Verotus

Ilmastonviilenemis-retardiltamme ja muilta vastaavilta idiooteilta kysyisin, kun te hörhöilette loputtomasti jollain ilmastoveroilla ja maksuilla: Mihin te ääliöt kuvittelette kyseisten maksujen menevän?

Retardimme varmaankin luulee puolet maksuista menevän IPCC:le ja loput Al Gorelle kumppaneille. Johon voin todeta vain hohhoijaa.

Ihan oikeasti, energiaverot ja polttoaineverot ja haittaverot, joita fossiilisista polttoaineista kerätään, siis Suomessa, menevät Suomen valtion kassaan, joilla kustannetaan yhteiskuntamme hyvinvointia. Jos kyseisiä veroja ei kerättäisi polttoaineveroina ja haittaveroina, jouduttaisiin tasan sama summa keräämään jonain muina veroina. Tai sitten heikentämään yhteiskuntamme palveluja.

Siis tiedoksi retardille ja muille vastaaville idiooteille: Ne rahat eivät mene IPCC:lle eikä Al Gorelle eikä vastaaville tahoille, vaan meidän suomalaisten yhteiseen pottiin meidän yhteisen hyvinvointimme ylläpitämiseen.

Verotuksellisin keinoin voidaan myös ohjata kulutusta ulkomailta tuoduista fossiilisista polttoaineista esimerkiksi kotimaassa tuotettuihin uusiutuviin energiamuotoihin. Tämäkään ei mitenkään voi olla kenenkään suomalaisen edun vastaista, vaan nimenomaan päinvastoin.

Mielisairaan ilmastonviilenemis-retardimme hörhöilyt ovat siis tältäkin osin silkkaa mielisairasta hörhöilyä.
994
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Tekstisi toistavat jatkuvasti mielisairaus teemaa joten olehan varovainen sen kanssa ja juuri eilen tuli muuten uutisissa kuinka pellettiin(kotimaassa tuotettu uusiutuva energiamuoto) ei riitä enää raaka-ainetta kun sahat pyörivät miten pyörivät.
Eikä yhtään näytä valoisammalta se, että teollisuus ajetaan kiinan tämän kuvitellun ilmastonmuutoksen varjolla.
Ei tämä ilmastovouhotus ole lisännyt muuta kuin työttömyyttä ja kurjuutta, varsinkin vähätuloisten osalta joihin energiankorotukset sitten koskevat kaikkein eniten.

Äänestä
  • Vain sinun retard kannattaisi olla huolissasi mielenterveydestäsi.

    Mainitsemasi "ilmastovouhotus" ei ole oikeasti mitään vouhotusta vaan todellista huolta ympäristöstämme. Meidän korkeammin sivistyneiden ja teknologisemmin korkeammalla tasolla olevien länsimaiden tehtävä on kehittää uutta ympäristöystävällisempää teknologiaa, jota se jatkuvasti hörhöilemäsi Kiinakin tulee varmasti käyttämään tulevaisuudessa, kunhan vaan pystymme sitä heille markinoimaan. Nyt meillä länsimaissa ja esimerkiksi Suomessa olisi erinomainen tilaisuus hyödyntää ympäristöystävällisemmän energiateknologian kysyntä, jos sinun kaltaisesi idiootit eivät olisi vänkäämässä vastaan joka saatanan käänteessä.

    Äänestä

  • evqeveqv kirjoitti:

    Vain sinun retard kannattaisi olla huolissasi mielenterveydestäsi.

    Mainitsemasi "ilmastovouhotus" ei ole oikeasti mitään vouhotusta vaan todellista huolta ympäristöstämme. Meidän korkeammin sivistyneiden ja teknologisemmin korkeammalla tasolla olevien länsimaiden tehtävä on kehittää uutta ympäristöystävällisempää teknologiaa, jota se jatkuvasti hörhöilemäsi Kiinakin tulee varmasti käyttämään tulevaisuudessa, kunhan vaan pystymme sitä heille markinoimaan. Nyt meillä länsimaissa ja esimerkiksi Suomessa olisi erinomainen tilaisuus hyödyntää ympäristöystävällisemmän energiateknologian kysyntä, jos sinun kaltaisesi idiootit eivät olisi vänkäämässä vastaan joka saatanan käänteessä.

    "ympäristöystävällisempää teknologiaa, jota se jatkuvasti hörhöilemäs Kiinakin tulee varmasti käyttämään tulevaisuudessa, kunhan vaan pystymme sitä heille markinoimaan"
    Mistähän tulevat ne energiakustannuksia laskevat lämpöpumput. Oho yllätys yllätys Kiinastapa hyvinkin.
    Enkä pidä sitäkään kovin hyvänä asiana, että että nostetaan esim. dieselin hinta kaikkia kurjistavasti 3 euroon ja annetaan joka litrasta 2 euroa kaiken maailman huuhaa hohhoijaahipeille puuhastelukäyttöön.

