Arvuutus

Paikannimiin liittyy esimerkiksi tuotteita, tavaroita, innovaatioita tai palveluksia. Mitäpä ovatkaan seuraavaiset:

vihtavuorelainen
joutsalainen
kylmäkoskelainen
lapualainen
hampurilainen
porilainen
nokialainen
tikkakoskelainen
kiteeläinen
sanginjokelainen

--
Keksitkös lisää...
7790
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

vihtavuorelainen: tiedän tapauksen, jossa koiran isäntä lupasi koiralleen "Vihtavuoren sertin" (sertifikaatin) palkinnoksi siitä, että koira oli purrut lasta. Näin myös kävi, sertti myönnettiin.

joutsalainen: Mekaaninen tukkinosturi, jollaisia näki kuorma-autoissa ja traktoreissa muutama vuosikymmen sitten. Kitkakytkin, vaijerirumpu jne.

kylmäkoskelainen: liittyy myös traktoreihin. Kylmäkoskella tehtiin johonkin maailman aikaan ns. kertojia erityisesti Nuffield-merkkisiin traktoreihin, minkä jälkeen niillä yllettiin kunnioitettaviin nopeuksiin maantiellä.

lapualainen: ampuma-aseiden patruunat (lähinnä pistooleihin ja kivääreihin -- vihtavuoressa tehtiin lähinnä haulipyssyn pateja).

hampurilainen: pikaeväs -- sämpylä jauhelihapihvi mausteita maun mukaan.

porilainen: kuten edellä; jauhelihapihvin tilalla paksu leikkelemakkaran siivu.

nokialainen: kumisaapas tai nyttemmin myös matkapuhelin.

tikkakoskelainen: konetuliase; tunnetuin mannekiini Antti Rokka (~Viljam Pylkäs).

kiteeläinen: tislattu viihdejuoma; nyttemmin myös laillisia versioita olemassa.

sanginjokelainen: ??? (Sanginjoen tuntumassa on kyllä joskus marssittu pakkaukset ja kiväärikaliiperinen ase selässä, mutta enpä osaa yhdistää).

Äänestä
  • Kylläpä ne siinä tulivatkin melkein kaikki. Siitä "sanginjokelaisesta" vähän sfnetin keskusteluryhmistä saksittua:

    "Taisi olla vuonna 1991 kun oltiin helikopterilla etsimässä Sanginjoen lähistöllä metsään kadonnutta Mic Mac " intiaaniheimoon" (myöhemmin kävi ilmi että kyseessä kanadalais / ranskalaiset elämantapaintiaanit) nelivuotiasta (!!!) pikkulikkaa. Kesken armottoman matalasuunnistuksen (kokemattomimmat tähtärit voivat tottakai pahoin) / tähystyksen / etsinnän kopterin ali vilahti niittyaukea jossa oli tuulipussi, lentsikka ja hymyilevä mies.
    Niinpä niin, ja koneen nokalla oli 3kk aikaisemmin tinanappien tekemästä takavarikosta huolimatta uusi potkuri!
    Ainakin me tultiin etsintäkoneessa vilpittömän hyvälle tuulelle ja kaikesta parasta oli kun etsittäväkin löytyi. Ei muuta kuin kaikille Malmin puolesta toimiville samanlaista Päätalomaista sisua niin kyllä tää homma iloksi muuttuu tai ainakin nahka myydään ei niin kamalan halvalla!"

    Lisää löytyy esim:

    http://groups.google.com/groups?hl=fi&lr=&ie=UTF-8&oe=UTF-8&safe=off&threadm=3B051168.83EEDC40@merikoski.fi&rnum=5&prev=/groups?q=harrastus ilmailu päätalo&hl=fi&lr=&ie=UTF-8&oe=UTF-8&safe=off&selm=3B051168.83EEDC40@merikoski.fi&rnum=5

    --
    Entäs muita vastaavia?...

    Äänestä

  • Arvuuttaja kirjoitti:

    Kylläpä ne siinä tulivatkin melkein kaikki. Siitä "sanginjokelaisesta" vähän sfnetin keskusteluryhmistä saksittua:

    "Taisi olla vuonna 1991 kun oltiin helikopterilla etsimässä Sanginjoen lähistöllä metsään kadonnutta Mic Mac " intiaaniheimoon" (myöhemmin kävi ilmi että kyseessä kanadalais / ranskalaiset elämantapaintiaanit) nelivuotiasta (!!!) pikkulikkaa. Kesken armottoman matalasuunnistuksen (kokemattomimmat tähtärit voivat tottakai pahoin) / tähystyksen / etsinnän kopterin ali vilahti niittyaukea jossa oli tuulipussi, lentsikka ja hymyilevä mies.
    Niinpä niin, ja koneen nokalla oli 3kk aikaisemmin tinanappien tekemästä takavarikosta huolimatta uusi potkuri!
    Ainakin me tultiin etsintäkoneessa vilpittömän hyvälle tuulelle ja kaikesta parasta oli kun etsittäväkin löytyi. Ei muuta kuin kaikille Malmin puolesta toimiville samanlaista Päätalomaista sisua niin kyllä tää homma iloksi muuttuu tai ainakin nahka myydään ei niin kamalan halvalla!"

    Lisää löytyy esim:

    http://groups.google.com/groups?hl=fi&lr=&ie=UTF-8&oe=UTF-8&safe=off&threadm=3B051168.83EEDC40@merikoski.fi&rnum=5&prev=/groups?q=harrastus ilmailu päätalo&hl=fi&lr=&ie=UTF-8&oe=UTF-8&safe=off&selm=3B051168.83EEDC40@merikoski.fi&rnum=5

    --
    Entäs muita vastaavia?...

    Olihan tuosta sanginjokelaisesta tosiaankin juttua takavuosina. Hattua pitää nostaa moiselle yritteliäisyydelle!

    Proosanpukkaaja Arto Paasilinnalla oli muistaakseni jossakin kirjassa paasilinnamaisen fiktiivistä tarinaa "Yölentokone I:stä". Voisi vaikka luulla, että Sanginjoelta oli haettu mallia.

    Äänestä

Tikkakoskella valmistettiin Suomi-konepistoolia, asemestari Aimo Lahden ansiokasta aikaansaannosta, joka voi hyvinkin olla tunnetuin Suomessa kehitelty ampuma-ase. En ole asiantuntija, vaikka olenkin joskus päässyt/joutunut tuollaisella pärinäpyssyllä pari sarjaa kohti maalitauluja päästelemään.
http://guns.connect.fi/gow/suomikp1.html

Olisihan tuolle Suomi-konepistoolille voinut antaa toisenkin nimen: Lahti-konepistooli! Semantiikkaa siinäkin (no, Lahden nimi toki esiintyykin nimellä Lahti-Saloranta tunnetussa pikakiväärissä).

Tikkakoskella (samassa tehtaassa?) on valmistettu myös ompelukoneita! Kovin tunnetuksi tuotemerkiksi Tikka ei kuitenkaan koskaan noussut, niin kuvaava nimi kuin sille oli onnistuttukin antamaan. Minulla on se käsitys, että noiden ommelluskoneiden valmistusta harjoitettiinkin lähinnä sotakorvaustoimituksia varten ja kotimaan markkinoille tuli pieniä eriä siinä sivussa.

Muistan, että nuorenparin-talouteemme lainattiin Tikka-ompelukonetta pariin otteeseen 1970-luvulla (ennen oman steckbornilaisen ostamista). Parhaiten Tikasta jäi mieleen, että se oli käsittämättömän painava!

Sittemmin (1980-luvulla) eksyin pariin otteeseen Steckborniin vierailemaan juuri samalla tehtaalla, jossa oma ompelukoneemmekin on valmistettu. Tuo konemerkki lienee saanut nimensä vuorenhuipusta nimeltä Piz Bernina, joka taitaa olla Sveitsin kaakkoisosien korkein (4.049 m). Steckborn ei ole siellä päinkään, vaan aivan Sveitsin pohjoisimman kolkan tuntumassa.

Äänestä
  • Tuon arv. nim. Dart Rapidsin linkin taka löytyy mielenkiintoinen adjektiivi "tyrnävä", joka tunnetaan myös paikannimenä

    http://guns.connect.fi/gow/suomikp1.html

    >Seuraava mallikappale oli jo ajalle ominaista "karabiinikokoa"
    >ja patruunakin oli tyrnävämpi, 7.65 x 21 mm Parabellum...

    Äänestä

  • Journey Rapids kirjoitti:

    Tuon arv. nim. Dart Rapidsin linkin taka löytyy mielenkiintoinen adjektiivi "tyrnävä", joka tunnetaan myös paikannimenä

    http://guns.connect.fi/gow/suomikp1.html

    >Seuraava mallikappale oli jo ajalle ominaista "karabiinikokoa"
    >ja patruunakin oli tyrnävämpi, 7.65 x 21 mm Parabellum...

    Tyrnävällä ovat alkaneet panna pottuja juoksevaan ja tymäkkään muotoon.

    Mainostaahan täällä ei saa, mutta sopivat infoiskut lienevät sentään paikallaan:

    120066 Tyrnävän Viinaa 0,5 l 10,18 €
    123556 Tyrnävän Puolukkaviinaa 0,5 l 9,52 €
    120136 Tyrnävän Hunajaviinaa 0,5 l 9,66 €

    Mitä vielä keksivätkään!

    Äänestä

  • Niinpä kirjoitti:

    Minä kyllä juon hyvin vähän viinaa, ja ostoviinaa en juuri ollenkaan...

    Mutta pannaan uudet hinnat korvan taakse.

    Maistettu on tyrnäväläistäkin. Potulta potut maistuvat...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Arvuuttaja kirjoitti:

Paikannimiin liittyy esimerkiksi tuotteita, tavaroita, innovaatioita tai palveluksia. Mitäpä ovatkaan seuraavaiset:

vihtavuorelainen
joutsalainen
kylmäkoskelainen
lapualainen
hampurilainen
porilainen
nokialainen
tikkakoskelainen
kiteeläinen
sanginjokelainen

--
Keksitkös lisää...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu