VHH:lla korkeat rasva-arvot johtuvat...

Nythän on sopiva aika kysyä että mitä insuliini oikein tekee?

Karppisivuilla ollaan liikuttavan yhdenmielisiä siitä että insuliini on varastointihormoni ja varastoi rasvaa. Ja että larppaamalla saadaan insuliinin taso niin alhaiseksi ettei rasva varastoidu.

No silloinhan on aivan selvää että insuliinin niukkuus pitää veren rasva-arvoja korkealla kun ne eivät varastoidu. Ainoastaan fyysinen rasitus kuluttaa niitä polttoaineena, ja jos rasitus on vähäistä sen pidempään rasva-arvot pysyvät korkealla. Ja enemmistä VHH:laisista karttaa liikuntaa ja etenkin sellaista missä hengästyy. Vain maksan hidas toiminta rasvan muuttamiseksi tarpeelliseksi glukoosiksi laskee rasva-arvot turvalliselle tasolle eikä se ehdi tekemään sitä normaalien ruokailuvälien (2-3 krt/vrk) puitteissa.

Erittäin johdonmukaista. Onko joku sitä mieltä että veren rasva-arvot laskevat normaaliksi vähälläkin insuliinilla?

No, jos veren rasva-arvot laskevat niin se johtuu siitä että rasva varastoituu. Ja kun se kerran varastoituu niin mitä hiton hyötyä on pihistellä insuliinissa jos kerran rasva varastoituu sien niukkuudesta huolimatta?

Viralliset suositukset on tehty sen takia että niiden avulla elimistö toimii normaalisti ja luonnollisesti ja etenkin veren rasva-arvot pysyvät kurissa huomattavasti paremmin kuin tapauksessa, että varastointihormonia ei ole ja silti rasvaa tulee tuutin täydeltä. Ilman insuliinia veren rasvan varastointi on äärimmäisen hidasta ja siksipä veren rasvan taso säilyy VHH:laisilla vaarallisen korkealla lähes koko ajan.

Oli siltä joltakulta erittäin hyvä huomio että tällainen VHH:n vahingollinen piirre tuotiin esille.

Niin, seuraava VHH:laisten väite muuttuukin (kun varastointimekanismeille ei osata antaa johdonmukaista selitystä) tietysti sellaiseksi että insuliini estää rasvan käytön polttoaineena. Vaan eipä estä, veressä olevaa (siis veren mukana kaikkialle kehoon kulkevaa) rasvaa käytetään aivan normaalisti polttoaineena siinä suhteessa missä fyysinen rasitus sitä tarvitsee. Arkiaskareissa rasvan osuus on 90%, anaerobisella kynnyksella n. 50% ja hyvin alhaiseen rasvan osuuteen päästään kuormituksissa joita ei pysty ylläpitämään kuin muutamia minutteja. Ja joka sekin vaatii jossain määrin treenatun kehon.
36446
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

...se sinulle kuuluuu mitä insuliini tekee. Onko sinulla jotain lähdeaineistoa siitä mitä insuliini tekee. Vaihda lääkitystä.

Äänestä

Ja edelleen on kummallista että tämä hemmo ei uskalla esittää teorioittaan karpeille vaikka niitä vastaan jatkuvasti hyökkääkin.
Ei taida tiedot riittää siihen että lähtisi kokeilemaan onneaan keskusteluissa hideän kanssaan joilta sitä oikeaakin tietoa riittää. Ainut palsta missä pärjää on tämä satupalsta. Mutta mutta, kaikille löytyy paikkansa, tämä häirikkö on täällä kun ei tosielämässä pärjää. Säälittävää, mutta se on vain pakko hyväksyä.

Äänestä

Karppien selittelyt koostuvat epäjohdonmukaisuuksista.

Ensin insuliini varastoi rasvaa kun se sattuu sopimaan tilanteeseen.

Ja sitten kohta se taas ei varastoikaan sitä, kun se sattuu sopimaan tilanteeseen. Mutta se silloin jääpi huomaamatta että silloin rasva-arvot pysyvät korkealla.

No, ne rasva-arvot oikeasti psysyvät riskaabelilla tasolla kun sitä syö runsaasti.

Äänestä
  • insua tarvita, siksi se onkin parempi energianlähde kuin sokeri. Rasvaa varastoidaan sellaisenaan rasvasoluihin ja niitä varastoja puretaan myös sitä mukaa kun uutta rasvaa syödään. Käsittääkseni myös rasvan imeytymiskyky ravinnosta on rajallinen, joten ylimäärä poistuu luonnollista reittiä..

    Äänestä

  • varastoinnissa kirjoitti:

    insua tarvita, siksi se onkin parempi energianlähde kuin sokeri. Rasvaa varastoidaan sellaisenaan rasvasoluihin ja niitä varastoja puretaan myös sitä mukaa kun uutta rasvaa syödään. Käsittääkseni myös rasvan imeytymiskyky ravinnosta on rajallinen, joten ylimäärä poistuu luonnollista reittiä..

    Miksi karppisivuilla ja välillä tälläkin palstalla korostetaan älyttömästi sitä että insuliini pitää saada alas koska se on "varastohormoni" ja varastoi rasvaa. Ja että insuliinin vähyys estää rasvanastointia.

    Voisitko kertoa miksi tällaista siis karpit esittävät? Ei se voi olla niin että välillä insuliini varastoi rasvaa ja välillä taas ei. Vai vaihtuuko elimistön toiminta sen mukaan mitä VHH:lainen milloinkin on mieltä?

    Tässä eräs esimerkkiketju, eräs VHH:laisen kommentti:

    http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8101374/37675103

    "Insuliini on varastointihormoni jonka toissijainen tehtävä on alentaa verensokeria tarvittaessa."

    Äänestä

  • garabbi kirjoitti:

    on varastointihormoni jonka avulla syödystä ruuasta saadaan ravinteita elimistöön. Insuliinitasoja nostavat sokeripitoiset (hiilihydraatti) ruuat voimakkaimmin. Myös proteiinit nostavat jonkin verran veren insuliinitasoa. Rasva ei sitä tee, rasvaa elimistö pystyy hyödyntämään ilman insuliinin läsnäoloa.

    Silloin kun syödään runsaasti hiilaria sisältäviä ruokia, kuten nykyiset ravitsemussuositukset neuvovat, on insuliinitasot korkealla lähestulkoon jatkuvasti. Insuliinin vaikuttaessa verenkierrossa, ei rasvavarastojen purku onnistu. Ihmisen solut eivät pidä insuliinin jatkuvasta läsnäolosta ja ne pyrkivät vastustamaan sitä kehittämällä insuliiniresistenssin. Eli tarvitaan aina vaan enemmän insuliinia jotta verensokeritaso saataisiin normaaliksi.

    Jossain vaiheessa tulee sitten raja vastaan, eikä elimistö kestä. Haima saattaa kuormittua liikaa, tulee tyypin 1 kaltainen diabetes. Tai sitten terveystarkastuksessa huomataan kohonneet vs.-arvot, ja kehoitetaan vähentämään sokereiden saantia (toivottavasti) ja tällä tavoin annetaan haimalle mahdollisuus toipua.

    Eiköhän olisi parasta, että menet itse kyselemään sieltä karppipalstalta jos sinulle on jäänyt jotakin epäselväksi. Mitä sinä täällä valitat?

    Vai etkö uskalla?

    Äänestä

  • todellakin kirjoitti:

    on varastointihormoni jonka avulla syödystä ruuasta saadaan ravinteita elimistöön. Insuliinitasoja nostavat sokeripitoiset (hiilihydraatti) ruuat voimakkaimmin. Myös proteiinit nostavat jonkin verran veren insuliinitasoa. Rasva ei sitä tee, rasvaa elimistö pystyy hyödyntämään ilman insuliinin läsnäoloa.

    Silloin kun syödään runsaasti hiilaria sisältäviä ruokia, kuten nykyiset ravitsemussuositukset neuvovat, on insuliinitasot korkealla lähestulkoon jatkuvasti. Insuliinin vaikuttaessa verenkierrossa, ei rasvavarastojen purku onnistu. Ihmisen solut eivät pidä insuliinin jatkuvasta läsnäolosta ja ne pyrkivät vastustamaan sitä kehittämällä insuliiniresistenssin. Eli tarvitaan aina vaan enemmän insuliinia jotta verensokeritaso saataisiin normaaliksi.

    Jossain vaiheessa tulee sitten raja vastaan, eikä elimistö kestä. Haima saattaa kuormittua liikaa, tulee tyypin 1 kaltainen diabetes. Tai sitten terveystarkastuksessa huomataan kohonneet vs.-arvot, ja kehoitetaan vähentämään sokereiden saantia (toivottavasti) ja tällä tavoin annetaan haimalle mahdollisuus toipua.

    rasva-aineenvaihdunnan häiriöstä. Rasvan takia elimistö kuormittuu ja tuhoaa insuliinin vaikutusmahdollisuudet.

    Haima kärsii liioista rasvoista.

    Pitäisi noudattaa virallisia normeja ruokansa suhteen niin hiilihydraattien ja rasvojen suhde olisi oikea ja terveellinen. Eikä sisällä liikaa nopeita hiilihydraatteja.

    Hiilihydraatteja pitää nauttia tietty määrä koska varastointihormonin puute pitää jatkuvasti VHH:laisen veren rasva-arvot vaarallisen korkealla.

    Äänestä

  • johtuupi kirjoitti:

    "Rasvan takia elimistö kuormittuu..."

    Niinpä niin, runsaat syödyt hiilihydraatit elimistö muuttaa rasvaksi, nimenomaan vaaralliseksi viskeraalirasvaksi. Margariinit ja kasviöljyt tuhoavat sitten loput rasva-aineenvaihdunnasta.

    "Haima kärsii liioista rasvoista."

    Joo, nimenomaan niistä hiilihydraateista valmistetuista.

    "Pitäisi noudattaa virallisia normeja ruokansa suhteen..."

    Joillekin on tärkeää noudattaa "ylempää" annettuja normeja. Toisille taas on tärkeämpää huolehtia omasta terveydestään syömällä terveellisesti kuten VHH-ruokavaliolla.

    "Hiilihydraatteja pitää nauttia tietty määrä..."

    Höpsistä, ihminen selviää hyvin ilman hiilihydraatteja.

    "...varastointihormonin puute pitää jatkuvasti VHH:laisen veren rasva-arvot vaarallisen korkealla."

    Verikokeideni tuloksissa ei koskaan ole mainittu voita, pekonia tai kermaa, joten todistettavasti ne rasvat eivät ainakaan minulla siirry lautaselta vereen!

    Äänestä

  • todellakin kirjoitti:

    on varastointihormoni jonka avulla syödystä ruuasta saadaan ravinteita elimistöön. Insuliinitasoja nostavat sokeripitoiset (hiilihydraatti) ruuat voimakkaimmin. Myös proteiinit nostavat jonkin verran veren insuliinitasoa. Rasva ei sitä tee, rasvaa elimistö pystyy hyödyntämään ilman insuliinin läsnäoloa.

    Silloin kun syödään runsaasti hiilaria sisältäviä ruokia, kuten nykyiset ravitsemussuositukset neuvovat, on insuliinitasot korkealla lähestulkoon jatkuvasti. Insuliinin vaikuttaessa verenkierrossa, ei rasvavarastojen purku onnistu. Ihmisen solut eivät pidä insuliinin jatkuvasta läsnäolosta ja ne pyrkivät vastustamaan sitä kehittämällä insuliiniresistenssin. Eli tarvitaan aina vaan enemmän insuliinia jotta verensokeritaso saataisiin normaaliksi.

    Jossain vaiheessa tulee sitten raja vastaan, eikä elimistö kestä. Haima saattaa kuormittua liikaa, tulee tyypin 1 kaltainen diabetes. Tai sitten terveystarkastuksessa huomataan kohonneet vs.-arvot, ja kehoitetaan vähentämään sokereiden saantia (toivottavasti) ja tällä tavoin annetaan haimalle mahdollisuus toipua.

    "Ihmisen solut eivät pidä insuliinin jatkuvasta läsnäolosta ja ne pyrkivät vastustamaan sitä kehittämällä insuliiniresistenssin."

    Asia on kyllä niin elimistö ei pidä korkeasta rasvapitoisudesta ja siksi se pyytää insuliinia apuun. Ja tämä on se tärkeä lenkki jonka VHH:lainen tärvelee.

    Insuliini on myös mm. lihasten huoltohormoni joka lisää verenkiertoa lihaksissa ja näin tehostaa niiden huoltoa kun huoltavat aineet pääsevät helpommin lihakseen... ai mutta niin, VHH:laisellehan lihashuoltohormoni onkin aivan tarpeeton, eihän alati sohvalla lojuvat lihakset mitään tehostettua huoltoa tarvitse. Riittää kun kerran parissa tunnissa muistaa kääntää kylkeä jottei tule makuuhaavoja.

    Äänestä

  • aamun kukko kirjoitti:

    ylenmääräisestä hiilarien puputtamisesta!

    Äänestä

  • höpsistä... kirjoitti:

    "Rasvan takia elimistö kuormittuu..."

    Niinpä niin, runsaat syödyt hiilihydraatit elimistö muuttaa rasvaksi, nimenomaan vaaralliseksi viskeraalirasvaksi. Margariinit ja kasviöljyt tuhoavat sitten loput rasva-aineenvaihdunnasta.

    "Haima kärsii liioista rasvoista."

    Joo, nimenomaan niistä hiilihydraateista valmistetuista.

    "Pitäisi noudattaa virallisia normeja ruokansa suhteen..."

    Joillekin on tärkeää noudattaa "ylempää" annettuja normeja. Toisille taas on tärkeämpää huolehtia omasta terveydestään syömällä terveellisesti kuten VHH-ruokavaliolla.

    "Hiilihydraatteja pitää nauttia tietty määrä..."

    Höpsistä, ihminen selviää hyvin ilman hiilihydraatteja.

    "...varastointihormonin puute pitää jatkuvasti VHH:laisen veren rasva-arvot vaarallisen korkealla."

    Verikokeideni tuloksissa ei koskaan ole mainittu voita, pekonia tai kermaa, joten todistettavasti ne rasvat eivät ainakaan minulla siirry lautaselta vereen!

    "Rasvan takia elimistö kuormittuu..."

    Niinpä niin, eläinrasva on jo valmiiksi triglyseridiä eikä se tarvi kuin hieman käsittelyä niin se siirtyy verenkiertoon jonne se myös jää pitkäksi aikaa ilman insuliinia. Ja kun se lopulta verastoituu, se varastoituu nimenomaan vaaralliseksi viskeraalirasvaksi.

    "Haima kärsii liioista rasvoista."

    Joo, nimenomaan triglyserideistä, niistä eläinrasvoista.

    "Pitäisi noudattaa virallisia normeja ruokansa suhteen..."

    Joillekin on tärkeämpää noudattaa muoti- ja uskomusdieettejä koska "se on niin hienoa" tai ovat muuten tulleet häynäytetyksi, joillekin on tärkeämpää huolehtia omasta tereydestään syömällä terveellisesti tutkittujen VRN-suositusten mukaan.

    "Hiilihydraatteja pitää nauttia tietty määrä..."

    Oikein, glukoosin puute pidemmän päälle on haitallista ja etenkin jos sen tilalla on rasvaa.

    "...varastointihormonin puute pitää jatkuvasti VHH:laisen veren rasva-arvot vaarallisen korkealla."

    Nauttimalla runsaasti voita, pekonia tai kermaa hiilihydraattipitoisen ravinnon kustannuksella voi olla varma että rasva-arvot eivät laske.
    --------------------------

    Niin, tällä tavalla sitä sitten laitetaan sanoja peräkkäin kuten sinäkin teit ja siitähän se totuus putkahti esille. Perustelujahan ei VHH-maailmassa taravita.

    Äänestä

  • käännös... kirjoitti:

    täältä

    "Vaihtoehtoja hypertriglyseridemiselle ruokavaliolle"

    http://www.tuomasjukka.fi/wp-content/uploads/2008/10/hokkuspokkus-olet-aterogeeninen.pdf

    "Ylen määrin nautitut hiilihydraatit yleensä ja korkean glykeemisen indeksin hiilihydraatit erityisesti ovat hypertriglyseridemisiä. Rasvat puolestaan nostavat triglyseridipitoisuuksia merkittävästi vähemmän; matalin triglyseridemia seuraa itse asiassa tyydyttyneistä rasvoista."

    Sentään väitellyt henkilö, ei mikään "palstaoppinut trollattori"...

    Äänestä

  • käännös... kirjoitti:

    "Rasvan takia elimistö kuormittuu..."

    Niinpä niin, eläinrasva on jo valmiiksi triglyseridiä eikä se tarvi kuin hieman käsittelyä niin se siirtyy verenkiertoon jonne se myös jää pitkäksi aikaa ilman insuliinia. Ja kun se lopulta verastoituu, se varastoituu nimenomaan vaaralliseksi viskeraalirasvaksi.

    "Haima kärsii liioista rasvoista."

    Joo, nimenomaan triglyserideistä, niistä eläinrasvoista.

    "Pitäisi noudattaa virallisia normeja ruokansa suhteen..."

    Joillekin on tärkeämpää noudattaa muoti- ja uskomusdieettejä koska "se on niin hienoa" tai ovat muuten tulleet häynäytetyksi, joillekin on tärkeämpää huolehtia omasta tereydestään syömällä terveellisesti tutkittujen VRN-suositusten mukaan.

    "Hiilihydraatteja pitää nauttia tietty määrä..."

    Oikein, glukoosin puute pidemmän päälle on haitallista ja etenkin jos sen tilalla on rasvaa.

    "...varastointihormonin puute pitää jatkuvasti VHH:laisen veren rasva-arvot vaarallisen korkealla."

    Nauttimalla runsaasti voita, pekonia tai kermaa hiilihydraattipitoisen ravinnon kustannuksella voi olla varma että rasva-arvot eivät laske.
    --------------------------

    Niin, tällä tavalla sitä sitten laitetaan sanoja peräkkäin kuten sinäkin teit ja siitähän se totuus putkahti esille. Perustelujahan ei VHH-maailmassa taravita.

    "Tulokset ovat hyvin selkeät. Rasvan lisääminen ruokavalioon vähentää
    plasman triglyseridejä aterian jälkeen. Tämä oli tilanne viidessä tutkimuksessa seitsemästä (kahdessa ei eroja)."

    http://www.tuomasjukka.fi/wp-content/uploads/2008/10/hokkuspokkus-olet-aterogeeninen.pdf

    Äänestä

  • käännös... kirjoitti:

    "Rasvan takia elimistö kuormittuu..."

    Niinpä niin, eläinrasva on jo valmiiksi triglyseridiä eikä se tarvi kuin hieman käsittelyä niin se siirtyy verenkiertoon jonne se myös jää pitkäksi aikaa ilman insuliinia. Ja kun se lopulta verastoituu, se varastoituu nimenomaan vaaralliseksi viskeraalirasvaksi.

    "Haima kärsii liioista rasvoista."

    Joo, nimenomaan triglyserideistä, niistä eläinrasvoista.

    "Pitäisi noudattaa virallisia normeja ruokansa suhteen..."

    Joillekin on tärkeämpää noudattaa muoti- ja uskomusdieettejä koska "se on niin hienoa" tai ovat muuten tulleet häynäytetyksi, joillekin on tärkeämpää huolehtia omasta tereydestään syömällä terveellisesti tutkittujen VRN-suositusten mukaan.

    "Hiilihydraatteja pitää nauttia tietty määrä..."

    Oikein, glukoosin puute pidemmän päälle on haitallista ja etenkin jos sen tilalla on rasvaa.

    "...varastointihormonin puute pitää jatkuvasti VHH:laisen veren rasva-arvot vaarallisen korkealla."

    Nauttimalla runsaasti voita, pekonia tai kermaa hiilihydraattipitoisen ravinnon kustannuksella voi olla varma että rasva-arvot eivät laske.
    --------------------------

    Niin, tällä tavalla sitä sitten laitetaan sanoja peräkkäin kuten sinäkin teit ja siitähän se totuus putkahti esille. Perustelujahan ei VHH-maailmassa taravita.

    "...eläinrasva ... siirtyy verenkiertoon jonne se myös jää pitkäksi aikaa"

    Paljonko sinun mukaasi sitä rasvaa verenkiertoon mahtuu? 200 grammaa? 400 grammaa? Enemmän?

    "...tutkittujen VRN-suositusten mukaan."

    Näytä minulle edes yksi VRN:n suosituksista tehty tutkimus. Et pysty, koska sellaisia ei ole tehty.

    "...glukoosin puute pidemmän päälle on haitallista..."

    Mikä on sinun mukaasi oikea ja turvallinen glukoosipitoisuus veressä?

    "...etenkin jos sen tilalla on rasvaa."

    Kerro mikä on se mekanismi jolla rasva syrjäyttää glukoosin verenkierrosta?

    Äänestä

  • aamun kukko kirjoitti:

    "Ihmisen solut eivät pidä insuliinin jatkuvasta läsnäolosta ja ne pyrkivät vastustamaan sitä kehittämällä insuliiniresistenssin."

    Asia on kyllä niin elimistö ei pidä korkeasta rasvapitoisudesta ja siksi se pyytää insuliinia apuun. Ja tämä on se tärkeä lenkki jonka VHH:lainen tärvelee.

    Insuliini on myös mm. lihasten huoltohormoni joka lisää verenkiertoa lihaksissa ja näin tehostaa niiden huoltoa kun huoltavat aineet pääsevät helpommin lihakseen... ai mutta niin, VHH:laisellehan lihashuoltohormoni onkin aivan tarpeeton, eihän alati sohvalla lojuvat lihakset mitään tehostettua huoltoa tarvitse. Riittää kun kerran parissa tunnissa muistaa kääntää kylkeä jottei tule makuuhaavoja.

    reagoi rasvaan.

    Äänestä

Taas on palstatrollaattori satuillut oikein syömmensä pohjasta. Ja taas niin puppua kuin vain voi!

Kuten tällä palstalla on moneen kertaan todettu, palstatrollaattorin tiedot VHH:sta ovat aivan olemattomat. Ja loputkin hän vääristelee ja valehtelee joten tuloksena on melkoinen sekasotku. Mutta avataanpas sitä vähän...

VHH:lla syödään myös hiilihydraatteja, tosin huomattavasti vähemmin kuin RHH:lla. Joten kyllä sitä inskaa tulee, tosin paljon vähemmän kuin runsailla hiilareilla, mutta riittävästi niihin toimintoihin joihin sitä tarvitaan. Trollaattori on huolissaan siitä, ettei insuliini riitä varastoimaan rasvaa. Mutta eihän VHH:lla ole tarkoituskaan kasvattaa läskikerrosta vaan etenkin laihdutettaessa tarkoitus on polttaa jo kertyneetkin läskit pois. Ja ylläpidollakin on tarkoitus kuluttaa kaikki syöty energia, ei varastoida sitä. Silloin ei ole tarvetta energian varastointiin.

Palstatrollaattorin mukaan varsinainen ongelma ovat "veren korkeat rasva-arvot". Jos "veren korkeat rasva-arvot" olisivat merkityksellisiä, niitä varmaankin seurattaisiin verikokein ja niillä olisi jonkinlaiset raja-arvot. Palstahäirikkö pelottelee (joko tahallaan tai tyhmyyttään) "veren korkeilla rasva-arvoilla". Kuten hänelle niin tyypillistä on, hän ei määrittele tarkemmin mitä noilla rasva-arvoilla tarkoittaa. Syykin tähän on selvä, mikäli hän kirjoittaisi täsmällisemmi, hänen sadultaan putoaisi pohja pois. Nyt hän sekoittaa asioita niin, ettei niistä ota pirukaan selvää. Samalla hän maalailee todellisuuteen perustumattomia uhkakuvia joita asioita kunnolla tuntemattomat saattavat jopa uskoa. Mutta kukaan, jolla on edes alkeelliset tiedot ihmisen metaboliasta, ei noihin satuihin usko.

Yleensä rasva-arvoista puhuttaessa tarkoitetaan kolesteroleja. Kolesterolit eivät kuitenkaan ole edes rasvaa. Tarkoittaako palstatrollaattori, että kolesteroleja käytettäisiin ihmisen polttoaineena? VHH:lla korkeista kolesteroleistakaan ei ole haittaa, koska melkein kaikkien kolesteroliarvot ja suhteet paranevat, toisin kuin runsaasti hiilihydraatteja syötäessä.

Palstatrollaattorin kirjoitus on malliesimerkki siitä, mihin kymmenien vuosien aivopesu rasvakammoisuuteen ja kolesterolien pelkoon johtaa. Se sekoittaa pään. Eihän rasvaa, etenkään ns. eläinrasvaa tarvitse pelätä, sitähän ihmiset käyttävät energiakseen. Vaikka ihminen ei söisi lainkaan eläinperäistä rasvaa vaan ainoastaan kasvirasvaa, niin ennen kuin ihminen voi sitä käyttää polttoaineenaan, se pitää muuttaa eläinrasvaksi. Ihminen ei voi käyttää kasvirasvaa polttoaineenaan, ainoastaan ns. eläinrasvaa.

Äänestä
  • ...sen että veren rasva-arvot pysyvät haitallisen korkealla ja pitkään. Ja ennen kuin ne ehtivät laskea VHH:lainen mättää uutta rasvaa kitaan.

    Luonnollisella -ja sanoisiko originaalilla- ravitsemuksella elimistö huolehtii siitä että rasva-arvot laskevat nopeasti, jo ennen kuin ne edes ehtivät nousta yli arvojensa. Siksi sitä insuliinia pruutataan verenkiertoon. Jos sitä ei ole niin rasvalautat kelluilevat veressä vaikka kuinka pitkään.

    En tiedä mihin ihme sepustuksellasi pyrit mutta toivottavasti tämä antoi vastauksen sinua kalvavaan kysymykseen.

    Äänestä

  • ...aiheuttavat... kirjoitti:

    ...sen että veren rasva-arvot pysyvät haitallisen korkealla ja pitkään. Ja ennen kuin ne ehtivät laskea VHH:lainen mättää uutta rasvaa kitaan.

    huomenna sitten kirjastoon lukemaan biokemiaa ja ihmisen anatomiaa käsitteleviä kirjoja...

    Äänestä

  • ++++++++ kirjoitti:

    huomenna sitten kirjastoon lukemaan biokemiaa ja ihmisen anatomiaa käsitteleviä kirjoja...

    nimimerkki :n kirjoitukset ovatkin tähän asti herättäneet lähinnä myötähäpeää.

    Äänestä

  • hyvä idea kirjoitti:

    nimimerkki :n kirjoitukset ovatkin tähän asti herättäneet lähinnä myötähäpeää.

    kertoa missä meni pieleen?

    Äänestä

  • ...aiheuttavat... kirjoitti:

    ...sen että veren rasva-arvot pysyvät haitallisen korkealla ja pitkään. Ja ennen kuin ne ehtivät laskea VHH:lainen mättää uutta rasvaa kitaan.

    Luonnollisella -ja sanoisiko originaalilla- ravitsemuksella elimistö huolehtii siitä että rasva-arvot laskevat nopeasti, jo ennen kuin ne edes ehtivät nousta yli arvojensa. Siksi sitä insuliinia pruutataan verenkiertoon. Jos sitä ei ole niin rasvalautat kelluilevat veressä vaikka kuinka pitkään.

    En tiedä mihin ihme sepustuksellasi pyrit mutta toivottavasti tämä antoi vastauksen sinua kalvavaan kysymykseen.

    luulet että rasvaa liikutellaan insuliinin avulla?

    Äänestä

  • oikeestiko- kirjoitti:

    luulet että rasvaa liikutellaan insuliinin avulla?

    Insuliinin avulla rasva nimenomaan yritetään pysäyttää. Insuliinin avulla liika rasva saadaan pois verenkierrosta sinne rasvavarastoihin.

    Ja jos insuliinia on niin kovin niukasti, on myös rasvan varastointi äärimmäisen hidasta. Se ei voi tehdä muuta kuin leijua veren mukana ja tukkia suonia. VHH:laisen ruokailutavoilla ja -rytmityksessä rasvat eivät ikinä ehdi varastoitua niin nopeasti että veren rasva-arvot laskisivat turvalliselle tasolle.

    Ja rasvoillahan siis tarkoitan vähintäänkin LDL-kolesterolia ja triglyjä.

    Äänestä

  • ...aihe... kirjoitti:

    kirjastoon ja lue aihetta käsitteleviä kirjoja niin viisastut. Rasva ei tarvitse insuliinia varastoituakseen.

    Äänestä

Kolesterolin lisäksi myös triglyseroliarvot pysyvät huomattavan korkealla mikäli siivooja-insuliinia on liian vähän. Täysin varmuudella tiedetään että korkea trigly yhdistettynä korkeaan kolesteroliarvoon on aivan ilmeinen sydän- ja verisuonitautien aiheuttaja, ja sitä suurempi vaara on jos hyvän/huonon kolesterolin suhde on

Äänestä
  • Ensiksikin kaikki eläin- ja kasvirasva on triglyseridiä. Tuo on ko. rasvojen määrite.

    Ei verenkierrossa ole kovinkaan paljoa triglyseridejä, määristä puhutaan mmol/l eli millimoolia (moolimassan tuhannesosa) litrassa ja ihmisessä on noin 5 l verta.

    Esimerkiksi jos rasvahapossa on 16 hiiliatomia (jätetään happi ja vety yksinkertaisuuden vuoksi pois) niin moolimassa on 200 g kieppeillä ja näitä on yhdessä glyserolimolekyylissä kolme kappaletta. Rasvan moolimassaksi tulee noin 700 g ja millimooli on siis 0.7 g. 1 mmol/l -tasolla puhutaan siis 3.5 g rasvaa koko verenkierrossa. Syykin tähän on selvä, rasvat eivät liukene veteen. Siksi niitä lipoproteiineja on.

    Korkeaa kolesterolia ja triglyseridejä kannattaa toki välttää, onnistuu hyvin kasvirasvapainotteisella VHH:lla kun nautitaan aterialla kohtuullisesti hiilareita että saadaan sopivasti insuliinia varastointia varten.

    Äänestä

  • old_profile_5183 kirjoitti:

    Ensiksikin kaikki eläin- ja kasvirasva on triglyseridiä. Tuo on ko. rasvojen määrite.

    Ei verenkierrossa ole kovinkaan paljoa triglyseridejä, määristä puhutaan mmol/l eli millimoolia (moolimassan tuhannesosa) litrassa ja ihmisessä on noin 5 l verta.

    Esimerkiksi jos rasvahapossa on 16 hiiliatomia (jätetään happi ja vety yksinkertaisuuden vuoksi pois) niin moolimassa on 200 g kieppeillä ja näitä on yhdessä glyserolimolekyylissä kolme kappaletta. Rasvan moolimassaksi tulee noin 700 g ja millimooli on siis 0.7 g. 1 mmol/l -tasolla puhutaan siis 3.5 g rasvaa koko verenkierrossa. Syykin tähän on selvä, rasvat eivät liukene veteen. Siksi niitä lipoproteiineja on.

    Korkeaa kolesterolia ja triglyseridejä kannattaa toki välttää, onnistuu hyvin kasvirasvapainotteisella VHH:lla kun nautitaan aterialla kohtuullisesti hiilareita että saadaan sopivasti insuliinia varastointia varten.

    http://raypeat.com/articles/articles/unsaturated-oils.shtml

    Työnnä ne kasvirasvasi jo sinne, minne päivä ei paista. Ei niitäkään kannata liikaa nauttia.

    Äänestä

  • Mulkvistin PEte kirjoitti:

    syödä rasvaa runsaasti, silloin kasvirasvojen kutoset muodostuvat ongelmaksi. Ihminen käyttää polttoaineenaan eläinrasvaa, ei kasvirasvaa.

    Äänestä

  • Mulkvistin PEte kirjoitti:

    http://raypeat.com/articles/articles/unsaturated-oils.shtml

    Työnnä ne kasvirasvasi jo sinne, minne päivä ei paista. Ei niitäkään kannata liikaa nauttia.

    karannut avolaitoksesta tänne väittelemään? Miksi elämä sinua lapsukainen noin lujaa potkii päähän, kun joka väliin änget turpas...

    Äänestä

  • mielenterveyshoitaja kirjoitti:

    karannut avolaitoksesta tänne väittelemään? Miksi elämä sinua lapsukainen noin lujaa potkii päähän, kun joka väliin änget turpas...

    Vai että oikein joka väliin? Maksimissaan pari viestiä päivässä ei käsittääkseni ole kovinkaan paljon. Käytähän samaa nimimerkkiä joka kirjoituksessasi, niin tiedetään kuinka usein sinä "änget turpasi väliin" (mitä helvettiä se sitten ikinä tarkoittaakaan).

    P.S. Jos mun kirjoitustyylini ei miellytä, niin jätä viestini lukematta. Tunnistat viestini jo nimimerkistä, uusavuton torvi.

    Äänestä

  • Mulkvistin Pete kirjoitti:

    mielenterveysongelmista? Vaikuttiko ruokavalio? Jäikö lelut patterin väliin? Vai saitko isältäs tukkapöllöä, kun olit linnunpesillä?

    Äänestä

Aivan oivallinen tietoisku.

Äänestä

Liikkumattomuus on yksi syy miksi rasva-arvot nousevat. Enpä ole kuunaan nähnyt/kuullut kuurista joka olisi edes lähelle yhtä liikuntavastainen kuin karppaus. Jopa itse karppausguru suosittaa korkeintaan kolmen minuutin liikuntaa päivässä, enempi on turhaa ja jopa haitallista. Voi taivas.

Äänestä
  • Miksi yrität jatkuvasti syöttää tällaista soopaa palastalle? Onko sinulla joku ongelma? Käy psykologilla!

    Äänestä

  • On ihmisiä, jotka kirjoittelee vhh:n vastaisia kirjoituksia, vaikka asiasta ei ole oikeata tietoa. Osaatko sinä sanoa misähän sekin johtuu?
    Ihminen joka on omaksunut vähähiilihydraattisen ruokavalion ovat lukeneet alaa käsittelevään kirjallisuutta, mutta vastustajat eivät ensinmäistäkkään teosta artikkeleista puhumattakaan, silti luulevat tietävänsä enemmän. Minun mielestä se on kovin outoa, niin suoroastaan näytetään näin julkisesti oma tyhmyys.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Alanis Dipuyt kirjoitti:

Nythän on sopiva aika kysyä että mitä insuliini oikein tekee?

Karppisivuilla ollaan liikuttavan yhdenmielisiä siitä että insuliini on varastointihormoni ja varastoi rasvaa. Ja että larppaamalla saadaan insuliinin taso niin alhaiseksi ettei rasva varastoidu.

No silloinhan on aivan selvää että insuliinin niukkuus pitää veren rasva-arvoja korkealla kun ne eivät varastoidu. Ainoastaan fyysinen rasitus kuluttaa niitä polttoaineena, ja jos rasitus on vähäistä sen pidempään rasva-arvot pysyvät korkealla. Ja enemmistä VHH:laisista karttaa liikuntaa ja etenkin sellaista missä hengästyy. Vain maksan hidas toiminta rasvan muuttamiseksi tarpeelliseksi glukoosiksi laskee rasva-arvot turvalliselle tasolle eikä se ehdi tekemään sitä normaalien ruokailuvälien (2-3 krt/vrk) puitteissa.

Erittäin johdonmukaista. Onko joku sitä mieltä että veren rasva-arvot laskevat normaaliksi vähälläkin insuliinilla?

No, jos veren rasva-arvot laskevat niin se johtuu siitä että rasva varastoituu. Ja kun se kerran varastoituu niin mitä hiton hyötyä on pihistellä insuliinissa jos kerran rasva varastoituu sien niukkuudesta huolimatta?

Viralliset suositukset on tehty sen takia että niiden avulla elimistö toimii normaalisti ja luonnollisesti ja etenkin veren rasva-arvot pysyvät kurissa huomattavasti paremmin kuin tapauksessa, että varastointihormonia ei ole ja silti rasvaa tulee tuutin täydeltä. Ilman insuliinia veren rasvan varastointi on äärimmäisen hidasta ja siksipä veren rasvan taso säilyy VHH:laisilla vaarallisen korkealla lähes koko ajan.

Oli siltä joltakulta erittäin hyvä huomio että tällainen VHH:n vahingollinen piirre tuotiin esille.

Niin, seuraava VHH:laisten väite muuttuukin (kun varastointimekanismeille ei osata antaa johdonmukaista selitystä) tietysti sellaiseksi että insuliini estää rasvan käytön polttoaineena. Vaan eipä estä, veressä olevaa (siis veren mukana kaikkialle kehoon kulkevaa) rasvaa käytetään aivan normaalisti polttoaineena siinä suhteessa missä fyysinen rasitus sitä tarvitsee. Arkiaskareissa rasvan osuus on 90%, anaerobisella kynnyksella n. 50% ja hyvin alhaiseen rasvan osuuteen päästään kuormituksissa joita ei pysty ylläpitämään kuin muutamia minutteja. Ja joka sekin vaatii jossain määrin treenatun kehon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu