Oma tarinani!

MV76

Tässä esimerkkitapaus tarkkaavaisuushäiriöisestä henkilöstä, jota ei kuitenkaan ole koskaan diagnosoitu -mutta oireista voi päätellä, että siitä juuri on kyse. Olen siis 27-v nainen.

Heti puhumaan opittuani "pulputin kuin papupata". Lapsena sain hihityskohtauksia; makasin lattialla ja kikatin hillittömästi. Epäiltiin jotain vikaa; itse muistan vain sen, että hauskaa oli. Riehuin päiväkodissa ja tein kapinoidakseni juuri niin kuin ei olisi saanut tehdä. Opettelin röyhtäilemään erään toisen lapsen neuvosta ja sillä sitten "viihdytin" muita. Vääntelin naamaani ja esitin, jotta olisin saanut muut nauramaan. Kyseenalaistin asioita. Testasin auktoriteetteja. Ensimmäiseltä luokalta asti minua kiusattiin, yläasteella jo todella vakavasti. Ala-asteella jouduin kasvatusneuvolaan "häiriökäyttäytymiseni" vuoksi. Muistan vain, ettei opetus kiinnostanut minua. Se, mikä kiinnosti, ei tuottanut ongelmia. Olin keskitason oppilas tekemättä juurikaan töitä. Jouduin opettajani silmätikuksi, hän oli sairas mieleltään muutenkin, ja haukkui minua koko luokan kuullen ym. Olin musikaalinen (opin soittamaan urkuja itsekseni suhteellisen hyvin) ja halusin näyttelijäksi tai kirjailijaksi.

Yläasteella kiusaus ja ilmeisesti ikä muutti minut huomaamattomaksi, hiljaiseksi, yksinäiseksi. Olin aina omissa oloissani. Tunneilla en juuri kuunnellut, vaan unelmoin jotain muuta. Kielissä ja kirjoittamisessa olin aina luokan paras tekemättä juurikaan töitä, mutta esim. matematiikan opiskelu oli tuskaa, koska se ei kiinnostanut. En kuunnellut tunnilla, en tehnyt läksyjä, en lukenut kokeisiin -ei kiinnostanut. Selvisin kuitenkin lukiosta todistuksella, joka oli yksi ikäryhmäni parhaimmista. Pidin itseäni tyhmänä.

Nuoruusikäni tein mm. lähetin hommia ja olin kaupan kassalla, kun etsin vielä itseäni. En onnistunut missään työssä. En tuntunut tajuavan mistään mitään, unohdin aina kaiken, jouduin kysymään samoja asioita kymmeniä kertoja uudelleen (mm. asioita, jotka liittyivät postipaketin lähettämiseen!). Tunsin itseni entistä tyhmemmäksi. Aloin tehdä äo-testejä, joista selvisi, että olenkin keskimääräistä "älykkäämpi". Se yllätti, koska kokemukseni käytännön asioissa viittasi täysin toiseen suuntaan.

Pääsin opiskelemaan kieliä. Opiskelu oli yhtä tuskaa. Lintsasin kaikki mahdolliset tunnit, selvisin mahdollisimman vähällä lukemisella. Tunneilla istuminen oli tuskaa. Monesti päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja kuunnella _koko tunnin_ aivan rauhassa, mutten kertakaikkiaan kyennyt siihen. Mieli harhaili pakosta aivan muihin asioihin, ellei opetus ollut todella kiinnostavaa. Selvisin kuitenkin tradenomiksi asti, mitä suuresti ihmettelen.

Ensimmäinen "kunnon" työpaikkani osoittikin sitten, etten kykene käytännön töihin, vaikka kuinka yritän. Minulta puuttuu kaikki järjestelmällisyys, organisointikyky.. En halua ottaa vastuuta koska en kuitenkaan muista kaikkea vaikka kirjoittaisin kaiken ylös -en muista lukea niitä muistiinpanoja! Tunsin itseni idiootiksi, kyselin taas samoja asioita kymmeniä kertoja. Joka kerta kun joku asia hieman poikkesi edellisestä, jouduin taas kysymään. Olisin saanut potkut todella nopeasti, ellei työkaverini olisi ollut niin ymmärtäväinen!

Epäilen, että kohdallani kävi niin, että lapsuusiän adhd (ylivilkkaus) muuttui jotenkin add:ksi. Siitä selviää kyllä, mutta oireet eivät välttämättä katoa mihinkään, vaan minun elämääni ne esimerkiksi tulevat haittaamaan aina. Älykkyydestäni huolimatta en koskaan voi edetä urallani. Tällä hetkellä olen (vapaaehtoisesti) työttömänä, ja jo yhden ainoan Kelan paperin täyttäminen tuottaa suunnattomia vaikeuksia! Istun kotona koneella monta tuntia päivässä, en saa itseäni ulos, en saa mitään aikaiseksi ellei ole pakko (kuten töissä, ja silloinkin suuren pakottamisen ansiosta)... Laskut todellakin jäävät maksamatta, kämppä siivoamatta...

Eli tällaista se siis on! Tajusin oireeni add:ksi vasta vajaa vuosi sitten, enkä ole hakeutunut diagnoosiin koska en halua käyttää mitään lääkkeitä. Kyllä tämän kanssa pystyy elämään. Raha ei joka tapauksessa ole elämäni suurin mielenkiinnon kohde, vaan henkinen kasvu ja aivan muut asiat!

Tsemppiä teille, jotka myös kamppailette tämän asian kanssa -mahdollisesti lapsenne "sairauden" takia!

9

2451

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Marja

      Suuri kiitos kun kirjoitit kokemuksistasi! juuri tämmöisiä kokemukseen perustavia juttuja ainenkin itse haluan lukea = haluan tietää mitä lapsillani on suurinpiirtein edessään. Olenkin vuosien mittaan tarkoituksella tutustunut (ja lapsenikin ovat tutustuneet) moneen aikuiseen, jolla on adhd/oppimisvaikeuksia/luki-vaikeutta jne. yleensä erilaisiin ihmisiin.

      Nuo rahankäytön jutut, älykkyys joka ei ole kirjoissa kiinni, luovuus, järjestelmättömyys yms. kuulostaa niin kovin tutuille. Meillä ajan ymmärtäminen ja ajankäyttö ovat vielä hakusessa, mutta eiköhän ne ajallaan...

      Minullahan on neljä lasta, joilla kolmella on MBD/ADHD/ADD, käyvät pienryhmässä, mukautettua opetusta. Paljon on takana mutta paljon on myös vielä edessä. Suuret askeleet on edetty ja juuri siitä syystä, kun ne kaikki mahdolliset tukitoimet on tehtävä lapsen ollessa lapsi/nuori, niin että ajallaan selviytyy itsenäisestä elämästään, selviytymään ongelmiensa kanssa.

    • Minä74
      • Marja

        ...linkkivinkistä. Juttusi olisi juuri sitä mihin hankalan adhd:n omaava 10 vuotiaani joutuisi, jos ei olisi tämän päivän tietoa, tukiverkkoa ja osaavia opettajia. Älykkyys menee pari vuotta ikätasoa edellä, mutta se toiminta; tarkkaavaisuushäiriö tourette sotkee koko pakan = jatkuvaa häsläämistä ja liikkeelläoloa niin että ympärillä olevilta ihmisillä on usein pinna kireällä. Tyttäreni; hidas haaveilija mutta taideaineet pelkkää rautaa! kirjalliset kokeet jäävät monesti tekemättä, onneksi saa suorittaa sanallisesti ja ajan kanssa, koska osaa.


    • Eila

      ...paitsi että itse hain diagnoosin. Eipä tuosta tosin ole sen kummempaa hyötyä ollut, koska lääkkeet eivät tuntuneet auttavan - ja maksa- ja kolesteroliarvot pomppasivat pilviin juuri Concertaa syötyäni (tutkittiin muun lääkkeen takia, mutta Concerta oli ainoa mahdollinen selitys, koska arvot palasivat ennalleen heti kun olin sen lopettanut), joten yritetään selvitä. :)

      Olen todennut, että esim posti"neidin" työ sopii minulle hyvin, koska se on riittävän vaihtelevaa - ja pisin työ on hyllytys, joka vie päivästä ehkä pari tuntia. Useimmat hommat vievät korkeintaan minuutteja. :) Ja seuraavana päivänä asiaa ei tarvitse muistella, koska edessä on jo uusi hyllytys. :) Ja asiakaspalvelussa saa myös höpöttää. ;)

      • addin äiti

        ADHD:n hoitoon on olemassa muitakin menestyksellisesti käytettyjä lääkkeitä kuin stimulantit Concerta, Ritalin ja Dexedrine sekä Adderall, joka on neljän amfetamiinisuolan seos.

        Mikäli ei-lääkinnälliset tukitoimet eivät ole tarpeeksi, jos ADHD-diagnosoidun arki on yhtä kaaosta eivätkä hommat kerta kaikkiaan luista, ja jos stimulantit ovat jostain syystä henkilölle soveltumattomia, voidaan kokeilla mm. seuraavia, myös ADHD:n hoitoon käytettyjä lääkkeitä:

        -Strattera (ei stimulantti)
        -Saroten (ei stimulantti)
        -Triptyl (ei stimulantti)
        -Klotriptyl Mite (ei stimulantti)

        Stratteraa ei Suomessa vielä juurikaan käytetä ADHD:n hoitoon, muita mainittuja lääkkeitä kyllä.


    • MS75

      Kuvauksesi oli melkein suoraan minun elämästäni!

      Muistan ensimmäisellä luokalla olleeni ainoa, joka osasi jo lukea, kirjoittaa ja laskea ja minut laitettiin näiden tuntien (eli melkein kaikkien tuntien) ajaksi toiseen luokkaan lukemaan, laskemaan, kirjoittamaan, piirtämään tai mitä nyt ikinä halusinkin tehdä - etten tylsistyisi. Se kuitenkin johti kiusaukseen ja eriytymiseen, sillä olin erilainen...

      Muutuin kiusaamisen takia jo ensimmäisten kouluvuosieni aikana hiljaiseksi, ujoksi ja syrjäänvetäytyväksi - vieraassa seurassa. En itse tehnyt minkäänlaisia aloitteita tutustuakseni ihmisiin, sillä pelkäsin, että minua vain kiusattaisiin. Kaikki ystävyyssuhteeni alkoivat toisen aloitteesta.

      Vaikka olin vieraassa seurassa syrjäänvetäytyvä ja hiljainen (olen edelleen), käytökseni tutussa seurassa kompensoi tämän kaiken: olen papupata, joka ei millään tahtoisi antaa muille suunvuoroa, kokeilen muiden rajoja puhumalla ja tekemällä epäsovinnaisia asioita, olen yllytyshullu, joka on aina valmis kaikkeen mahdolliseen peloistaan huolimatta (tai juuri niiden takia...) ja yrittää saada muitakin kokeilemaan ja tekemään kaikkea hullua. Saan nyt aikuisenakin naurukohtauksia jostain hyvinkin mitättömästä asiasta ja saatan nauraa lattialla maaten vatsa kippurassa puolikin tuntia. Ja tuo sama asia voi saada minut nauramaan kerta toisensa jälkeen vielä kuukausienkin päästä. Eikä välttämättä kukaan muu ymmärrä ollenkaan mitä hauskaa tuossa jutussa on...

      Koulussa en jaksanut keskittyä tunteihin, läksyihin tai kokeisiin, ala-asteella olin tunneilla, tosin kolmannella ja neljännellä luokalla valehtelin useasti äidilleni olevani kipeä ja huijasin kuumemittarin kanssa. Koulu ei kiinnostanut minua muutenkaan ja kiusaamisen takia vielä vähemmän: miksi mennä kärsimään tylsään kouluun, kun voin maata kotona sängyssä ja olla omassa haavemaailmassani? Yläasteella olin tunneilla lähinnä fyysisesti, henkisesti jossain kaukana, kaukana poissa. Lukiossakin oli näin ensimmäisen luokan ajan. Toisella luokalla tajusin, että voin väärentää poissaoloilmoituksiin äitini nimen ja 18 vuotta täytettyäni voin täyttää ne itsekin ja poissaoloni saivat aivan uuden mittakaavan... Tulin kyllä aamulla tunneille, mutta harvoin jaksoin olla koulussa yli 12:een.

      Kielet ja matematiikka kiinnostivat minua ja olin niissä hyvä (ylioppilaskirjoituksissakin kirjoitin selvät L:t englannista, ruotsista ja matematiikasta). En ollut huono muissakaan aineissa, lukion päättötodistukseni keskiarvo oli 8,7. Aika hyvin oppilaalta, joka tuskin koskaan teki läksyjään ja vielä harvemmin luki kokeisiin... Ylioppilaskirjoitusten lukulomankin otin aivan loman kannalta, enkä avannut kirjojani kertaakaan.

      Lukion jälkeen pidin välivuoden, sillä en todellakaan tiennyt mitä haluaisin tehdä. Se ei tosin auttanut minua, sillä en tiedä vieläkään mitä haluaisin elämälläni tehdä...

      Kävin tuon vuoden aikana ammatinvalinnan psykologilla ja heidän soveltuvuustesteissään, mutta niistä ei ollut mitään apua. Tiesin tulokset itsekin jo etukäteen: pystyn kyllä mihin tahansa mitä haluan tehdä. Mutta kun ongelma onkin juuri siinä, etten tiedä mitä haluaisin tehdä.

      Menin välivuoden jälkeen kauppaopistoon ja luin itseni merkonomiksi. Tiesin jo opiskeluaikana, ettei opiskelemani ala ole minua varten, mutta en kuitenkaan halunnut keskeyttää opintoja ja aloittaa alusta, sillä en tiennyt mitä tilalle... Ajattelin myös, että kaupallinen koulutus on aina kaupallinen koulutus ja avaa kuitenkin aika monta ovea.

      Hieman viiveellä, noin vuoden ammatinvalinnanpsykologin puheilla käynnin jälkeen, kauppiksessa opiskellessani, kiinnostuin älykkyydestä, sillä vaikka lintsasin melkein puolet tunneista, enkä lukenut kokeisiin sain silti parempia arvosanoja kuin monet muut luokallani olevat. Olin siis ainakin nopea oppimaan.

      Tein itsekseni erilaisia epävirallisia älykkyystestejä ja sain niistä aina hyviä tuloksia. Monen vuoden venkoilun jälkeen uskaltauduin ihan virallisiin Mensan järjestämiin testeihin. Tulos oli, että olen älykkäämpi kuin 99,6% omasta ikäluokastani.

      Olen luonteeltani hyvin kärsimätön, kaiken pitäisi tapahtua justnythetisamantien (älkää pliis sekoittako hetimullekaikkinyt -'syndromaan'). Jos esim. kaupassa on jonoa, saatan viedä ostokseni takaisin hyllyille ja kävellä ulos kaupasta, en jaksa jonottaa. Jos ostokset ovat jostain syystä välttämättömiä, eli ne on pakko saada, seison kassajonossa jalkaani naputellen ja koko ajan lisää hermostuen, kunnes käteni saattavat täristä hermostuksesta. Samalla tavalla muiden ihmisten hitaus ärsyttää minua, itse teen asiat nopeasti ja tajuan asiat nopeasti - kävelenkin nopeasti... Nopeus ei kuitenkaan ole kiirettä, sitä olen vältellyt viimeiseen saakka...

      En halua ihmisiä käymään kotonani, sillä siellä on yhtä suurta kaaosta... Ei kotini ole varsinaisesti likainen, mutta hyvin suuressa epäjärjestyksessä... Siivoaminen vaatii minulta aivan käsittämättömiä ponnistuksia ja harvoin siihen pystynkään. Olen pakottanut itseni opettelemaan päivittäisen tiskaamisen ja pyykinpesun, mutta jos menisin aivan oman 'haluni' mukaan, pesisin pyykkiä ja astioita todennäköisesti siinä vaiheessa kun ei olisi enää puhtaita jäljellä. Tosin epäjärjestys ei haittaa minua, joten... Laskut jäisivät varmasti ilman miestäni maksamatta, hän hoitaa meidän perheessämme raha-asiat. Ja minä vain keskityn ylittelemään tiliäni...

      Olen töissä ja kohtalaisen menestynytkin työssäni. Suurimmaksi ongelmakseni on muodostunut kärsimättömyyteni rutiineja kohtaan. Vaihdan yleensä työpaikkaa 1-3 vuoden välein, sillä kun työtehtävät on opittu, ne muuttuvat ainakin minulle nopeasti rutiineiksi ja sitten meneekin jo hermot...

      Muistin suhteen olen hyvin ristiriitainen: toisaalta minulla on hyvä muisti, mutta toisaalta olen toivottoman hajamielinen. Voin muistaa ulkoa suuret määrät puhelinnumeroita, osoitteita, toimintaohjeita ja käytäntöjä, mutta unohdan tuoda kaupasta maitoa vaikka se olis ainoa tavara ostoslistallani... Yleensä unohdan tapaamiset, luvatut tekemiset, kuten kaupassa tai apteekissa käynnin (nytkin kassissani on jo 2 viikkoa reissannut muovipussi, jossa on apteekkiin palautettavia lääkkeitä. Apteekki on aivan työpaikkani vieressä ja siellä käynti vaatisi vain yhden kulman taakse poikkeamista työmatkaltani. Muistan asian kuitenkin aina vasta kotona... Ennen kuin muistin ottaa lääkekassin laukkuuni, se oli lojunut eteisen lattialla jo melkein kaksi viikkoa).

      Luin toissapäivänä jutun add:stä ja ad/hd:stä ja se herätti minut ajattelemaan asiaa. Jutussa oli pieni testi, jossa oli erilaisia väittämiä. Jos näistä väittämistä yli puolet tuntuivat tutuilta neuvottiin ottamaan yhteyttä lääkäriin, joka voisi diagnosoida add:n. minuun sopivat täydellisesti kaikki paitsi yksi kohta. Otin jo selvää, mihin voin ottaa yhteyttä, mutta en ole vielä uskaltanut sitä ottaa... En ole varma haluanko edes tietää ovatko 'oireeni' add:tä vai ei. Olen vähitellen oppinut suurin piirtein hyväksymään itseni, vaikka välillä tunnenkin lähes musertavaa riittämättömyyden tunnetta ja tunnen olevani tyhmä ja typerä. Ajattelin, että älykkyystestintulos auttaisi minua tuntemaan itseni fiksuksi, mutta katin kontit! Tällainen olen 29 vuotiaana...

      Kaikesta huolimatta tunnen olevani onnellinen ja pidän elämästäni. En ole ollenkaan varma haluaisinkokaan muuttaa siitä mitään...

    • sanna

      Tosi upeasti kirjoitettu juttu! Kuviosi kuulostaa tosi tutulta. En vaan mitenkään malta olla rohkaisematta sinua ainakin KOKEILEMAAN lääkitystä. Tuntuu niin turhalta ajatella että saisi elämästi irti enemmän koska olet ilmeien älykäs ja monipuolinen ihminen (niin kuin muuten ADHD-väki yleensä). Aikuinenhan voi vielä ottaa lääkettä "tarpeen mukaan" eli vaativana päivänä ottaa enemmän ja vaikka viikonloppuisin jättää kokonaan ottamatta.

      Ymmärrän että lääkityksen aloittaminen on monelle todella iso kynnyskysymys niin se oli myös meillä. Toisaalta joutuuhan diabetespotilaskin tms. oikeasti vakavasti sairas ihminen käyttämään lääkkeitä eikä sitä varmaan monikaan kyseenalaista.

      Hyvää jatkoa ja tsemppiä!

    • MV76

      ...tarinastani on ollut edes jotakin hyötyä muille. Lisäisin muutaman asian, jotka sain selville pari päivää sen jälkeen, kun olin tarinani selvittänyt.

      Käväisin siis kasvatusneuvolassa katsomassa vanhoja papereitani 20 vuoden takaa. Sattumalta psykologi, jonka kanssa juttelin, olikin sama, joka oli testannut minua silloin 20 vuotta sitten, jolloin olin 8 v. Hän jopa muisti minut vielä. Sanoi että olin ollut omalaatuinen...

      Psykologisista testeistä kävi ilmi, että olin "hyvin lahjakas", mm. "yleinen käsityskykyni" oli 8 vuotiaana lähes kaksi kertaa suurempi kuin tavallisesti (19 pistettä, kun normaali on 10), ja kaikki muutkin kohdat olivat keskitasoa paremmat. Tämän perusteella psykologi arveli, ettei adhd ehkä sopisikaan kuvaan, mutta mielestäni käsite on niin laaja, ettei kaikilla voi olla kaikkia oireita kuitenkaan; hänkin tämän myönsi.

      Vakavia ongelmia minulla kuitenkin on ollut. Äitini oli ilmoittanut minut neuvolaan opettajan suosituksesta. Lähetteessä lukee näin (sain kopiot niistä): "Vilkas, ylienerginen, älykäs open mielestä, kyselee kovasti, hysteerinen tapa suhtautua kuolemaan ja muihinkin asioihin, ailahtelevainen -joskus selvästi vaikeaa. Äiti hakenut koulusta, ei pystynyt olemaan siellä, pelkää kuolevansa". Muistan itse tuohon aikaan pelkääväni hysteerisesti mm. myrkkysieniä ja -kasveja, sekä pommikoneita ja poran ääntä.

      Kun psykologi kehotti minua piirtämään ihmisen, piirsin miehen, joka kurottaa ikäänkuin tuskissaan käsiään eteenpäin ja hänen päätänsä kohti osoittaa ilmeisesti veitsiä tms. Puhekuplassa lukee "kirottu!"! Kun tuo mies sai toivoa hyvältä haltialta 3 toivomusta, olin vastannut: "1. Ettei olisi muita ihmisiä, 2. Että kaikki hänen toivomuksensa kävisivät toteen ja 3. Että muilla ihmisillä ei olisi ketään"! Musteläiskätesteissä olin nähnyt "hirviöitä, kummituksia ja hämähäkkejä" jne., ja kerrottaessa jostain kuvasta missä henkilö osallistuu kutsuille tms. ("mitä henkilö tekee" tms), hän oli tyyliin "röyhtäillyt, häirinnyt toisia, riehunut ympäriinsä" jne... Kerrottaessa "muutamalla lauseella" (minkä useimmat lapset kuulemma tekevät) kuvasta puheeni ei ollut kuulemma lakannut ollenkaan, ja testi piti keskeyttää...

      Psykologi oli saanut sellaisen kuvan, että olin "täynnä raivoa" ja erittäin ahdistunut -syystä, jota kukaan ei tiedä. Perhesuhteissa ei ollut tuolloin mitään ongelmia. Tuo näyttää olleen minulla siitä asti, kun opin puhumaan. Ongelmat alkoivat päiväkodissa, kun johtajatar oli sanonut, että minut kannattaisi viedä johonkin psykologille koska riehun ja olen hysteerinen, ja voi olla että "aivoissani on jotain vikaa".

      Psykologi kysyi vielä miten olen pärjännyt elämässä, ja sanoin että hysteerinen sydänsairauksien pelko minulla on edelleen. Muutama hyvä ystävä on, muttei montaa, koska minun on vaikea tutustua ihmisiin siksi, että olen varautunut ja myös siksi, että koen olevani -edelleenkin- ajatusmaailmaltani erilainen kuin useimmat muut (muistan tunteneeni jo pienenä, ettei kukaan ymmärrä minua). Tämä ei kuitenkaan haittaa, sillä ihmissuhteissa arvostan enemmän "laatua" kuin määrää! Eli omituisuudestani ja vaikeuksistani huolimatta olen kyllä ihan tyytyväinen nykytilanteeseeni. Kokemukseni ovat opettaneet minulle paljon sellaista, mikä ehkä muuten olisi jäänyt minulta huomaamatta. Uskon olevani niiden ansiosta nykyään parempi ihminen kuin ilman niitä.

      PS. Mikäli joku haluaa vaihtaa ajatuksia, mailini on mira_vuori@hotmail.com!

    • Anonyymi

      Alkuperäinen aloittaja tässä, MV76 siis. Löytyi tämä ikivanha ketju googlaamalla, mielenkiintoista.

      Tuon jälkeen, elokuussa 2004, kävin Mensan testeissä ja pääsyraja ylittyi. Tytär syntyi 2006, hänellä samansuuntaisia ”oireita” pienempänä ja oli muutaman ensimmäisen kouluvuoden erityisen tuen piirissä.

      Vaihdoin alaa assistentista puutarhuriksi, ja vihdoin, kohta 43-vuotiaana, koen olevani työssä josta pidän ja jossa olen jopa hyvä :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lopullinen varmistus. Suomi ja Ruotsi eivät liity Natoon

      Suomen ja Ruotsin liittyminen Natoon on estetty Erdoganin toimesta: https://www.is.fi/politiikka/art-2000008826412.html Tämä on pieni askel Erdogani
      Maailman menoa
      619
      2428
    2. Uskallatko laittaa tuntomerkkejä

      Samaan kommenttiin sekä itsestäsi, että kaivatustasi?
      Ikävä
      109
      2178
    3. Mitä tapahtui? Bachelor-Timo paljastaa, miksi suhde Sonjaan ajoi karille: "Ehkä ei kuitenkaan..."

      Rovaniemeltä kotoisin oleva Timo Harvey, 32, halusi sitoutua, löytää rakkauden ja asettua aloilleen. Kauden viimeisessä jaksossa Bachelor-Timo valitsi
      Bachelor
      13
      1516
    4. Martiinan "Ikuinen rakkaus", hah hah haaa

      Onko tämä lippisressukka nyt sitten taas se ikuinen rakkaus ? ? miksi ikiteini mara on niinkin tyhmä ja nolo ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      153
      895
    5. Stefulla taas korkki auki?

      Tästä taitaa tulla hieno päivä 😁
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      776
    6. Zaharova yllättäisi sotilaallisesti

      Venäjän ulkoministeriön tiedottaja Maria Zaharova sanoi keskiviikkona, että Venäjän vastaus Suomen Nato-jäsenyyteen tulee olemaan luonteeltaan sotilaa
      Maailman menoa
      168
      762
    7. Mies olet kaunis sisältä ja ulkoa

      Haluan sut omakseni. Sinä jos kuka kelpaat :)
      Ikävä
      78
      727
    8. Naton vastustajat pääosin kouluja käymätöntä, ja vähemmän älykästä porukkaa

      monet myös työttömiä. Paljolti samaa jengiä joka myös vastustaa koronarokotuksia, ja puolustaa venäjää. Uutiset luetaan mm. MV-lehdestä. Veikkaan ett
      Maailman menoa
      264
      679
    9. olis ihan fllirttailla sulle mies

      Katsella silmiin ja leijua sun lähellä.
      Ikävä
      47
      617
    Aihe