Klimatologit harhateillä IPCP:n otteessa.
lainaus:
Mielestäni myös tutkijoina on henkilöitä, joilla on jo vahva ennakkokäsitys. Tämä koskee hyvin nuoren tieteen, klimatologian, tutkijoita.
Tilanne on nykyään mennyt melko perverssiksi, kun tietokonemallinnukset eli skenaariot ovat muuttuneet absoluuttiseksi totuudeksi.
Aikoinaan oli absoluuttinen totuus se, että kaoottisia ilmiöitä ei voi ennustaa johdonmukaisesti. Säätilan ennustaminen onnistuu, vaihtelevalla menestyksellä, joitakin vuorokausia.
Klimatologit sanovat, että ilmasto on eri asia, ja sen ennustaminen on itse asiassa hyvin helppoa. Ilmasto on kuitenkin sään pitkäaikainen keskiarvo, eli sen ennustaminen on myös mahdotonta.
Ilmastoon vaikuttavista tekijöistä tunnetaan jokseenkin hyvin vain auringon vaikutus. Kaikki muut tekijät ( joita on paljon ) ovat enemmän tai vähemmän tuntemattomia.
Ilmatieteen laitos on sitten julkaissut kesän ennusteen ( malleihin perustuva ). He kertoivat, että kesä on 1-2C normaalia lämpimämpi, tosin aivan kesäkuun alussa on normaalia viileämpää miinus 2-3 astetta.
Tämä ennustus julkaistiin 10.6., eli kesäkuun alkuennuste onnistui hienosti, jälkikäteen."
Al Gorehan sanoi jo, ettei tiede sovi politiikkaan...

Vastaukset 2
Vanhimmat
Ihanko itse kirjoitit? Vai auttoiko äiti?
Ne lastenpalstat ovat ihan jossain muualla, kunhan huomautin...
Sinua ei näköjään äiti ole auttanut ja sen kyllä huomaa.
Taidat olla luvatta koneella. Hyi, hyi!