Maailmaa noin neljä vuosikymmentä nähneenä olen tullut siihen tulokseen, että hyvä itsetunto on suurimpia - ellei suurin - lahja, jonka ihminen voi eläessään saada.
Hyvällä itsetunnolla varustettu ihminen pystyy kohtaamaan toiset ihmiset ja elämän haasteet ja vaikeudet asenteella "kyllä minä osaan" tai "jollen osaa niin opettelen" jne.
Huono itsetuntoinen ihminen saattaa taas tehdä elämän pienistäkin vastoinkäymisistä suuria vastusten vuoria. Hänen mantransa on "en mä kuitenkaan osaa", "mitä jos se meneekin pieleen". Tai kuiten Homer Simpson eräässä jaksossa totesi: "yrittäminen on ensimmäinen askel epäonnistumiseen".
Kuten varmaan jo arvaattekin, niin minulla on huono itsetunto. Eihän hyväitsetuntoinen ihminen tällaisia asioita varmaan edes pohtisi. Kärsin huonosta itsetunnosta jo nuorena. Muistan silloin ajatelleeni, että eiköhän asiat sitten aikuisena korjaannu ja sitten minusta tulee varma miehinen mies. Aikuiset kun vaikuttivat niin hyväitsetuntoisilta. No eipä tuo itsetunto ole tähän mennessä korjaantunut.
Huono itsetunto vaikuttaa erityisesti siten, että ensinnäkin koen olevani sosiaalisesti alamittainen. Muiden miesten kanssa koen alemmuudentunnetta. Niinpä olen karttanut kaikenlaisia urheilu- ym seuroja nuoresta asti. Aina on sellainen tunne, ettei kuulu porukkaan.
Nykyiseen työhöni hakiessa minulla oli hyvä hetkeni. Sen sijaan, että haastattelupäivänä olisin ajatellut:"ei ne kuitenkaan sinne tällaista ota", pystyinkin ajattelemaan, että minun asiani ei ole etukäteen tuomita itseäni vaan teen haastattelussa parhaani ja jätän tulosten arvioinnin toisille.
Huono itsetunto ilmenee töissä siten, että joissain kokouksissa ja informaationjakotilaisuuksissa en pysty kysymään mitään , vaikka mieli joskus tekisi. Kun ajattelen kysyä jotain , sisäinen alistajan ääni sanoo heti, että "sun mielipiteesi ja kysymyksesi ovat typeriä, pysy hiljaa vaan. Kukaa ei ole kiinnostunut sun mielipiteistäsi". Sitten pala juuttuu kurkkuun ja sydän tykyttää. Ei saa kysytyksi. Voi kun tuolta sisäiseltä kriitikolta voisi vääntää niskat nurin!
Niinpä niin. Miksi ihmisen pitää olla itse itsensä kriittisin tuomari? Miksen voisi olla armahtavampi itseäni kohtaan? Mitä mahdollista haittaa siitä voisi olla? Jollen minä itseäni rakasta niin miksi toiset sen tekisivät?
No tässä muutamia ajatuksia, jotka on ollut mielessä. Toivottavasti herättää teissä muissakin ajatuksia.

Vastaukset 12
Vanhimmat
Minusta asia on juurikin noin. Minulla on jo kolmannessa polvessa pöhöttynyt itsetunto, mikä tietysti ärsyttää kanssaihimisiä, jos sitä kovin väläyttelee. En kuitenkaan usko olevani erityisen älykäs, ahkera tai muutenkaan erinomainen. Mutta minulla on kaikessa tekemisessäni aina vahva usko, että minä pärjään aina. Aivan kuin faijalla ja ukilla aikoinaan.
Hyvä itsetunto on asia, josta sinä korkeintaan näet päiväunia. Hyväitsetuntoinen uskaltaa olla avoimesti itsensä. Pöhöttyneisyys ei ole muuta kuin kieroonkasvaneisuutta.
Sehän on minun oma tunteeni. Ei sillä ole asian kanssa juurikaan tekemistä, näyttääkö asia samalta muiden silmissä.
"Hyvä itsetunto on asia, josta sinä korkeintaan näet päiväunia. "
..sä sen tiedät?!
Eipä tota asiaa voi tietää puoleen tai toiseen muuta kuin ne jotka tuntee ratikan livessä...
Outoja, perustelemattomia ja jopa itsensä kumoavia väitteitä tällä palstalla...
Kaveri on varmaankin selvännäkijä tai saa viestejä avaruudesta. Annetaan sen pitää kuvitelmansa, ettei se ala kiukutella kultakaloilleen.
.mullakii olis ollu alta parikymppisenä sekä viel hyvän matkaa ylittekki parinkymmene....vielkii välist mul on hetkii ko tunnen itteni hyviki ulkopuoliseksi..niiko oon sanonukki nii yksinäiseksi isoski sakis..=oI
...siit yksinäisyyestä ei niiko kasva millokaa poies..(???)..mu itsetunto oisi kummiski kasvanu työn matkas..sillain jotta uskallan olla ihteni..sekä tuua mielipitteitäin julki...sitteki vaiks mie tietäsin jotta saan vastustusta..=o)
....muu sillain ei oisi iha montakaa vuotta asiat olleet...niiko työelämäskää..olin niiko puun ja kuoren välis..arka sanomaa juuta tahi jaata jotten nolaa itteeni..
=oI
...iha mallikas esimerkki siulla tuos..koeta uskaltaa vähitelle tulla ulospäi sisältäsi..=o)...iha pikkuse kerrallaa..
että vilpitön rehellisyys itseään kohtaan ja itsensä hyväksyminen vikoineen päivineen on ensimmäiset ja oikeastaan ainoat askeleet mitä ihminen voi ottaa kohti hyvää itsetuntoa. Mitä sitten jos sun kysymys on muka tyhmä, eikö se ollut niin että ei ole tyhmiä kysymyksiä vaan on typeriä vastauksia? Mä ennen kärsin huonosta itsetunnosta, mä olin tottunut sortamiseen ja siihen, että mun mielipiteillä ja olemassaololla ei ollut mitään merkitystä. Kun kukaan ei arvostanut mua, miksi mä niin tekisin itselleni kun kukaan muukaan ei sitä tehnyt..
Noh, alappas nyt ajattelemaan silleen, että silloin on selittäjässä vikaa jos sä et tajua jotain. Se on hänen ongelmansa silloin jos ei juttu mene perille ja sun tulee silloin tivata loppuun asti, tiedä vaikka siellä kokouksissa on muitakin jotka eivät uskalla kysyä jos teidän pomo on vaikka joku todellinen työpaikan hirmunatsi johon moni ei uskalla edes katsettaan luoda. Se, että kysyy jotain ei ole tyhmyyttä, kyllä sä varmaan sen tiesitkin :) Myös se, että joutuu monien ihmisten edessä olemana äänessä jännittää, ketä ei jännittäisi joskus, eikä se välttis tarkota huonoa itsetuntoa. Sä ainakin olet rehellinen viestissäsi ja musta kaltaisesi itsetuntemus on juuri oikea suunta siihen, että tunnistat sun heikkoutesi ja HYVÄKSYT ne. Sitten kun ei tartte pohtia että mokaatko niin mokaa mieluummin ja mieti sen jälkeen, että hahahahah, on se kumma kun noi ei tajua mun huumoria :D
Mun itsetunto on hyvin huono,mutta ei toisaalta sidoksissa miehiin,naiseuteen eikä rintsikoiden kokoon.Kiitos Uljas Mies sananvuorosta(ni,mme).
ne heikkoitsetuntoiset on kuitenkin moninkertaisesti mukavampaa seuraa kuin hyväitsetuntoiset. Olettaen tietysti, ettet koko aikaa säälittele itseäsi. Mä en pidä hyvää itsetuntoa lahjana, vaan se on ominaisuus, josta en pidä ihmisissä. Ihmiset antaa ihan liikaa armoa itselleen, maailma olisi mukavampi paikka, jos ihmiset olisivat hieman kriittisempiä itseään ja omaa käytöstään kohtaan. Musta vaatimattomuus on kaunista ja hyvää käytöstä.
Jotenkin tuntuu että yhdistät ylimielisyyden hyvään itsetuntoon, mutta eiväthän ne ole sama asia vaan minusta noilla ylimielisillä on huono itsetunto ja he nostavat itse itsensä muiden yläpuolelle jotta kukaan ei näkisi kuinka huonoja he oikeasti ovat... Minusta paras ystävä on sellainen jolla on hyvä itsetunto sillä hänen ei tarvitse tuoda itseään esiin koko ajan.
Musta hyvä itsetunto ei oo lahja vaikka jotkut näyttää saavanki sen vanhemmiltaan lahjana. Mun mielestä hyvä itsetunto täytyy jokaisen ite oppia, joillaki vaan ne vanhemmat auttavat oppimisessa ja joillaki ei. Mulla ei auttanu ja kärsin huonosta omasta tunnosta pitkälle aikuisuuteen, olin se konttorin hiljainen hiiri jota kukaa ei nähny eikä muistanu. Sit jossain vaiheessa aloin ajatteleen et kun kerran tuokin sai parempia töitä (ja paremman palkan) nii miksen minäkin? Aloin ajatteleen uudella tavalla - ja aloin muistuttaan itelleni ettei tuo ole sen parempi kuin minäkään, joten miksen minäkin voisi jotain saada.
Minäki oon ollu se joka ei uskaltanu kokouksissa avata suutaan vaikka kysyttävää olis monesti ollukki. Mutta samalla kun aloin ajattelemaan etten ole sen kummempi ku muutkaa niin aloin myös huomaamaan et kyllä ne muutki tekee hölmöjä kysymyksii. Luin sillon jo paljon näitä itsetunto ja muita oppaita ja mieleen on jääny jostain et täytyy uskaltaa nolata ittensä - ja niin ne muutki tekee, ne mokailee mennen tullen ja nauraa päälle, ei siinä oo sen kummempaa.
No täytyy kyl myöntää et vaihdoin firmaa siinä vaiheessa ku aloin uskoon itteeni paremmin, olin ollu liian kauan se harmaa hiiru, ja oon ny mukavammassa työssä.
Luulen, että meidän luterilainen tausta käskee olemaan elvistelemättä liikaa.