Miehen työvuorot tekevät hulluksi!

Moi! Ajattelin kysyä teidän mielipidettä yhteen asiaan.

No, avomieheni on ollut yli vuoden turvakodissa töissä ja hän tekee kolmivuorotöitä. Useimmiten työvuorot ovat klo 12-20 tai klo 14-22. Joskus hän pääsee tekemään töitä vähän inhimillisempään aikaan eli 9-18.

Meillä on alle vuoden ikäinen poika ja sairastuin synnytyksen jälkeiseen masennukseen viime marraskuussa. Ei siinä vielä mitään mutta se meni niin pahaksi että jouduin sairaalaan psykoottisten oireiden sekä masennuksen vuoksi, luulisin että osasyy on ainakin uupumus lapsemme hoitamisesta josta usein jouduin suoriutumaan yksin.

Nyt olen päässyt sairaalasta jo pari viikkoa sitten mutta tilanne on edelleen huono, en pysty hoitamaan lastamme joka lähteekin aina hoitoon kun mieheni menee töihin. Eräänä päivänä kokeilin hoitaa mutta iski kamala ahdistus enkä saanut tai kehdannut pyytää mïstään apua, onneksi pärjättiin nipinnapin siihen kunnes avomieheni tuli töistä kotiin. Tottakai iski vielä sitten syyllisyys ja paha mieli kun en jaksanut hoitaa.

No mutta siitä päivästä viisastuneena päätimme että poikamme menee hoitoon aina kun mies ei ole kotona, ja se onkin ollut tähän mennessä hyvä päätös.

Mutta asian yksi suurimmista ongelmista ovat avomieheni epäsäännölliset ja hölmöön aikaan olevat työajat. Emme kumpikaan pääse harrastamaan mitään kodin ulkopuolella koska hänellä on työpäiviä milloin sattuu. Välillä sillä on vain tyyliin yksi päivä vapaata viikossa ja välillä useampi ja kun näin on hän on ylpeä siitä että hänellä on nyt taas näin hyvin vapaata. Mutta kun se ei ole hyä jos emme voi suunnitella kunnolla niitä varten mitään.

Miehen mielestä systeemi on hyvä ja hän on sitä mieltä että kaikki toimii. Hän ei näe ongelmaa työajoissaan. Olen niin monesti yrittänyt sanoa että epäsäännölliset työajat vie multa voimia emmekä pysty puuhailemaan tarpeeksi yhdessä koska mies on usein töissä kun on menossa päivän parhaat tunnit. Ruokaakaan en viitsi laittaa silloin kun hän on iltavuorossa.
Poikakaan ei voi tietää milloin isä on kotona vaikka ei osaakaan vielä työvuorolistaa lukea. Mutta jos tämä jatkuu näin niin eihän se voi olla hyväksi lapsellekaan.

Ja en usko että tää mun terveys voi pysyä hyvänä ja tasapainoisena koska jo kerran sairastuin masennukseen osittain uupumuksen takia. Ei poikakaan koko lapsuuttaan voi siellä hoitajalla olla! En ymmärrä miksi mies ei ymmärrä tilanteen vakavuutta. Kun yritän puhua asiasta niin siitä tulee riitaa ja mies vaikenee ja loukkaantuu. Hän varmasti saisi muita töitä koska on niin kokenut työntekijä ja positiivinen persoona. Itse hän pelkää ettei kannata vaihtaa työpaikkaa koska hänet hiljattain vakinaistettiin työpaikallaan ja uskoo että saa potkut mahdolliselta uudelta työpaikaltaan koska nyt on "lama" ja porukkaa lomautetaan.

Mikä avuksi? Vai olenko täysin väärässä mielestäsi? Minulle etuasemassa on perheen hyvinvointi...
14465
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

perhe-elämä ketään autuaaksi tee.

Äänestä

nyt vaan vähän rankempi elämäntilanne. Ehkä miehesikin tietää/toivoo sen olevan vain tilapäistä, jonka jälkeen kaikki muuttuu taas hyväksi ja palataan normaaliin päiväjärjestykseen.

Otathan huomioon, että se, että sinä sairastuit masennukseen on rankkaa sekä sinulle, mutta myös miehellesi. Aina ei kaikki huomaa sitä ajatella puolisonsa kannalta. Mutta voisi sanoa, että se kaikista läheisin ihminen, joka siinä vieressä on, kokee sen toisen masennuksen myös hyvin voimakkaasti itsessään.

Entä sitten jos miehesi jäisi kotiin lapsen kanssa? Olisitko itse työkuntoinen, vai miten perheenne toimeentulo sitten varmistuisi?

Kyllä tuo nyt vaikuttaa parhaimmalta mahdolliselta ratkaisulta ainakin näin vieraan ihmisen silmissä. Ja puolen vuoden kuluttua voi tilanne olla jo ihan toinen.:)

Äänestä

Sairaudella kiristäminen on huono tapa saada muut tekemään tahtonsa mukaan. Miehellä on varmaan rankkaa, kun hoitaa työnsä, sinut ja lapsen. Olisit kiitollinen ja anna hänen tehdä työtään.

Äänestä

Äskeinen vastaukseni lipsahti jonnekin.. Joten uudestaan.

Mielestäni tuo teidän tämänhetkinen tilanteenne vaikuttaa hyvältä. Moni mies ajattelee niin, että hänen velvollisuutensa perheessä on hankkia perheelle elanto. Joten mies kyllä ajattelee perheenetua.

Työajat ovat mielestäni inhimilliset. Itse ollut tilanteessa, jossa mies on käynyt ehkä kotona päivisin tai ehkä öisin nukkumassa ja niistä vapaista ei ole ollut mitään takeita. Se riippuu ihan siitä miten siihen itse suhtautuu! Ei se varmasti miehellekään ole helppoa aina.

En silti sano, etteikö lapsen hoitaminen sinulle itsellesi olisi ollut rankkaa, sillä onhan se ajoittain äärettömän rankkaa.. Tiedän sen omasta kokemuksesta. Pieni huutava koliikkinyytti, yksin kotona vanhassa omakotitalossa... talon lämmitys, pihatyöt, kotityöt.. ja myöhemmin siihen sitten vielä töissä käynti lisäksi.. :)

Teillä on vielä niin pieni lapsi kuitenkin, että lopettakaa se asioiden suunnittelu vapaapäiville. Johan tulee stressi jos pitää vapaille suunnitella erityisesti aina jotakin, menkää lapsenne ja perheenne ehdoilla ja nauttikaa siitä!

Hoidat itsesi kuntoon ja palaat arkeen. Masentuneena yksinkertaiset asiat näyttävät äärettömän vaikeilta, vaikkei ne todellisuudessa niin vaikeita olekaan.

Äänestä
  • Toi oli hyvä pointti ettei kannattaisi suunnitella liikaa niille vapaapäiville. Paitsi jos ei suunnittele niin se menee helposti siihen että on mennyt monta viikkoa ja ei oo tehnyt mitään muuta kuin hoitanut kotia neljän seinän sisällä. Vaikea sopia mitään kyläilyjäkään kun ei ole yhteistä aikaa paljoa. Mut ymmärrän mitä tarkoitat!

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    Toi oli hyvä pointti ettei kannattaisi suunnitella liikaa niille vapaapäiville. Paitsi jos ei suunnittele niin se menee helposti siihen että on mennyt monta viikkoa ja ei oo tehnyt mitään muuta kuin hoitanut kotia neljän seinän sisällä. Vaikea sopia mitään kyläilyjäkään kun ei ole yhteistä aikaa paljoa. Mut ymmärrän mitä tarkoitat!

    ... melkoisen nopeasti kyläilemään itsenäisesti. :) Suosittelen.

    Kotona neljän seinän sisällä kököttäminen ei varmasti saa piristymään saman arkirumban keskellä, joten kannattaa lähteä yksin tai lapsen kanssa käymään jollakin tuttavalla kylässä. Ei siinä koko perhettä tarvita. Alussa oli outoa lähteä lasten kanssa kyläilemään, kun oli tottunut siihen, että mentiin koko porukalla.. mutta se olikin sitten loppujen lopuksi melkoisen piristävää..

    Ja älä myöskään ole itsellesi liian ankara, ei sun tarvitse kotona kököttää koko sitä aikaa, kun mies on töissä ja lapsi hoidossa.. tai tehdä niitä kotiaskareita jatkuvalla syötöllä. Lähde vaikka ystävän luokse päiväkahville piipahtamaan.. :)

    Äänestä

Ihmettelen miestä. Hän ei kuule, ajattele eikä ymmärrä sinua lainkaan näköjään. Itse en katsoisi moista miestä alkuunsakaan, eli en alussa menisi yhteen. Jos sun on pakko olla toisen kanssa pariterapia kenties.

