Puhutaanko Vatikaanissa tosiaan latinaa, meinaan tavallisessa juttelussakin? Viralliset seremoniat erikseen.
Uteliaaisuuttani
haluan tyydyttää
5249
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
latinaa puhutaan. Ymmärtääkseni useimmat Vatikaanissa työskentelevät ovat italialaisia ja he puhuvat keskenään italiaa. Ja varmasti monet muualta tulleetkin puhuvat heidän kanssaan italiaa ja keskenään italiaa tai jotain muuta yhteistä kieltä. Esimerkiksi nykyinen paavi puhuu italiaa ja varmasti italiankielisten avustajiensa kanssa aina sitä. Saksaa hän puhuu saksankielisten kanssa.
Mistä tuli ajatus latinan käyttämisestä puhekielenä?
latinalaisissa maissa.
Erään jyrkähkön mäen varrella asuvassa perheessä isä oli klassisten kielten proffa, ja äiti muuten vain FM, pääaineena latina. Kaupungilla kerrottiin, että tässä perheessä puhuttiin pelkkää latinaa. Lapsetkin oppivat suomen kielen vasta "kadulla".
Latinan opettajani Helsingin yliopistossa oli Päivö Oksala, ja kuulopuheiden mukaan hän olisi puhunut latinaa perhepiirissään ainakin joidenkin perheenjäsenten kanssa. En tiedä asian paikkansapitävyydestä. Latinaa hän ainakin puhui, kun joku onneton kesken tunnin avasi luentosalimme oven ja huomasi tulleensa väärään saliin kesken luennon. Oksala pälätti muutaman latinankielisen virkkeen säikähtäneelle opiskelijalle, joka tuijotti pari sekuntia huuli pyöreänä ja sulki sitten oven Oksalan käskyn mukaisesti, vaikka ei latinaa ymmärtänytkään.
Uskoisin, että puhutaan, ainakin taitoa siihen sieltä löytyy. Suomessakin on viime vuosikymmeninä alettu korostaa latinan "puhumisen" taitoa, Suomessa on mm. järjestetty latinistien kansainvälinen konferenssi (ALF) 90-luvulla ja siellä pidettiin esitelmiä ja käytiin keskusteluja latinan kielellä. Paikalla oli myös Vatikaanin edustajia.