Minua on askarruttanut eräs asia; nimittäin minulla ei ole juurikaan mitään muistikuvia lapsuudesta, n.8 ikävuodesta alaspäin! ja 8-10 ikävuoden väliltäkin vain muutama... koulussa tapahtunut juttu.
En aiemmin edes tajunnut että siinä on jotain outoa, luulin että kukaan ei muista pienenä lapsena olosta mitään! ´kunnes tässä elämänvarrella olen huomannut että muut ihmiset muistavat omia lapsuusjuttujaan. esim. mieheni, ystäväni jne.
Osaisiko joku sanoa mistä tällainen kertoo???
Olen kyllä käynyt psyk.sairaanhoitajalla juttelemassa asioistani, kun viime vuosina on ollut ahdistusta ja pelkotiloja jne. mutta en ole vielä kysynyt tuosta asiasta.
Lapsuus sitten sikäli kun muistan tuon 10 ikävuoden jälkeen, oli ahdistavaa aikaa. Kotona lähinnä isä huusi ja raivosi, sai raivareita, milloin mistäkin asiasta, vähätteli, mitätöi meitä lapsia. Elimme jonkinlaisessa pelossa ja varuillaan kokoajan, äiti myös. Varsinaista fyysistä väkivaltaa ei ollut kuitenkaan.
Ja maatalossa kun oltiin, työtä tehtiin me lapsetkin, ei ollut koulun jälkeen juuri vapaa-aikaa. ja vastaan ei ollut sanomista. Koskaan ei päästy harrastuksiin (eipä meillä sellaisia ollutkaan, kun ei niistä edes tiedetty)... ja kaikki huvitukset oli syntiä...
siinäpä päällisin puolin tarinani, enkä tiedä liittyykö tuo tuohon muistamattomuuteen.
Mutta mistä tuollainen muistamattomuus voi johtua, onko kenelläkään kokemusta?? asia vaivaa todella...
En aiemmin edes tajunnut että siinä on jotain outoa, luulin että kukaan ei muista pienenä lapsena olosta mitään! ´kunnes tässä elämänvarrella olen huomannut että muut ihmiset muistavat omia lapsuusjuttujaan. esim. mieheni, ystäväni jne.
Osaisiko joku sanoa mistä tällainen kertoo???
Olen kyllä käynyt psyk.sairaanhoitajalla juttelemassa asioistani, kun viime vuosina on ollut ahdistusta ja pelkotiloja jne. mutta en ole vielä kysynyt tuosta asiasta.
Lapsuus sitten sikäli kun muistan tuon 10 ikävuoden jälkeen, oli ahdistavaa aikaa. Kotona lähinnä isä huusi ja raivosi, sai raivareita, milloin mistäkin asiasta, vähätteli, mitätöi meitä lapsia. Elimme jonkinlaisessa pelossa ja varuillaan kokoajan, äiti myös. Varsinaista fyysistä väkivaltaa ei ollut kuitenkaan.
Ja maatalossa kun oltiin, työtä tehtiin me lapsetkin, ei ollut koulun jälkeen juuri vapaa-aikaa. ja vastaan ei ollut sanomista. Koskaan ei päästy harrastuksiin (eipä meillä sellaisia ollutkaan, kun ei niistä edes tiedetty)... ja kaikki huvitukset oli syntiä...
siinäpä päällisin puolin tarinani, enkä tiedä liittyykö tuo tuohon muistamattomuuteen.
Mutta mistä tuollainen muistamattomuus voi johtua, onko kenelläkään kokemusta?? asia vaivaa todella...
Vastaukset 7
Vanhimmat
loppuun, mutta muistojen puuttuminen tarkoittaa dissosiaatiohäiriötä... se liittyy johonkin muuhun, kuten epävakaaseen persoonallisuushäiriöön.
Voisiko olla niin, että elämäsi ennen 8 ikävuotta oli myös ahdistavaa aikaa ja mieli yrittää puolustautua muistoilta unohtamalla ne?
Älä liikaa vatvo noita asioita. Muistot kyllä putkahtavat esiin sitten kun niiden aika on, ei niihin heti tarvitse saada selvyyttä.
Enempi ehkä kannattaa tutustua omaan toimintaan. Miksi teet asiasta ongelman? Toimiiko mielesi siten, että se aina palaa noihin lapsuuden asioihin? Voisiko olla mahdollista, että et nykytilanteeseen ole tyytyväinen, jokin vaivaa sinua, mutta tunnet olevasi kykenemätön tekemään asialle mitään. Tällöin alkaa lapsuusmuistot tulvia mieleen?
Syyttävällä sävyllä en kirjoita, itse saman kokeneena olen huomannut, että parasta lääkettä on toimia nykyhetkessä. Asia ei ole niin, että ensin pitää korjata/käydä lapsuus läpi ja sitten voi palata nykyhetkeen, vaan juuri toisin päin.
Edellä lapsuusmuistoilla toisessa kappaleessa tarkoitan siis sitä, että ajattelee miksi ei ole lapsuusmuistoja.
nykyhetkeä ei ymmärrä kovin objektiivisesti, ellei ymmärrä lapsuuttaan! ;)
Ehkä muistamattomuutesi johtuu vain siitä, että aivosi ovat kehittyneet vähän tavallista hitaammin tuossa suhteessa. Toisaalta lapsuutesi on voinut olla niin tasapaksua, ettei mitään mieleenpainuvaa ole tapahtunut. Ihan kaikkea ei kannata oikoseltaan psykoligisoida. Ihmiset eivät ylipäätänsä muista varhaislapsuuttaan ja vauvaikäänsä, joten eiköhän tuo 8v kuulu ihan luonnollisen hajonnan piiriin siinä missä sekin, että yksi lapsistamme muistaa ensimmäisen henkäyksensä.
Sama juttu minulla. Ei mitään muistikuvia ekalta luokalta. Tokalta luokalta jotain. Äiti ilmeisesti ollut juoppo, ei suostu puhumaan mitään, sanoo vaan että mene terapiaan. Tänä päivänä hän on niin uskossa että ihan hirvittää. Jumala on antanut anteeksi jne. No, se on sivuseikka mutta joka tapauksessa lapsuus on ilmeisesti ollut vähemmän kivaa kuin kavereiden =)
Katsopa www.aal.fi ja lue 'pyykkilista' - en tiedä auttaako mutta sieltä minä löysin itseni ja vastaukset.