mistä te naiset tollaisia miehiä löydätte, minä olin 12v. yksin jä yritin löytää naista itselleni mutta en kelvannut. En halunnut leikkiä kenenkään tunteilla, siksi en ehkä kelvannut. Ikää mulla on 43v. ja elämässäni on ollut 2 naista ja kummankin kanssa naimisissa. Eka avio kesti 5v. Tästä toisesta en tiedä vielä, ehkä lopun elämääni. Ainakin toivon niin.