    Äänestä

  • wefwefwef kirjoitti:

    Kuulepas retard, jos sinun mielestäsi jokin asia nykypolitiikassa on pielessä, on tuo aivoton hörhöilysi suoli24:ssä täysin turhaa ja typerää ja hyödytöntä. Jos haluat jotain muutosta, voit saavuttaa sen vain joko äänestämällä tai ehkä jopa asettumalla itse ehdolle omat idioottimaiset näkemyksesi esittäen.

    Mutta harmittavasti tiedoksesi, eräs kaltaisesi Tuupovaaran retard oli juuri ehdolla, eikä menestynyt. Joten hohhoijaa vaan.

    Äänestä

  • qerveqrqev kirjoitti:

    Sinä se jaksat haukkua ja nimitellä ihmisiä. Tuupovaarasta kotoisin oleva Vatanenhan pärjäsi varsin hyvin verrattuna idoliisi ilmastohysteerikko Toiviaiseen. Revi siitä:

    26. sija Ari Vatanen: 17 967 ääntä

    68. sija Pasi Toiviainen: 4 081 ääntä

    Ruotsalaisten Haglund pääsi europarlamenttiin pienemmällä äänimäärällä kuin Vatanen.

    Äänestä

Vai meinaat verotuksella luoda hyvinvointia, työpaikkoja ja teollisuutta.

Äänestä

Vai kustannetaan yhteiskunnan hyvinvointia? Mitenkäs kansalaisten hyvinvointi? Sillä ei ilmeisesti ole mitään väliä?

Koko ilamstomuutospaskanjauhanta perustuu kansalaisten kyykyttämiseen ja perusteettomien maksujen perimiseen.
Miten muka joillaan maksuilla muutetaan ilmastoa?
Miksi ei aleta keräämään maksua, jolla aurinko voidaan sammuttaa yöksi, niin säästyisi energiaa?
Vittu mitä touhua.

Äänestä
  • "Ilmasto"järjestöjen vuosittainen potti on 10 000 000 000 000 euroa, ja kaikenhan maksavat tietenkin tavalliset asukkaat eli kansalaiset energia-, ja muina veroina.

    On sitten niin ...tanan hullua touhua, ettei keskiajan inkvisitio edes vedä vertoja.

    Kukaan ei tiedä ilmastomme käyttäytymisestä kuin alkeita, sen tiede myöntää, mutta silti ilmastorahastajat kusettavat ja kyykyttävät ihmisiä.

    Ilmaston-, ja luonnonsuojelu täysin sivuseikka koko bisneksessä.

    Äänestä

Yhteiskunta pystyy tuottamaan esim. terveydenhuoltoa ja koulutuspalveluita alle 40 sentillä jokaista veroina maksettua euroa kohti. Yli 60% verovaroista hupenee byrokratiaan ja tehottomaan valtiolliseen tuotantoprosessiin. Myös ympäristönsuojelun kannalta olisi paljon tehokkaampaa jättää tuo euro veronmaksajan pussiin. Näin jokaisella ympäristöön investoidulla eurolla saataisiin yhden euron verran parempaa ympäristöä, eikä vain alle 40 sentin arvosta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

eveqeqrvv kirjoitti:

Ilmastonviilenemis-retardiltamme ja muilta vastaavilta idiooteilta kysyisin, kun te hörhöilette loputtomasti jollain ilmastoveroilla ja maksuilla: Mihin te ääliöt kuvittelette kyseisten maksujen menevän?

Retardimme varmaankin luulee puolet maksuista menevän IPCC:le ja loput Al Gorelle kumppaneille. Johon voin todeta vain hohhoijaa.

Ihan oikeasti, energiaverot ja polttoaineverot ja haittaverot, joita fossiilisista polttoaineista kerätään, siis Suomessa, menevät Suomen valtion kassaan, joilla kustannetaan yhteiskuntamme hyvinvointia. Jos kyseisiä veroja ei kerättäisi polttoaineveroina ja haittaveroina, jouduttaisiin tasan sama summa keräämään jonain muina veroina. Tai sitten heikentämään yhteiskuntamme palveluja.

Siis tiedoksi retardille ja muille vastaaville idiooteille: Ne rahat eivät mene IPCC:lle eikä Al Gorelle eikä vastaaville tahoille, vaan meidän suomalaisten yhteiseen pottiin meidän yhteisen hyvinvointimme ylläpitämiseen.

Verotuksellisin keinoin voidaan myös ohjata kulutusta ulkomailta tuoduista fossiilisista polttoaineista esimerkiksi kotimaassa tuotettuihin uusiutuviin energiamuotoihin. Tämäkään ei mitenkään voi olla kenenkään suomalaisen edun vastaista, vaan nimenomaan päinvastoin.

Mielisairaan ilmastonviilenemis-retardimme hörhöilyt ovat siis tältäkin osin silkkaa mielisairasta hörhöilyä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu