kenellä on eniten suhteita, eli mahdollisimman paljon ryyppykavereita, eli alkoholisoituneimmat pääsee muita parhaimmin töihin.
nykyään työmahdollisuudet ratkaisee
nuorilla se
1217
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
on tossa totuutta aika paljonkin, hieman huumorilla höystettynä. Epäviralliset tutkimuksethan osoittavat, että n.70% kaikista työpaikoista täytetään suhteilla. Ongelmalliseksihan näissä tutkimuksissa tekee sen, että kuinka "suhteet" määritellään. Mutta joka tapauksessa faktahan on, että aivan nollakontakteilla työllistyminen on hankalaa.