Halusikohan esa näpäyttää isoveljeään lähettämällä suurimman avaruudesta käsin toimivan teleskoopin samaan aikaan kun nasa on korjaamassa omaa rutkuaan?
vai olisikohan laukaisuajankohta sittenkin vain sattumaa...
HST
...
3164
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Hubble on ollut avaruudessa jo vuodesta 1990 asti joten sillä aikaa teleskooppitekniikka on edistynyt. Olisikin aika ihmeellistä jos avaruuteen olisi lähetetty tekniikaltaan huonompi teleskooppi kuin mitä jo lähes parikymmentä vuotta sitten osattiin valmistaa. Nasalla on sitä paitsi rakenteilla Hubblen vuonna 2014 korvaava ja kaikkien aikojen suurin ja tarkin avaruusteleskoopi. James Webb Space Telescope (JWST) http://www.jwst.nasa.gov/
Nämä tuon alan tutkimuslaitteet ovat sen verran monimutkaista ja kallista kamaa, että kun tuollaisiin ryhdytään, ollaan ihan varmasti yhteydessä "kiklpailijaan". Ihan jo siksikin ettei kumpikin lähetä samanlaisia laitteita taivaalle lähes samaan aikaan, jolloin toinen on tavallaan turha (ja jumalattoman kallis) vahinko.
No taatusti löytyisi katteltavaa ja tutkittavaa tähtitaivaalta ainakin parillekymmenelle kiertoradalla olevalle huipputeleskoopille ja niiden astronomiryhmille.