Äänestä
  • Eli miehen pitäisi erota töistä ja joutua karenssiin. Sitten se perhe-elämä kivaksi muuttuu, kun kummallakaan ei ole enää töitä eikä rahaakaan.

    Äiti hoitoon, koska ei ole kunnossa eikä kykene huolehtimaan lapsesta jos itsestäkään (siihen kai sitä miestä tarvittaisiin, aikuisen ihmisen 24/h kotihoitajaksi). Lapsen voi viedä päivähoitoon, mutta miehen kannattaa pitää kiinni työpaikastaan, koska niitä on vaikea nykyään saada.

    Äänestä

  • dwlnk kirjoitti:

    Eli miehen pitäisi erota töistä ja joutua karenssiin. Sitten se perhe-elämä kivaksi muuttuu, kun kummallakaan ei ole enää töitä eikä rahaakaan.

    Äiti hoitoon, koska ei ole kunnossa eikä kykene huolehtimaan lapsesta jos itsestäkään (siihen kai sitä miestä tarvittaisiin, aikuisen ihmisen 24/h kotihoitajaksi). Lapsen voi viedä päivähoitoon, mutta miehen kannattaa pitää kiinni työpaikastaan, koska niitä on vaikea nykyään saada.

    Sain hieman eri perskpektiiviä tähän asiaan, kiitos rehellisistä mielipiteistänne.
    Luin kaikki avoimin mielin. En kuitenkaan ole teini enkä ole yrittänyt kiristää sairaudellani.
    Olen ollut jo pari kuukautta sairaalahoidossa enkä toivottavasti enää sinne joudu kunhan otan nyt rauhallisesti enkä stressaannu liikaa. Kaipa ne asiat ovatkin sitten paremmin kuin luulin... :) Toivottavasti tilanne on eri puolen vuoden päästä niinkuin joku tuossa sanoikin. Jos itse saisi päättää niin asiat paranis kaikki sormia napsauttamalla! *naps* =)

    Äänestä

  • Tuolta mustakin on välillä tuntunut mutta kaipa hän kuitenkin ajattelee perheen parasta. Mieheni on kuitenkin todella huolehtivainen. En viitsi tämmöisen asian takia lempata ihanaa miestä ja lapsen isää :D

    Äänestä

sinä voi vaatia miestäsi sanoutumaan irti, koska hänellä on hankalat työajat! Olisiko reissutyö parempi vaihtoehto, viikot poissa ja viikonloput kotona? Tai kuukausi merillä, kuukausi kotona? Tai yötyö, silloin mies nukkuisi päivät ja valvoisi yöt työpaikallaan?
Suuri (suurin?) osa meistä suomalaisista tekee töitä epäsäännölliseen aikaan, ei teidän perhe ole mikään poikkeus. Pakkohan jokaisen on töitä tehdä ja kyllä sinun täytyy järjestää lapsen hoito tai yleensäkin oma pärjäämisesi miehen työvuorojen mukaan. Sinun täytyy sopeutua ja joustaa, ei sen työssä käyvän ja jos et pärjää niin sinun on hankittava itsellesi apua.
Ihan varmasti jokaisella työ vie liikaa aikaa ja aikaa olisi paljon mukavampi viettää esimerkiksi perheen kanssa, mutta tämä yhteiskunta nyt vain on tälläinen, töitä on tehtävä elääkseen.
Meidän perheessä on kaksi vuorotyöläistä (palomies ja sairaanhoitaja), hankalaa on ollut, välillä erittäin hankalaa, mutta pärjätty on. Ja se mistä on jouduttu tinkimään eniten, on vanhempien yhteinen aika. Siltikin on pärjätty.

Äänestä
  • Tuo minuakin ihmetyttää, että mies olisi jotenkin ymmärtämätön tai paha, kun ei tajua jättää työpaikkaansa...

    Luulen kuitenkin, että kaikki johtuu nyt vain siitä masennuksesta. Kun ap siitä selviää, ei tämä asia mikään ylitsepääsemätön ole. Minunkin mieheni tekee kolmivuorotyötä, on tehnyt sitä koko ajan, ja se merkitsee sitä, että aniharvoin meillä on kunnolla aikaa olla yhdessä. Koska minä taas teen kaksivuorotyötä, iltoja ja aamuja. On siinä sovittelemista, jos haluaa yhdessä jonnekin mennä, joskus menee pitkiä aikoja, ettemme näe toisiamme kuin vilaukselta.

    Eräs tuntemani yrittäjä joutuu tekemään työtä melkein vuorokauden ympäri, vaimo valittaa ihan samaa kuin ap, ei yhteistä aikaa koskaan. Heilläkin on pieni lapsi. Tämä vaimo ei vain ilmeisesti tajua sitä, että hänellä on kuitenkin melkoisen hyvät oltavat, ei tarvitse laskeskella senttejä, että rahat riittäisivät. Asuvat hienossa talossa ja komealla autolla ajaa tämä vaimorukka. No, raha ei tietenkään takaa onnellisuutta, mutta kyllä heillä ainakin tämä taloudellinen huolettomuus perustuu vain ja ainoastaan miehen hyvätuloiseen yrittäjyyteen.

    Tunnen kirjastoautonkuljettajan, jonka työajat on juuri tuollaiset iltapäivään ja iltaan painottuvat. Hänen vaimonsa sanoo, että on ollut ensin yksin, sitten lasten kanssa, ja nyt taas lasten kasvettua yksin yli kaksikymmentä vuotta joka jumalan arki-ilta, vailla mitään poikkeusta tietysti miehen vuosilomat poissulkien. Oli tilanne mikä tahansa, mies on ollut töissä. Mies lähtee siis töihin ennen puolta päivää, ja tulee sieltä kotiin n. klo 8-9 aikaan illalla. Siihen on vain sopeuduttava, ja ihminenhän nyt sopeutuu mihin tahansa. Todellakin, olisithan voinut rakastua vaikka merimieheen. Tai muusikkoon, joka kiertää keikoilla pyhät ja arjet, aina kaikki illat ja yöt poissa. Näistä vaimoista tulee ajan mittaan hyvin itsenäisiä ja omanarvontuntoisia, koska he joutuvat niin paljon huolehtimaan asioista itse.

    Synnytyksen jälkeinen masennus on hyvin vaikea asia, tiedän ihan lähipiiristä. Siitä toipuminen vie aikansa. On hyvä, että lapsi voi olla muualla hoidossa, koska sinulla ei ole voimia tarpeeksi. On levättävä ja koottava itseään, ja asiantuntija-apua on myös saatava. Ei saa syyllistää itseään siitä, eikä miestäkään, koska ei tälle asialle ole syypäitä. Se voi osua kenen kohdalle tahansa. Käsitin, että miehen työajat on sillä tavalla hankalat, ettei vapaita iltoja voi tietää kovin pitkälle etukäteen. Siispä nauttikaa yhdessäolosta aina silloin, kun siihen on pienikin mahdollisuus. Ei tarvitse suunnitella mitään etukäteen. Ja aina ajat muuttuu ja tulee uusia kuvioita.

    Äänestä

"Todellakin, olisithan voinut rakastua vaikka merimieheen. Tai muusikkoon, joka kiertää keikoilla pyhät ja arjet, aina kaikki illat ja yöt poissa. Näistä vaimoista tulee ajan mittaan hyvin itsenäisiä ja omanarvontuntoisia, koska he joutuvat niin paljon huolehtimaan asioista itse."

senverran itsenäisiä, että muusikot ja merimiehet on erotilastojen kärkipäässä, kun ei ole aikaa perheelle.. enkä minäkään todellakaan usko, että aloittaja olisi ihan mennyt metsään, kun tuntee ettei perheelle ole aikaa. Toisaalta, tottahan ruokaa on saatava ja työn vaihto voi olla isompi riski.. silti mies voisi kyllä käsittää, ettei vaimon kotonaolo ole niin helvetin helppoa.. töissä olisi helpompaa olla kuin kotona ja on.. tiedän tästä itse molemmat puolet.

hmm.. aika kovia kommentteja sellaisten suusta, joilla ei itsellä ole kenties ollut masennusta.. asiat tuntuu kotona kaatuvan niskaan, ellei saa vaihtelua. Sitä ei aina saa, ellei ole vaikka muuton tähde samalla paikkakunnalla ystäviä tai ei jaksa lähteä minnekään. Masentunut on usein myös syrjäytynyt..

nimimerkillä saman kokenut/silloisesta miehestä eronnut

Äänestä
  • Aloitus 2009, mahtaako aloittaja tavoittaa?
    Rekkakuskeilla myöls epäsäännölliset työajat, vanrinkin Eurooppaan ajavilla.
    Metsätyökonekorjaajilla myös, voi tulla kutsu töihin, vaikka illastaisi presidentin kanssa.

