Kariniemen

tuli syötyä ensimmäisen ja viimeisen kerran. En itse koskaan eineksiä ostakaan, mutta likka oli ostanut mökin jääkaappiin happanemaan ja pakko oli käyttää, kun oli parasta ennen 25.6.2009.Tosiaankin tuo maku oli kammottavan tulinen kuin jossain ylimaustetuissa chipseissä, joita en suuhuni tunge. Luulen, että tuo keinotekoisesti mausteilla aikaansaatu aromi on niin vahva, että ne maistuisivat ihan samalta vielä ensi vuonnakin, joten turha siihen on päivääriä merkata. Seuraava päivä sitten alkoikin jo aamuisella päänsäryllä ja noiden lisäaineiden aikaansaama hämäräsokeus oli samaa luokkaa kuin viidessä kaljassa, jota ei minulla myöskään ole tapana litkiä. En suosittele auton rattiin tarttumista, jos tuollaista moskaa on sisuksiinsa saanut.
11002
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Hehheee, Eipä kannatakaan lähetä "pientilalle" tutustumiskäynnille.

- Kuluttajat kysyvät silloin tällöin, onko Kariniemen kotitila oikeasti olemassa. Me vastaamme, että kyllä on, kotitiloja on useita, kertoo HK:n siipikarjaliiketoiminnan johtaja Jari Leija.

Hannes Kariniemen perheyrityksen piha-alueella Eurassa tosiaan oli omat broilerikasvattamot muutama vuosikymmen sitten. Samat hallit ovat tontilla edelleen, mutta ne omistaa HK Ruokatalon siipikarjaliiketoiminta.

Alueella on broilerien teurastamo ja lihanjalostuslaitos, ja broilerit kasvavat 140 sopimustuottajan tiloilla lähikunnissa.

- Kariniemen kotitilalta -tuotemerkin tunnettuutta kuvastaa se, että historian alkupuolelle kuuluu kolmen vuoden jakso, jolloin tuotantoa Kariniemen merkillä ei ollut lainkaan, mutta jonka jälkeenkin kuluttajat heti tunnistivat tuotteet, Jari Leija sanoo.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


grillinuggetteja kirjoitti:

tuli syötyä ensimmäisen ja viimeisen kerran. En itse koskaan eineksiä ostakaan, mutta likka oli ostanut mökin jääkaappiin happanemaan ja pakko oli käyttää, kun oli parasta ennen 25.6.2009.Tosiaankin tuo maku oli kammottavan tulinen kuin jossain ylimaustetuissa chipseissä, joita en suuhuni tunge. Luulen, että tuo keinotekoisesti mausteilla aikaansaatu aromi on niin vahva, että ne maistuisivat ihan samalta vielä ensi vuonnakin, joten turha siihen on päivääriä merkata. Seuraava päivä sitten alkoikin jo aamuisella päänsäryllä ja noiden lisäaineiden aikaansaama hämäräsokeus oli samaa luokkaa kuin viidessä kaljassa, jota ei minulla myöskään ole tapana litkiä. En suosittele auton rattiin tarttumista, jos tuollaista moskaa on sisuksiinsa saanut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu