Sensuuri pilasi Saksan esityksen. En tarkoita, että olisi pitänyt olla paljasta pintaa, mutta tuohon esitykseen se alunperin kuului ja sen karsiminen näkyi.
Sääli Saksaa tänä vuonna. ensi kerralla kaikki tietävät.
Sensuuri pilasi Saksan mahdollisuudet
ja biisin
8333
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
vaikuta mitään, yhtälailla se kappale sai minut hymyilemään äskenkin vaikka en tv-kuvaa nähnytkään. Kokolailla kappale oli ihan ok
Biisi on hyvä. Esityksestä näkyi, että oli muutettu ja palikat sekaisin sen vuoksi. Ei tuollainen ole kivaa kellekään. Aivan sama jos Lordille olis sanottu viime tingassa, että maskit ei käy.
heh
Kyseessä on laulukilpailu (song contest). Tuo suomennos on hiukan väärä, koska 'laulu' viittaa sekä 'kappaleeseen' että laulamiseen. Tässä ollaan oikeasti Eurovision piisikisassa, ei laulamiskisassa. Eikä varsinkaan porno-, iho-, tai koreografiakisassa. Eikä tuo 'piisi' enää tarkoita minkäänlaista tulisijaa.
Euroviisuissa ei ole kyse pelkästään laulusta, kuten ei esittävässä taiteessa yleensäkään, vaan kyse on visuaalisesta kokonaisuudesta. Miksi muuten esityksiä näytetään? Eihän siihen ole syytä jos vain musiikki ja laulu ratkaisisi.
"Miksi muuten esityksiä näytetään? Eihän siihen ole syytä jos vain musiikki ja laulu ratkaisisi. " Heh, hienosti osaat ajatella. Koska kyseessä on laulukilpailu, silloin paino on nimenomaan laulussa, ei kaikenmaailman pyroissa ja kiemurtelussa. Itse siis ajattelen musiikin näin. Tottakai esiintyjän (tai esiintyjien) ulkonäöstä ja esityksestä voin antaa "pisteitä", mutta kyllä sen näkee missä kenelläkin on suurin paneutuminen ollut. Sinänsä, mitäs se mua liikuttaa kun mikään esityksistä ei mahdu makuani lähellekkään. Miksi niitä esityksiä sitten tehdään, niin no, hiton paha kysymys. Esim. Lordi voitti aikoinaan ihan omana itsenään, koko bändi esillä eikä tanssityttöjä todellakaan näkynyt. Olihan siinäkin showta koko rahan edestä, mutta myös kipale oli tarttuva ja valtavirrasta poikkeava.
poikotoikaa koko saksan esitys ei todellakaan sopivaa tulla tuollaisissa vetimissä esiintymään euroviisut on koko perheen ohjelma kaikenikäisille
sää ntöihin tultava muutos pukeutumisessa seksikäs asu on eriasia
mutta nyt meni liian pitkälle
Miksi kommentoit 17 vuotta vanhaan ketjuun?