Eksistentialismi

Eksistentialismissa ihmisellä ei ole mitään perusolemusta.

Eksistentialismin mukaan ihminen on vapaa. Yksilöllä ei ole ennalta määrättyä olemusta. Mitkään ulkopuoliset tekijät eivät rajoita ihmisen vapautta valita omaa arvomaailmaansa.

Eksistentialistit kutsuvat yksilöä, joka kykenee määrittelemään oman olemuksensa autenttiseksi. Kun muut määrittelevät yksilön olemuksen ulkoapäin, silloin yksilö elää epäautenttista elämää.

Ihmisen kokemus maailmasta on aina yksilöllinen. Yksilöä ei voi koskaan irroittaa maailmasta. Yksilö ja maailma ovat yhtä, koska tietoisuuttaa määrittää intentionaalisuus.

Tietoisuuden intentionaalisuudella tarkoitetaan tietoisuuden tilojen kohdistumista aina johonkin ulkopuoliseen kohteeseen. Tietoisuus on aina tietoisuutta jostakin. Niinpä yksilön tietoisuus ja maailma ovat aina perustavalla tavalla sidottuja toisiinsa.

Ihmisen vapaus valita oma olemuksensa aiheuttaa ahdistusta. Niinpä ihmiset pyrkivät pakenemaan vapauttaan kaikin tavoin. Esimerkiksi uskonnot, moraali ja yhteiskunta estävät yksilöä toteutamasta vapauttaan.

Yksilö ei pysty siirtämään valinnanvapauttaan kenellekään toiselle. Niinpä hänet on auttamattomasti tuomittu olemaan vapaa. Näin ollen ihmisen vapaus on sekä lahja että kirous.

Tuossa tulikin edellisissä kommenteissa todettua aika paljon aiheesta. Pieni täsmennys kuitenkin em. kommentteihin. Ihminen on siis vapaa, eikä ole mitään ennalta määrättyä totuutta, joka määräisi sinun tai minun olemassaoloni.

Paremminkin valitsemme itse sen, miksi haluamme tulla. Tässä mielessä vapaus ei ole vain ahdistavaa vapautta jostakin, vaan vapautta johonkin ja jotakin varten. Valitset siis itse sen, millaiseksi haluat tulla ja miten haluta toimia (ts. eksistenssisi)! Toisaalta "angsti", josta puhuit voi johtaa lopulta vapautumiseen kaikesta sinua sitovista ajatusmalleista... muistaakseni Kierkegaard edusti tällaista ajattelua.

Eksistentialistisen peruskäsityksen mukaan ihminen on. Tämä oleminen voidaan eri ajattelijoista yleistäen pelkistää olemiseksi suhteissa johonkin. Esim. ihminen ei ole vain ihminen, biologinen elimistö, vaan myös ihminen suhteessa toisiin ihmisiin, ihminen suhteessa maailman välineluonteeseen (sen käsilläolevuuteen), suhteessa omaan kuolemaansa jne.

Tämmöinen tulkinta tulee vielä melko lähelle filosofisen antropologian perinnettä, jota edustavat mm. Ludwig Feuerbach ja Max Scheler. Toisaalta vars. eksistentialisteista sen perustajanakin usein pidetty Jaspers ajattelee jotenkin näin.

Sitten kokonaan toinen asia on osin Heideggeriin peräytyvä, mutta erityisesti Sartren kehittelemä ajatusmalli, jonka mukaan ihmisellä ei ole mitään olemusta, jonka mukaan ihminen on vapaa valitsemaan luontonsa, maailmalla ei ole mitään merkitystä. Nämä ovat usein "tyylisuunnan" tunnetuimpia teesejä, mutta eivät oikeastaan välttämättä perustavampia. Esim. Kierkegaad oli tavallaan irrationalisti, mutta toisaalta korosti ihmisen JUmalasuhdetta elämää jäsentävänä tekijänä.

olet eksistentialisti, ja ehkä jokainen ihminen jossakin määrin, huomioon ottaen sen, että pohdit olemista ja olemassaoloa. Eksistentialismi sinänsä viitannee ainakin jossain mielessä tiettyyn suuntaukseen, johon Sartret ja kaverit kuuluvat. Mutta eksistenssifilosofiasta pohdinnoissasi ainakin on kyse.