Mies ei halua lapsia, itsellään kun on jo!

Sulla on nyt aikamoinen pattitilanne, olen itse kokenut saman tilanteen, ja meillä se päättyi silloin eroon. Juttu meni juuri niin, että minä halusin ehdottamasti oman lapsen/lapsia, mutta silloinen mieheni ei halunnut. Seurusteltiin 8 vuotta. Minä olin 17v ja mies 18v kun aikanaan alettiin seurustella, joten sillon ei vielä moneen vuoteen kummallakaan ollut mitään "lapsihaaveita". Mutta sitten kun saatiin vihdoikin koulut käytyä, oli asunto ja hyvät työpaikat ym. muut asiat mallillaan, niin siinä sitten alkoi mulla biologinenkello tikittämään. Yritin sillon ehdotella miehelle, että mitäs jos, ja hän silloin sanoi ettei tiedä haluaako ikinä lapsia. Oltiinhan me aikasemminkin puhuttu lapsista, mutta ei siinä mielessä vielä, ettäkö niitä ruvettais hankkimaan. Mies ei aiemmin sanonut mulle, ettei IKINÄ halua lapsia, vaan pikemminkin vaan niin, ettei juuri NYT halua. Yritin kaikinvoimin tietenkin taivutella häntä saaman lapsen kanssani, mutta minkäs sille teet, jos ei toinen vaan halua. Siitä eteenpäin meni vajaa vuosi, kunnes päätin erota hänestä. Kipeetä se teki, ja yks elämäni vaikeimmistä päätöksistä se oli. Oli vaikeeta tietysti erota rakastamastaan ihmisestä, mutta kun me sitten loppujen lopuksi halusimme elämältä niin eri asioita, ettei siitä vaan tullut mitään. Minä siis jätin hänet, surin tottakai kauan aikaa eroamme, mutta siitäkin pääs yli.

Meni vielä semmonen vuosi erosta, ennenkuin alotin uuden suhteen. Tein uudelle miehelle heti selväksi mitä tulevaisuudelta haluan, ettei vaan kävisi uudestaan samanlailla kuin entisen miehen kanssa. Tämä kyseinen mies halusi suhtkoht samoja asiota kuin minä, joten alettiin siinä sitten seurustella. Kaksi vuotta ehdittiin yhessä olla, ennen kun saatiin eka yhteinen lapsi. Siitä pari vuotta eteinpäin, saatiin toinen. Nyt odotetaan kolmatta syntyväks elokuulle. Yhteensä meillä nyt semmoset 6 vuotta yhdessä oloa, ja voin sanoa, että olen onnellisempi kuin koskaan ennen.
Olen (vasta) 32v, melkeen samanikänen kuin sinä. En oikeen tiedä sua muuten neuvoa, kun että tee niinkuin susta itestäs oikeelta tuntuu. Huonossa suhteessa, tai siis semmosessa jossa osapuolet haluaa täysin eri asiota, ei loppujen lopuksi ole hyvä olla. Tsemppiä sulle ja toivottavasti saat elämäsi oikeaan järjestykseen. :)

Miksi yhteinen lapsi on niin tärkeä asia? Sinulla on kuitenkin jo hyvä mies.
Jos kuitenkin pakolla lapsia haluat, niin älä pakota miestä, tai "unohda" pillereitä vaan etsi toinen mies.

"saat" lapsia, siis raskaudut, jos sinulla ei ole raskauksia takanasi???

itellä alkoi 21-vuotiaana seurustelusuhde. Mies jankkas myös tuota ei voi tietää-ei oo valmis-juttua. Silloin mies oli 27 joten olisin kuvitellut että sen ikäinen mies olisi jo valmis. kyllä meillä välillä oli keskeytettyä yhdyntää yms. josta en sitten kumminkaan tullut raskaaksi. Joten se 3 vuoden suhde oli turhaa aikaa elämästä vaikka hyvä ystävä siitä vierelle jäikin. mutta ei mitään todellista. Mut pelasti masennus. vauvakuume oli niin syvä että itkin bussissa kun näin lapsia ja kävin kaikkia lapsettomuussivuja läpitte. Mietin että viimeistään 25-vuotiaana revin itteni irti tästä suhteesta ja lähden yksin keinohedelmöitykseen (silloin en uskonut että kukaan mies haluaa lapsia, en voi niitä saada tai että miehet ei halua lapsia juuri mun kanssa) Mutta mies ei onneksi jaksanut enää yhteen muuton jälkeen kattoa mun ahdistusta ja kävi pettämässä että olis helpompi erota.
Nyt 25-vuotiaana tunnen itteni vanhaksi. Eron aikana näin unta kun meidän syntymätön lapsi kasvoi pilven reunalla pikkupojasta aikuiseksi mieheksi ja meidän väliin muodostui lasikupu. Aivan kun ois menettänyt lapsen (Nuutti Gabriel). Tapasin sitten miehen jolle höpötin heti ensimmäisillä tapaamisillani että suunnittelen meneväni yksin keinohedelmöitykseen. mutta eipä sitten tarvinnut kun huomattiin molempien onneksi että odotetaan. Nyt tuntuu ensi kertaa moneen vuoteen että oonkin loppujen lopuksi aika nuori kun ei tartte pelätä sitä että aika loppuu. Ikävä tosin on sitä syntymätöntä lasta. Mutta tämä onni on jotenkin aivan erityistä. on vaan niin mahtavaa kun ei tartte stressata että on vanha ja aika loppuu ja että joutuu odottamaan miehen päätöstä elämästään. Jopa exä on hiukan katkera kun on huomannut miten oon saanut itsenäisyyteni ja onnellisuuden takaisin.

Itse olen suhteessa miehen kanssa jolla on jo lapsia edellisesta suhteesta. itsellani lapsia ei viela ole, mutta haluan niita ehdottomasti saada. heti suhteen alkuvaiheessa sanoin hanelle etta ymmarran kylla ettei han voi olla viela varma eika tieda haluaako lisaa lapsia, mutta haluan hanen kertovan heti jos paatos tuntuu muodostuvan suuntaan tai toiseen. sanoin hanelle suoraan etta vaikka se kuinka vaikeaa olisi, en voi jatkaa suhdetta jos han ei halua lapsia, en pystyisi olemaan niin onnellinen. olen tassa odotellut karsivallisesti miten hanen mielensa muuttuu jos muuttuu, ja ollut tietylla tavalla varautunut siihen mahdollisuuteen etta suhde taman takia kaatuu. no nyt ihan hiljattain han on alkanut jutella etta haluaa yrittaa saada kanssani lapsen tai kaksi. :) nyt tunnen etta voin vihdoin kunnolla sitoutua haneen, koska ei tarvitse pelata etta suhde tahan kaatuisi. eihan koskaan ole takeita tuleeko lapsia vai ei, mutta se etta on valmis yrittamaan on tarkeinta. voisin tietenkin sanoa etta jos mies haluaa oikeasti kanssasi olla, han ei vie sinulta mahdollisuutta saada kanssaan perhe. toisaalta toisille lasten saanti ei vaan ole niin tarkeaa, ja jos se ensimmainenkin oli hanelle suunnittelematon, ehkei han vaan kertakaikkiaan halua vaikka sinua rakastaakin. vaikeita tilanteita.