Tarjoan kesätyötä 13-16v Etelä-Espoossa

Kyseessä on nurmikon leikkuuta, heinän viikatointia, haravointia, pensaiden ja kasvien istutusta, risujen siirtoa, kivien siirtelyä. Työ on siis ulko/puutarhatyötä ja työn tekemisestä voidaan sopia säiden mukaan (sateella saa jäädä kotiin) ja työnkesto per päivä voidaan myös sopia vapaasti.
Töitä riittää alkuun yhteensä 1,5-2 viikkoa (jos tekisi 7,5 t per päivä). Lisäksi toivon että sinä voisit myös syksyn mittaan jatkaa keikkaluonteisesti puutarhatöiden tekemistä joten se että asut Etelä-Espoossa on plussaa.
Jos haluat tulla kaverin kanssa kaksin sekin onnistuu.

Kiinnostuneet laittakaa mailia [email protected]
0751
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


ulkotyöt kirjoitti:

Kyseessä on nurmikon leikkuuta, heinän viikatointia, haravointia, pensaiden ja kasvien istutusta, risujen siirtoa, kivien siirtelyä. Työ on siis ulko/puutarhatyötä ja työn tekemisestä voidaan sopia säiden mukaan (sateella saa jäädä kotiin) ja työnkesto per päivä voidaan myös sopia vapaasti.
Töitä riittää alkuun yhteensä 1,5-2 viikkoa (jos tekisi 7,5 t per päivä). Lisäksi toivon että sinä voisit myös syksyn mittaan jatkaa keikkaluonteisesti puutarhatöiden tekemistä joten se että asut Etelä-Espoossa on plussaa.
Jos haluat tulla kaverin kanssa kaksin sekin onnistuu.

Kiinnostuneet laittakaa mailia [email protected]

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu