Kaksoisrangaistusvaatimus ja ulkomaan kansalaisuus?

Suomessa ei ole ns. kaksoisrangaistusvaatimusta. Tämä tarkoittaa sitä, että suomalaisen ulkomailla tekemästä rikoksesta voidaan tuomita Suomessa, vaikka kyseisen ulkomaan laki tekoa ei olisi kieltänytkään.

Esimerkiksi Virossa suojaikärja on 14 vuotta. Virolainen mies saa olla Virossa 14-vuotiaan tytön kanssa, mutta ei Suomessa. Suomalainen ei saa olla kummassakaan paikassa kuin vasta 16-vuotiaan kanssa, koska se on suomen lain mukainen suojaikäraja. Joissakin Afrikan maissa suojaikäraja on vielä Viroakin alhaisempi tai sitä ei ole ollenkaan.

Siksi tuli mieleen sellainen kysymys, että mitä jos tekijä ei olekaan suomenkansalainen, mutta asuu Suomessa ja käy ulkomailla tekemässä "jotain sellaista"? Tuleeko rangaistus?

Siis saako esim. Suomessa asuva venäläismies käydä lomallaan 14-vuotiaan Tatjanan luona Venäjällä rietastelemassa?

Tiedän kyllä, että tuolla olis lakipalsta, mut siellä ei saa vastauksia...
0172
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Ziideri-siru kirjoitti:

Suomessa ei ole ns. kaksoisrangaistusvaatimusta. Tämä tarkoittaa sitä, että suomalaisen ulkomailla tekemästä rikoksesta voidaan tuomita Suomessa, vaikka kyseisen ulkomaan laki tekoa ei olisi kieltänytkään.

Esimerkiksi Virossa suojaikärja on 14 vuotta. Virolainen mies saa olla Virossa 14-vuotiaan tytön kanssa, mutta ei Suomessa. Suomalainen ei saa olla kummassakaan paikassa kuin vasta 16-vuotiaan kanssa, koska se on suomen lain mukainen suojaikäraja. Joissakin Afrikan maissa suojaikäraja on vielä Viroakin alhaisempi tai sitä ei ole ollenkaan.

Siksi tuli mieleen sellainen kysymys, että mitä jos tekijä ei olekaan suomenkansalainen, mutta asuu Suomessa ja käy ulkomailla tekemässä "jotain sellaista"? Tuleeko rangaistus?

Siis saako esim. Suomessa asuva venäläismies käydä lomallaan 14-vuotiaan Tatjanan luona Venäjällä rietastelemassa?

Tiedän kyllä, että tuolla olis lakipalsta, mut siellä ei saa vastauksia...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu