Kannibaalivegaani, vegannibali, juu kuulosta hiukan hurjalta, mutta sen sijaan, että syötäisiin passiivisesti kasviksia aletaan kyseenalaistamaan ihmisen asemaa ei-ruokana.
Kaikkien mittarien mukaan ihminen on ravintoarvoiltaan ravitseva, täyttävä ja terveellinen ruoka ihan vauvasta vaariin.
Yhdestä hyvin kasvatetusta ihmisvartaasta riittää syötävää koko perhekunnalle, ja mummokin saisi jämät eväiksi vanhainkotiin.:)
tarkoitus ei ole toki sinänsä käyttää ihmistä ravintona, vaan vain havainnollistaa se tosiasia, jonka monet eläimet ovat jo pitkään tienneet, eli, että ihminen on ruokaa siinä kuin porsaskin.
Periaatteellinen kannibaalivegaani pitäytyy kasvisravinnossa, poislukien joissain tapauksissa dyykatut raadot, mutta ei kyseenalaista ihmisen asemaa ravintoketjussa lihana.
Lihaihmiset ovat unohtaneet omat lihalliset koostumuksensa, joten heitä/meitä on muistutettava siitä, että maistumme marinaadissa aivan peijakkaan hyviltä ja, että aamiainen ei olisi aamiainen ilman pannussa käristettyä ihmissilavaa.
Tämänkaltainen aktiivinen kampanjointi ajaisi eläinten asemaa muunakin kuin safkana ja samalla saisi eläinoikeusliike kaivattua särmää ja säpinää.
Mielestäni tänne mahtuisi Vegaaniliiton, OE:n ja Faunan rinnalle myös aidosti kiinnostava eläinten oikeuksia ajava liike - Vegaanikannibaalit.
Esimerkiksi pienellä vaivalla saisi painettua ihmisruokareseptin josta jopa provokatiivinen PETA olisi kateellinen.:D
Uusi vegaanisuuntaus
5
765
Vastaukset
- Hydrovegaani
Suurin osa ihmisestä on vettä. Lakatkaa siis juomasta vettä.
- ilmeisesti vegannibali
Miksi ihmeessä tällaisille turhille "havainnollistamisille" täytyy olla jotain ihme nimityksiäkin? Se joka ei tajua olevansa kelvollista ateriointiin, on oikeastaan yksinkertainen tapaus.
- Pystyynmarinoitu nai
Täten testamenttaan oman ruumiini kulinaristikerho eläintenhautausmaalle. Saavat vaikka marinoida pystyyn. Kunnianosoituksena Veikko Huoviselle.
Terv. pystyynmarinoitu nainen
- salelampi
Ehdottamasi suuntaus ei ole lainkaan uusi. Muistaakseni Papua Uudessa Guineassa (tai jossain siellä päin) kannibalismi on niin tuoreessa muistissa, että ihmisten genetiikassa on vieläkin tavanomaista suurempi vastustuskyky prionitauteja vastaan. Eli siis näitä kummallisella tavalla toimivia proteiineja, jotka monistautuvat ja tuhoavat aivot. Viimeisin prionitautikohuhan oli nimeltään hullunlehmäntauti. Kun syödään ihmistä, ja etenkin ihmisen aivoja, saadaan kaupan päälle prioneja. Kun syödään riittävän kauan, saadaan vastustuskykyä prionisaurauksia vastaan. Yllättävän harvahan Britaniassakaan loppujen lopuksi sairastui hullunlehmäntautiin. Mutta siellähän onkin pitkät vegaaniperinteet...
Kankkukinkku on maistunut muun muassa viimeisen sodan aikana Leningradin piirityksen vuoksi nälkäisille kansalaisille. Pasi Toiviainen myös ennusti kirjassaan (ilmastonmuutos nyt - muistiinpanoja maailmanlopusta), että nälkäiset ilmastopakolaiset syövät viimeisessä hädässään myös ihmisiä. Ja aina silloin tällöinhän sitä raportoidaan, miten joku on vaikkapa myynyt kebab-ravintolaan ihmislihaa. Hyvää ruokahalua, lihansyöjät! Ja kasvissyöjät varmistakaa, ettei teille syötetä ihmistä soijalihana!- Proteiinipommi
Huono ihminen, jos maistuu samalle kuin soija!
Kannibalismi papualla ei perustunut nälän tyydyttämiseen, vaan se oli rituaali jolla haluttiin siirtää vihollisen hyvät ominaisuudet, kuten uljaus ja rohkeus sekä voima ja älykkyys, syöjään.
Sota-aikoina ja muissa kriisitilanteissa ihmislihaa on syöty hengissäpysymiseksi. Jotkin primitiivisiset uskonlahkot, sekä eräät mielipuolet murhaajat ovat myös syöneet ihmislihaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.
Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke482685- 1252030
- 911721
- 1621329
Mitä harrastuksia kaivatullasi on?
Mitä harrastuksia sinulla? Onko teillä yhteisiä harrastuksia?691271- 521169
- 691102
- 611066
Mitäs jos hyökkään rakastuneesti kimppuusi
Tuleeko painimatsi vai "painimatsi". Jää nähtäväksi 😂731039Kannattaako suomalaisen nuoren lähteä Thaimaahan au pairiksi? Mitä olet mieltä?
Chiang Mai Pohjois-Thaimaassa kutsuu neljä suomalaista au pairia elämänsä seikkailuun. Arki toisella puolella maailmaa t32987