Naisella on hirväen vähän annettavaa miehelle

oikeastaan muuta annettavaa kuin miellyttävä ulkonäkönsä ja vitunreikänsä. Naiset tienaavat vähemmän kuin miehet, naisten jutut ovat tylsiä ja mitään sanomattomia, naiset ovat persoonina heikkoja lähinnä valitseviin malleihin sopeutuvia. Koska naisella ei ole muuta annattavaa miehen on oikeus vaatia, että naisen ainut avu eli ulkonäkö on kohdallaan. Eri asia on jos nainen on esim rikas tai tai poikkeuksellisen älykäs. Silloin hänellä on muutakin annettavaa miehelle eikä ulkonäkö ole niin keskeinen asia.
201328
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Juuri sinunlaistesi sovinistipaskiaismiesten pitäisikin ryhtyä homoksi, jotta heikot tylsät naiset eivät joutuisi tuhlaamaan eläämäänsä sinun kanssasi.

Äänestä

antisi vastakkaiselle sukupuolelle ei taida olla kovin korkeissa lukemissa, ihan jo tuosta kirjoituksestasi päätellen.

Äänestä

Se on se lavettivuokra että saa kakaran tehtyä ja geenit etiäppäin. Muusta siinä ei ole kyse. Nainen on puolestaan se joka sitten sitä lavettia tai what-ever vuokraa, omistajan on aina helpompi olla, senkun istuksii persiillään ja karhuaa vuokraa.

Äänestä

Rakas poikanen! Miehille on turha antaa muuta: heillä kun ei älykkyyttä juuri ole, ja ainoa käyttökelpoinen osa heistä on monesti heidän peniksensä. Paitsi niillä miehillä, kenellä ei ole sitäkään. Sinäkin vielä jonain päivänä tulet huomaamaan, miten paljon sitä "V*tunreikää" tulet kaipaamaan, miten itket, kun et sitä saa, miten petät, kun tarvitset lisää, miten juokset ja jahtaat ja miten koko pienen miehen itsetuntosi roikkuu siinä reiässä, mistä sinäkin olet syntynyt. Siinä on sinun koko tajunnan tasosi ja ymmärryksesi, itsetuntosi ja koko elämäsi: naisen pimpissä. Muuta sinulla ei ole, eikä tule koskaan olemaankaan, ja kaikki muut ponnistelusi ovat turhia, teennäisiä ja sinä tiedät sen. Katso isoja poikia ja näe, mitä se on heille tehnyt: yksi käy huorissa, jopa maksaa siitä. Yksi kirjoittaa katkeran kirjan, kun ei saa. Yksi rupeaa väkivaltaiseksi, moni juopoksi. Ja niin edelleen. Huomaa, että sinulle ei tarvitse muuta antaa. Ulkonäkö on tietenkin tärkeä: mieshän on luonnostaan ruma. Mitä kaunista miehellä on, jos ei naista? Muutaman promillen poikkeuksilla, mihin sinä et reppana tekstistäsi päätellen kuulu. Niin, no, aina ei voi voittaa. Sinun ei tarvitse murehtia poikkeuksellisen menestyneistä naisista, ei älykkäistä, eikä hyvätuloisista. Tiedät itsekin, että sinä kuulut alempaan luokkaan kaikilla mittakaavoilla. Olet vielä nuori ja kehityt, mutta hei! Ei tässä maailmassa niin suuria ihmeitä tapahdu. Sinä olet ala-tai keskiluokkainen ja sellaiseksi tulet myös jäämään. Joten miksi sinulle pitäisi mitään muuta annettavaa ollakaan? Tekstistäsi on hyvin äkkiä pääteltävissä, että olet yksinkertainen, huono käytöksinen, heikkoitsetuntoinen provoilija, joka ei naista juurikaan saa. Sinun juttusi liikkuvat kirjoituksesi tasolla, joten mitä ihmettä sinä tekisit esimerkiksi älykkäällä naisella? Vai meinaatko tehdä menestyviin naisiin vaikutuksen kenties sulavalla käytökselläsi? Et ole menestyvä, et luokan suosikkipoika, vaan itseasiassa kaikkea muuta. Se sattuu. Kun ei saa edes niitä ominaisuuksia, mitkä on ainoita, mitä sinäkään ymmärrät, ulkonäköä, koska et ole sokea, ja sukupuolielimet, koska ne nyt ymmärtää hiirikin. Muista kuitenkin, että kätesi rakastaa sinua, vaikka kukaan nainen ei rakastakaan.

Äänestä

nauttivat elämästä ilman miehiä

Äänestä

naiset ja miehet ei tarvitse toisiaan kuin lapsen tekoon.. Naiset kaipaa munaa miehet pimppaa. Kaikki sosiaalinen kanssakäyminen on sitten vain turhuutta.. joten miksipä ei perusteta ns. tiskiä jossa puutteelliset ovat rivissä ja vastakkaiset sukupuolet saavat valkata sieltä sen omansa jonka kanssa hetken onneen.. kätsyä ois. eiku.. hetkonen onhan noi yökerhot jo.. tosin ideaa pitäisi kehittää pidemmälle-

Äänestä

en lähtisi aliarvioimaan ikinä ihmisen seuran tärkeyttä...

Äänestä

Naisia on kasvatettu kilteiksi, ja koulussa ope kiersi tytön kun hän halusi oppia matematiikkaa - opettajhan kannusti niitä valmiiksi hyviä oppilaita ei jaksanut huonoon keskittyä. Naisia alistetaan, pitää olla kiltti, sitä ja tätä. Naisen pitää olla kaunis, pitää puunata ja treenata. Siinä sitten aikaa kuluu. Naisen matematiikan, kemian, fysiikan opetuksesta ei huolehdittu koulussa eikä kotona. Siksipä ei voi lukea insinööriksi tai muuksi välttämättä. Ehkä ei korkeakoulukaan kutsu siksi että jotain jäi puuttumaan. Jutut eivät ole tylsiä välttämättä, riippuu yksilöstä. On erittäin älykkäitäkin naisia, joilta tulee puhetta kun sille antaa mahdollisuuden. Sinä et vaan viitsi vaivautua edes keskustelemaan kunnolla, sinulla ei ole aikaa, aina on kiire. Olethan mies joka ei pysy hetkeäkään paikoillaan ja vastausten pitää tulla kuin apteekin hyllyltä. Et odota ikinä että nainen sanoo jotain fiksua, et jaksa puhua. Et katso edes sydämeen. Nainen alistuu miehen mukaan siksi, koska mies ei hyväksy muuta, ja jättäisi naisen jos ei miellytä. Kiitos.

Äänestä
  • Ja se että nainen voi olla enemmän oma itsensä ja ylipäänsä puhua, vaatii rentoa, luottamusta herättävää ilmapiiriä ja aikaa, miehen aikaa riittämiin.

    Äänestä

  • Ja en tarkoita että pakolla pitää matikkaa yms opettaa. Mutta jos osaa oikein innostaa ope niin naisille se sopii. Ja Monenlaisia koulutuksia pitäisi olla muuallakin kuin helsingissä ja parissa tuppukylässä, niitä rahakkaampia. Olen tutkinut missä on mitäkin tarjolla.

    Äänestä

  • hemmetin moni nainen lukee matemaattisluonnontieteellisiä yliopistossa...

    Äänestä

  • yliopistossa... kirjoitti:

    hemmetin moni nainen lukee matemaattisluonnontieteellisiä yliopistossa...

    Enpä jokaista naista tarkoittanutkaan, vaan osaa naisista vain!

    Äänestä

  • nainen. kirjoitti:

    Enpä jokaista naista tarkoittanutkaan, vaan osaa naisista vain!

    "Naisen matematiikan, kemian, fysiikan opetuksesta ei huolehdittu koulussa eikä kotona. Siksipä ei voi lukea insinööriksi tai muuksi välttämättä. Ehkä ei korkeakoulukaan kutsu siksi että jotain jäi puuttumaan. " Tuo koskee yhtälailla miehiä kuin naisia

    Äänestä

En suostuis naisena olemaan meikittä ja laukuitta.Mutta on olemassa rohkeitakin naisia,joilla on paljon annettavaa miehelle,seksuaalisesti ja emotionaalisesti.Raha ei liity tähän kuin välineellisesti.Jos itse ei kykene ketään (miestä,naisena)rakastamaan,sitä tulee passitettua kokelaita muitten kainaloihin.Teen sitä joka pv.Olen nätti,mutta haluan olla ilman miessuhdetta.Tyystin ja tykkänään,syy on jo diagnosoitu lääkärillä,ja yksi niistä on toimimaton seksuaalisuus.Keho on sisältäpäin hermostovian takia liian kipuherkkä. Itselläni ei siis ole muuta annettavaa kuin vaatevihjeitä.Mutta älä syytä ihan erilaista,toista naista sellaisesta ongelmasta,joka maailmalla pyörii,että kaikki ihmiset eivät osaa kaikkia taitoja elämänaikana.

Äänestä

olet tyhmä mies! Et kyllä tunne naisia yhtään.

Äänestä

No olisiko ratkaisu sitten miehiin siirtyminen? Reikähän heiltäkin löytyy ja kaupan päälle saisi vielä hyvän palkan, mielenkiintoiset jutut ja kaikkea muuta mitä naisilta ei mielestäsi löydy.

Äänestä
  • Tätä minäkin aina suosittelen

    Äänestä

Näin äitienpäivän kunniaksi voit sitten varmaan myöntää, että äidilläsikään ei ollut tai ole sinulle mitään muuta annettavaa kuin se vitunreikä, josta sinäkin olet maailmaan tullut? Ja onkohan siinäkään mitään juhlimista, jos elämäsi ja asenteesi elämään on tuo?

Äänestä

haluaisit että naisella olisi sinulle annettavanaan?? Ja myös mitä sinulla on naiselle annettavaa?? Nykypäivänä nainenkin yleensä tienaa oman elantonsa, joten rahaa jos ei lasketa, niin onko sinullakaan mitään extraa annettavana naiseen verrattuna?

Äänestä
  • en ole ap., mutta naisten huumorintajussa on paljon parantamisen varaa. Yhteisiä keskustelunaiheita on usein vaikeaa löytää, ja yleensäkin keskustelu naisten kanssa tökkii rankasti. Miehiin ei silti pidä seksimielessä siirtyä, mutta suurimman osan aikaansa kannattaa toki viettää miesten seurassa. Muuten sitten nyrkkikyllikki käyttöön ja joskus voi huijata kiimaisia yh:ia seksiin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


naisella ei ole miehelle kirjoitti:

oikeastaan muuta annettavaa kuin miellyttävä ulkonäkönsä ja vitunreikänsä. Naiset tienaavat vähemmän kuin miehet, naisten jutut ovat tylsiä ja mitään sanomattomia, naiset ovat persoonina heikkoja lähinnä valitseviin malleihin sopeutuvia. Koska naisella ei ole muuta annattavaa miehen on oikeus vaatia, että naisen ainut avu eli ulkonäkö on kohdallaan. Eri asia on jos nainen on esim rikas tai tai poikkeuksellisen älykäs. Silloin hänellä on muutakin annettavaa miehelle eikä ulkonäkö ole niin keskeinen asia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu