Kolesterolikauhuun on hyviä syitä

http://www.hs.fi/haku/?kaikkiSanat=kolesterolikauhuun

"Ajatus, että maitorasva olisi terveellisintä rasvaa, on käsittämätön. "

Julkaiskoon loput joku sellainen joka maksaa palvelusta.

Jutun olivat kirjoittaneet varsin vakuuttavat ravitsemuksesta tietävät asiantuntijat.

Siinä kerrottiin että maitorasvan SV-haittoja aiheuttavasta ominaisuudesta on huomattavasti tutkimustietoa. Mm. sota-aikana SV-taudit vähenivat selkeästi kun maidon saanti oli säännösteltyä. Ja sodan jälkeen tehtiin laaja tutkimus asiasta ja se antoi tismalleen samat tulokset.

Samoin eräässä sairaalassa eräällä osastolla (ikäihmisiä enemmistö) oli kuuden vuoden ajan karsittu maitorasvoja, verrokkisairaalassa ei oltu. Ja sen jälkeen osia vaihdettiin. Tuloksena oli se, että siellä missä maitorasvoja käytettiin vähemmän, vähenivät SV-vaivat huomattavasti ja kun maitorasvat otettiin takaisin käyttöön, SV-taudit pompsahtivat jälleen huimiin lukemiin.

Jokaisella on mahdollisuus tutustua artikkeliin ilmaiseksi kirjastossa ja Hesassa ja Vantaallakin varmasti on muutama HDL/VHH:lainen jotka voisivat kertoa tarkemmin mitä artikkelissa sanottiin.
40310
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 40

Vanhimmat

Tilastotutkmuksilla ei oikein voi todistaa mitään, sota-aikana muuttui lisäksi niin moni asia, että datalla ei oikein tee mitään.

Voisin tehdä esimerkiksi väitteen, että sitrushedelmät aiheuttavat SV-sairauksia koska SV-sairaudet vähenivät sota-aikana ja myös sitrushedelmien syönti. Tuskin pitää paikkaansa.

Pistäppäs näitten sairaaloiden nimet ja tutkimus julki.

Äänestä
  • Sodan aikana ja sodan jälkeen vielä vuosia oli todella iso joukko elintarvikkeita säännöstelyssä eli kortilla. En ymmärrä, mistä tuo maito oli ainoana keksitty. Lisäksi muutenkin ruokavalio on aika lailla muuttunut muutenkin noista 60-70 vuoden takaisista ja sitä edeltävistä ajoista. On hyvin vaikea lausua muuttuneissa ympäristöissä mitään noin varmaan kuin Hesarissa professori lausuu.

    Hesarin jutussa ei ollut mainittu tutkimuksesta yksilöiviä tietoja, joiden perusteella sitä voisi jäljittää.

    Alkaa Suomessakin virallisilla selittäjillä olla sama tilanne, joka Ruotsissa on jo tosiasia, kts Veijon viestejä.

    Äänestä

  • jutussa kirjoitti:

    Sodan aikana ja sodan jälkeen vielä vuosia oli todella iso joukko elintarvikkeita säännöstelyssä eli kortilla. En ymmärrä, mistä tuo maito oli ainoana keksitty. Lisäksi muutenkin ruokavalio on aika lailla muuttunut muutenkin noista 60-70 vuoden takaisista ja sitä edeltävistä ajoista. On hyvin vaikea lausua muuttuneissa ympäristöissä mitään noin varmaan kuin Hesarissa professori lausuu.

    Eli kun moni asia muuttuu niin on hankala tehdä johtopäätöksiä.

    Asiat ovat kerta kaikkiaan suomessa muuttuneet niin paljon, että niistä ei pitäisi kauheasti vetää johtopäätöksiä. Suomessa on vielä paljon omituisia piirteitä, vaikkapa sydäntautisairastavuusero idän ja lännen välillä. Makrot eivät näitä eroja selitä vaan taustalla pitää olla muutakin.

    Äänestä

  • jutussa kirjoitti:

    Sodan aikana ja sodan jälkeen vielä vuosia oli todella iso joukko elintarvikkeita säännöstelyssä eli kortilla. En ymmärrä, mistä tuo maito oli ainoana keksitty. Lisäksi muutenkin ruokavalio on aika lailla muuttunut muutenkin noista 60-70 vuoden takaisista ja sitä edeltävistä ajoista. On hyvin vaikea lausua muuttuneissa ympäristöissä mitään noin varmaan kuin Hesarissa professori lausuu.

    Hesarin jutussa ei ollut mainittu tutkimuksesta yksilöiviä tietoja, joiden perusteella sitä voisi jäljittää.

    Alkaa Suomessakin virallisilla selittäjillä olla sama tilanne, joka Ruotsissa on jo tosiasia, kts Veijon viestejä.

    aivopesu on tehnyt tehtävänsä.

    Muuttujia oli sota-aikaan paljon muitakin kuin tuo maito. Lisäksi esim. minun isäni, joka asui maalla, sai sota-aikaan ihan yhtä paljon maitoa kuin muulloinkin.

    Toivoisin että se, että yksi muuttuja ei selitä mitään pysyisi VHH-laisten mielessä myös silloin kun puhutaan vaikkapa margariinista. Maailma on paljon monimutkaisempi ja elämä ja elintavat muuttuneet muiltakin kuin ruokavalion osalta viime vuosikymmeninä.

    Äänestä

Liikunta laskee kolesterolit ja ihreitä papuaja päivittäin, niin se on siinä. Ei siihen mitään terveyden vaarantavaa ja syöpää aiheuttavaa läskidieettiä tarvita.

Äänestä
  • Syö sinä miten haluat, mutta pysy pois tältä palstalta jos VHH ei kiinnosta.

    Äänestä

  • Vihreitä papuja ja liikuntaa. Vihreiden papujen kanssa toki valkosipuli-voisulaa tai aiolia ja mielellään grillattua kalaa. Harvinaisen hyvää ja terveellistä.

    Toisaalta mustat pavut läskin kanssa ovat kanssa aika hyviä.

    Äänestä

  • old_profile_5183 kirjoitti:

    Vihreitä papuja ja liikuntaa. Vihreiden papujen kanssa toki valkosipuli-voisulaa tai aiolia ja mielellään grillattua kalaa. Harvinaisen hyvää ja terveellistä.

    Toisaalta mustat pavut läskin kanssa ovat kanssa aika hyviä.

    ja grillattua kalaa? Missä? Koska saa tulla? Vieläkö tänään? Tuli äkkiä hirveä hinku saada kolesteroliarvot kuntoon. :)

    Äänestä

  • valkosipulivoita kirjoitti:

    ja grillattua kalaa? Missä? Koska saa tulla? Vieläkö tänään? Tuli äkkiä hirveä hinku saada kolesteroliarvot kuntoon. :)

    Valitettavasti pavut tulevat tölkistä kun omat ovat vielä pieniä mutta syksymmällä pitäisi olla ihan omastakin takaa.

    On tavattoman hyvä yhdistelmä, varsinkin kun kala on kuhaa. Nyt täytyy tyytyä loheen. Kala kannattaa nestesuolata ja sivellä ruokaöljyllä ennen grillausta ja käyttää sellaista kertakäyttöistä grillausalustaa. Mausteeksi maltillisesti valkopippuria ja suolaa eikä liikaa valkosipulia valkosipulivoihinkaan. Valkosipulivoita riittää ruokalusikallinen per syöjä, toki sitä kannattaa tehdä enemmän kerralla.

    Ruokajuomaksi hapokas valkoviini, vaikka riesling tai kivennäisvesi. Kalaan ja kivennäisveteen voi lisätä muutaman tipan sitruunaa tai limettiä, vähän kalasta riippuen.

    Äänestä

Ruotsissa kehitettiin menetelmä jolla pystytään mittaamaan ihmisen elinikänään syömän maitorasvan kokonaismäärä. Sitten siellä tutkittiin kahta ryhmää; ensimmäisessä ryhmässä olivat henkilöt jotka olivat saaneet ensimmäisen infarktin ja toisessa ryhmässä sellaiset henkilöt jotka eivät olleet saaneet infraktia.

Kun verrattiin ryhmiä keskenään, havaittiin, että he jotka eivät olleet infarktia saaneet, olivat syöneet huomattavasti enemmän maitorasvaa elämänsä aikana kuin ne jotka saivat infraktin.

Koe toistettiin Norjassa. Tulos oli täsmälleen samanlainen kuin Ruotsissa, infraktin saaneet olivat syöneet huomattavasti vähemmän maitorasvaa kuin infraktilta säästyneet.

Äänestä
  • ... otettu muita muuttujia huomioon?

    Äänestä

Kyseisen "tutkimuksen" ja epätoivoisen LCHF/VHH vastustajan kirjoittelu perustuu 50-luvun luuloihin.

Tässä yksi laihdutustutkimus joks samantien näyttää täysin päinvastaisen tuloksen. Lisää löytyy mutta näille vastustajepelleille on turha lähettää enempää eivät he kuitenkaan tajua mitään, kunhan peloittelevat pahimmassa tapauksessa LCHF/VHH:sta kiinnostuneita. YHtään järkevää kitjoitusta vastustajien taholta en ole nähnuyt missään siomslaoisessa ketjussa missään siuomalaisella sivulla.
Todennäköisesti suurinosa näistä "tietäjistä" on alle 13 vuotiaita jos kirjoitusten tasosta vetää johtopäätöksiä.

http://www.kostdoktorn.se/fettsnal-kost-samsta-bantningen-i-ny-stor-studie-lagkolhydratkost-bast

terveisin

Äänestä
  • En yleensä mene henkilökohtaisuuksiin enkä nimittele, niinkuin sinä teet, tekee vain mieli jo pitkään huvittanut juttu sanoa nyt. Olitko Ruotsiin muuttaessasi ehkä vielä koulupoika?

    Tunsin kerran erään suomalaisen "sotalapsen", joka vietiin sotaa pakoon Ruotsiin vähän alle kouluikäisenä, ja kun hän sitten ikäihmisenäkin puhui suomea, hänen suomen kielen tasonsa oli lapsellisen kuuloista, ts. pikkupojan tasoa, ja sitä mietti ensin puhelimessa, että mikä ihmeen tyyppi siellä on! Mutta heti kun hän puhui ruotsia, sekä kieli että varsinkin tyyli puhua oli aikuisen ja kieli korrektia, koska hän oli jonkin verran Ruotsissa käynyt kouluja.

    Niin sinulla on huisin lapsekas tapa ylistää sitä Annikaasi ja ripotella noita LF... tms. lyhenteitä lähes jokaiseen tekstiisi! Ei se mua silti haittaa, sillä en kannata vhh:ta! Olet muuten jo ripotellut kaikki diabeteskeskustelutkin täyteen lapsellisia ylistyksiäsi!

    Kyllä saa paljon hupia, kun Veijo on paikalla, jos hän ei ala nimittelemään vastapuolta (sekin tyypillistä pienille pojille jouduttuaan alakynteen välituntitappelussa). Mutta tosiaan, suomen kielesi tyylitaso tuo mieleeni sen, että käyttäessäsi suomen kieltä puhut lapsellisemmin kuin jos käyttäisit ruotsia. Mieti, kannattaako jatkaa tuolla tyylillä suomenkielisillä palstoilla. :)

    Äänestä

  • saattaisi olla kirjoitti:

    En yleensä mene henkilökohtaisuuksiin enkä nimittele, niinkuin sinä teet, tekee vain mieli jo pitkään huvittanut juttu sanoa nyt. Olitko Ruotsiin muuttaessasi ehkä vielä koulupoika?

    Just tuo on tullut mun mieleen myös! Suomen kielen tyyli on hänellä jäänyt sille tasolle, jota hän käytti puhuessaan suomea pääkielenään kotona ja koulussa. Sitä ei vain itse hänkään huomaa, minkälaisen kuvan itsestään antaa kirjoittaessaan suomeksi.

    Toisaalta hän osaa hyvinkin korrektia suomea tarvittaessa, mutta siinä häntä on kai jelpannut joku ohjaavista vhh/LFHF-guruistaan, tai hänen nimmariaan käyttelee useampikin tyyppi. Unohdinko jonkin lyhenteen? :)

    Äänestä

  • samaa ajatellut kirjoitti:

    Niinhän se on ettää kun teillä ei ole itse asiasta mitään sanomista niin yritätte jostakin naistenlehdestä hankituilla salo-psykologi/kielitieteilijä kyvyillä loistaa.
    No, ehkäpä te itse luulette saaneenne aikaan jotain järkevääkin tekstiä--syväluotaavaa. Tuskin kukaan muu.
    Kirjoittakaa itse asiasta tai ottakaa lypsyjakkaranne ja pysykää lestissänne.

    terveisin

    Äänestä

  • Veijo kirjoitti:

    ehdottamasti Veijon pitää päästä päästämään nämä omat primäärireaktionsa ilmoille.

    Äänestä

  • Veijo kirjoitti:

    Niinhän se on ettää kun teillä ei ole itse asiasta mitään sanomista niin yritätte jostakin naistenlehdestä hankituilla salo-psykologi/kielitieteilijä kyvyillä loistaa.
    No, ehkäpä te itse luulette saaneenne aikaan jotain järkevääkin tekstiä--syväluotaavaa. Tuskin kukaan muu.
    Kirjoittakaa itse asiasta tai ottakaa lypsyjakkaranne ja pysykää lestissänne.

    terveisin

    salo-psykologi/kielitieteilijä?

    Äänestä

  • saattaisi olla kirjoitti:

    En yleensä mene henkilökohtaisuuksiin enkä nimittele, niinkuin sinä teet, tekee vain mieli jo pitkään huvittanut juttu sanoa nyt. Olitko Ruotsiin muuttaessasi ehkä vielä koulupoika?

    Tunsin kerran erään suomalaisen "sotalapsen", joka vietiin sotaa pakoon Ruotsiin vähän alle kouluikäisenä, ja kun hän sitten ikäihmisenäkin puhui suomea, hänen suomen kielen tasonsa oli lapsellisen kuuloista, ts. pikkupojan tasoa, ja sitä mietti ensin puhelimessa, että mikä ihmeen tyyppi siellä on! Mutta heti kun hän puhui ruotsia, sekä kieli että varsinkin tyyli puhua oli aikuisen ja kieli korrektia, koska hän oli jonkin verran Ruotsissa käynyt kouluja.

    Niin sinulla on huisin lapsekas tapa ylistää sitä Annikaasi ja ripotella noita LF... tms. lyhenteitä lähes jokaiseen tekstiisi! Ei se mua silti haittaa, sillä en kannata vhh:ta! Olet muuten jo ripotellut kaikki diabeteskeskustelutkin täyteen lapsellisia ylistyksiäsi!

    Kyllä saa paljon hupia, kun Veijo on paikalla, jos hän ei ala nimittelemään vastapuolta (sekin tyypillistä pienille pojille jouduttuaan alakynteen välituntitappelussa). Mutta tosiaan, suomen kielesi tyylitaso tuo mieleeni sen, että käyttäessäsi suomen kieltä puhut lapsellisemmin kuin jos käyttäisit ruotsia. Mieti, kannattaako jatkaa tuolla tyylillä suomenkielisillä palstoilla. :)

    enää diabetes-palstalla näkynyt. Jäi pari kertaa housut kintuissa kiinni siitä, ettei tiedä aiheesta mitään. Viimeisin niitti oli, kun Veijo ilmoitti D-palstalla ruotsiksi, että "Tämän palstan aihe on VHH-dieetit!" Tajusi siinä vaiheessa vissiin itsekin mennä nukkumaan. Veijon kannattaisi kaiken kaikkiaan varmaan nukkua vähän enemmän.

    Äänestä

  • Veijo-poikaa kirjoitti:

    :D kiinnostaa vissiin muitten elämä.

    Luin minäkin muutamia Veijon kirjoituksia diabetes-palstalla. Ja en yhtään ihmettele miksi Veijo siirtyi pois. Siellähän oli muutamia diabeetikkoja, jotka eivät halunneet joka viestiketjussa kuulla vhh:sta, niin eiköhän Veijon ole parempi sitten kirjoittaa täällä? Minua ei haittaa kenenkään viestit; osanhan voi jättää lukematta ja vastaamatta.

    Äänestä

  • Rasvalla nassuttajien olisi syytä olla huolissaan myös diabeteksesesta. Eikös Atkinsin ole todettu aiheuttavan sitä. Etsipä Veijo siihenkin tutkimus, vai eikö muka löydy, joo on se kumma kun et löydä sitä. Mutta kun Veijo 5v osaa etsiä vain sitä mitä isot pojat käskevät.

    Äänestä

Melkoisesti on ihan käytännön läheistä näyttöä maitorasvan vaaroista.

Äänestä

Minäkin olin hetken VHH:lla ja sitten kun aloin tosissani tutkimaan mitä VHH:tekee, huomasin että kaikissa lähteisassä joissa VHH:ta kehuttiin oli joku kaupallinen taho mukana. Puolueetonta tietoa hakiessa VHH:sta löytyi merkittäviä haikkouksia, joista puolueellinen taho ei maininnut mitään.

Äänestä

ja runsaan rasvan käyttö on yksi merkittävä tekijä niissä. Ja nyt on selkeät merkit siitä että myös diabetes puhkeaa runsaan rasvan käytön seruauksena.

Sekä Alzheimerin-Atkinsin tauti.

Äänestä
  • vaikuttaa ehkäisevästi VHH-dieetti.

    Äänestä

Eräästä hyvästä blogista löytyikin tuoretta kritiikkiä tuohon Hesarissa hehkutettuun suomalaiseen mielisairaalatutkimukseen.

The Finnish Mental Hospital Trial (Whole Health Source / Stephan Guyenet)
http://wholehealthsource.blogspot.com/2009/07/finnish-mental-hospital-trial.html

Kirjoituksen mukaan keskeiset ongelmat:
1) Samat koehenkilöt noudattivat molempia ruokavalioita peräkkäin. Koska sydänongelmat voivat kehittyä pitkän ajan kuluessa, ei voida olla varmoja, johtuiko sydänkuolema nykyisestä vai edellisestä ruokavaliosta.
2) Lääkärit eivät olleet "sokkoja" (blind/double-blind, voiko tämän suomentaa jotenkin), he tiesivät kumpaa ruokavaliota potilas noudatti ja se on saattanut vaikuttaa diagnooseihin.
3) Tutkimusta ei kontrolloitu. Ruokavalio vaihteli muiltakin osin kuin rasvan ja kolesterolin suhteen, esim. sokerin saahti vaihteli lähes 50 %.

Vielä muita ongelmia:
- Ei eroja kokonaiskuolleisuudessa ja sydänkuolleisuudessa vain miehillä
- Suuri vaihtuvuus potilaissa, mutta osa vaihtuneistakin otettiin mukaan dataan

Äänestä
  • Niin PohjoisKarjala projeki kuin kyseinen mielisairaalatutkimus eivät ole tutkimuksia joita voi käyttää ravintosuositusten tekemiseen.

    terveisin

    Äänestä

  • Veijo kirjoitti:

    Niin PohjoisKarjala projeki kuin kyseinen mielisairaalatutkimus eivät ole tutkimuksia joita voi käyttää ravintosuositusten tekemiseen.

    terveisin

    ... tutkimuksia olla olemassakaan. Kas kun tutkimusten syöpää saa jo lähes jokaisesta ruoka-aineesta.

    Onko tulevaisuudessa turvallisinta lakata syömästä kokonaan, ihan varmuuden vuoksi?

    Äänestä

  • JariJo kirjoitti:

    Suomensin suomalaista mielisairaalatutkimusta koskevan kritiikin kokonaisuudessaan. Löytyy tuolta:

    http://www.ravitsemusjaterveys.fi/suomalainen-mielisairaalatutkimus.html

    heh,

    kait lääkärit sai pitää näkönsä, varmaan se aiemmin mainitsemasi blinded tarkoittaa sokkotestiä. Samoin samaisessa 2. kohdassa ei varmaan ole tarkoittaa sokeuttaa niitä lääkäreitä.

    Äänestä

  • yks toinen kp kirjoitti:

    Tuo käännös on Suomen Epidemiologian Seuran ja Duodecimin julkaisemasta epidemiologian englanti-suomi-englanti-sanastosta. Vaan onhan se vähän hassu...

    Äänestä

  • yks toinen kp kirjoitti:

    heh,

    kait lääkärit sai pitää näkönsä, varmaan se aiemmin mainitsemasi blinded tarkoittaa sokkotestiä. Samoin samaisessa 2. kohdassa ei varmaan ole tarkoittaa sokeuttaa niitä lääkäreitä.

    Taitaa ottaa päähän, kun viimeinenkin "tutkimus" tyydyttyneen rasvan vaarallisuudesta murenee...

    Äänestä

Eipä VHH:laiset, edes ne Vantaan seudulla asuvat, esitä jutusta sitä alkuperäistä tekstiä, arvovaltaisista kommentoijista puhumattakaan.

Äänestä

VHH:laisten olisi syytä tutustua aiheeseen. Mikä ihme teikäläisillä saa oman tervyeden uhalla olemaan tutustumatta aiheisiin jotka käsittelevät VHH:n aiheuttamia laajoja vaurioita?

Äänestä
  • "VHH:laisten olisi syytä tutustua aiheeseen. Mikä ihme teikäläisillä saa oman tervyeden uhalla olemaan tutustumatta aiheisiin jotka käsittelevät VHH:n aiheuttamia laajoja vaurioita?"

    Aika huvittavaa kun vastustaja väittää että LCHF/VHH:laiset eivät tutustu aiheisiin jotka ovat tärkeitä oman terveyden kannalta.
    Tutustuisimme mielellämme jos edes yksi sinunlaisesi väittäjä laittaisi jotain mihin tutustua. Ei ole tapahtunut tähän mennessä. Ehkä sinä olet ensimmäinen??
    Edes yksi tutkimusraportti LCHF/VHH:n aiheuttamista vaurioista. Ei pitäisi olla vaikeata viisaalle väittäjälle.

    terveisin

    Äänestä

  • Veijo kirjoitti:

    "VHH:laisten olisi syytä tutustua aiheeseen. Mikä ihme teikäläisillä saa oman tervyeden uhalla olemaan tutustumatta aiheisiin jotka käsittelevät VHH:n aiheuttamia laajoja vaurioita?"

    Aika huvittavaa kun vastustaja väittää että LCHF/VHH:laiset eivät tutustu aiheisiin jotka ovat tärkeitä oman terveyden kannalta.
    Tutustuisimme mielellämme jos edes yksi sinunlaisesi väittäjä laittaisi jotain mihin tutustua. Ei ole tapahtunut tähän mennessä. Ehkä sinä olet ensimmäinen??
    Edes yksi tutkimusraportti LCHF/VHH:n aiheuttamista vaurioista. Ei pitäisi olla vaikeata viisaalle väittäjälle.

    terveisin

    älyttömästi sairauksia ja huolta. Mitä enemmän VHH-aiheeseen tutustuu sen enemmän on vakuuttunut se pitkäaikaisen käytön haitoista.

    Viisaat väittäjät eivät tällaisille palstoille mitään yksittäisiä tutkimuksia esille laita, vain tyhmät niitä laittavat yrittäessään manipuloida muita typeryksiä. Viisaat kyllä tietävät että niitä ei kukaan järki-ihminen lue, eikä etenkään se VHH-joukkio jolle lukeminen olisi tarpeellisinta. VHH-uskonto kieltänee sen?

    Äänestä

  • aiheuttavat.... kirjoitti:

    Ravinteeton VHH ja purkkivitaminit... tappava yhdistelmä, ilman vitamiinejakin.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

hesarin juttu kirjoitti:

http://www.hs.fi/haku/?kaikkiSanat=kolesterolikauhuun

"Ajatus, että maitorasva olisi terveellisintä rasvaa, on käsittämätön. "

Julkaiskoon loput joku sellainen joka maksaa palvelusta.

Jutun olivat kirjoittaneet varsin vakuuttavat ravitsemuksesta tietävät asiantuntijat.

Siinä kerrottiin että maitorasvan SV-haittoja aiheuttavasta ominaisuudesta on huomattavasti tutkimustietoa. Mm. sota-aikana SV-taudit vähenivat selkeästi kun maidon saanti oli säännösteltyä. Ja sodan jälkeen tehtiin laaja tutkimus asiasta ja se antoi tismalleen samat tulokset.

Samoin eräässä sairaalassa eräällä osastolla (ikäihmisiä enemmistö) oli kuuden vuoden ajan karsittu maitorasvoja, verrokkisairaalassa ei oltu. Ja sen jälkeen osia vaihdettiin. Tuloksena oli se, että siellä missä maitorasvoja käytettiin vähemmän, vähenivät SV-vaivat huomattavasti ja kun maitorasvat otettiin takaisin käyttöön, SV-taudit pompsahtivat jälleen huimiin lukemiin.

Jokaisella on mahdollisuus tutustua artikkeliin ilmaiseksi kirjastossa ja Hesassa ja Vantaallakin varmasti on muutama HDL/VHH:lainen jotka voisivat kertoa tarkemmin mitä artikkelissa sanottiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu