Mitä mieltä ootte, onko tämä jotenkin tosi nykypäiväistä ja ihan normaalia, että ei osata enää olla yksin? Että pitää entisen suhteen päätyttyä heti miten löytää/hankkia uusi kulta kainoloon? Ei joko osata tai uskalleta olla yksin. Läheisriippuvuusmaniaa?
Tapailua/seurustelua vain tapailun takia
mielipiteitä kaipaava
3837
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Mistä tietää, ettei osata olla yksin? Ei voi tietää kuinka paljon ihmisiä on ja osaa olla yksin, koska he ovat yksin!
Erosin keväällä pitkästä suhteesta, asuimme yhdessä jne jne. Muutettuani yksin asumaan, ajattelin että jes nyt en ota ketään tähän riippakiveksi vaan nautin omasta olemisesta. Tutustun itseeni ja olen rauhassa oma itseni.
Mutta...maailmaan asteli mies, joka muutti kaiken. Mies suorastaan järisytti ajatusmaailmaani ja jouduin moneen kertaan pohtimaan, pitäisikö mies unohtaa vaan sen takia että olin päättänyt olla yksin. Mutta sitten taas toisaalta, mikä itseisarvo on olla yksin?
Tällä hetkellä erosta on kohta neljä kuukautta ja tapailua tämän uuden miehen kanssa takana kuukauden verran. Emme seurustele, vaan nimenomaan tapailemme mutta silti. On se jännä miten omat periaatteensa ja tietynlaiset lupaukset itselleen on nieltävä joskus ja mentävä vaan tunteen mukana.
Ihmetelkööt muut jos ei muuta tekemistä ole :D
Noin kävi minullekin. Yli 15 vuoden suhde päättyi talvella, ja päätin vakaasti, että nyt yritän edes nauttia tästä omasta elämästä ja yksin olemisesta, koska erokin oli vielä kovin vaikea. Ajattelin, että ei ikinä enää miestä, ja yksin pärjään mainiosti. Mutta - kohtalo puuttui peliin, olin yksin vain pari kuukautta, jä tsädäm, se mies vaan käveli elämääni ja sekoitti pääni ja se oli sitten menoa. Miksi se käy noin, miksi, miksi? Yleensä, jos etsii seuraa, niin ei vaan kumppania löydy, muistan sen hyvin nuoruusvuosiltani. Nyt en todellakaan etsinyt, eikä ollut minkäänlainen haku päällä, päinvastoin, yritin olla mahdollisimman huomaamaton, enkä käynyt baareissa, enkä missään ns. hakupaikoissa, en netissä, en siis minkäänlaista yritystä tehnyt, koska olin päättänyt olla yksin. Se mies vaan käveli elämääni keskellä kirkasta päivää ja hymyili kauniisti. Ei sille voinut mitään, se kemia kai sitten teki tehtävänsä, jotain sellaista tapahtui. Ei tokikaan harmita, ihan hyvä näin, ja elämä hymyilee taas.
Enpä siis ihmettele, kun tiedän, että näin voi käydä, tunteet vie ja pahasti, tai siis hyvästihän ne vie.