Tesla ja L. Ron Hubbard suurimmat nerot

Nerot 1900-luvulla

Eilen oli Nikola Teslan syntymäpäivä uutisissa. Siksi kirjoitan näistä kahdesta ehkä maailman suurimmasta nerosta, jotka kuitenkaan suurelle yleisölle ei ehkä ole täysin tunnettuja vielä:

Ehkä kaikkien aikojen suurimmat nerot?

L. Ron Hubbard ja Nikola Tesla:

Nikola Tesla kehitti lähes koko nykymaailman sähkönkäyttöön liittyvät sovellutukset, ja mahdollisesti myös jo sci-fi elokuvien tasoiset keksinnöt, jotka on haudattu. Hän on koko maailmassa käytettävän vaihtovirran keksijä. Tai ainakaan julkisesti ei tuoda ilmi, vaikka niitä keksintöjä esim. USA-armeija salassa käyttäisikin.

Samoin L. Ron Hubbardin tiede mielen ja ihmisen toiminnasta, on ollut mullistavaa.

Hänen tutkimuksensa halusi USA:n laivasto valjastaa muiden alistamistarkoituksessa, mutta L. Ron Hubbard kieltäytyi tästä, koska halusi auttaa ihmisiä, ja jakoi tietonsa kaikkialle ihmisten luettavaksi.

Hänen ensimmäinen teoksensa nousi numero ykköseksi USA:n kirjamyynnissä, ja aloitti scientologia-organisaatioiden perustamis-ryöpyn, koska kirjan menetelmää saattoi heti soveltaa käytäntöön, ja havaita sen toimivan.

USA:n armeijan vastustus oli kuitenkin kova ja aiheutti mm. media-propagandan aloittamisen Hubbradia vastaan.

Myös Teslalla oli vaikeuksia viranomaisten kanssa, ja hän ei onnistunut muuttamaan suuria keksintöjään ja yhteistyötään USA:n armeijan kanssa suuriksi rahoiksi, vaan kuoli yksinäisenä hotellihuoneessaan New Yorkissa.

Teslan epäillään kehittäneen tekniikka mm. 'lentävän lautasen' valmistamiseen, ja aika matkustukseen (Philadelphia projekti olisi toiminut jo 1943, mm. väitetään sen siirtäneen ihmisiä ajassa vuoteen 1983.), sekä toimineen yhdessä mm. Einsteinin kanssa.

Nykyään tiedettä ajetaan alas, ja sama näkyy nyt olevan tulossa Pohjoismaihinkin. Koko yhteiskuntaamme ajetaan alas, koska ilmeisesti todellinen tiede on uhka niille jotka maailmassa omaavat eniten valtaa.

Kun Teslan vaihtovirta lakkasi vuonna 2003 toimimasta hetkeksi New yorkissa, seurasi katastrofi. Samoin kuin mielen tiede ei toiminut Hubbardin tietoja käyttäen van enemmänkin natsismin periaatteisiin perustuvan psykiatri Karadzicin tapaan Serbiassa tai AL-Zawahirin tapaan New yorkissa 11. syyskuuta 2001, oli seurauksena vain terroismia ja tuhoa.

liitteet:

http://www.prometheus.fi/tiede/tesla.htm

http://koti.phnet.fi/yliins/page6.html

http://www.lucidcafe.com/library/96jul/tesla.html

http://lron.hubbard.org/pg001.html

http://www.nhatky.in/philadelphia-experiment-12340362

http://www.lronhubbard.org/profile/cont.htm

http://www.teslasociety.com/deathray.htm

http://www.aboutlronhubbard.org/

http://www.frank.germano.com/nikolatesla.htm

http://www.lronhubbard.org/profile/index.htm

10

800

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Metro G M

      Vai on kultti paennut tänne tekemään aivopesupropagandaansa.
      Tämä on kuitenkin oikeampi paikka noiden huijausten käsittelyyn
      http://keskustelu.suomi24.fi/debate/3973


      Asiaan perehtymättömille tiedoksi:
      Hubbard on scientologiakultin perustaja ja nykyisinkin kultti tekee ihmisoikeuksien vastaisia rikoksia monissa maissa.
      Kulttilaisia pakotetaan abortteihin.
      Kultin paveluksessa on itäeuroopasta kuljetettuja lapsiorjia
      Kultti on vastuussa puoskaroinnin aikaansaamista lukuisista kuolemista
      Kulttilaisilta kerätään rahaa Amerikkaan ja se käytetään johtajien loisteliaaseen elämään
      Aikanaan kultti suoritti rikollisen soluttautumisoperaation USA:n lukuisiin valtion virastoihin ja vakoili varsinkin verotukseen liittyviä tietoja omaksi hyväkseen.

      Kaikista näistä on virallinen dokumentointi ja monista on kultin mafiamaisesta lakitaktikoinnista huolimatta saatu jaettua tuomioita

      Meillä kulttilaisia on tuomittu ristiintakaushuijauksesta


      Kultti yritetään kieltää Saksassa ja myös Ranska on päätymässä samaan.
      Kreikka on jo ilmeisesti kieltänyt, mutten ole seurannut asiaa siellä.

      Tässä vanhempi lehtiartikkeli
      http://www.time.com/time/magazine/article/0,9171,972865,00.html

      Tässä aivan tuore
      http://www.tampabay.com/news/article1012148.ece

      Katsokaa myös nämä
      http://en.wikipedia.org/wiki/Operation_Freakout
      http://en.wikipedia.org/wiki/Operation_Snow_White
      http://en.wikipedia.org/wiki/Office_of_Special_Affairs

      Nämä kulttilaiset ovat yhteiskunnalle vaarallisia ja kultin toimita pitää siksi lopettaa. Ne jotka haluavat oppia soveltaa liittykööt freezonereihin, joilla ei ole ainakaan tiedossa mitään suurempia rikoksia.

    • on elokuva.

    • Muiden juttuja

      On kovin hupaisaa, kun Hubbardin ”oppeja” rinnastetaan tieteisiin.

      Minulle on päivänselvää, että kyseessä on rahantekoon valjastettu huuhaa. Hubbard on puolivillaisilla oppirakennelmillaan nyhtänyt huppanoilta kasapäin rahaa.

      Jos joku hankkiutuu pöljyyttään eroon rahoistaan skientologien hyväksi, niin omapahan on asiansa. Minun on helppo olla lotkauttamatta korviani tuohon suuntaan.

      • Metro G M

        Jos ne saavat toimia edelleen vapaasti, niin ne tekevät lisää rikoksia. Kultin ulkopuoliset ovat jo kärsineet ihan tarpeeksi ja kulttilaisissakin on huijattuja raukkoja laumoittain.

        Kannattaa olla aktiivinen ja yrittää saada ne rikoksista vastuussa olevat johtajat tuomituiksi.


      • Säästän rahaa

        Writer and publisher Lloyd Arthur Eshbach reported
        Hubbard saying "I'd like to start a religion. That's where the money is."

        "Hubbard kirjoitti OT III:n vuosina 1966—1967 Las Palmasissa. Hän piti sitä yhtenä elämänsä suurista saavutuksista. Kirjeessään vaimolleen Hubbard kertoo, että hän avusti tutkimusta juomalla suuret määrät rommia, ja ottamalla piristäviä ja rauhoittavia lääkkeitä."


    • Vanha patu

      Olen tehnyt elämässäni ilmeisesti yhden hyvän teon. Nuorena eräs ystäväni kertoi innoissaan dianetiikasta, jolloin kehotin häntä pysymään tiukasti erossa mokomasta asiasta.

      • Huuhaahiiteenddddddddddd

        Hyvin tehty


      • Metro G M

        Kavereista pitää pitää huolta ja huonostihan sille olisi käynyt jos et olisi ollut tuossa neuvomassa. Toivon itsekin että muutama säästyisi isoilta ongelmilta kun näkee näitä kirjoituksiani.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Et siis vieläkään

      Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k
      Ikävä
      50
      2234
    2. Aavistatko että moni tietää

      Vai ollaanko hyvin vedätetty pokerinaamalla. No kun vähiten odotat niin yllätämme sinut
      Ikävä
      82
      922
    3. Yritin saada

      Vastauksia mutta et voinut olla rehellinen ja kaiken kannoin yksin. Halusin kovasti ymmärtää mutta en voi enää ymmärtää.
      Ikävä
      11
      904
    4. Hyvä että lähdit siitä

      Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖
      Ikävä
      24
      889
    5. Onko vielä

      mahdollista nähdä?
      Rakkaus ja rakastaminen
      68
      863
    6. Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa

      Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt
      Maailman menoa
      51
      831
    7. Olisitko mies valmis?

      Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me
      Ikävä
      118
      819
    8. Kronikat..

      Mikä hele… on tää yks kronikat mikä suoltaa facessa kaikkea julkaisua ja AINA samoista firmoista imatralla??? Eikö ne mu
      Imatra
      9
      753
    9. Täällä istun ja mietin

      Miten paljon haluaisin katsoa sinua juuri niin kuin haluaisin katsoa sinua. Rakastavin silmin. Näkisit vihdoin senkin pu
      Ikävä
      49
      749
    10. vieläkin sanoa voin...

      💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos
      Ikävä
      22
      733
    Aihe