Kesäkalaa

Koska kesä on kalan ja uusien perunoiden sesonkiaikaa kyselisin kalaruokaharrastajilta omien mausteliemien ohjeita.
Oma usein käytetty versioni on:

1/3 Öljyä
1/3 Sitruunamehua
1/3 kuivaa sherryä

Mausteiksi suolaa, rose' pippuria, tilliä ja valkosipulia
Toimii ainakin lohella ja tarkoitus on testata myös silakalla ja jos Ahti suo myös muulla kalalla.
Eli tee liemi mausteineen valmiiksi ja leikkele lohta sopivan kokoisiksi paloiksi, purkita ja pane kylmään. Vuorokauden kuluttua valmista.
61487
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Tanskalaiset tekevät sherrysilliä, josta on olemassa kymmeniä versioita - toinen toistaan parempia. Sinun reseptisi on varsin hapokas tuon sitruunan takia, mutta tanskalainen silli on makeaa, koska - reseptistä riippuen - siinä saattaa olla tomaattisosetta, fariinisokeria tai muuta makeutetta.

Sherrysilli on ehdoton suosikkini, mutta panen kyllä kokeiluun tuon kesäkalasi - sitähän ei tehdä sillistä vaan vaikka mistä tahansa kalasta.

Toisaalta, jos tuohon lisäisi vielä sipulia ja valkosipulia saattaisi saada aikaiseksi vaikka espanjalaista boqueronesta.

Boquerones

500g pieniä kaloja, silakoita, muikkuja
yhden sitruunan mehu
5 tl sherryviinietikkaa loraus sherryä
1-2 valkosipulinkynttä
1-2 chilipalkoa, hienoksi hakattuna
persiljaa ja timjamia, hienonnettuna
muutama ohut shalottisipulinkiekko
merisuolaa ja mustapippuria
oliiviöljyä

Tämä on yksi niistä monista Boquerones-resepteistä.

Äänestä

lohta ja silliä kattaneet kesäpöytään, näinkö siihen kävisi silakka lisäksi.

Silakat tillikastikkeella

Tillikastike

1 nippu tilliä
1 rkl sinappia
1 rkl valkoviinietikkaa
100g majoneesia
lasi maitoa
2 valkosipulinkynttä

500g silakkafileitä

Marinadi

2dl etikkaa
0,5l vettä

Poista silakkafileistä nahka ( ei välttämätöntä)
Marinoi fileitä yön yli valkoviinietikan ja veden seoksessa.

Valmista tillikastike
Sekoita monitoimikoneessa majoneesi, maito, sinappi, valkosipuli ja hienoksi hakattu tilli.
Valuta dilakkafileet ja anna niiden hetki kuivua. Sekoita sitten kastikkeeseen.

Tarjoa uusien perunoiden kera.

Äänestä
  • Kannanpa korteni kekoon minäkin noista silakka jutuista.
    Ehkä monikin vielä muistaa maankuulut sinappisilakat, eli Sorsapuiston silakat. Ne olivat 70 luvun suuri hitti Tamperelaisessa pikkuravintolassa jota piti muuan kenkätehtaan johtajan rouva ja hyvällä menestyksellä. Hän nappasi reseptin alunperin ruotsista ja lanseerasi sen oman ravintolansa nimellä herkkusuille. Resepti oli kovasti salainen, vaikka samainen rouva oli painattanut jopa asiakkaille jaettavaksi niiden valmistusohjeet. Sitä ohjetta noudattamalla ei vain kukaan onnistunut saamaan silakoista samanlaisia kuin juuri ne ravintolan tarjoamat.

    Jos nyt joku haluaa kokeilla, niin minun hallussani sattuu olemaan uskoakseni melko alkuperäinen ohje, koska sen "vuoti" aikoinaan eräs kyseisen ravintolan keittiöihminen suoraan minulle.
    Siis, kunnioittakaamme Sorsapuiston grilliä ja valmistakaamme niitä todella erinomaisia silakoita kukin tahollaan!
    Tarvikkeet:
    Ehdottomasti pyyntituoretta pienehköä silakkaa 1 kilo

    Esimarinointiin:

    1 dl Rajamäen väkiviinaetikkaa
    4 rkl. suolaa
    3 dl kylmää vettä

    Perkaa silakat, poista päät ja irroita seläkkeet (fileet) erillisiksi. (Oikein hienot silakat, poista vielä nahkakin)

    Laita seläkkeet likoamaan marinointiliemeen 2-4 tuntia.

    Tee sillä aikaa sinappikastike:

    2 rkl.Turun sinappia
    2 dl. rypsiöljyä
    1 dl.hienoa sokeria
    1 rkl.suolaa
    1 tl. juuri rouhittua valkopippuria
    1 dl. kylmää vettä
    Iso puntti tilliä

    Kun silakat ovat lionneet, ne ovat jo vaaleita, koska etikkavesi on niitä kypsentänyt.
    Valuta seläkkeet lävikössä ja levitä sen jälkeen talouspaperille ja kuivaa huolelliseti jokainen seläke.

    Sekoita sinappikastike ja lisää siihen oikein hienoksi silputtu tilli.
    Ota laakea astia ja levitä sille ohut kerros sinappikastiketta. Asettele seläkkeet (fileet)
    yksitellen astiaan vieriviereen. Kerroksen jälkeen levitä lusikalla jälleen tasaisesti ohut kerros kastiketta kalojen päälle. Jatka kerros kerrokselta kunnes kaikki kalat ovat saaneet sinappkastikkeen päälleen. Nosta astia jääkaappiin ja anna maustua 1-2 vrk:tta.
    Nämä silakat oli tapana nauttia uuniperunan ja jälkiuunileivän kera. Kyytipoikana kossusnapsi jääkylmänä ja hyvä olut ruokajuomana.
    Herrojen herkku suoraan 70 luvulta.

    Silakat säilyvät syöntikelpoisina viikon päivät kun säilytät niitä jääkaapissa.

    Itse tein tässä silakoita Suomen Joutsenen tapaan, ovat juuri nyt marinoitumassa.
    Kunhan saan uudet potut maasta, kokeilen Crudon mainiota lasipurkkisilakkaa, uskon sen olevan makuuni!
    Kala on hyvää, sitä pitää syödä!

    Äänestä

  • Vanha kokki kirjoitti:

    Kannanpa korteni kekoon minäkin noista silakka jutuista.

    mutta oli siinä aika työmaa, kun tein niitä oikein hienoja ilman nahkoja.
    Mut sattui kalakauppias (tuore) poikkeamaan aamulla ja olin pongannut ohjeesi juhannusta silmäillen perunan,rosvopaistin ja salaattien lisukkeeksi.
    Itseasiassa mietin tätä kyseistä ravintolaa, lienetkö tarkoittanut tillikkaa?!
    Kun katselin netistä nykyistä ravintolaa on kaukana muistamastani

    Onkohan se sorsapuisto enään toiminnassa lintuineen vaiko vain grilli? lapsena viimeksi käynyt no joo nostalgiaa se suotakoon eiks joo ja odotan pari päivää ennen kun laitan sormeni/haarukan maistiaisille. Hyvää juhannuksen esivalmisteluja kaikille.

    Äänestä

  • silakat esimarinaadis kirjoitti:

    Kyllä vanha kokki tarkoittaa nimenomaan Sorsapuiston grilliä. Nimensä mukaan se oli siinä puiston laidalla ja silakat olivat todella maankuuluja. Kävin minäkin niitä syömässä 70-luvun alussa, vaikka köyhä opiskelija olin.

    Tillikka taas oli aikoinaan (tästä päivästä en tiedä) suosittu opiskelijapaikka. Olutta siellä pääasiassa nautittiin, mutta kun nälkä yllätti, niin siihen ei tehonnut muu kuin Tillikan kuuluisa pyttipannu. Joo, ja Ohranjyvän chili con carne oli maalta tulleelle opiskelijalle erittäin eksoottista sapuskaa.

    Anteeksi tämä sivuhyppäykseni vanhan opiskelukaupunkini ateriatarjontaan.

    Äänestä

mistään mausteliemestä kyse, mutta kun kesäkala keskustelu tuntuu hyytyneen jo alkumetreille, niin lisään vielä jotakin. Lomallahan harrastetaan mm vapaa-ajan kalastusta ja saalis on usein muuta kuin jalokalkaa. Esim. lahna ja säynäväkin ovat muutakin kuin kissan ruokaa.

Pihlajanmarjagraavattu lahna

1kg fileoitua lahnaa
merisuolaa
hienoa sokeria
tillin varsia
12 valkopippuria murskattuna
pihlajanmarjahyytelöä

Perkaa ja fileoi lahna, poista kylkiruodot. Graavisuolaa fileet tavalliseen tapaan, levitä suolan, sokerin ja pippurin päälle hyytelöä ja lopuksi tilliä. Laita paino päälle ja anna maustua seuraavaan päivään.

Säynävämureke

300g vaalean leivän sisusta
puolisen kiloa jauhettua säynettä
300g pehmeäksi kuulotettua sipulia
4-6 munaa
suolaa
valkopippuria
muskottipähkinää

Liota leipä pehmeäksi vedessä, purista se kuivaksi ja jauha. Jauha kala-leipä-sipuliseos kahteen kertaan. Anna seoksen turvota kylmässä.
Vatkaa munat ja sekoita ne hyvin seokseen, mausta seos.
Kypsennä mureke uunissa vesihauteessa tai kalatankona kelmun ja folion sisään käärittynä, vesikattilassa.
Voit myös leipoa pihveiksi tai pyöryköiksi ja paistaa pannulla tai hauduttaa hyvässä klaliemessä.
Säynävän sijaan murekkeen voi tehdä myös lahnasta, särjestä tai siiasta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

ari.ollinen kirjoitti:

Koska kesä on kalan ja uusien perunoiden sesonkiaikaa kyselisin kalaruokaharrastajilta omien mausteliemien ohjeita.
Oma usein käytetty versioni on:

1/3 Öljyä
1/3 Sitruunamehua
1/3 kuivaa sherryä

Mausteiksi suolaa, rose' pippuria, tilliä ja valkosipulia
Toimii ainakin lohella ja tarkoitus on testata myös silakalla ja jos Ahti suo myös muulla kalalla.
Eli tee liemi mausteineen valmiiksi ja leikkele lohta sopivan kokoisiksi paloiksi, purkita ja pane kylmään. Vuorokauden kuluttua valmista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu