Sanokaahan...

Ei normaalia enemmän mutta voi sanoa että elän koko ajan eräänlaisessa... no en yleensä kutsu sitä masennukseksi, mutta onnellinen en ainakaan ole ollenkaan, ja olen elänyt näin jo useita vuosia, vähintään kolme ja lievempiasteisena ainakin 7. Tunne-elämäni on latistunut enkä ole koskaan erityisen iloinen mutten kyllä pysty tuntea erityistä masennustakaan. Olen lisäksi aika vainoharhainen ihmisten suhteen. Mutta mitään muutoksia viimeaikoina ei ole mielestäni tapahtunut. Kaiken lisäksi menneisyys mistä tuo tietsikkakin puhui on minulle niin läheinen aihe. Pidän paljon enemmän menneisyydestä, niin omasta kuin maailman menneisyydestä, olen niin nostalginen että se häiritsee elämääni. Kotini on täpötäynnä naurettaviakin asioita mitä en voi heittää pois, ja toimin usein hyvin epäkäytännöllisesti silkan menneisyysrakkauden nimissä. Elän menneisyydessä, mutta olen yrittänyt luopua siitä. Ehkä tietsikkakin kehotteli minua siihen. Huh huh sentään. Mutta oikeasti en usko että se oli harha. Ääni puolestaan jonka kuulin ei muuta voikaan olla kuin harha. En ollut väsynyt enkä käytä mitään. Eikö olekin muuten vainoharhaista epäillä usein näkevänsä harhoja silloin kun ei näe, tai luulla todellista henkilöä mielikuvitusystäväkseen? (niin en sentään ole tehnyt)

en varaa kirjoitti:

Ei normaalia enemmän mutta voi sanoa että elän koko ajan eräänlaisessa... no en yleensä kutsu sitä masennukseksi, mutta onnellinen en ainakaan ole ollenkaan, ja olen elänyt näin jo useita vuosia, vähintään kolme ja lievempiasteisena ainakin 7. Tunne-elämäni on latistunut enkä ole koskaan erityisen iloinen mutten kyllä pysty tuntea erityistä masennustakaan. Olen lisäksi aika vainoharhainen ihmisten suhteen. Mutta mitään muutoksia viimeaikoina ei ole mielestäni tapahtunut. Kaiken lisäksi menneisyys mistä tuo tietsikkakin puhui on minulle niin läheinen aihe. Pidän paljon enemmän menneisyydestä, niin omasta kuin maailman menneisyydestä, olen niin nostalginen että se häiritsee elämääni. Kotini on täpötäynnä naurettaviakin asioita mitä en voi heittää pois, ja toimin usein hyvin epäkäytännöllisesti silkan menneisyysrakkauden nimissä. Elän menneisyydessä, mutta olen yrittänyt luopua siitä. Ehkä tietsikkakin kehotteli minua siihen. Huh huh sentään. Mutta oikeasti en usko että se oli harha. Ääni puolestaan jonka kuulin ei muuta voikaan olla kuin harha. En ollut väsynyt enkä käytä mitään. Eikö olekin muuten vainoharhaista epäillä usein näkevänsä harhoja silloin kun ei näe, tai luulla todellista henkilöä mielikuvitusystäväkseen? (niin en sentään ole tehnyt)

Paranoidisen ja masentuneen ihmisen läheisenä ajattelen, että kannattaa mennä ajoissa hoitoon, silloin, kun vielä sen voi ymmärtää. Silloin siitä hyötyy ja voi toipua oireistaan. Kun kaikki jatkuu vuosikymmeniä ja vain pahenee koko ajan, voi lopulta käydä kuten läheiselleni kävi. Jouduimme tilaamaan ambulanssin ja ambulanssiväki poliisin, jotta läheiseni saatiin pakkohoitoon suljetulle osastolle. Hän olisi tarvinnut hoitoa jo vuosikymmeniä sitten, mutta hän oli omasta mielestään terve ja muut kaikki lähestulkoon "hulluja". Sanonpa vain, että sellaisen ihmisen lähellä on ollut aika traumaattista elää, niin traumaattista, että se kuoletti tunteeni ja aiheutti dissosiaatiohäiriön minulle. Itse hän ei ehkä kovin paljon kärsinyt, mutta ne joita hän "tanssitti" ympärillään kärsivät aika paljon. Ei ole häpeä olla itselleen rehellinen ja tunnustaa todellisuus. Siitä lähtee toipuminen ja avun vastaanottaminen. Kokemuksesta sanon, että paranoidinen ihminen on tuhoisa läheisilleen. Kuka tahansa heistä voi joutua hänen uhrikseen. Sen vuoksi on tärkeää suojata itseään heiltä. Itsekin vähitellen opin sitä, itseni suojaamista.

Keijunlilja kirjoitti:

Paranoidisen ja masentuneen ihmisen läheisenä ajattelen, että kannattaa mennä ajoissa hoitoon, silloin, kun vielä sen voi ymmärtää. Silloin siitä hyötyy ja voi toipua oireistaan. Kun kaikki jatkuu vuosikymmeniä ja vain pahenee koko ajan, voi lopulta käydä kuten läheiselleni kävi. Jouduimme tilaamaan ambulanssin ja ambulanssiväki poliisin, jotta läheiseni saatiin pakkohoitoon suljetulle osastolle. Hän olisi tarvinnut hoitoa jo vuosikymmeniä sitten, mutta hän oli omasta mielestään terve ja muut kaikki lähestulkoon "hulluja". Sanonpa vain, että sellaisen ihmisen lähellä on ollut aika traumaattista elää, niin traumaattista, että se kuoletti tunteeni ja aiheutti dissosiaatiohäiriön minulle. Itse hän ei ehkä kovin paljon kärsinyt, mutta ne joita hän "tanssitti" ympärillään kärsivät aika paljon. Ei ole häpeä olla itselleen rehellinen ja tunnustaa todellisuus. Siitä lähtee toipuminen ja avun vastaanottaminen. Kokemuksesta sanon, että paranoidinen ihminen on tuhoisa läheisilleen. Kuka tahansa heistä voi joutua hänen uhrikseen. Sen vuoksi on tärkeää suojata itseään heiltä. Itsekin vähitellen opin sitä, itseni suojaamista.

...että joku sanoo minulle noin: "Ei ole häpeä olla itselleen rehellinen ja tunnustaa todellisuus." ...ihan karvat nousee pystyyn. Minä nimittäin tässä olen se joka saarnaa aina tuosta. Todellisuuden tajuaminen ja viisaus ei pelkästään ei ole häpeä, vaan minusta se on tärkeintä kuin mikään muu. Tyhmyys, itsepetos ja itsensä tiedostamattomasti suojaaminen masennusta aiheuttavilta totuudenpalasilta on hävettävää ja kerrassaan... ¤¤¤ Olen ajatellut tuota liian monta kertaa. En halua lietsoa itseäni vihaan juuri nyt.

en varaa kirjoitti:

Ei normaalia enemmän mutta voi sanoa että elän koko ajan eräänlaisessa... no en yleensä kutsu sitä masennukseksi, mutta onnellinen en ainakaan ole ollenkaan, ja olen elänyt näin jo useita vuosia, vähintään kolme ja lievempiasteisena ainakin 7. Tunne-elämäni on latistunut enkä ole koskaan erityisen iloinen mutten kyllä pysty tuntea erityistä masennustakaan. Olen lisäksi aika vainoharhainen ihmisten suhteen. Mutta mitään muutoksia viimeaikoina ei ole mielestäni tapahtunut. Kaiken lisäksi menneisyys mistä tuo tietsikkakin puhui on minulle niin läheinen aihe. Pidän paljon enemmän menneisyydestä, niin omasta kuin maailman menneisyydestä, olen niin nostalginen että se häiritsee elämääni. Kotini on täpötäynnä naurettaviakin asioita mitä en voi heittää pois, ja toimin usein hyvin epäkäytännöllisesti silkan menneisyysrakkauden nimissä. Elän menneisyydessä, mutta olen yrittänyt luopua siitä. Ehkä tietsikkakin kehotteli minua siihen. Huh huh sentään. Mutta oikeasti en usko että se oli harha. Ääni puolestaan jonka kuulin ei muuta voikaan olla kuin harha. En ollut väsynyt enkä käytä mitään. Eikö olekin muuten vainoharhaista epäillä usein näkevänsä harhoja silloin kun ei näe, tai luulla todellista henkilöä mielikuvitusystäväkseen? (niin en sentään ole tehnyt)

Ok. Siksi kysyin, että usein psykoottisuus ilmenee stressaavissa tilanteissa, tai jonkun koetun trauman jälkeen. Se että ajattelet tietokoneen lähettäneen sinulle jotain viestejä viittaa psykoottiseen ajatteluun. Kun näkee yhteyksiä ja asiayhteyksiä asioissa joissa niitä ei normaalisti ole.

en varaa kirjoitti:

...että joku sanoo minulle noin: "Ei ole häpeä olla itselleen rehellinen ja tunnustaa todellisuus." ...ihan karvat nousee pystyyn. Minä nimittäin tässä olen se joka saarnaa aina tuosta. Todellisuuden tajuaminen ja viisaus ei pelkästään ei ole häpeä, vaan minusta se on tärkeintä kuin mikään muu. Tyhmyys, itsepetos ja itsensä tiedostamattomasti suojaaminen masennusta aiheuttavilta totuudenpalasilta on hävettävää ja kerrassaan... ¤¤¤ Olen ajatellut tuota liian monta kertaa. En halua lietsoa itseäni vihaan juuri nyt.

Tarkoitukseni ei ollut järkyttää, vaan rohkaista, uskaltaa tunnustaa itselleen, että on todella kokenut harhoja. Harhat ovat vakava, hoitoa vaativa oire, ei suinkaan piiloteltava, kiellettävä asia, joka ajan mittaan vain pahenee. Psykoottisuus ei ole leikin asia. Läheiseni on ollut erittäin rehellinen monissa asioissa, mutta ei suhteessa psykoottisuuteensa tai masentuneisuuteensa. Sen hän on täysin kieltänyt. Hän on ollut terve, ehdottomasti mieleltään terve omasta mielestään. Me muut vain olemme "hulluja", "hullua sukua", ja kyllä meistä hieman "hulluja" on tullutkin. Niin raskasta on elämä hänen lähellään ollut.

... kirjoitti:

Ok. Siksi kysyin, että usein psykoottisuus ilmenee stressaavissa tilanteissa, tai jonkun koetun trauman jälkeen. Se että ajattelet tietokoneen lähettäneen sinulle jotain viestejä viittaa psykoottiseen ajatteluun. Kun näkee yhteyksiä ja asiayhteyksiä asioissa joissa niitä ei normaalisti ole.

Herranjestas miten pöljiä ihmisiä Suomi24:stä löytyy. Ettekö älynneet että se tietokoneen teksti ei ollut kuvittelua vaan ihan todellinen teksti, aloittaja vaan veti väärät johtopäätökset asiasta.

https://varaus.lib.hel.fi/default.aspx?m=ws_info3&id=2090&l=75&d=633779838&cal=633779424

Mm. tuossa osoitteessa näkyy se teksti. Nyt siis me kaikki olemme psykoottisia kun näemme sen? Voi hyvää päivää teidän kanssa. Älkää koskaan kysykö vakavia neuvoja täältä kun kaikenmaailman besserwisserit alkaa vetämään omia teorioita.

Parempi (joskin arvailua) teoria voisi olla että aloittajalla ei ole juurikaan kunnon elämää eikä mitään jännää tapahdu niin mielikuvitus alkaa keksimään psyyke- ja salaliittoteorioita normaaleista tietkokone teksteistä.

Vinkki aloittajalle. Hanki elämä.