Mistäpä löytyisi hyvä ettone-ohje?
Ettone
kokkeilija
4383
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
En ole oikein kirjoista löytänyt mieleisiäni, mutta ihan kotikonstein valmistetaan hyvä ettone suunnilleen seuraavasti. Ensin suljetaan pois kaikki häiriötekijät, hyvinkin valmisteltu ettone voi lässähtää, jos esim. ovikello soi tai puhelin pärähtää. Jos ettoneesta haluaa oikein onnistuneen, se alustetaan jo muutama tunti etukäteen. Huonelämpötilan on oltava sopiva, varsinkin liian viileässä ettone jää keskentekoiseksi, mutta liian kuumakaan ei ole hyvä. Kokeilemalla oppii.
Kaikenlainen hyvä syötävä ja mielellään lasi tai pari viiniä alle edistää ettoneen onnistumista. Olut sen sijaan ei ole ainakaan suurissa määrissä suositeltavaa, sillä sen sisältämät oheisaineet (vesi) voivat katkaista hyvin alkaneen ettoneen ikävästi. Ettoneen nauttimiseen kannattaa siihenkin paneutua. Mielestäni olennaisia tekijöitä ettoneen onnistumiselle ovat hyvinsyötetty puoliso kosketusetäisyydellä (ei hapan, siitä tulee ettoneeseen ikävä sivumaku tai voipa mennä koko ettone totaalisen pilalle ja tulla nauttimiskelvottomaksi), hyvä peti (vrt. esim. lohta perunapedillä), miellyttävä hämärä valaistus ja melun minimoiminen, hillitty musiikki sensijaan sopii ettoneen lisäkkeeksi. Terminologiasta voisi mainita, että ettone tosiaan "nautitaan" (kuten esim. konjakki), sitä ei "syödä" tai "juoda".
Ettone ei ole mikään pikaeines, mutta kun esivalmistelut on suoritettu huolellisesti, varsinainen ettone kyllä sitten valmistaa itse itsensä. Kun nykyisin ns. pitkät lounaatkin ovat pannassa, niin kannattaa muistaa, että ettonekin voi mennä pitkäksi, jolloin siitä aiheutuu tokkurainen olo (aivan kuin vastaavasta lounaastakin). Edellämainitut seikat huomioiden olen ainakin itse onnistunut valmistamaan erittäin onnistuneita ettoneita - ihanteellinen aika niiden nauttimiseen on mielestäni sunnuntai-iltapäivä.
p.s. Ettonetta sinänsä ei kannata juuri maustaa, mutta halutessaan voi sen päätteeksi nauttia makeaa herkkua jo edellämainitun puolison avustuksella. Mikäpä olisikaan sopivampi päätös jo muutenkin maukkaalle ettoneelle!
Ohjeesi olivat loistavia, pitääpä panna "kokkeiluun"!
Kiitokset myös keskustelunavaajalle. Aihe kannatti ilman muuta ottaa esille tälläkin palstalla.
Ettonesta ja ettoneesta enemmän:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=1500000000000154&posting=22000000002497861
Kyllä noilla ohjeilla jo luulisi pääsevän ettosesta nauttimaan sellaisenkin henkilön, joka tähän lajiin ei ole vielä perehtynyt.
Kerrostalossa asujan kannattaa kiepauttaa ovikello pois päältä ja laittaa vielä tulpat korviin, niin häiriötekijät ettosesta nauttimiseen vähenevät huomattavasti.
Puhelin kannattaa myös ehdottomasti sulkea.
Hiljainen nauttimismusiikki mielestäni myös edesauttaa nirvanaan pääsyä.
Hyvä lämmin viltti myös käden ulottuville. Itselleni ainakin tulee aina jossain vaiheessa ettosta vilu ja lämmittelijäkin on siirtynyt "toiseen hiippakuntaan".
Mukavia ettos-hetkiä kaikille :)
Yksi maukas Ettone-resepti löytyy tuolta:
http://www.absolutelycooking.com/favorite-countries-food/italian/ettone.html
Se on englanninkielinen, mutta Kielet & käännökset -palstalla on se suomennettukin
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=1500000000000154&posting=22000000002504088