Aika outoa kun heinäkuussa on lämpöä Lapissa n. 5 ast. ja etelämmäksikin luvataan jopa halloja.
Ukkini, joka on jo > 60 v ei sano koko elämänsä ajalta muistavansa, että näillä leveysasteilla missä asumme olisi hänen elinaikanaan tai häntä vanhempien kertoman mukaan ollut halloja heinäkuussa. Tähän aikaanhan eletään tilastojen mukaan kesän lämpimintä aikaa !!!
Kesällä 1917 vei halla vanhojen muistitietojen mukaan koko perunasadon mutta sekin oli vasta elokuun puolivälissä. Sillonhan yöt ovat jo monta tuntia pitempiä kuin tähän aikaan.
Että tätäkö se ilmaston lämpiäminen nyt sitten on? Että kun lämpenee niin tulee aina vain kylmempää ja alkaa keskikesän hallat jokavuotisiksi.
Ukkini, joka on jo > 60 v ei sano koko elämänsä ajalta muistavansa, että näillä leveysasteilla missä asumme olisi hänen elinaikanaan tai häntä vanhempien kertoman mukaan ollut halloja heinäkuussa. Tähän aikaanhan eletään tilastojen mukaan kesän lämpimintä aikaa !!!
Kesällä 1917 vei halla vanhojen muistitietojen mukaan koko perunasadon mutta sekin oli vasta elokuun puolivälissä. Sillonhan yöt ovat jo monta tuntia pitempiä kuin tähän aikaan.
Että tätäkö se ilmaston lämpiäminen nyt sitten on? Että kun lämpenee niin tulee aina vain kylmempää ja alkaa keskikesän hallat jokavuotisiksi.
Vastaukset 18
Vanhimmat
30-luvun alussa olleen muutamia niin lämpimiä vuosia että kantturat laitettiin jo vapusta laitumille.
että kun hän oli nuori, joskus ennen sotia, niin Pohjois-Karjalassa oli vappuna koivut isolla hiirenkorvalla. Moista ei ole sen koommin nähty, tuskin lienee edes etelä-Suomessakaan.
Viime yönä oli meillä yön ali lämpötila 1,6 astetta kahden metrin korkeudella.
Ja useissa osin suomea mitattiin pakkasta viile yönä, kertoo IL.
Ilmatieteenlaitoksenkin oli jo kerrottava tästä: Alajärvellä neljä astetta pakkasta heinäkuussa (!!!).
http://fmi.fi/uutiset/index.html?Id=1246878428.html
"Viikonloppuna lämpötila laski usealla havaintoasemalla nollan alapuolelle jopa kahden metrin korkeudella. Ylivieskan lentoasemalla lämpötila kävi alimmillaan -1,2 asteessa."
"Kuusamon lentoasemalla vuorokauden keskilämpötila oli vain 4,6 astetta. Kyseessä on vuodesta 1959 lähtien tarkasteltuna aseman alin vuorokauden keskilämpötila heinäkuussa."
Ei siis ihme, että vuodesta 1979 laskien myös kesäkuun 2009 poikkeama globaalista keskilämpötilasta oli satelliittimittausten perusteella tasan nolla (0).
http://wattsupwiththat.files.wordpress.com/2009/07/uah_jun09.png
Onneksi Ilmatieteenlaitos myös lohduttaa: "Vaikka ilmasto vähitellen lämpenee, koleatkin jaksot kuuluvat yhä kesään."
Kai sinä ilmastonviilenemis-retard saat tongittua jostain myös ylemmän troposfäärin lämpötilat, siellähän voisi olla jopa vielä kylmempää kuin alemmassa troposfäärissä.
Palstalla alituisesti päivystävältä evqevqe:ltä (tjsp) voisi toivoa jatkuvan retardin hokemisen sijasta näyttöä siitä, miten paljon ilmasto on kiihtyvästi lämmennyt (kuten meille vakuutetaan) erityisesti viimeisten kymmenen vuoden aikana?
Tuona aikanahan hiilidioksidipäästöt ovat kieltämättä aina vain kasvaneet ja peräti kiihtyvällä vauhdilla. Silti ilmasto aina vain viilenee. Tosiaan: hohhoijaa...
viime yönä olleen Alajärven Möksyssä pakkasta -3,9 ast. Että silleen se tämä ilmaston lämpeneminen edistyy hyvää vauhtia.
Ensi kesänä tähän aikaan lienee öisin jo tuollaiset -7...-10 asteen pakkaset.
Miten kestetäänkään jos koko ajan vain lämpenee? Minä hikoon jo pelkästä ajatuksestakin.
sinä itse mahtanet elellä nykyään. Kerro meille miltä siellä ylhäällä näyttää. Onks kivaakin?
Kaipasit näyttöä ilmaston lämpenemisestä viimeisten 10 vuoden ajalta ja tuossahan sitä:
http://i41.tinypic.com/rclb0j.png
Tiedoksesi vielä, että vuosina 2002-2007 vallitsi enimmäkseen lämmittänyt El Nino ja vuonna 2008 viilentänyt La Nina, ja että 2000-luvun alussa auringon aktiivisuus oli vaihtelusyklinsä maksimissa ja vuonna 2008 minimissä. Nuo luonnolliset vaihtelut voivat hetkellisesti kumota ihmisen toiminnan seurauksena jatkuvasti voimistuvan kasvihuoneilmiön vaikutuksen. Siksi ilmastoa ei voi tarkastella lyhyen aikojen perusteella, nämä kuvaajat kertovat paremmin pitemmän ajan kehityksen:
Viimeiset 130 vuotta:
http://data.giss.nasa.gov/gistemp/graphs/Fig.A2.lrg.gif
Viimeiset 1300 vuotta:
http://www.realclimate.org/images/ipcc_6_1_large.jpg
Se vaan ihmetyttää, että nämä samat asiat pitää selittää teille retardeille joka ikinen päivä, mutta silti ne eivät mene perille.
Onhan "lämpenemisessä" se lohtu sitten talvella, että pakkasta voikin olla vaikka -23C -25C asemesta. Toki negatiivisena asiana voi pitää sitä , että miljoonat ilmastopakolaiset muuttavat sitten tänne kun täällä on niin leuto pakkasilmasto.
"Kaipasit näyttöä ilmaston lämpenemisestä viimeisten 10 vuoden ajalta ja tuossahan sitä"
Niinpä, tuossahan noita. Kaikki pintamittauksista, joissa silti myös 2000-luvun viileneminen alkaa näkyä. Palstan veteraanina tiedät, miten pintamittausketjun tulokset ovat korruptoituneet, koska kaupunkilämmöt vaikuttavat ja erityisesti Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen mittausasemien määrä on globaalisti romahtanut.
Ainoa oikea tapa mitata on satelliitti. Tässä mielenkiintoinen vertailu hiilidioksidipitoisuuden jatkuvasta kasvusta ja globaalista lämmöstä.
http://icecap.us/images/uploads/CRUMSUCO2June.jpg
Kiihtyvää lämpenemistä näköpiirissä? Kukin saa arvioida ihan itse. Hohhoijaa...
Alkaa mennä jo naurettavaksi/säälittäväksi tuo kirsikanpoimintasi.
Uskotko sinä retard todellakin täysin aivottomasti itse mitään ajattelematta ihan kaiken huuhaapaskan, mitä tuo öljyfirmojen rahoittama propagandapulju icecap.us tunkee nettiin? Hohhoijaa.
Ilmasto kylmentynyt jo 15 vuotta ja viileneminen vain jatkuu...
Tuon mukaan viimeisten 15 vuoden aikana näyttäisi lämmenneen noin 0,3 astetta:
http://data.giss.nasa.gov/gistemp/graphs/Fig.A2.lrg.gif
Olitko itsekin arpomassa noita lämpötiloja?
Näin niitä käyriä väännellään ja muutellaan jopa taannehtivasti, kylläpä lämpenee.
http://bobtisdale.blogspot.com/2009/06/contiguous-us-gistemp-linear-trends.html
Kun l-tila menee noin HUOLIMATTA C-dioksidin noususta niin voi vain arvailla että mitäs jos maapallolla olisikin nyt hörhöjen ihailema ja tavoittelema esiteollinen C-dioksidin taso.
Kuinkahan kylmää olisikaan? Paljonko ruokaa maapallo tuottaisi ja kasvaisiko Suomessa viljaa enää minään vuonna? Eli C-dioksidia tupsuttamalla olemme ehkä kyenneet juuri ja juuri pelastamaan ehkä miljardien ihmisten hengen. Omatkin henkemme siinä ohessa.
Entäpä jos nyt olisi vielä esiteollinen tilanne ja ilmasto siten paljonkin nykyistä viileämpi. Siihen tulisi sitten iso tulivuoren purkaus niin sulaisivatko kaikki lumet enää edes etelä-Suomestakaan kesällä muutamaan vuoteen? Luulen, että kurjuus olisi silloin sanoinkuvaamaton ja nykyiset ilmastohörhötkin huutaisivat itku kurkussa lämpöä lisää.
täällä onkin koleaa niin jossain päin pohjoista napakalottia onkin sitten lämmintä. Miksi? Siksi että kun tänne virtaa kylmää ilmaa pohjoisesta niin jostain täytyy virrata saman verran ilmaa tilalle pohjoiseen. Muutoinhan sinne syntyisi paha alipaine tai tyhjö suorastaan lopulta.
Ja mistäpä muualta se korvaava ilmavirta voi tulla kuin etelästä? Tällöin pohjoisen lämpötilan keskiarvo ei muutu mihinkään. Suomi vain sattuu olemaan koleaa aluetta, ei sen vakavampaa.