Olemme asuneet tyttöystäväni kanssa yhdessä nyt noin puolisen vuotta, siitä asti kun hän muutti kotikaupunkiini. Tässä ajassa hän on tutustunut paremmin kahteen ihmiseen, joita voisi kutsua kavereikseen, ja nyt hän on alkanut masentua yksinäisyydestään ja koti-ikävästään. Hän haluaisi enemmän kavereita, mutta samaan aikaan kutsuu itseään sosiaalisesti rajoittuneeksi joka ei kuulemma kavereita kyllä saakaan. Ikävä vanhaan kotikaupunkiinsa on valtava.
Ongelma on siinä, etten osaa auttaa häntä mitenkään. Tai yritän kyllä, mutta en saisi mitenkään kuitenkaan neuvoa tai auttaa. Jos ehdotan jotain, kuinka saada kavereita, hän tyrmää tuon ehdotukseni. Usein hän onkin sanonut minua turhan analyyttiseksi ja että tarjoan vain ratkaisuja ongelmiin, joihin ei kuulemma ratkaisuja ole. Se nyt on ainakin tullut selväksi ettei minun apuni tai mahdolliset ratkaisut kelpaa.
Kysynkin, kuin auttaa tyttöystävääni saamaan kavereita? Kuinka rohkaista häntä tutustumaan ihmisiin?
Itsekään en ole järin sosiaalinen, vaikka tunnenkin paljon ihmisiä ja voin hyvin lähteä yksinkin liikenteeseen - törmään aina johonkin tuttuun jonka kanssa vaihtaa pari sanaa. En kuitenkaan tarvitse kummoisemmin ihmisiä ympärilleni, kuten tyttöystäväni, joka selvästi kärsii yksinäisyydestään. Tämä raastaa minun sydäntäni.
Mitä voisin hänen hyväkseen tehdä?
Ongelma on siinä, etten osaa auttaa häntä mitenkään. Tai yritän kyllä, mutta en saisi mitenkään kuitenkaan neuvoa tai auttaa. Jos ehdotan jotain, kuinka saada kavereita, hän tyrmää tuon ehdotukseni. Usein hän onkin sanonut minua turhan analyyttiseksi ja että tarjoan vain ratkaisuja ongelmiin, joihin ei kuulemma ratkaisuja ole. Se nyt on ainakin tullut selväksi ettei minun apuni tai mahdolliset ratkaisut kelpaa.
Kysynkin, kuin auttaa tyttöystävääni saamaan kavereita? Kuinka rohkaista häntä tutustumaan ihmisiin?
Itsekään en ole järin sosiaalinen, vaikka tunnenkin paljon ihmisiä ja voin hyvin lähteä yksinkin liikenteeseen - törmään aina johonkin tuttuun jonka kanssa vaihtaa pari sanaa. En kuitenkaan tarvitse kummoisemmin ihmisiä ympärilleni, kuten tyttöystäväni, joka selvästi kärsii yksinäisyydestään. Tämä raastaa minun sydäntäni.
Mitä voisin hänen hyväkseen tehdä?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Mie muutin melkee kolme vuotta sitte samalle paikkakunnalle ko miu avokki, pois kaikkien omien kavereitten/sukulaisten luota. Matka ei oo pitkä, mut sen verta kuitekii et kukaa ei suostu tännepäin tulemaan. Miulla ei oo tääl yhtään omaa kaveria ja päivät menee aika pitkälti sisätiloissa. Tällä iällä on kauheen vaikee tutustuu ihmisiin ja yleensä kaikilla samanikäsillä on jo aika vakio se kaveripiiri ja tääl ei kauheesti näitä mein ikäsiä ihmisiä ees asu. Joskus ahistaa enempi ettei omia kavereita oo ja joskus vähempi. Miehen kanssa tehää päivittäin yhessä juttuja, etten aina vaa kököttäs tääl kotona.
Et sie oikeestaa mitää sen etee voi tehä et toine löytäs kavereita. Tehkää yhessä juttuja..kyl se auttaa..
että kun muutin poikaystävän kotikaupunkiin (kauas pois omastani) vuosia sitten, niin masennuin niin että "sekos pää". Ei ollut sukulaisia ei tuttavia eikä ystäviä lähellä ja kaiken lisäksi synnytin siellä yhteisen lapsen meille aika nopeasti muuton jälkeen (lapsen kanssa vaikeampi liikkua jne. ja kulkuyhteydet siellä muutenkin päin jotain). Olin todella yksin ja takerruin poikaystävääni vähän liikaa, hänhän oli läheisin ja tunsin että hänen velvollisuutensa oli pitää huolta minusta, olinhan "luopunut kaikesta" eikä minulla ollut ketään muuta siellä (tiedän sen nyt: väärin ajateltua, olin vain katkera kun hän sai pitää kaiken mutta itse tunsin menettäneeni tavallaan kaiken muutettuani). Kaikki meni suoraan sanottuna päin jotain kun nyt myöhemmin ajattelen.
Masennukseni paheni pahimmalle asteelle ja söin lääkkeitä siihen ja sain jutteluapua ammattilaiselta. Asiaa ei helpottanut se että poikaystävä ei tukenut minua pätkääkään vaan oli lähes sitä pahinta tyyliä: "ota ittees niskasta kiinni, mikset sä siivoa...nukut liikaa?" jne. Hänellä ei ilmeisesti olut hajuakaan millasta on olla masentunut ja mitä se on sairautena. Asiat alkoivat helpottaa vasta kun muutin yksin takaisin omaan kotikaupunkiini. En muuttaisi enää takaisin.
Tyttöystävälläsi ei tekstisi perusteella asiat ole noin pahasti mitä mulla oli (vaikka merkkejä kuulostaisi jo olevan!) -toivottavasti ei menekkään sellaiseksi. Koita miettiä esim. miltä sinusta olisi tuntunut vastaavassa tilanteessa, siis että sinä olisit muuttanut hänen kotikaupunkiinsa jossa et tunne muita kuin hänet, jospa osaisit sitä kautta ymmärtää miltä hänestä tuntuu ja vaikka avata keskustelua asiasta.
Muuten: Olisiko teillä mitään mahdollisuutta muuttaa esim. hänen kotikaupunkiinsa jossain vaiheessa?
En tiedä onko kirjotuksestani mitään apuja mutta toivottavasti tilanteenne selviää hyvin päin!
Niin, perimmäinen kysymys onkin että miksi hän kaipaa ystäviä? Ettekö tee kaikkia asioita yhdessä, jolloin liikkuisitte yhdessä ja hän tutustuisi omaan kaveripiiriisi?
Itse olen asunut nykyisellä paikkakunnalla 25v, ja tunnen paremmin kolme ihmistä. Hauskaa onkin joskus kuunnella kun ihmiset miettivät "torikokouksissa" että kukahan siinä talossa oikein asuu. Kukaan ei tiedä mitään minusta.
Harrastuksia minulla on sen verran, että aika ei tahdo riittää kunnolla edes työssä käymiseen. Kaikki etupäässä yksilölajeja, joten minä en kaipaa kaveripiiriä. Nämä asiat ovat kuitenkin yksilöllisiä, joten toiset tarvitsevat ystäviä, toiset eivät.
Vanha kiinalainen sananlasku sanoo:"Yksin voi olla joukossakin ja hyvää seuraa voi saada myös itsestään".
outoon kaupunkiin opiskelujeni perässä. en ole itse mitenkään sosiaalinen että rupeisin tuosta noin vain outojen ihmisten kanssa puhumaan, mutta jo pääsykokeessa päätin etten aijo istua tuppisuuna vaan aukaisin suuni ja aloin puhua. koulun alettua kavereitä löytyi enemmän ja heidän kanssaan ollaan melkein päivittäin tekemisissä.
mieheni muutti puoli vuotta myöhemmin perässäni samaan kaupunkiin. hänelläkään siellä ei ollut muita tuttuja kuin minä. niimpä tutustutin hänet omiin kavereihini ja näiden seurustelukumppaneihin. mieheni on onneksi sosiaalinen ihminen ja oma-aloitteisesti otti selvää harrastustoiminnasta, soitteli, kävi tutustumassa, ja nyt niitä kavereita tuntuu sitä kautta olevan, tekemistä ainakin.
eli sisällä istumalla niitä kavereita ei saa, ulos vain ja tutustumaan kaikenlaiseen toimintaan :) lähtekää vaikka yhdessä johonkin tapahtumaan jossa voit kannustaa tyttöäsi tutustumaan uusii ihmisiin :)