Tässä on hyvin kirjoitettu nykyajan naisista totuuksia.
Koska naistutkimuksen epätieteellisyys alkaa olla nykyään jo sokeallekin selvää, feministeille tuli äskettäin kiire ujuttaa Hesariin väärää ja pahaa asiaansa puolustava puffi. Pitemmänpuoleisessa sepustuksessa naistutkimuksen harjoittajat pääsivät puhumaan ohi suunsa niin että kaikki heidän alaansa liitetyt mehevät kliseet todistettiin oikeiksi ja listan jatkoksi päästiin liittämään pari uuttakin.
No, nyt minä tietysti olen vähän liian ilkeä. Ne keski-ikäiset sadistilesbotädit, jotka järjestävät ensimmäisen vuoden opiskelijoille kursseja hetero-oletuksen kyseenalaistamisessa saadakseen sänkyynsä läjän nuorta lihaa, oli tällä kertaa piilotettu jonnekin takahuoneeseen. Jostain oli onnistuttu kaivamaan sellaisia tutkijoita, joiden aiheet olivat enemmänkin heteroseksuaalisia. Me täällä alempitasoisten miesten näkökulmaa edustavan tieteen laitoksella hykertelemme riemusta nähdessämme, kuinka loistavasti nämä naistutkimusaiheet sopivat yhteen meidän teoriamme kanssa. Kuten blogini lukijat varmasti tietävätkin, ns. ATM-näkökulma perustuu siihen oletukseen, että sukupuolia on kolme: YTM:t eli jännittävän väkivaltaiset, päihteitä käyttävät miehet; ATM:t eli tylsän kiltit, tunnolliset ja raittiuteen taipuvaiset miehet; ja naiset. Naisille vain YTM:t ovat olemassa, ja ATM:t ovat heille näkymättömiä. Nyt kun nämä perusoletukset ovat selvät, voimmekin siirtyä pohtimaan Hesarin jutussa käsiteltyjä naistutkimuksia tarkemmin.
Ensimmäisenä Helsingin Sanomien artikkeli mainitsee tutkijan, jonka aiheena on prätkämiesten kulttuuri ja sen edustamat erilaiset mieheyden mallit. Me täällä alempitasoisten miesten tutkimusten laitoksella toteamme, että meidän tieteemme ennustaa täydelleen, miksi naistutkijaa kiinnostaa prätkäkulttuuri, ei esimerkiksi nörttikulttuuri. Prätkämiehiin liittyy mielikuvia perinteisestä miehisyydestä, machoudesta, jopa väkivalta- ja huumerikollisuudesta. Siksi prätkämiehet kiinnostavat naisia ja naistutkijaakin - katsokaas kun juuri sellaiset jännittävät miehet ovat kaikkien naisten mielestä sukupuolisesti kiihottavia.
Feminismin ja naistutkimuksen puolustelijoiden pirtaan kuuluu inttää, kuinka ällöttävää äijäily ja machoilu on. Tosipaikan tullen juuri äijäilijät ja machoilijat kuitenkin ovat juuri se porukka, joka naista seksuaalisesti kiinnostaa. Eräs kommentoijani kirjoitti aikoinaan olleensa mukana jossain feministikonferenssissa, jonka päätteeksi tytöt lähtivät ravintolaan iskemään sänkyynsä moottoripyöräkorstoja - miesten sanavarasto rajoittui, kommentoijani mainitsi, prätkän osien nimiin, v:llä alkavaan naisen osan nimeen ja h:lla alkavaan naisen itsensä nimitykseen - ja tulivat aamulla seuraavaa konferenssipäivää pitämään takapuoli hellänä ja kehuen, kuinka pitää saada välillä oikeaa miestä että jaksaisi elää. Minua ei hämmästytä sitten pätkääkään, että naistutkijoita kiinnostavat prätkämiehet myös tutkimuskohteina. Jos naistutkimus on lesbolle luennoitsijalle näppärä tapa iskeä ensimmäisen vuoden ujot, vielä koeajamattomat femmet sänkyynsä, alan heterommille opiskelijoille se on hieno tekosyy päästä hengailemaan moottoripyöräjengien liepeille.
Sitä Hesarin artikkelissa ei kerrota, tutkitaanko alalla bändäriyttä naisen seksuaalisen vapauden muotona, vai kenties hevirokkiorkesterien keikanjälkeistä takahuoneseksielämää uuden ajan erilaisten mieheyksien ilmentymänä. Mutta jos ei tutkita, niin on tapahtunut aivan hirveä laiminlyönti. Toivottavasti edes joku rupulibändien keikkapakuissa maata kiertänyt ja reittä hiertänyt gruupparityttö lukee tämän ja tiedostaa, että se mitä hän tekee ei ole kälyistä hutsuilua, vaan merkittävää tieteellistä työtä ja osallistuvaa havainnointia, jonka arvokkaat tulokset hänen on koottava graduksi ja säästettävä jälkimaailmalle.
Lisää hupia piisaa siitä, että eräs artikkelissa haastatelluista naistutkijoista alkoi tutkia monikulttuurisia avioliittoja, mutta päätyikin tutkimaan Armi Kuuselan ja Virgilio Gil Hilarion naimisiinmenoa. Mikäpä siinä. Siinä missä miehiä kiinnostaa porno - eli visio naisilta ilman rasittavia ihmissuhdepelejä saatavasta rakkaudesta, hyväksynnästä ja seksuaalisesta läheisyydestä - naiset tunnetusti lukevat romanttisia kertomuksia, joissa mies on rikas. Armin avioliitto filippiiniläisen pohatan kanssa oli tietysti kaikkien suomalaisten naisten romanttisen unelman täyttymys, joten on aivan luonnollista, että joku tätitiedettä tekevä ottaa sen tutkielmansa aiheeksi.
Se, mitä naistutkimus ei tutki, kertoo siitä tietysti vielä enemmän. Naistutkimusta ei kiinnosta nörttimieheys, vaikka juuri nörttikulttuuri on niitä uusia tapoja olla mies, joihin ei liity miehisyysshowta eikä machoilua. Nörtit ja muut sellaiset epämiehekkäät ja epämachot miehethän ovat naisille ja siis myös naistutkijoille näkymättömiä.
Naistutkimusta ei kiinnosta myöskään tutkia suomalaisten miesten thaimaalaisia vaimoja, koska siinähän saatettaisiin päätyä kyseenalaistamaan keskeisiä feministisiä myyttejä. Hui kamalaa, siinähän saatettaisiin jopa tavata naisia, jotka tekevät perheenemännän hommaansa jonkinasteisella ammatillisella kunnianhimolla ja kokevat tyydytystä siitä, että saavat olla miestensä luotettavia tausta-assistentteja, kenties vieläpä arvostavat sitä, että suomalainen mies ei hakkaa, nöyryytä eikä raiskaa. Feministillehän on etukäteen selvää, että kaikki suomalaisten miesten thaivaimot ovat surkeita, omaa parastaan tajuamattomia orjia, ja jos he eivät tiedä olevansa alistettuja, se pitää heille kädestä pitäen ja heidän omia mielipiteitään kuuntelematta selittää.
Vielä vähemmän naistutkijaa kiinnostaa kysyä yksinäisiltä runkkarimiehiltä, miten he suhtautuvat pornoon ja pornossa näkemiinsä seksuaalisuuden muotoihin. Siinähän voisi peräti osoittautua, että runkkarit ovatkin inhimillisiä ihmisiä, joilla on surun ja kaipuun tunteita, siitä nyt puhumattakaan, että he ovat pornon katsojinakin kriittisiä ja saattavat pohtia eettisiäkin näkökulmia. Ei sellaista riskiä voi ottaa, parempi vain pitäytyä feministisissä oppilauseissa, joiden mukaan naisettomat pornopojat ovat ällöttäviä, tyhmiä ja törkyvideoihinsa addiktoituneita surkimuksia ilman sielunelämää.
Naistutkimus esiintyy mielellään jonkinlaisena myytinmurtajana ja salattujen valtarakenteiden paljastajana. Tämä on jonninjoutavaa hölynpölyä. Todellisuudessa naistutkimuksen tarkoituksena on keksiä tieteellisen näköiset puolustelut kaikenlaiselle hedonistiselle, itsekkäälle sikailulle silloin kun sitä sattuu harrastamaan nainen, sekä tietysti kiistää ja piilottaa näkyvistä se ikävä tosiasia, että feminismillä ja feministeillä on nyky-yhteiskunnassa aika helkutin paljon valtaa ilman minkäänlaista mandaattia saati kontrolloivaa takaisinkytkentää. Sellaisen vallan jyrän alle jää väistämättä viattomia uhreja - ja he ovat se todellinen vaiettu ja vaiennettu ryhmä yhteiskunnassamme, niin kauan kuin meillä ei ole mitään ohjelmallisesti antifeminististä feminismin uhrien tutkimusta.
Naistutkimus,pilakuvaansakin hauskempi
hyvä juttu
7495
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Laasalaislogialle ja miestutkimukselle on omat hörhölaitokset. PS. Se on YTM, KTM ja ATM. Ei pelkällä YT:llä käy flaksi. Laitoksenne on perseestä. PPS. En jaksanut lukea kokonaan. Mutta lyhyesti: nainen haluaa miehen ja mies naisen, paitsi feministi haluaa puunhalaajahipin.
Tässä vaiheessa keskustelua kevennykseksi laulu siitä, millaisista miehistä naiset todellisuudessa pitävät. Sävel: Aaveratsastajat. Kun eräs öyhöläinen kerran saapui kapakkaan, hän heti törmäs himokkaaseen neitoon napakkaan, kas kansakunta öyhöjen se naista aina sais vaikk' avoimista housuistansa siitin repsottais. Jippijaijee, jippijaijoo-ou, öyhöt kaa-pa-kaa-aan! Hän röökin nostaa huulilleen ja sauhut ulos saa myös julkisesti lattiaan hän krouvin ulostaa, ja ihailua neitojen ei hillitä voi lain: he toisillensa kuiskii: Tuolta kerran mäkin sain! Jippijaijee, jippijaijoohou, öyhöt kaa-pa-kaa-aan! Hän kännisenä ölähtää ja sitten oksentaa, mutt' portsari ei häntä heitä koskaan uksen taa, ei öyhöläistä sillä lailla kohdellahan saa, tää maa ei ole nörttien, tää öyhöjen on maa. Jippijaijeei, jippijaijoohou, öyhöt kaa-pa-kaa-aan! Ain nörtin nähdessänsä nyrkin iskuun nostaa hän, ja mojautuksen turpaan antaa sitten väkevän, kas tuskanhuudot nörttien ne musiikista käy, ja ilotonta ilmettä ei silloin täällä näy. Jippijaijee, jippijaijoohou, Öyhöt kaa-pa-kaa-aan! Jo kiveksissään muhii juusto kymmenvuotinen Mut kysyttäissä vastaa: Niitä koskaan pese en! Mä niitä aina nuolemaan voin iskee neitosen Mi kiittää mausta jälkeenpäin tuon karstakeitoksen! Jippijaijee, jippijaijoo-hoo, öyhöt kaa-paa-kaa-an! Kun jytky siitin sisälle tuon neidon nuljahtaa Hän silloin aina sangen kimakasti ulvahtaa Kun kohdunsuullaan tuntee hän sen sauvan ryhmyisen, Niin paksun, kovan, kuuman sekä suonikyhmyisen. Jippijaijee, jippijaijoohou, öyhöt kaa-paa-kaa-aan! Tuo öyhömme on YTM, ei sitä kieltää voi, Kas, neitoin voihke sängyssänsä huilun lailla soi, Hän nussii, polttaa, ryyppää, hakkaa sekä urheilee Mut omantunnon ongelmaa ei koskaan mistään tee. Jippijaijee, jippijaijoohou, öyhöt kaa-paa-kaa-aan!
todella sopivat sanat olet keksinyt
sinun laittamasi kirjoitus oli täyttää asiaa nyky ajan muijista.mennyt hiljaseksi kaikki muijat kun ei keksi mitään sanoa kun tuo on aivan totta että muijat on vaan kyrvän heiluttajien perässä vaan
yhtään järkevää mielipidettä, kun vastaus on jotain naisia vähättelevää, naisvihamaista pas**a! V**n naurettavaa, joo, miehet tykkää ja silleen..onneksi livessä voi jutella ihan asioista niiden oikeilla nimillä ja mitä olen havainnut, moni mies ei uskalla kukkoill aihan tähän tyyliin.
Tuo kyseinen vuodatushan on Panu Höglundin kolumni *mainosrahoitteisesta* plaza.fi-verkkopalvelusta. Sitten kun naiest ja herrat ymmärrätte miksi korostin tuon yhden sanan niin voitte ehkä pikkuhiljaa alkaa tajuamaan miksi Panun kirjoituksia ei pidä ottaa ihan niin vakavasti.* Panu, Henry ja kumppanit ovat kyllä siinä mielessä oikealla asialla että skitsofeminismiä (viittaan tällä siihen feminismin alaliikkeeseen joka mm. ruotsissa ehdotti lisäveroa miehille pelkästään sen perusteella että he ovat miehiä) tulisi vastustaa jokaisen kynnelle kykenevän miehen, naisen ja ennenkaikkea tervepäisen feministin. Ikävä kyllä tämä kaikkein äänekkäin sekopääfeministien joukko vääristää omassa propagandassaan poikien vastarintaliikkeen asian lähinnä naisvihamieliseksi. Mutta mikäänhän ei tietenkään poista suomi24:sta näitä idiootteja, jotka kuvittelevat, että heissä itsessään ei ole mitään vikaa, kaikki vika on kaikissa naisissa, ja kaikki mitä Panu, Henry & kumpp. sanovat vaikka ihan sarkastisessakin kontekstissa, olisi jumalan totuus ja herran nimeen ikuisesti aamen seepaot, tai edes ihan rehellinen kannanotto. *) Suomennos tolloille: Mainosrahoitteisen median rahoitusmalli perustuu siihen että keinoja kaihtamatta saadaan ihmisiä katsomaan/kuuntelemaan/lukemaan. Ylilyönnit, vääristelyt, värittelyt kuuluvat asiaan koska niillä saadaan huomiota, ja huomio tarkoittaa enemmän huomion kohteena olevan julkaisun lukemista/katsomista/kuuntelemista joka tarkoittaa lisää mainoseuroja sisällöntuottajalle.
tuo on aivan totta että niitä nykyajan muijia kiinnostaa juuri sellaiset kullin heiluttajat