T&T irtisanominen ja harjoittelijan palkkaaminen

Kyllä nyt viimeistään meni usko Suomen työlainsäädäntöön. Suomessa voi sanoa vakituisen työntekijän irti tuotannollisista ja taloudellisista syistä tehtävien määrän oleelllisesti vähennyttyä, kun ensin on otettu TE-keskuksen kautta työvoimapoliittiseen koulutukseen perustuva harjoittelija, jolle osa töistä on siirretty. Tehtävät siirrettiin sillä perusteella, että minulla oli liikaa töitä. Sain potkut kolmen viikon päästä, kun harjoittelilja oli aloittanut.

Neljä kuukautta irtisanomiseni jälkeen kyseinen harjoittelilja palkattiin eri tittelillä vakituiseksi työntekijäksi. Toki pidettiin huolta, että nimike oli alempi ja oli ns. muitakin tehtäviä toimenkuvassa kuin minulla.

Kätevää työnantajalle, kun sai tehtäviä hoitamaan useaksi kuukaudeksi veromarkoilla lähes ilmaisen työntekijän, jolle vakinaistamisen jälkeen pystyi maksamaan huonompaa palkkaa. Jokin tässä kuitenkin minun oikeudentajuuni mättää, mutta ammattiliiton lakimiehen mielestä on ihan laillista puuhaa ; ) Suomessa.

Löytyykö kohtalotovereita?
2418
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

... taisit töissä ollessasi funtsailla, että ainahan pätevä mies töitä saa ja mitä sitä makaamaan, työttömät keräämään risuja ojanpenkoilta. Eikä siitä mitään tarvitse maksaa, saahan siitä korvaukset.

Nyt saa sitten käytännössä harjoitella.

Tuo kuvaamasi tapaus ei muuten todellakaan ole ihan tavallinen.

Yleensä aina nimittäin se työtön harjoittelija potkaistaan ulos ennen kuin pitää alkaa palkkaa maksamaan ja otetaan uusi tilalle.

Äänestä
  • No, enhän minä nyt työttömänä ole, pätevä työntekijä ; )- nainen. Eihän minua harmittaisi jos olisin omaa saamattomuuttani potkut saanut. Entisen työni hoidin hyvin ja sain siitä kiitostakin. Nykyisessäkin olen töitä paiskonut ja uudistanut urakalla.

    Työttömänäkin on tullut oltua, pätkätyöläisenäkin useaan otteeseen. Eipä ole näemmä vakituisetkaan työpaikat sen varmempia. Pätkästä ainakin tietää, koska se loppuu. Niitä olenkin päättänyt jonkun aikaa tehdä. Voi välistä ladata akkuja muutaman viikon työttömänä ; ) ennen seuraavaa pestiä.

    Niin, tuo harjoittelijoiden jatkuva pyörittäminen on tuttua kyllä. Uskon, että muitakin kaltaisiani kuitenkin löytyy. Firmat säästävät talouspaniikissa mitä erilaisimmilla tavoilla. TE-keskus ja työvoimahallinto voisivat kyllä hiukan tarkemmin seurata minne niitä harjoittelijoita annetaan. Jäi kyllä silläkin harjoittelijaparalla luu käteen. Puoli vuotta ehti olla ennenkuin pikkufirma lopetettiin.

    Sellaista. Turha tulle minulle puhumaan lojaalisuudesta palkkaa maksavaa yritystä kohtaan. Sen verran huonosti luvattoman monessa, isossakin, firmassa työntekijöitä kohdellaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ihmeissään oleva kirjoitti:

Kyllä nyt viimeistään meni usko Suomen työlainsäädäntöön. Suomessa voi sanoa vakituisen työntekijän irti tuotannollisista ja taloudellisista syistä tehtävien määrän oleelllisesti vähennyttyä, kun ensin on otettu TE-keskuksen kautta työvoimapoliittiseen koulutukseen perustuva harjoittelija, jolle osa töistä on siirretty. Tehtävät siirrettiin sillä perusteella, että minulla oli liikaa töitä. Sain potkut kolmen viikon päästä, kun harjoittelilja oli aloittanut.

Neljä kuukautta irtisanomiseni jälkeen kyseinen harjoittelilja palkattiin eri tittelillä vakituiseksi työntekijäksi. Toki pidettiin huolta, että nimike oli alempi ja oli ns. muitakin tehtäviä toimenkuvassa kuin minulla.

Kätevää työnantajalle, kun sai tehtäviä hoitamaan useaksi kuukaudeksi veromarkoilla lähes ilmaisen työntekijän, jolle vakinaistamisen jälkeen pystyi maksamaan huonompaa palkkaa. Jokin tässä kuitenkin minun oikeudentajuuni mättää, mutta ammattiliiton lakimiehen mielestä on ihan laillista puuhaa ; ) Suomessa.

Löytyykö kohtalotovereita?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu