Kosmetologin tekemä jalkojenhoito

Kävin jalkahoidossa kosmetologilla ja tuloksena oli kaksi haava toisessa jalassa ja molempia oli höylätty kuin raastimella. Jalat olivat kävelyarat. Haavoista kosmetologi ei tekiessään edes maininnut, vaikka päästin älähdyksen. Kotona vasta huomasin haavat, kun sukkien läpi oli tullut verta.

Soitin liikkeeseen, mutta en saanut edes anteeksipyyntöä. Yritettiin selitellä asiaa, että aina on mahdollista, että jalkahoidossa tulee haavoja. Vastasin, että ei saa tulla. Esim. diabeetikon haavat paranevat huonosti (ei ole diabetesta, onneksi). Kehotettiin laittamaan desinfektioainetta haavoihin (olisin itsekin sen tajunnut).

Minkäänlaisesta korvauksesta tekijä ei edes keskustellut. Olisi pyytänyt anteeksi, niin asia olisi ok, mutta selitteli vain.

Tähänkö minä tyydyn? 50€ ei ole pieni raha ja sillä pitäisi saada jalkahoito ilman haavoja.
3783
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Otitko korvauksen jämäkästi puheeksi? Jos et, et tietenkään saanut korvausta. Jos jaloissasi on yhä haavoja, käy näyttämässä niitä kosmetologille ja kerro selvästi, mitä haluat tehtävän. Jos kosmetologilla on työnantaja, ota asia puheeksi tämän kanssa. Kaikki eivät ole halukkaita korvaamaan yhtään mitään, vaikka virhe olisi silmien edessä.

Tuollaista tapahtuu silloin tällöin, mutta sitä ei missään tapauksessa pidä hyväksyä.

Äänestä

äänestät niillä kävelyaroilla jaloillasi, etkä IKINÄ enää mene kyseiseen paikkaan hoitoja ottamaan. Ja anna viidakkorummun soida ja kovaa, mikäli suhtautuvat haavoihisi ynseästi. Kovettumia ei saisi ikinä poistaa niin paljoa, että jalat tulevat aroiksi. Ja jos haava sattuu tulemaan vahingossa, pitäisi se mielestäni ilmoittaa asiakkaalle, desinfioida heti paikan päälla ja lopuksi lahjoa asiakas jollain mukavalla tavalla. Näin ainakin itse toimin tulevaisuudessa, sitten kun saan oman hoitolani!

Äänestä
  • Kiitos teille molemmille vastaajille. Nyt on kulunut viikko jalkahoidosta ja jalkapohjat ovat kuivat käppyrät kuin nahka olisi liian pieni. Laitan kirjallisen reklamaation asiasta. Katsotaan kuinka käy.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Näin minulle kävi kirjoitti:

Kävin jalkahoidossa kosmetologilla ja tuloksena oli kaksi haava toisessa jalassa ja molempia oli höylätty kuin raastimella. Jalat olivat kävelyarat. Haavoista kosmetologi ei tekiessään edes maininnut, vaikka päästin älähdyksen. Kotona vasta huomasin haavat, kun sukkien läpi oli tullut verta.

Soitin liikkeeseen, mutta en saanut edes anteeksipyyntöä. Yritettiin selitellä asiaa, että aina on mahdollista, että jalkahoidossa tulee haavoja. Vastasin, että ei saa tulla. Esim. diabeetikon haavat paranevat huonosti (ei ole diabetesta, onneksi). Kehotettiin laittamaan desinfektioainetta haavoihin (olisin itsekin sen tajunnut).

Minkäänlaisesta korvauksesta tekijä ei edes keskustellut. Olisi pyytänyt anteeksi, niin asia olisi ok, mutta selitteli vain.

Tähänkö minä tyydyn? 50€ ei ole pieni raha ja sillä pitäisi saada jalkahoito ilman haavoja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu