Olin lapsi,istuin autossa. Radiossa joku ?ukko? lauloi jotain noloa lastenlaulua joka meni jotenkin näin "on pojilla pippeli oma ja tytöillä pimppi soma".
Se tuntui varmaan typerältä silloin ja tuntuu edelleen. Jälkeenpäin ajatellen se tuntuu naisia ylistävältä.
Sitten harpataan jonnekkin 2000-luvun vaihteeseen.
Olin koulussa ja häiriköivä kaverini sanoi "vittu" ja jotain muuta. Sitten naispuolinen apuopettaja alkoi mylviä jotain "voi,sehän on ihana asia,juu" (ei tarkkaa muistikuvaa) ja kai jotenkin vihjaili että kaverini pitäisi pitää sitä (vittua) korkeassa arvossa.
2009 naisvaltaisella työpaikalla:
Radiosta tuli Jenni Vartiaisen lesbobiisi. Vanhempi nainen pohti ääneen mistä biisissä on kysymys. Nuori nainen sanoi että hänen mielestään 'tyttörakkaudesta'. Vanhempi nainen kuittasi. Nuorempi perheellinen nainen hihitteli "Kukapa ei tytöistä tykkäisi". Vanhempi nainen (muistaakseni) kuittasi.
Ei nyt tule muita heti mieleen. Kertokaa omia kokemuksianne.
Se tuntui varmaan typerältä silloin ja tuntuu edelleen. Jälkeenpäin ajatellen se tuntuu naisia ylistävältä.
Sitten harpataan jonnekkin 2000-luvun vaihteeseen.
Olin koulussa ja häiriköivä kaverini sanoi "vittu" ja jotain muuta. Sitten naispuolinen apuopettaja alkoi mylviä jotain "voi,sehän on ihana asia,juu" (ei tarkkaa muistikuvaa) ja kai jotenkin vihjaili että kaverini pitäisi pitää sitä (vittua) korkeassa arvossa.
2009 naisvaltaisella työpaikalla:
Radiosta tuli Jenni Vartiaisen lesbobiisi. Vanhempi nainen pohti ääneen mistä biisissä on kysymys. Nuori nainen sanoi että hänen mielestään 'tyttörakkaudesta'. Vanhempi nainen kuittasi. Nuorempi perheellinen nainen hihitteli "Kukapa ei tytöistä tykkäisi". Vanhempi nainen (muistaakseni) kuittasi.
Ei nyt tule muita heti mieleen. Kertokaa omia kokemuksianne.
Vastaukset 19
Vanhimmat
No, opettaja sanoi v*ttua ihanaksi asiaksi, koska sitä kirosanana oli käytetty. Jos yleinen kirosana olisi ollut k*rpä, niin opettaja olisi varmasti puolustanut sen ihanuutta. Tajuatko? Hän ei siis mitenkään vihjannut, että miehen elin EI olisi ihana asia, koska siitä ei edes oltu puhuttu.
Minä taas voisin tulkita tuon laulun niin, että naisten värkki ei ole heidän omansa, mutta miesten on. Törkeää. Miksi naisten värkki on vain soma? Onko naisen tehtävä vain olla kaunis? Laulussa ylistettiin miesten miehisyyttä ja oikeutta hallita omaa vehjettään. (Näetkö, että kaikki asiat voi vääntää itselleen haluamiksi ja nähdä syrjintää joka asiassa...)
Ehkä nuo naiset halusivat vain kiusata teitä työpaikan miehiä noilla tytöistä tykkäämis-jutuilla. Miehistähän se on superseksikästä kuvitella kahta naista yhdessä. (Sitä en ole muuten ikinä tajunnut, miksi se on miehistä niin seksikästä.)
"No, opettaja sanoi v*ttua ihanaksi asiaksi, koska sitä kirosanana oli käytetty. Jos yleinen kirosana olisi ollut k*rpä, niin opettaja olisi varmasti puolustanut sen ihanuutta. Tajuatko? Hän ei siis mitenkään vihjannut, että miehen elin EI olisi ihana asia, koska siitä ei edes oltu puhuttu."
Tuo on mahdollista mutta en usko. Minusta tuntuu että tämä on samanlainen juttu kuin nämä "jokainen nainen on tavallaan kaunis" tai "nainen on elämän antaja" jutut jotka lähtevät spontaanisti naisten tai miesten suusta ja sitten kun kaivelee niin jälkeenpäin sovitteluksi sanotaan että "joo,onhan se mieskin..."
"Minä taas voisin tulkita tuon laulun niin, että naisten värkki ei ole heidän omansa, mutta miesten on. Törkeää. Miksi naisten värkki on vain soma? Onko naisen tehtävä vain olla kaunis? Laulussa ylistettiin miesten miehisyyttä ja oikeutta hallita omaa vehjettään. (Näetkö, että kaikki asiat voi vääntää itselleen haluamiksi ja nähdä syrjintää joka asiassa...)"
Millä lailla laulussa ylistettiin miehisyyttä? Sillä lailla että kerrotaan neutraalisti miehen anatomiasta? Sehän on sama kuin sanoisi alkoholistilla olevan surkastuneet aivot tai hirvellä sarvet.
Pitäisikö siinä erikseen sanoa että nainen ei ole omaisuutta jotta ihmiset tajuaa?
"Ehkä nuo naiset halusivat vain kiusata teitä työpaikan miehiä noilla tytöistä tykkäämis-jutuilla. Miehistähän se on superseksikästä kuvitella kahta naista yhdessä. (Sitä en ole muuten ikinä tajunnut, miksi se on miehistä niin seksikästä.)"
Itse en tuosta jutusta hirveästi perusta mutta joillekkin ainakin se iskee vissiin että on kaksi naista kerralla,siis tuplasti naista. Se on kuitenkin eri asia kuin se on edes vähän yksityistä,tabua tai 'likaista' (hyvällä tavalla) ja laulujen tekeminen asiasta hieroo hommelia naamaan normaalina.
Väännetään.
Okei, aivan, et siis usko tuota, mitä sanoin tuosta v-sanasta. Miksi sinulle sitten pitäisi vastata, jos et kuitenkaan usko? Sinulla on oma, vankka näkemyksesi, joka on mielestäsi ainoa oikea.
Ihan sama tuossa lastenlaulussa, että pitääkö sitten pojille erikseen sanoa, että heidänkin elimensä on soma, jotta ihmiset tajuaa?
"Okei, aivan, et siis usko tuota, mitä sanoin tuosta v-sanasta. Miksi sinulle sitten pitäisi vastata, jos et kuitenkaan usko? Sinulla on oma, vankka näkemyksesi, joka on mielestäsi ainoa oikea."
Vaikka siksi että naisten suhtautuminen k:hon (siis vastineena v:hen) on tavallisesti hermostunut tai jopa kielteinen. Voitko kuvitella sitä paitsi miesopettajan opettamassa nuorelle tytölle kullin ihanuudesta? Naisopettajalle vastine on vielä jotenkin luonnollisempaa...miksi? Niin on vain jotenkin päätetty.
"Ihan sama tuossa lastenlaulussa, että pitääkö sitten pojille erikseen sanoa, että heidänkin elimensä on soma, jotta ihmiset tajuaa?
"
Minusta lastenlauluista voisi jättää tuollaiset pois kokonaan.
Samaa mieltä olen tuosta lastenlaulusta. Miksi lapsille tuollaisia laulaa? Ei heidän tarvitse värkeistä tietää vielä mitään.
Miten niin naisten suhtautuminen miesten elimeen on hermostunutta? Tai jopa kielteistä? Muistaakseni pojat hihittelivät yläasteella seksivalistuksessa eniten.
Minusta jo se on halventavaa, että naisen sukuelin on yleinen, kenties yleisesti paheksutuin, kirosana. Minusta silloin saakin ojentaa, että ei naisen sukuelin mikään ruma ja saastainen asia ole, vaan ihana.
"Ehkä nuo naiset halusivat vain kiusata teitä työpaikan miehiä noilla tytöistä tykkäämis-jutuilla. Miehistähän se on superseksikästä kuvitella kahta naista yhdessä. (Sitä en ole muuten ikinä tajunnut, miksi se on miehistä niin seksikästä.)"
Niin no naisena et varmasti tajuakaan, kun teille naisillehan jo pelkästään yhden miehen vartalo aiheuttaa niin paljon negatiivisia tunteita, ettei teille tulisi mieleenkään fantasioida kahdesta miehestä keskenään.
Miehet näkee naisen vartalon eri tavalla, eli myönteisessä valossa. Sen vuoksi kaksi kaunista naista keskenään on miehen mielestä vielä kiihottavampaa kuin yksi kaunis nainen.
Onko vielä jotain epäselvää?
Mutta eihän ne keskenään touhuavat naiset miehistä välitä. Toisistaan he ovat kiinnostuneet. Miksi sellaiset naiset miehiä kiinnostavat?
Että ole iloinen kun sulla ei elämässä ole ton pahempia vaikeuksia...
''Vaikk'on aika simppeli,
Niin raaka peli on pippeli!''
Jahas en vaivautunut kirjottaa enempää.. Pitää miettiä lisää (on tylsää)
....
....
Joskus lukiossa psykologian ope sanoi, että sit kun teillä on lapsia, niin niille on tärkeetä, että heidän tulevaa seksuaalista itsetuntoaan vahvistetaan herkässä iässä esimerkiksi seuraavilla tavoilla:
Äiti pojalle: ''hei kiva juttu, mut jos menet sinne omaan huoneesesi peiton alle tutkimaan sitä pippeliä! Siitä tulee varmasti olemaan paljon iloa sinulle ja monelle muulle!
Isä tyttärelle: ''Rintasi tulevat varmasti tuottamaan paljon iloa sinulle ja monelle muulle.
Noita kyllä aina naurettiin. Kaipa se tietää sitten paremmin. :) Murrosiässä en välttämättä olisi halunnut kuulla tommosta, mutta pieneen poikaan/tyttöön voisi toimia.
http://www.youtube.com/watch?v=QbYMCV2LYJo
Biisi.
Siis piti tietysti mennä "Wish God was a woman".
Milloinkahan joku nainen on tehnyt miehistä samanlaisen laulun?
pitäikö sun oikeesti mennä terapiaan?
Aikuinen ihminen joka tälläsiä miettii on aika säälittävä.
Olen kuunnellut keskipäivätuimaan jotain poppikanavaa. Mikä se on jossa kaksi nuorta äijää lässyttää menemään? No,eilen selittivät jotain miten miehistä on tullut turhia kun siemeniä osataan tehdä jo keinotekoisesti jne. Siinä oli pitkä keskustelu siitä.
Tänään sitten joku ukko (soittaja) kertoi jonkun läppätarinan jostain miehestä joka kutsui itseään nimellä T2000 tai muuta sellaista,ja jota pidettiin vinksahtaneena. Ja nimi tuli kuulemma siitä että mies osaa tyydyttää naisen kahdellatuhannella tavalla. Sitten naisjuontaja teki jotain oksennusääniä ja lopuksi miesjuontaja vielä kehaisi ettei mies2000 ole varmana ikinä saanut "pesää" keneltäkään.
"Olen kuunnellut keskipäivätuimaan jotain poppikanavaa. Mikä se on jossa kaksi nuorta äijää lässyttää menemään? No,eilen selittivät jotain miten miehistä on tullut turhia kun siemeniä osataan tehdä jo keinotekoisesti jne. Siinä oli pitkä keskustelu siitä."
Siis miehetkö olivat seksistisiä? Sitä paitsi tuosta aiheesta OLI eilen uutinen. Ehkä he vain keskustelivat tuosta uutisesta.
"Tänään sitten joku ukko (soittaja) kertoi jonkun läppätarinan jostain miehestä joka kutsui itseään nimellä T2000 tai muuta sellaista,ja jota pidettiin vinksahtaneena. Ja nimi tuli kuulemma siitä että mies osaa tyydyttää naisen kahdellatuhannella tavalla. Sitten naisjuontaja teki jotain oksennusääniä ja lopuksi miesjuontaja vielä kehaisi ettei mies2000 ole varmana ikinä saanut "pesää" keneltäkään."
Niin? Ja sun pointti oli?
Ei vaan he säälittelivät (ehkä kieli poskella mutta silti) sitä miten tarpeettomia miehet ovat eivätkä yrittäneetkään puolustaa miehiä.
Ja tuo 2000-juttu. Noh,mieti vain hommelia sukupuolet toisinpäin käännettynä niin ehkä se aukeaa sinulle.
Käyn harvoin S24-chatissä. Kävin tänään.
-Naiset eivät vastanneet.
-Miehet vastasivat.
-Yksi (kuvallinen) nainen leikitteli ajatuksella miehenä olemisesta. Kun sitten kysyin naiselta viattoman kysymyksen liittyen miehenä olemiseen,hän sanoi että ei halua olla mies ja alkoi kerskailla väittämillään miestenhakkaamistaidoilla ilman mitään sosiaalista tai moraalista tilausta. Siis tässä yhdistyi feministikantturan kaksi kylmäävää piirrettä:
-herkkyyden puute miehen olemusta kohtaan
-femimachoilu miesten kustannuksella. Miehisen kehon halveksuminen samalla kun yhdistetään itseensä miehen voimat.
Kaiken kaikkiaan kokemus oli oksettava ja pessimismiä lietsova.
Voi poika parkaa, jonkun pitäis se pelastaa sairaasta Suomi24 maailmasta ja chateista. Mistä löytyy teini jolla on sen vertaa äidinvaistoja? Ei mistään..
Paitsi ehkä hoitokodista höyrähtänyt Liisa, 14v joka leikkii nukella ja pitää tätä lapsenaan.