Hei. Olen ihmettellyt seuraavanlaista asiaa. Nimittäin että miksei 2/3 valmis markkinointimerkonomi löydä mistään millään töitä, vaikka sitten 9-luokkalaiset, juuri peruskoulun päättäneet saavat. Puhe nyt tässä kohtaa lähinnä kesätöistä. Olen kuullut monelta juuri ylä-asteen päättäneeltä että sai töitä. Usein alakin on ollut sellaista mitä olisin voinut itse kuvitella. Ei kuitenkaan millään. Minulla on työharjotteluista hyvät paperit ja vielä yksi erikoiskoulutuskin. Siltikään ei tunnu mistään löytyvän. Minua on kehuttu kovasti yrittelijääksi, tunnolliseksi ja hyvällä työasenteella varustetuksi. Lisäksi olen saanut asiakaspalvelutöissä hyvää palautetta, mutta edes nämä seikat eivät ole auttaneet. On myös kokemusta erilaisista vastuutehtävistä. Kyse on nyt siis Helsingin alueesta. Voiko olla vain huono tuuri vaiko onko vain ettei naama tahdo miellyttää ihmisiä?
Miksen saa töitä vaikka muut saavat?
Ihmettelevä nuori 18
6579
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
...siihen, että maailma on epäreilu paikka.
Täällä ei kukaan saa ansionsa mukaan, hyvässä eikä pahassa. On vain tuuria, tilaisuuksia, sattumaa, suhteita. Koulutus parantaa mahdollisuuksia, mutta on vain yksi reunaehto.
Mitä tulee niihin 9-luokkalaisiin, jotka saivat töitä, niillä on joko vanhemmat tai sukulaiset töissä samassa paikassa tai muuten ominaisuudet sopivammat kuin sinulla.
2/3 merkonomin paperit eivät auta paskaakaan paikassa, jossa ei tarvita minkään osan merkonomin papereita.
Yrittäjähenkisyys on eduksi yrittäjällä vaan ei työntekijällä. Tai no, on valikoivasti. Jos teet kellon ympäri töitä ilman palkkaa, se on oikeata yrittäjähenkisyyttä, mutta jos haet omaa etuasi omalla työlläsi, se onkin sitä yrittäjähenkisyyttä, jota saakin olla vain työnantajalla, ei -tekijällä.
Kunnianhimo kertoo, että lähdet muualle heti kun pääset ja sitten aikuisena työkokemusta ja koulusivistystä omaavana huomaat, että jos olet hiukankin liian hyvä paikkaan, motivaatiosi kestävyyttä epäillään heti ja paikka menee sille juuri speksit täyttävääle duunarille, joka "sitoutuu". Vaikkei sitä sitoutumista päältä päin paljoa näe eikä usein itseltäsi kysytä.
Ja lopuksi , huono tuurikin vaikuttaa paljon. Tutki matematiikasta esim. aiheita kuten "herkkä riippuvuus alkuarvoista" yms...
Lopuksi erään englantilaisen viime vuosisadan alkupuolelle sijoittuneen TV-sarjan mukaan: "Osaamisella ei ole arvoa, jos ei tunne oikeita ihmisiä"
Olen jonkin verran vanhempi kuin sinä, hum. kandi, jolla on pitkä harrastuneisuus ja kursseja käytynä siltä alalta, jolle haen. Lisäksi valmistelen näyttötutkintoa ko. alalta. Töissä olen ollut aina, mutta mitään kunnon töitä ei irtoa. Teen siis koko ajan matalapalkkaisia pätkätöitä, joissa en voi käyttää omaa osaamistani hyödyksi. Käsittämättömät määrät on tullut tehtyä työhakemuksia, joihin ei edes vastata. En ole tavoitellut edes kuuta taivaalta, vaan monet paikat ovat olleet ihan perushommia, joihin osaamiseni on nimenomaan suuntautunut. Silloin tällöin (harvoin) pääsee haastatteluun. En tiedä mikä mättää. Tuntuu, että erityisesti muut naiset ovat minua vastaan tai heistä aistii negatiivisuutta haastattelutilanteissa. Olen käynyt intinkin pisimmän mukaan, mutta sekin tunnutaan aina näkevän jotenkin ihmeellisessä valossa. Miehillä RUK:in käynti lienee kai selkeä plussa.
Ja tosiaan, usein kuulee, että täysin kouluttamattomat teinit saavat vaikka miten hyviä työpaikkoja. Tuntuu, että kukaan ei arvosta yritteliäisyyttä, mikä kohdallani tarkoittaa esim. sitä, että teen tosiaan niitä pätkätöitä enkä jää yhteiskunnan elätiksi.
Itse en ole varmastikaan koskaan ollut viisaimpia hakijoita tai hyviä papereita omaava, mutta olen mennyt joka paikkaan henkilökohtaisesti kysymään töitä rennolla ja rempseällä asenteella. Aina jotain iha pöhlöä sanonu ja vaan höpötelly. Ovat kai tajunneet, että ihan supliikki ja ok kaveri ja pystyvät kouluttamaan. Eli jos vain ulosanti toimii ja työnantaja sen aistii, niin suurella todennäköisyydella he pystyvät loput opettamaan. Ei muuta kuin tekemään itseään tutuksi.
No tuohan se ongelma nykyään juuri onkin, että supliikki on tärkeämpää kuin työtehtävän osaaminen. Osassa töitä se onkin tosiaan niin, että asiat pystytään kouluttamaan ja rento asiakaspalveluhenkisyys on välttämätöntä. On kuitenkin myös töitä, joiden hoitamiseen tarvitaan oikeasti enemmän koulutusta ja kokemusta kuin sitä, että on "hyvä tyyppi".
Kiva kuitenkin kuulla, että olen onnistunut työnhaussa, se antaa toivoa muillekin :).
Merkonomeja on Suomessa aivan liikaa tarpeisiin nähden, joten monet heistä työllistyvät kaupan kassoiksi tms tehtäviin. Muillakin on työllistyminen vaikeaa, koska pulaa koulutetusta työvoimasta ei ole. Tämä on ihan tietoinen koulutuspoliittinen valinta; Halutaan paljon osaavaa työvoimareserviä, jotta voitaisiin polkea työn hintaa ja aina löytyy joku innokas tehtävään huonolla palkalla.
Hakijoita siis olemattomiin työpaikkoihin riittää aina paljon, joten siitä sinun ei pidä tuntea huonoa omaatuntoa, ettet tule valituksi. Työnhaussa merkitsevät ennenkaikkea suhteet. Ihan oikeasti, jos tunnet jonkun, joka on töissä jossain, voi sitä kautta avautua työmahdollisuuksia.
Työmarkkinat eivät koskaan ole noudattaneet vastavalmistuneiden mieltymyksiä ja sehän se vasta lapsellista olisi! Työnantajat palkkaavat tarpeeseen. Kuten tuolla joku kirjoittikin, että se on sattuman kauppaa ja osaamisella ei ole mitään arvoa, jos et tunne oikeita ihmisiä.
Sekin on hyvä, että yritteliäisyyttä on. Panosta siihen, että ymmärrät mitä yritykset tekevät paikkakunnallasi ja minkä alan toimijoita siellä on. Tutustu niiden tarjoamiin palveluihin ja tuotteisiiin. Olisiko sinulla jotain tarjottavaa heille, josta he maksaisivat palkkaa? Varmasti jotain on. Asiakaspalvelutehtäviä on aina auki, joten panosta siihen vaikka hammasta purren, jos se työpaikka pitää saada.
Työ on kuitenkin VAIN työtä ei yhtään sen enempää. Eli niiden pingviinipukusten herrojen rikastuttamista.
Työ on kuitenkin VAIN työtä ei yhtään sen enempää. Eli niiden pingviinipukusten herrojen rikastuttamista.