Uudessa Sky&Telescope-lehdessä on artikkeli auringon kummallisesta käytöksestä jonka vertaista täytyy etsiä sadan vuoden päästä.
Kirjoittaja arvelee että seuraava auringonpilkkumaksimi voi jäädä viimeiseksi ennen Maunderin minimin kaltaista viileämpää ajanjaksoa. Siis joskus 10:n vuoden kuluttua aikaisintaan voisivat auringopilkut häipyä kuvioista ja sen jälkeen ilmasto viilenisi tämän johdosta.
Toki kuitenkin odotetaan että hiilidioksidin tuotto nostaa lämpötiloja, mutta auringon passiivisuus voi lieventää ilmaston lämpenemistä. Voisi ehkä sanoa että 'pieni jääkausi' olisi onni onnettomuudessa.
Kirjoittaja arvelee että seuraava auringonpilkkumaksimi voi jäädä viimeiseksi ennen Maunderin minimin kaltaista viileämpää ajanjaksoa. Siis joskus 10:n vuoden kuluttua aikaisintaan voisivat auringopilkut häipyä kuvioista ja sen jälkeen ilmasto viilenisi tämän johdosta.
Toki kuitenkin odotetaan että hiilidioksidin tuotto nostaa lämpötiloja, mutta auringon passiivisuus voi lieventää ilmaston lämpenemistä. Voisi ehkä sanoa että 'pieni jääkausi' olisi onni onnettomuudessa.
Vastaukset 23
Vanhimmat
asiaa: 2012 ja maailmanloppu. Ei tule uutta pimeää keski-aikaa. Tai sitten Aurinko alkaa pikkuhiljaa muuttumaan punaiseksi jättiläiseksi. Lopputulos lienee ihmisellä AINA sama.
Lukaisepas ensi alkuun vaikka tuo:
"Auringon säteilyn muutoksilla vain pieniä vaikutuksia maapallon lämpötilaan"
http://www.fmi.fi/uutiset/index.html?A=1&Id=1239007562.html
Edellinen "pieni jääkausi" aiheutui enimmäkseen ihan muista syistä kuin auringonpilkkujen vähäisyydestä.
Auringonpilkkujen vähäisyys ei tietenkään ole se varsinainen syy miksi Maunderin minimin aikoihin suunnilleen 1600-luvun puolivälistä 1700-luvun alkupuolelle lämpötilat olivat viileähköjä. Syynä oli auringon aktiivisuuden vähäisyys josta auringonpilkkujen puuttuminen oli osoitus.
Aurinkohan säteilee _enemmän_ silloin kun siinä näkyy pilkkuja, vaikka pilkut sinänsä ovatkin 1000 astetta viileämpiä kuin normaali auringon pinta. Tieteessä yleisesti tunnustetaan että auringon aktiivisuus on eräs merkittävä tekijä maapallon ilmaston kannalta.
On ihan totta että "Auringon säteilyn muutoksilla vain pieniä vaikutuksia maapallon lämpötilaan", mutta tämä koskee sitä tilannetta joka on vallinnut Maunderin minimin jälkeen, eli tilanneta jossa auringonpilkkujaksot pyörivät "normaalisti", eli kuten esim. 1900-luvulla. Jos auringonpilkkujakso katkeaa niin ilman muuta auringon säteily vähenee tuntuvasti.
Kun maapallon keskilämpötilan odotetaan nousevan runsaiden hiilidioksidipäästöjen vuoksi, on oikeastaan kokonaisuuden kannalta onnekasta jos auringon aktiivisuus vähenee, koska se voi auttaa torjumaan kuivuuden aiheuttamia ongelmia tiheästi asutuilla seuduilla.
Suomalaisille ilmaston lämpeneminen ei luultavasti olisi välittömästi haitallista, mutta globalisoituvassa maailmassa naapurin ongelmasta tulisi pian myös meidän ongelmamme. Ongelmat eivät välttämättä pysähdy valtioiden rajoille.
Et siis kuitenkaan lukenut linkitettyä juttua. No, laitetaan tähän pari lainausta siitä:
"Auringon vaihtelujen 11-vuotiseen vaihteluun liittyy myös maapalloa lämmittävän säteilyn yhtäaikainen vaihtelu. Aurinko säteilee hieman lämpimämmin pilkkujen esiintymisen maksimiaikoina kuin silloin, kun niiden määrä on vähäinen. Ero huippukauden ja pohjalukemien välillä säteilyn voimakkuudessa on noin 0,1 prosenttia, josta aiheutuva muutos maapallon keskilämpötilassa on noin 0,1 °C."
"Auringonpilkut olivat lähes kokonaan poissa vuosien 1650 - 1700 aikana, ja ne olivat hyvin vähäisiä vuosina 1800 - 1830. Näihin aikoihin liittyvät kylmät ajanjaksot on usein liitetty auringonpilkkujen ja Auringon säteilyn vähäisyyteen. Maapallon ilmasto-oloihin vaikuttivat tuolloin kuitenkin myös tulivuorien runsas toiminta, joka jäähdytti ilmastoa. Lisäksi valtamerien ja ilmakehän väliset vuorovaikutukset säätelevät maapallon lämpötilaoloja jopa vuosikymmenien ajanjaksoina."
Oletko siis sitä mieltä että auringon vähenevä säteily ei voisi olla tekijä joka aiheuttaisi lämpötilan laskua maapallolla? Luuletko että maapallon lämpötila on riippumaton auringon säteilystä?
Auringonpilkkujen puute näkyy ihan mittausarvoissa kun nykyisin pystytään suoraan mittaamaan auringosta tulevan säteilyn voimakkuutta ilmakehän ulkopuolella. Kyse ei siis ole mistään luulottelusta. Se näkyy ihan mittauksissa joita ei komplisoi edes ilmakehän vaikutus!
Varmaan Maunderin minimin aikaisessa alhaisessa lämpötilassa on voinut olla muitakin tekijöitä, mutta auringon tavallista vähäisempi lämpösäteily on ollut eräs.
Ja siitä ei kaiketi ollut erimielisyyttä että normaalien auringonpilkkujaksojen toimiessa auringon säteilyssä ei ole tuntuvia eroja (vaikka näkyvätkin em. mittareilla). Auringon tilanne on kuitenkin jonkin verran erilainen silloin jos auringonpilkkujaksot eivät rullaa nykyiseen tapaan.
Tämä on tieteessä yleisesti hyväksytty juttu eikä sitaattisi muuta sitä miksikään. Etsipä siteeraamastasi tekstistä "myös" sanat ja reflekteeraa hiukan itseksesi kammiosi rauhassa miksi ne ovat siellä. Ei ne ilmatieteen laitoksellakaan onneksi ihan täysiä pöllöjä ole.
tainnut huomata, että se pilkkuvaikutus oli 0,1 astetta. Ei siis kovin merkittävä.
Auringon säteilyn vaihtelut ovat siis hyvin pieniä. Vaikka auringonpilkut jäisivät kokonaan pois pitkäksi ajaksi, viilenisi maapallon ilmasto vain noin luokkaa 0,1 astetta.
Ihmiskunnan hiilidioksidipäästöjen seurauksena jatkuvasti voimistuva kasvihuoneilmiö nostaa lämpötilaa nykyään noin 0,2 astetta vuosikymmenessä.
Auringon hiipuminen pysyvästi"matalalle" säteilytasolle siis vain hidastaisi ilmaston lämpenemistä noin viidellä vuodella.
Normaalin auringonpilkkujakson ollessa toiminnassa auringon aktiivisuuden vaihtelu ei todellakaan ole mitenkään tuntuva, kuten edellä mielestäni melkoisen selvästi jo yritinkin mainita. Tästä asiasta olemme kaiketi olleet samaa mieltä alusta alkaen, et vain ole sitä halunnut noteerata. Esim. asteen kymmenys maapallon keskilämpötilassa ei merkitse mitään "pientä jääkautta". Normaaleissa auringonpilkkuminimeissä, 11 vuoden välein, ei ole mitään jääkausia. Haukut siis väärää puuta.
Maunderiin minimiin verrattava tapaus auringon toiminnassa on asia erikseen. Alkuperäinen viestihän liittyi nimenomaan siihen. Vaikuttaa siltä että aurinko on lopettamassa sen auringonpilkkujaksojen vaiheen johon olemme tottuneet viime vuosisatoina. Tätä voi tietysti vain koettaa arvailla, auringon tulevaisuutta ei tiedä kukaan varmasti - kaikkein huonoiten ilmatieteen laitos - mutta muutamat seikat todella viittaavat siihen että auringon toiminnassa voi tapahtua meidän kannaltamme merkittävä muutos jonkun vuosikymmenen kuluttua.
Auringon kokonaissäteilyteho vaihtelee pilkkujakson aikana noin välillä 1365,5 - 1366,5 W/m2 (Maan etäisyydellä). Siis alle yhden promillen. Vaihtelu säteilypakotteessa on noin 0,2 W/m2 ja lämpötilassa siis noin 0,1 astetta:
http://data.giss.nasa.gov/gistemp/2008/Fig4.gif
Tuosta näet globaalin ilmaston lämpenemisen:
http://data.giss.nasa.gov/gistemp/graphs/Fig.A2.lrg.gif
Tuossa tietoa säteilypakotteesta, näet mitkä tekijät vaikuttavat maapallon lämpötilaan ja kuinka paljon:
http://www.fmi.fi/ilmastonmuutos/miksi_4.html
Maunderin minimin kaltaista tilannetta ei voi pitää "normaalina" auringonpilkkuminiminä. Aurinko tai auringon pinta ilmeisesti toimii jossakin mielessä eri tavalla silloin kun auringonpilkut lähes puuttuvat, verrattuna nykyiseen tilanteeseen. Käsittääkseni auringon säteilymäärään tulee isompi pudotus jos nykyisin havaittava auringonpilkkujen melko jaksollinen esiintyminen lakkaa esim. muutamiksi kymmeniksi vuosiksi.
On totta että auringon säteilyn vaihtelu on esim. viimeisen sadan voden aikana ollut pientä. Tämä ei tarkoita etteikö se voisi olla isompaa.
Mutta pelko pois Roosmarii. Mitään katastrofia ei tässä ollut tarkoitus ennakoida. Päinvastoin.
miksi IPCC:lle uskollinen aines aliarvioi tyystin auringon. IPCC:tä on syytetty auringon merkityksen täydellisestä aliarvioimisesta, sekä kasvihuonekaasujen liiallisesta korostamisesta ilmastonmuutoksessa.
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/53724-aurinko-toimii-oudosti-tutkijat-ymmallaan
Tuolta pistää silmään mm "Viimeisten 70 vuoden aikana Auringon toiminta on ollut poikkeuksellisen aktiivista." Samana aikana on huomattu ilmaston lievähköä lämpenemistä ja tunnustanet tosiasian etä vaikutukset ilmenevät hieman viiveellä!?!
Toinen kohta "Edellinen näin aktiivinen jakso oli keskiajalla. Tänä aikana aurinkopilkkujen ja -purkausten määrä on lisääntynyt. Nyt aktiivisuuskausi on kuitenkin päättymässä, josta tutkijat ovat yllättyneet." Keskiajalla sattumoisin vallitsi niinkutsuttu keskiajan lämminkausi. Sinun mukaasi varmaan taaskin ihan muista syistä, mutta hassusti tuntuu auringon toiminta seuraavan ilmaston lämpötilaheittoja sanoo sinun aliarvioimislinkkisi mitä tahtojaan.
Korostaisin tuota aurinkotutkijoiden toteamusta "Tarkkaa tietoa Auringon toiminnassa tapahtuneiden muutosten vaikutuksesta ilmastoon ei kuitenkaan ole olemassa.
– Me toivomme, että nyt voimme saada entistä paremmin tietoa siitä, miten Auringon toiminta vaikuttaa ilmastonmuutokseen, professori Kalevi Mursula Oulun yliopistosta kertoo." Kuitenkin sinun palvomasi tutkijat tuntuvat ilman kyseenalaistamista tietävän tämän asian... rohkenen epäillä kuitenkin, koska oikeaa tietoa ei vielä ole.
Katsopa vielä tuokin kuvaaja:
http://www.metoffice.gov.uk/corporate/pressoffice/myths/solar-activity.jpg
Joka löytyy sivulta:
http://www.metoffice.gov.uk/corporate/pressoffice/myths/4.html
Huomannet, että auringon normaali 11-vuotinen vaihtelu vaikuttaa maapallon lämpötilaan vain noin 0,075 astetta. Viime vuosisadan alkupuolella tapahtui hieman isompi nousu, joka selittää osan silloisesta lämpenemisestä, noin 0,1 astetta. Viimeiseen 50-vuoteen auringon aktiivisuus ei ole lisääntynyt vaan päinvastoin aavistuksen verran vähentynyt, mutta lämpötila on kirmaissut viimeisen 30 vuoden aikana yli puoli astetta ylöspäin. Syy siihen tiedetään, eikä se ole aurinko vaan ihmiskunnan hiilidioksidipäästöt.
Nykyajan ilmastotiede ei ole enää ihan lapsenkengissä eikä ilmastontutkijat mukana missään massiivisessa salaliitossa, vaikka nykyään jo puolet Suomi24:n palstoista alkaa olemaan huuhaa- ja salaliittoteoria-palstoja.
Ei taravii kuin katsella ikkunasta ulos niin tietää!!
salaliitoista puhunut? Aiheeseen ei liity mitään salaliittoa, vaan keskenään erimieltä olevia tutkijoita arvostetuista yliopistoista. On fakta että auringossa riittää tutkittavaa vielä paljon ja läheskään kaikkea ei tiedetä. Ei tiedetä sitäkään, mikä on auringon todellinen vaikutus monimutkaiseen ilmastoon. Aurinkotutkijat jatkavat omaa työtään, kun taas IPCC:ssä ollaan jo tietävinään tämä asia... jokin ei stemmaa. Päivän selvää on että IPCC:n porukka ei tiedä täydellisesti auringon merkitystä ja edes ilmaston toimintaa, koska sieltäkin löytyy kokoajan uutta, joka muuntaa tehtyjä ennusteita.
IPCC:tä vaivaa sama tiedemaailman ikiaikainen ongelma, kuin muissakin tieteen haaroissa on aina ilmennyt. Ollaan sitä mieltä että näin on ja sijaa muille ideoille ei meinaa löytyä, vaikka todisteitakin satelee jatkuvasti. Miten IPCC:n meininki eroaa muunmuassa siitä, kun kaukaiset, supermassiiviset gammapurkaukset havaittiin ensi kerran? Silloin todettiin niiden olevan niin voimakkaita, että ne täytyy tulla läheltä ja ilman muuta Linnunradasta. Tästä tuli "totuus" ja kun tanskalainen tieteilijä havaitsi purkauksia koko taivaan alueella ja päätteli niiden tulevan kauempaa, hänelle naurettiin tiedeyhteisössä ja oikein kuorossa ja pidettiin epäpätevänä ym tätä tuttua rataa. Aivan kuten tämä IPCC pitää kiinni totuuksistaan vieläkin harvinaisen huonosti ymmärretyn ja tunnetun järjestelmän toiminnassa! No tämä tanskalainen piti kiinni ajatuksestaan ja tutkintaa jatkettiin ja hän sai pikkuhiljaa muitakin kannattajia taakseen, koska purkauksien pitäisi tulla Linnunradan tasosta, jos ne sieltä on peräisin, kuten "totuus" väittää. Yli 15 vuotta myöhemmin jouduttiin toteamaan että ne tulevat muualta ja nykyään tiedetään että todella kaukaa yli 10 miljardin valovuoden päästä. Ovat ilmeisesti ensimmäisen sukupolven tähtien räjähdyksistä peräisin. Ainut vaan että suhteellisuusteoria ei meinaa sopia havaintoihin, mutta asia selvinnee jatkotutkimuksilla.
Tässä vain yksi esimerkki, kun tiedeyhteisö "tietää" jotakin ja nauraa muille ajatuksille... joutuvat pyörtämään pyhät puheensa jatkotutkimuksilla ja sama koskee IPCC:tä myös tulevaisuudessa. IPCC:kin on tietoinen siitä että Aurinko on ylivoimaisesti suurin ilmaston säätelijä ja sillä täytyy luonnollisesti olla merkitystä kun ilmastossa havaitaan muutoksia yhdessä monien muiden asioiden kanssa. Ihmisen osuus on yksi, mutta vain yksi tekijä sadoista.
Ei ole hyvää tiedettä kuorossa toistella yhden porukan juttuja ja naureskella toisten tutkijoiden havainnoille ja teorioille, kuten tuossa tulikin jo esimerkkinä kerrottua! Minä ainakin pidän mielen avoinna ja odotan uusia tuloksia esim juuri aurinkotutkijoilta.
Kyllä tuo raapustuksesi vaan melkoiselta salaliittoteorisoinnilta vaikuttaa.
Kertoisitkos vielä, mikä on koulutuksesi ja pätevyytesi auringontutkimuksessa ja/tai ilmastontutkimuksessa tai jollain muulla luonnontieteen alalla? Vai ihanko vain peruskoulu-mutu-pohjalta epäilet nykytiedettä?
Monena viime talvena olen katsellut ikkunasta ulos ja todennut siellä olevan poikkeuksellisen leutoa ja vähälumista.
Ennenvanhaan sanottiin Suomen kesän olevan lyhyt ja vähäluminen. Nykyään sama pätee jo talviinkin.
Ensinnäkään en ymmärrä mistään salaliitoista mitään. En ole tutustunut niihin ja ne eivät kiinnosta minua. Sinä tunnut tietävän niistä enemmänkin.
Aurinkotutkimuksessa en ole asiantuntija, enkä ilmastotutkimuksessakaan. Siksi minulla ei ole kumpaankaan mitään rasitetta ja voin avoimin mielin tutustua kaikkeen aiheeseen liittyvään teorisointiin ja tutkimukseen. Myös niihin, jotka ovat IPCC:n kanssa erimieltä. Mikset sinä kykene, vai puuttuuko kritiikki täysin sinulta?
Koulutukseni on tekniikan alan korkeakoulututkinto ja yhden vuoden opiskelin USA:ssa. Sieltä on peräisin kyseenalaistamisen taito, jota peräänkuulutettiin jatkuvasti. Monen proffan teroitettua minuun ja muihin käsityksen että kaikki asiat näyttävät olevan jotenkin, ei koskaan OLE jotenkin. Aina pitää tutkia, tutkia ja tutkia ja ottaa mukaan monet tieteenalat ja niiden näkemykset. Muuten ei uutta opita, eikä keksitä.
En epäile nykytiedettä, mutta aina kun puhutaan varmasta tiedosta ja tutkittava kohde on kaikkea muuta kuin läpikotaisin tutkittu, niin karvat nousevat pystyyn. Mikä tarve sinulla on suhtautua jotenkin ylimielisesti tutkijoihin, jotka voisivat tuoda lisää vinkkeleitä ja teorioita esim tähän asiaan? Tai ihmisiä dissaat, jotka eivät ole valmiita pitämään joitakin mallinnuksia ehdottomana totuutena? Dissaatko niitä IPCC:n tutkijoita, jotka suhtautuvat paneelinsa tietoihin epäillen ja varauksella?
Tieteen nykyiset tulokset ovat se paras tieto mitä nykyisin on olemassa. Niiden epäileminen ei ole rakentavaa suhtautumista, ellei ole tarjota jotakin parempaa tilalle. Pelkkä epäily ei ole arvokasta.
eli osoitetaan sitovasti, että jokin asia aiemmin esitetyssä teoriassa tai hypoteesissa ei ole oikein. Tämä on varmasti uutta tietoa.
Toinen, paljon suuritöisempi asia on luoda uusi, paremmin selittävä teoria tai hypoteesi asiasta.
ole ajanut takaa, vaan sitä että ei kovin kiihkeästi lytättäisi muitakin teorioita ja havaintoja. Niitähän tulee ja ne myös on syytä käydä avoimin mielin läpi. Mainittu panelikaan ei sisällä yksimielisiä tieteilijöitä esim juuri auringon merkityksen osalla, joten eiköhän olisi syytä jatkaa tutkimusta ja huomioida muutkin ajatukset.
Kukaan ei varmaan kiistä esimerkiksi juuri auringon merkitystä ilmastoa säätelevänä tekijänä ja sitä että monet tutkijat eivät yhdy sen minimaalisen merkityksen väitteeseen.
On syytä vielä mainita etten myöskään kiistä ihmisen osallisuuden olemassaoloa, mutta kuinka suuri tämän ihmisen lisäämän hiilidioksidin merkitys on ilmakehässä verrattuna satoihin muihin tekijöihin? Kuinka suuret on tuon lisäyksen sekä kiihdyttävät että hidastavat kerrannaisvaikutukset ja mikä on niiden summa? Tunnetaanko kaikki tasapainottavat mekanismit ilmastosta? Mikä on Auringon aktiivisuuden merkitys kiertoteitä pitkin, jos jätetään suora vaikutus huomioimatta? Näitähän ei vielä varmaksi tiedetä, eikä tunneta. Muun muassa noihin ja moniin muihin kysymyksiin perustuvat varauksellisesti suhtautuvien tutkijoiden epäilyt niin IPCC:n sisällä, kuin muuallakin.
vialla, mutta sen sijaan niissä, jotka vähäisin tiedoin ja taidoin yrittävät tulkita auringon tapahtumia ja näkevät kaikessa muutoksen ja jopa katastrofin merkkejä.
Heillä vika on lähinnä korvien välissä.
Maailman parhaille auringon tutkijoille pitäisi sitten kuitenkin ilmeisesti lähettää viestiä että he ovat olleet liikkeellä "vähäisin tiedoin ja taidoin"?
Vaikka mitenkäs he niitä tietojaan ja taitojaan parantaisivat, jos ei juurikin tutkimalla sitä aurinkoa kuten ovat tehneet tähänkin saakka...
Ei sitä mikään vaivaa. Emme vaan tunne sen käytöstä, koska olemme tarkkailleet sitä vasta kovin lyhen ajanjakson.
Todennäköisesti teorioissa on pahoja yleistyksiä, ja siten jonkinasteisia virheitä. Auringon toimintaa on vaikeampi ennustaa kun on kuviteltu.