Monissa meikäläisten, varsinkin pienemmän ry:n, tilaisuuksissa korvaani on ottanut sellainen asia, että ollaan huolissaan siitä miten saataisiin pienet lapset juurtumaan Jumalan valtakuntaan.
Mielestäni on ihan hyvä, että lapset kulkevat vanhempiensa mukana seuroissa ja muissa tilaisuuksissa, mutta että ollaan huolissaan siitä, että jos he eivät juurru Jumalan valtakuntaan.
Eihän ihminen voi automaattisest jollain tavalla elämällä olla Jumalan lapsi. Tällainen "juurtuminen" hämärtää sitä omakohtaisen uskon löytymistä ja käsittämistä. Pahimmassa tapauksessa henkilö jää elämään ulkonaisesti uskovaisen elämää, mutta ei kuitenkaan lopulta usko, niinkuin vl.
Jumalan valtakuntaan juurtuminen
8
164
Vastaukset
- Kempelainen
Huoli siitä on turha osaltanne, sillä kukaan ihminen ei voi toista juurruttaa Jumalan Valtakuntaan, vaan sen tekee Isä, joka vetää ihmistä poikaansa. Muuten Jeesuksen luo ei pääse.
Jos on uskomassa, on vasta SRK;ssa, ei Jumalan lapsi, joka tekee Jumalan Valtakunnan asukkaan. Parhaiten asian kertoo Johannes, heti alussa. Joh 1; 12 >>Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi oikeuden tulla Jumalan lapsiksi, kaikille, jotka uskovat häneen. - dfdfdfsdfsdfsdfsdfsf
Tällä juurruttamisella ilmeisesti tarkoitetaan aivopesua riittävän voimakkaasti ja riittävän nuorena, jottei sitten vanhempanakaan enää ajattele omilla aivoillaan eli kyseenalaista vl-teoriaa ja siten tajua lähteä litomaan vl-yhteisöstä. Näin ainakin itse olen ainakin teini-iästä asti ajatellut. Sitä ennen ihan itsekin "juurruin" mutta en onneksi lopullisesti...
**Tällä juurruttamisella ilmeisesti tarkoitetaan aivopesua riittävän voimakkaasti ja riittävän nuorena, jottei sitten vanhempanakaan enää ajattele omilla aivoillaan eli kyseenalaista vl-teoriaa ja siten tajua lähteä litomaan vl-yhteisöstä. ***
Minunkin kohdalla juurruttaminen ilmeisesti epäonnistui. :)- oulusta päin
Devoit kirjoitti:
**Tällä juurruttamisella ilmeisesti tarkoitetaan aivopesua riittävän voimakkaasti ja riittävän nuorena, jottei sitten vanhempanakaan enää ajattele omilla aivoillaan eli kyseenalaista vl-teoriaa ja siten tajua lähteä litomaan vl-yhteisöstä. ***
Minunkin kohdalla juurruttaminen ilmeisesti epäonnistui. :)Voihan se olla niinkin että kaikki eivät ole tarpeeksi tyhmiä, ja usko kaikkea mitä väkisin yritetään tyrkyttää. Kaikkea ihmeellistä kuuluu sepitetyn entisille sisarille ja veljille.
On jopa joku puhuja kehoittanut myrkyttämään näitä "ateisteja" aivan keksityn tarinan perusteella.
On nämä ihmiset itse näitä jutelleet. Mutta se että on ollut isän kanssa asiat ristissä, miksi se siirretään seuraavaan polveen, aivan asiatonta. oulusta päin kirjoitti:
Voihan se olla niinkin että kaikki eivät ole tarpeeksi tyhmiä, ja usko kaikkea mitä väkisin yritetään tyrkyttää. Kaikkea ihmeellistä kuuluu sepitetyn entisille sisarille ja veljille.
On jopa joku puhuja kehoittanut myrkyttämään näitä "ateisteja" aivan keksityn tarinan perusteella.
On nämä ihmiset itse näitä jutelleet. Mutta se että on ollut isän kanssa asiat ristissä, miksi se siirretään seuraavaan polveen, aivan asiatonta.Kun kastettuja pienokaisia aletaan opettamaan, että usko säilyisi, on tietysti vanhempien huoli aiheellista ja inhimmillistä. Tästä on myös valtava lupaus Raamatussa:
20. "Ja opettakaat heitä pitämään kaikki, mitä minä olen teille käskenyt. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä, maailman loppuun asti. Amen!"Devoit kirjoitti:
**Tällä juurruttamisella ilmeisesti tarkoitetaan aivopesua riittävän voimakkaasti ja riittävän nuorena, jottei sitten vanhempanakaan enää ajattele omilla aivoillaan eli kyseenalaista vl-teoriaa ja siten tajua lähteä litomaan vl-yhteisöstä. ***
Minunkin kohdalla juurruttaminen ilmeisesti epäonnistui. :)"Minunkin kohdalla juurruttaminen ilmeisesti epäonnistui. :)"
Mutta, minusta on jokseenkin sairasta, että joidenkin lasten vanhemmat antavat "kasvatuksen" vl-puhujille. Ottavat heihin yhteyttä jos lapsi on tehnyt jotain "syntiä". Sitten nämä puhujat yrittävät mielinkielin juurruttaa lasta vl-uskoon.
Ja miten he osaavat monesti "hyökätä" juuri silloin kun ihmisellä on hätä? Haukkana kimpussa kun otollinen saalis on käsillä, muuten ei kyllä lähetystyötä tehdä, ei edes nimeksikään.- Kempelainen
weha kirjoitti:
Kun kastettuja pienokaisia aletaan opettamaan, että usko säilyisi, on tietysti vanhempien huoli aiheellista ja inhimmillistä. Tästä on myös valtava lupaus Raamatussa:
20. "Ja opettakaat heitä pitämään kaikki, mitä minä olen teille käskenyt. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä, maailman loppuun asti. Amen!"Wehamaista, pitämään, onko kysys lapsesta? Ei vaan lähetyskäskystä, josta seuraavassa, jossa Jeesus oli jo ylösnousemus ruumiissa ja antoi lähetyskäskyn, joka SRK;lla hoidetaan peniksellä.
16 Kaikki yksitoista opetuslasta lähtivät Galileaan ja nousivat vuorelle, minne Jeesus oli käskenyt heidän mennä.
17 Kun he näkivät hänet, he kumarsivat häntä, joskin muutamat epäilivät.
18 Jeesus tuli heidän luokseen ja puhui heille näin: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. ( TÄMÄKIN OLISI HYVÄ USKOA )
19 MENKÄÄ SIIIS JA TEHKÄÄ KAIKKI KANSAT MINUN OPTUSLAPSIKSENI; KASTAKAA HEITÄ ISÄN, POJAN JA PH;N NIMEEN ( Missä lähityönne, kastaa ei voi ennen opetusta, joten hae opetus ja sitten kaste )
.Ja opettakaa heitä noudattamaan ( PITÄMÄÄN )kaikki mitä MINÄ OLEN KÄSKENYT TEIDÄN NOUDATTAA. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti."
Muista se. mitä opetuksessa Jeesus opetti opetuslapsillesi, älä ota yksittäisiä lauseita.
- Selitys
tarkoittaa synnytyssairaalassa alkavaa aivopesua saatanan valtakuntaan = vl-herätysliikkeeseen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla6252389Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,291187- 1091138
Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki101026- 93925
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k101875Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?93795Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai50759- 64741
Mitäs peitsarissa on tapahtunut eilen illalla
Mikkelissä iso poliisioperaatio https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/39ef020c-2d81-4d72-b720-651f458ba3e229653