    Sinänsä monessa työpaikassa on kyllä työaikalistat, koeajalla olevat tosin tuupataan myön sairaslomalaista tuuraamaan

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kirjaimellisesti kirjoitti:

Moi! Ajattelin kysyä teidän mielipidettä yhteen asiaan.

No, avomieheni on ollut yli vuoden turvakodissa töissä ja hän tekee kolmivuorotöitä. Useimmiten työvuorot ovat klo 12-20 tai klo 14-22. Joskus hän pääsee tekemään töitä vähän inhimillisempään aikaan eli 9-18.

Meillä on alle vuoden ikäinen poika ja sairastuin synnytyksen jälkeiseen masennukseen viime marraskuussa. Ei siinä vielä mitään mutta se meni niin pahaksi että jouduin sairaalaan psykoottisten oireiden sekä masennuksen vuoksi, luulisin että osasyy on ainakin uupumus lapsemme hoitamisesta josta usein jouduin suoriutumaan yksin.

Nyt olen päässyt sairaalasta jo pari viikkoa sitten mutta tilanne on edelleen huono, en pysty hoitamaan lastamme joka lähteekin aina hoitoon kun mieheni menee töihin. Eräänä päivänä kokeilin hoitaa mutta iski kamala ahdistus enkä saanut tai kehdannut pyytää mïstään apua, onneksi pärjättiin nipinnapin siihen kunnes avomieheni tuli töistä kotiin. Tottakai iski vielä sitten syyllisyys ja paha mieli kun en jaksanut hoitaa.

No mutta siitä päivästä viisastuneena päätimme että poikamme menee hoitoon aina kun mies ei ole kotona, ja se onkin ollut tähän mennessä hyvä päätös.

Mutta asian yksi suurimmista ongelmista ovat avomieheni epäsäännölliset ja hölmöön aikaan olevat työajat. Emme kumpikaan pääse harrastamaan mitään kodin ulkopuolella koska hänellä on työpäiviä milloin sattuu. Välillä sillä on vain tyyliin yksi päivä vapaata viikossa ja välillä useampi ja kun näin on hän on ylpeä siitä että hänellä on nyt taas näin hyvin vapaata. Mutta kun se ei ole hyä jos emme voi suunnitella kunnolla niitä varten mitään.

Miehen mielestä systeemi on hyvä ja hän on sitä mieltä että kaikki toimii. Hän ei näe ongelmaa työajoissaan. Olen niin monesti yrittänyt sanoa että epäsäännölliset työajat vie multa voimia emmekä pysty puuhailemaan tarpeeksi yhdessä koska mies on usein töissä kun on menossa päivän parhaat tunnit. Ruokaakaan en viitsi laittaa silloin kun hän on iltavuorossa.
Poikakaan ei voi tietää milloin isä on kotona vaikka ei osaakaan vielä työvuorolistaa lukea. Mutta jos tämä jatkuu näin niin eihän se voi olla hyväksi lapsellekaan.

Ja en usko että tää mun terveys voi pysyä hyvänä ja tasapainoisena koska jo kerran sairastuin masennukseen osittain uupumuksen takia. Ei poikakaan koko lapsuuttaan voi siellä hoitajalla olla! En ymmärrä miksi mies ei ymmärrä tilanteen vakavuutta. Kun yritän puhua asiasta niin siitä tulee riitaa ja mies vaikenee ja loukkaantuu. Hän varmasti saisi muita töitä koska on niin kokenut työntekijä ja positiivinen persoona. Itse hän pelkää ettei kannata vaihtaa työpaikkaa koska hänet hiljattain vakinaistettiin työpaikallaan ja uskoo että saa potkut mahdolliselta uudelta työpaikaltaan koska nyt on "lama" ja porukkaa lomautetaan.

Mikä avuksi? Vai olenko täysin väärässä mielestäsi? Minulle etuasemassa on perheen hyvinvointi...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu