Luen koko ajan kaikkia kamalia juttuja narsismista ja kuinka se on pilannut yhden jos toisenkin tyypin elämän.
Olen seurustellut 2v. ja huomaan käyttäytyväni törkeästi poikaystävääni kohtaan, esim. mollaan ja määräilen, tiedän että hän tekee mitä pyydän. Mutta jos ei tee, raivostun. Saatan huutaa, lyödä ja suuttua todella pahasti, vaikken halua... Lisäksi tunnen välillä että kyllähän minä saan tehdä ihan mitä vaan, mutta hän ei mitään. Olen myös mustasukkainen, mutta vältän hänen elämänsä rajoittamista.
En halua olla tällainen kumppani!
Lisäksi pelkään sitä, että kun joskus saan lapsia, minusta tulee väkivaltainen/nöyryyttävä/ilkeä äiti joka tuhoaa lasten elämän huonolla kasvatuksella...Sillä uskon että kasvatus tekee ihmisen...
Olen siis 18v. ja tietääkseni hyvän lapsuuden kokenut...
Haluaisin hahmoterapiaan, mutta en tiedä miten.
Mikä mulla on??
Olen seurustellut 2v. ja huomaan käyttäytyväni törkeästi poikaystävääni kohtaan, esim. mollaan ja määräilen, tiedän että hän tekee mitä pyydän. Mutta jos ei tee, raivostun. Saatan huutaa, lyödä ja suuttua todella pahasti, vaikken halua... Lisäksi tunnen välillä että kyllähän minä saan tehdä ihan mitä vaan, mutta hän ei mitään. Olen myös mustasukkainen, mutta vältän hänen elämänsä rajoittamista.
En halua olla tällainen kumppani!
Lisäksi pelkään sitä, että kun joskus saan lapsia, minusta tulee väkivaltainen/nöyryyttävä/ilkeä äiti joka tuhoaa lasten elämän huonolla kasvatuksella...Sillä uskon että kasvatus tekee ihmisen...
Olen siis 18v. ja tietääkseni hyvän lapsuuden kokenut...
Haluaisin hahmoterapiaan, mutta en tiedä miten.
Mikä mulla on??
Vastaukset 2
Vanhimmat
sinä päätät, millainen olet. Jos haluat olla toisenlainen, niin ole toisenlainen. Jos et ole, niin et haluakaan olla. Niin helppoa se on!
Etsiä syitä sille, miksi olet tuollainen äläkä itke ettet halua olla sellainen.
Mulla oli pari vuotta sitten sun ikäsenä sama vika mitä sulla nyt.
Olin vain tyytymätön elämääni, pelkäsin tulevaisuutta silloisen miesystäväni kanssa.
Halusinko sitä vai en.
Miesystävä oli liian tylsä ja nöyrä minun makuun, kun olen itse pohtiva, uhoava ja idealisti.
Vaikeaa suhteessa olikin se, että muutoin mies olikin streotyyppisesti kaikin puolin hyvä mies, joka johti vielä enemmän "entäs jos" ajatteluun. Myös se, että mies oli korvia myöten rakastunut.
Hyvä, että jätin sen, meille molemmille.
Nyt pari vuotta siitä, olen löytänyt minulle sopivan kumppanin, skeptisen ja oman arvonsa tuntevan. Enää en kilahtele.
Jätä miehesi tai löydä rauha. Minulle ensimmäinen oli parempi vaihtoehto, koska tuskin olisin rauhaa tullut siinä suhteessa löytämään, sen verta erilaisia.