Myyntimies(nainen) on erimies..

Hei sinä jätevesijärjestelmä-kauppias! Kävit viikko sitten meillä täällä Pirkanmaalla. Huomasin kyllä pitkät ja ihanan viipyilevät katseesi. Etenkin kun kerroin, ettei vaimoni tule vielä moneen tuntiin kotiin.

Kerroit olevasi naimissa niinkuin minäkin mutta eihän se mitään haittaa, kun kukaan ei saa tietää.

Tiedän, että jos olisin tehnyt pienenkin aloitteen, olisimme päätyneet ties mihin...nyt kaduttaa, etten tehnyt, En uskaltanut. En ole koskaan pettänyt vaimoani mutta nyt melkein tärisen, kun ajattelen sitä tunnekuohua..

En uskalla soittaa edes Sinulle. Pelkään, että sittenkin kuvittelin kaiken. (en kuvitellut!)

Järjestän niin, että lopulliset kaupat tehdään niin, että vaimoni on taas poissa. Täytyyhän ne tulla tekemään paikan päälle, eikö vain.

Juodaan sitten oikein kunnon kahvit kauppojen kunniaksi. Siis päiväkahvit.

Odotan soittoasi.
4351
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kyllä nyt menit halpaan, mutta täytyy myöntää että hyvä myyntinainen on asialla ja toivottavasti jätevesijärjestelmä pelittää, tietysti jos kauppa on kiinni "päiväkaffeista" niin mikäs siinä sitten.P.S. semmoisena pikku anekdoottina, rakastuminen on molemminpuolista, muuten on kyse "vain" ihastumisesta.

Äänestä
  • Kyllä tämä typykkä vaan oli NIIN estottomasti flirttaavaa sorttia, kertoili omista asioistaan avoimesti ja antoi kyllä ymmärtää, että...hmmm..kaikkea ihanaa voisi sattua.

    Nyt kun asiaa enemmän mietin, ehkä oli vaan tosi kovan luokan myyntinainen.

    Voisin näitä ecojuttuja ostaa vaikka kaksi - jos vain saisin tunnin hänen kanssaan kammarin puolella. Tumma, ihanavartaloinen jätevesijärjestelmämyyjä...hmmm.

    Voi hemmetti. Ukkomies on nyt hieman pulassa..

    Äänestä

  • tuon ------------ kirjoitti:

    Kyllä tämä typykkä vaan oli NIIN estottomasti flirttaavaa sorttia, kertoili omista asioistaan avoimesti ja antoi kyllä ymmärtää, että...hmmm..kaikkea ihanaa voisi sattua.

    Nyt kun asiaa enemmän mietin, ehkä oli vaan tosi kovan luokan myyntinainen.

    Voisin näitä ecojuttuja ostaa vaikka kaksi - jos vain saisin tunnin hänen kanssaan kammarin puolella. Tumma, ihanavartaloinen jätevesijärjestelmämyyjä...hmmm.

    Voi hemmetti. Ukkomies on nyt hieman pulassa..

    olevan pulassa sekä kotona et töissä.. et kiitos vaan

    Äänestä

  • myyjänkii kirjoitti:

    olevan pulassa sekä kotona et töissä.. et kiitos vaan

    ihan sekopää

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Umpirakastunut uros kirjoitti:

Hei sinä jätevesijärjestelmä-kauppias! Kävit viikko sitten meillä täällä Pirkanmaalla. Huomasin kyllä pitkät ja ihanan viipyilevät katseesi. Etenkin kun kerroin, ettei vaimoni tule vielä moneen tuntiin kotiin.

Kerroit olevasi naimissa niinkuin minäkin mutta eihän se mitään haittaa, kun kukaan ei saa tietää.

Tiedän, että jos olisin tehnyt pienenkin aloitteen, olisimme päätyneet ties mihin...nyt kaduttaa, etten tehnyt, En uskaltanut. En ole koskaan pettänyt vaimoani mutta nyt melkein tärisen, kun ajattelen sitä tunnekuohua..

En uskalla soittaa edes Sinulle. Pelkään, että sittenkin kuvittelin kaiken. (en kuvitellut!)

Järjestän niin, että lopulliset kaupat tehdään niin, että vaimoni on taas poissa. Täytyyhän ne tulla tekemään paikan päälle, eikö vain.

Juodaan sitten oikein kunnon kahvit kauppojen kunniaksi. Siis päiväkahvit.

Odotan soittoasi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu