miksi otava näkyy afrikan keskiosissa "väärinpäin"? ainakin tähän aikaan vuodesta.
haluan tietää!
sasass
6590
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Siksi kun Afrikkalaiset on niin pirun tyhmiä
Mietipäs myös sitä, miksi ihmiset esimerkiksi Australiassa ovat jatkuvasti meihin suomalaisiin verrattuina ylösalaisin. Otapa käteesi jokin pallo, tai paremman puutteessa vaikka omena tai appelsiini, ja mieti hiljaa mielessäsi muitakin maapallon ja avaruuden ihmeellisyyksiä.
Mutta miksi kuu näkyy "oikein päin" elokuvissa joiden tapahtumat sijoittuvat vaikka Etelä-Afrikkaan?
Lehmä loi vasikan kuvakseen, nääs.
...elokuvissa Kuu on lähes poikkeuksetta lisätty jälkikäteen kuvaan. Eihän elokuvissa edes muka yöllä tapahtuvaa ole aina kuvattu yöllä vaan niissä yöltä näyttävä kuva saadaan aikaan kameratrikeillä. Kun kuvaan lisätään tehosteita, kuten vaikka kuutamo, niin leffantekijät eivät välitä siitä mikä on tieteellistä vaan vain siitä miltä kuva näyttää jolloin Kuu voi olla luonnottoman kokoinen ja luonnottoman värinen/kirkas tai vaikka väärässä asennossa.
elokuvissa näet. Ainakaan meidän tojota ei oppinut puhumaan tai hyppimään vaikka mä kuinka koulutin sitä kersana ja käskin tehdä niinku Kitt teki Ritari Ässässä.