Kevytruoka, pelkkää businesta

Kaikki on niin kevyttä paitsi kevyt ruokien suurkuluttajat. Ainakin kevyet eväät kuluttavat kukkaroa, koska niistä pyydetään aina enemmän. Ravitsemuksen tai peräti gastronomian näkökulmasta katsottua nämä kevyt eväät ovat eräänlainen ravinnon irvikuva.

Maito ja maitotuotteet rasvattomina ovat täysin luonnottomia. Avainsana on "rasvaton", mitä sanoo juustojen ystävä rasvattomasta juustosta - muovinen kengänpohja. Rasvaton liha ja kaiken huippu on vähärasvainen kalkkuna, joka on kun vanhaa sanomalehteä söisi. Rasvaa mieluusti 0,1%, mutta kuinka paljon vähennetään hiilareita, tuskin ollenkaan, eihän hiilarit ole ongelma vaan rasva - näin meille kerrotaan.

On puhuttu tai täällä joku kirjoittanut, että VHH tietäisi maatalouden loppua? Voi hyvät hyssykät, asia on juuri päinvastoin. Terve lihan- ja maidontuotto tulisi juuri siihen asemaan josta sitä on ajettu alas. Nimenomaan tämä "light-busines" vääristää maataloutta, niin meillä kun muualla.

Huvittavinta tässä on se, että erilaiset julkiset organisaatiot ovat lähteneet mukaan tämän busineksen mainontaan. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, diabetes- ja sydäntautiliitto, tärkeimpiä mainitakseni. Tämä kaikki sopii hyvin alan kaupalle, koska julkiset laitokset antavat siunauksen luonnottomalle ruoalle.
36355
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

Lainaan tähän esimerkin omasta tekstistäni:

"Naurettavaa, että jotkut sokerihuurrutetut murot voivat saada sydänmerkin. Mitä pahinta myrkkyä kropalle ja esim. lohi ei sydänmerkkiä saa. Miksi? Koska sydänmerkki on tehty margariinien ja hiilihydraattien myynnin edistämiseksi. Jotkut lisäaineelliset leikkeleet, kalapuikot yms. saavat merkin. Miksi ei lohi kaupasta ostettuna sellaisenaan? No, koska siinä ei ole margariinia, lisäaineita, eikä hiilareita...joten se ei voi olla terveellistä. Ja siihen ei ole edes tarvinnut lisätä synteettisiä vitamiineja..."

Onhan se lohi liian rasvaista joo. Sepelvaltimot tukossa samointein. Kun siitä tehdään kalapuikkoja, niin pamahtaa sydänmerkki...hoh hoijaa. Jopa osa juustoista on raiskattu rypsiöljyllä. Se, jos joku, on luonnotonta! Terveellisestä juustosta tehdään epäterveellinen. Käsittämätöntä. Totta tosiaan, nuo diabetes- ja sydänliitot tekevät bisnestä merkkeineen, suosituksineen ja ohjeineen. Saavat valtaosan rahoituksesta einesteollisuudesta. Silloin ne eivät voi olla puolueettomia.

Äänestä
  • Väite, että hiilareista ei varoiteta ja rasvasta vaan, on hieman aikaamme ja todellisuutta jäljessä. Olen seurannut ravitsemusvalistuksen kehittymistä jo pitkään, ja ihan "virallisetkin" tahot ovat jo jokunen aika sitten muotoilleet kantansa siten että hiilihydraattien laatuun tulee kiinnittää huomiota, ja kaikki rasva ei ole pahasta ja karteltavaa. Myös elintarviketeollisuus on reagoinut asiaan esim. korvaamalla sokeria makeutusaineilla. Siihen en ota kantaa onko sekään sen parempi ratkaisu, viisastumme varmaan kunhan tutkimustietoa saadaan lisää.

    Rasvavalistuksessa lähinnä on kyse siitä, että tyydyttynee kovan rasvan saantia halutaan karsia koska sen haitallisista vaikutuksista sydän- ja verisuoniterveyteen on niin vankkaa tieteellistä näyttöä. Pehmeän, hyvän rasvan käyttöön sen sijaan kannustetaan kohtuullisessa määrin.

    Ei ole elintarviketeollisuuden eikä poliitikkojen salajuoni, että tietyt aineet käyttäytyvät ihmiselimistössä tietyllä tavalla. Tämä kommenttina lähinnä tuohon viimeiseen rasvakappaleeseeni.

    Äänestä

  • JärkiKäteen kirjoitti:

    Väite, että hiilareista ei varoiteta ja rasvasta vaan, on hieman aikaamme ja todellisuutta jäljessä. Olen seurannut ravitsemusvalistuksen kehittymistä jo pitkään, ja ihan "virallisetkin" tahot ovat jo jokunen aika sitten muotoilleet kantansa siten että hiilihydraattien laatuun tulee kiinnittää huomiota, ja kaikki rasva ei ole pahasta ja karteltavaa. Myös elintarviketeollisuus on reagoinut asiaan esim. korvaamalla sokeria makeutusaineilla. Siihen en ota kantaa onko sekään sen parempi ratkaisu, viisastumme varmaan kunhan tutkimustietoa saadaan lisää.

    Onko se näyttö tässä?

    http://www.ravitsemusjaterveys.fi/tiedekatsaus-osoitti-valtion-rasvavalistuksen-perusteettomaksi.html

    Vai sittenkin tämä?

    http://www.ravitsemusjaterveys.fi/klassiset-rasvatutkimukset/

    Hiilihydraattien laatuun tulee kiinnittää huomiota. Tärkkelys on tärkkelys, fruktoosi on fruktoosi ja sakkaroosi on sakkaroosi. Miten sinä muutat niitten laatua? Kääntäen, rotanmyrkky on rotanmyrkky. Silläkin voi erään johtajan mukaan laihduttaa...

    http://www.anttiheikkila.com/index.php?id=2&art=20

    "Toimittaja Arto Nyberg kysyi ohjemassaan 10. helmikuuta pääjohtaja Pekka Puskan mielipidettä vähähiilihydraattisesta ruokavaliosta. Puska vastasi, että laihtuuhan sitä rotanmyrkylläkin."

    Kertoo jotain, missä tässä maassa mennään. THL:n yksipuolista sanelupolitiikkaa, elintarviketeollisuuden säestyksellä...Hyviä hiilihydraatteja...voi jessus. Varsinkin tuo fruktoosi on tosi hyvä nykytutkimuksen mukaan...jos haluaa kuolla nuorempana.

    "...tyydyttynee kovan rasvan saantia halutaan karsia koska sen haitallisista vaikutuksista sydän- ja verisuoniterveyteen on niin vankkaa tieteellistä näyttöä."

    Oletko koskaan miettinyt onko sitä "näyttöä" todella olemassa?

    Äänestä

  • Missä on se näyttö? kirjoitti:

    Onko se näyttö tässä?

    http://www.ravitsemusjaterveys.fi/tiedekatsaus-osoitti-valtion-rasvavalistuksen-perusteettomaksi.html

    Vai sittenkin tämä?

    http://www.ravitsemusjaterveys.fi/klassiset-rasvatutkimukset/

    Hiilihydraattien laatuun tulee kiinnittää huomiota. Tärkkelys on tärkkelys, fruktoosi on fruktoosi ja sakkaroosi on sakkaroosi. Miten sinä muutat niitten laatua? Kääntäen, rotanmyrkky on rotanmyrkky. Silläkin voi erään johtajan mukaan laihduttaa...

    http://www.anttiheikkila.com/index.php?id=2&art=20

    "Toimittaja Arto Nyberg kysyi ohjemassaan 10. helmikuuta pääjohtaja Pekka Puskan mielipidettä vähähiilihydraattisesta ruokavaliosta. Puska vastasi, että laihtuuhan sitä rotanmyrkylläkin."

    Kertoo jotain, missä tässä maassa mennään. THL:n yksipuolista sanelupolitiikkaa, elintarviketeollisuuden säestyksellä...Hyviä hiilihydraatteja...voi jessus. Varsinkin tuo fruktoosi on tosi hyvä nykytutkimuksen mukaan...jos haluaa kuolla nuorempana.

    Väkeä, jollain keinollahan sitä vähennetään huomaamattomasti.

    Äänestä

  • on liikaa kirjoitti:

    Väkeä, jollain keinollahan sitä vähennetään huomaamattomasti.

    Määrä lisääntyy koko ajan. Ehkäpä virallisterveellinen ruokavalioi on oiva keino saada porukka sairaaksi ja sen ajan kun elävät tuottavat kilisevää lääkefirmojen kassaan.

    Äänestä

  • Missä on se näyttö? kirjoitti:

    Onko se näyttö tässä?

    http://www.ravitsemusjaterveys.fi/tiedekatsaus-osoitti-valtion-rasvavalistuksen-perusteettomaksi.html

    Vai sittenkin tämä?

    http://www.ravitsemusjaterveys.fi/klassiset-rasvatutkimukset/

    Hiilihydraattien laatuun tulee kiinnittää huomiota. Tärkkelys on tärkkelys, fruktoosi on fruktoosi ja sakkaroosi on sakkaroosi. Miten sinä muutat niitten laatua? Kääntäen, rotanmyrkky on rotanmyrkky. Silläkin voi erään johtajan mukaan laihduttaa...

    http://www.anttiheikkila.com/index.php?id=2&art=20

    "Toimittaja Arto Nyberg kysyi ohjemassaan 10. helmikuuta pääjohtaja Pekka Puskan mielipidettä vähähiilihydraattisesta ruokavaliosta. Puska vastasi, että laihtuuhan sitä rotanmyrkylläkin."

    Kertoo jotain, missä tässä maassa mennään. THL:n yksipuolista sanelupolitiikkaa, elintarviketeollisuuden säestyksellä...Hyviä hiilihydraatteja...voi jessus. Varsinkin tuo fruktoosi on tosi hyvä nykytutkimuksen mukaan...jos haluaa kuolla nuorempana.

    Kuitu on kuitua. tämä lisäyksenä tuohon HH:en laatuasiaan.

    Tulkitset itse aivan yhtä valikoivasti ja asenteellisesti tutkimustuloksia, kun haluat mitätöidä kaikki ne sadat maailmalla tehdyt tutkimukset joiden pohjalta on tehty suositukset 1) välttää kovaa rasvaa ja 2) suosia kasviksia ja kuitupitoisia viljatuotteita.

    Sitäpaitsi takavuosien suostus "leipää 9 siivua päivässä" on jotenkin jo hiljaa kadonnut jonnekin.

    Minua ärsyttää tuo yksisilmäinen fanaattisuus ja mustavalkoinen ajattelu. Jos puolustan pehmeää rasvaa ja riittävää kuidunsaantia, olen heti väärässä ja vihollinen. Kerrotaanpa sitten että esim oma viljankäyttöni rajoittuu normaalisti aamuiseen kaurapuuroon, jonka keitän valtaosin leseistä, ja noin 5 ruisleipäviipaleeseen viikossa. Paljon kasviksia, tarpeeksi proteiinia ja kohtuudella rasvaa, painopiste kasviöljyissä. Elän ja voin hyvin ja kol & triglyt on erinomaiset.

    Äänestä

  • eläkeläisten kirjoitti:

    Määrä lisääntyy koko ajan. Ehkäpä virallisterveellinen ruokavalioi on oiva keino saada porukka sairaaksi ja sen ajan kun elävät tuottavat kilisevää lääkefirmojen kassaan.

    On kummallista, että ylipainosta aiheutuvia sairauksia hoidetaan lääkkeillä eikä ruokavaliolla.

    Äänestä

  • On se niin ihanaa kirjoitti:

    On kummallista, että ylipainosta aiheutuvia sairauksia hoidetaan lääkkeillä eikä ruokavaliolla.

    ruokaa lääkkeksi, silloinhan lääketeollisuus menettäisi miljardeja jos ihmisiä hoidettaisiin ruokavaliolla. Nytkin keskustellaan lasten rokotuksista korvatulehdustapauksissa. Sekin on seurausta lasten väärästä ruokavaliosta mutta kun lapsille syötetään keinomoskaa niin sitten rokotetaan ja yritetään paikata virheitä.

    Äänestä

  • * väsynyt* kirjoitti:

    Kuitu on kuitua. tämä lisäyksenä tuohon HH:en laatuasiaan.

    Tulkitset itse aivan yhtä valikoivasti ja asenteellisesti tutkimustuloksia, kun haluat mitätöidä kaikki ne sadat maailmalla tehdyt tutkimukset joiden pohjalta on tehty suositukset 1) välttää kovaa rasvaa ja 2) suosia kasviksia ja kuitupitoisia viljatuotteita.

    Sitäpaitsi takavuosien suostus "leipää 9 siivua päivässä" on jotenkin jo hiljaa kadonnut jonnekin.

    Minua ärsyttää tuo yksisilmäinen fanaattisuus ja mustavalkoinen ajattelu. Jos puolustan pehmeää rasvaa ja riittävää kuidunsaantia, olen heti väärässä ja vihollinen. Kerrotaanpa sitten että esim oma viljankäyttöni rajoittuu normaalisti aamuiseen kaurapuuroon, jonka keitän valtaosin leseistä, ja noin 5 ruisleipäviipaleeseen viikossa. Paljon kasviksia, tarpeeksi proteiinia ja kohtuudella rasvaa, painopiste kasviöljyissä. Elän ja voin hyvin ja kol & triglyt on erinomaiset.

    "Tulkitset itse aivan yhtä valikoivasti ja asenteellisesti tutkimustuloksia, kun haluat mitätöidä kaikki ne sadat maailmalla tehdyt tutkimukset joiden pohjalta on tehty suositukset 1) välttää kovaa rasvaa ja 2) suosia kasviksia ja kuitupitoisia viljatuotteita."

    "ne sadat maailmalla tehdyt tutkimukset"

    Tekisivät uuden puolueettoman tutkimuksen kovan rasvan vaarallisuudesta ja kuitupitoisten viljatuotteiden terveellisyydestä ja tarpeellisuudesta ihmisen keholle. Niin ja sen pitäisi olla hyvin avoin tutkimus, ei missään pimeässä tehty. Minäkään en enää aio katsoa sormien läpi jokaista tutkimusta.

    "Sitäpaitsi takavuosien suostus "leipää 9 siivua päivässä" on jotenkin jo hiljaa kadonnut jonnekin. "

    Tiedottavaa tahoa on alkanut pelottaa, että heidän luulonsa leipien tarpeellisuudesta on ollut todella väärä. Luulo ei ole tiedon väärti. Ei oikein kiinnosta tukea tahoa, joka ei edes tunnu olevan vastuussa teoistaan ja saa vapaasti levittää vääriä tutkimustuloksia.

    "Elän ja voin hyvin ja kol & triglyt on erinomaiset." Ikäs? Ja mitkä nuo arvot olivat ja milloin? Sähän syöt aika terveellisesti, kun vain 5 leipäviipaletta viikossa ja kaurapuuro päivittäin. Ei tule paljon hiilihydraattia. Ehkä ne arvot johtuukin siitä:) Mutta alapa syömään paljon leipää (se kaheksan viipaletta per päivä) ja mitä muuta, no perunoita ja pastaa ja riisiä, päivittäin niin että hiilareista saatava energia osuus on 60%. Muuttuiskohan arvot?

    Äänestä

  • old_profile_40156 kirjoitti:

    ruokaa lääkkeksi, silloinhan lääketeollisuus menettäisi miljardeja jos ihmisiä hoidettaisiin ruokavaliolla. Nytkin keskustellaan lasten rokotuksista korvatulehdustapauksissa. Sekin on seurausta lasten väärästä ruokavaliosta mutta kun lapsille syötetään keinomoskaa niin sitten rokotetaan ja yritetään paikata virheitä.

    ajattelevat hyväksyvät.

    Ois varmaan tympiä olla ylipainoisia ohjaava lääkäri, kun ei saa käyttää omaa järkeään vaan pitää seurata lääkemainoksia. Olisi melko tyhmää työtä, mutta varmaan myös jännittävää, kun saa väittää potilaan kokemuksia vastaan ja tietää, että on itse niskan päällä, koska potilaan on vaarallista olla uskomatta lääkäriä.

    Äänestä

  • mutta omin aivoin kirjoitti:

    Antti Heikkilä on lääkäri joka hoitaa potilaita kokonaisvaltaisesti ja ottaa ruokavalion huomioon heti kättelyssä. Antin mielestä Suomessa tehdään aivan liian paljon leikkauksia jos potilas kertoo kivuistaan. Kipua nimittäin ei voi leikata. Samoin on lääkkeiden laita. Jos potilas on masentunut kohtaamistaan kivuista niin jos lääkäri ei muuta keksi niin määrää masennuslääkkeitä, sanoi Antti

    Äänestä

jossa "viljellään" rasvattomia tuotteita. Työssäni oli paljon esim.Puolalaisia, ihmetteli kaikista eniten sitä, miten Suomessa on näin paljon mauttomia rasvattomia tuotteita, jotka vielä maistuvat pahalta!? Muistan aina, miten he toivat mukanaan lomien jälkeen ruokia mukanaan Puolasta. Itse katsoin heidän ruokien rasvapitoisuuksia, Suomalaiset olisivat järkyttyneet heidän ruuista. Yksikään ei ollut lihava!

Äänestä
  • vai soisiko olla mahdollista että siellä Puolassa elintaso alkaa olla samalla tasolla kuin Suomessa 70- 80 luvulla ??

    Äänestä

  • yks toinen kp kirjoitti:

    vai soisiko olla mahdollista että siellä Puolassa elintaso alkaa olla samalla tasolla kuin Suomessa 70- 80 luvulla ??

    meillä elintaso sama kuin 70-80-luvun Puolassa.

    Äänestä

  • toisinpäin kirjoitti:

    meillä elintaso sama kuin 70-80-luvun Puolassa.

    heh,

    ilmeisesti viimeisen 5-10 v:n aikana Suomesta on virranut rakenusmiehiä ym Puolaan vai toisin päin ?? Suomalaisia lääkäreitä Puolaan siivoojiksi vai toisin päin ?

    Onneksi sinä nimim 'toisinpäin' nostat näitä tosiasioita kaikkien tietoisuuteen

    Äänestä

Yrjö-setä rakentelee taas uutta uljasta maailmaa. Raaliteetit unohtuvat josko niitä on koskaan Yrjö-sedällä ollutkaan, Yrjö-setä on rakentamassa uutta uljasta maailmaa unohtaen että mm. käsittelemättömään maitoon ja moniin muihin tuotteisiin voi pesiytyä melkoinen määrä vaarallisia ja kuolettavia eliökasvustoja jos niitä ei käsitellä vähimmillään tietyllä tavalla.

Käsittelemättömyyden ideologiansa taustalla on ymmärtämättömyys että juuri Yrjö-sedänkin lähimmäisimmät ihmiset saattaisivat saada pahasti vaurioittavan taudin tai kenties kuolla niihin ideologisiin piirteihin joita Yrjö-rukka päässään kuvittelee. Aina on mahdollista että jokunen tuhat ihminen Yrjö-sedän ideologioilla voidaan elättää mutta että monimiljoonainen kansa tai kansakunnat... eipä onnistu.

On se helppoa nyky-yhteiskunnassa kun on niin helppoa huolehtia vain itsestään, mutta siinä vaiheessa kun kyseessa on miljoonamassat tilanne muuttuu dramaattisesti.

Äänestä
  • vastaa omasta itsestään, eikös vaan?

    Äänestä

  • jokainen .... kirjoitti:

    vastaa omasta itsestään, eikös vaan?

    mutta maailmaan mahtuu silti vielä yhteisvastuuta ja suomalainen nykydemokratia, niin tasa-arvon irvikuva kuin se onkin, omaa kuitenkin yhteisvastuullisia piirteitä joita edustaa mm. ne teot ja suunnitelmat joilla kansa ruokitaan elikkä ei pidetä nälässä tai peräti tapeta nälkään typerillä ideologisilla näkemyksillä. Säröjähän tähänkin on tullut ja lisääntymään päin lienevät, mutta silti ollaan vielä kaukana VHH:maisesta despootti-aristokratiasta (ilman vallanperimystä tai aateluutta) jossa pienryhmä sanelee totuudet ja pakottaa muut elämään niiden mukaan.
    Jos suomlaisen eliniänodote on maailman huippua niin hyvinhän tälläkin sektorilla on onnistuttu, niin ruoan riittävyyden kuin ravitsevuuden suhteen.
    Eikä ilmiö ole pelkästään suomalainen vaan yleislänsimainen.

    Äänestä

  • Takertua yhteen asiaan; maidon pastörointi. En käsittääkseni vaatinut maidon pastöroinin lopettamista? Sattumoisin olen maidontuottajaperheestä lähtöisin, tiedän varsin hyvin maidontuottamiseen liittyvät toimenpiteet ja asetukset. Maidon pastörointi ei tarkoita sitä, että ihmisille suositellaan sinistä litkua, eihän pastörointi poista maitorasvaa. Normaali maidonkäsittely, jäähdytys ja varastointi on Suomessa maitotiloilla sillä tasolla, että ilman käsittelyä maito on täysin turvallista nauttia. Ennen nykyaikaisia kylmäkoneita, maitoa käytettiin miljoonia litroja käyttäjien sairastumatta.

    Se vielä tässä mainittakoon, että en ole mikään hihhuli tai maailmanparantaja vaan peräänkuulutan ravitsemuksessa selkeää maalaisjärkeä. Suositan oman järjen käyttöä, tiedon hankintaa sekä käytännön kokemuksia. Kun puhutaan VHH:sta se on ristiriidassa, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen suosituksiin ja siihen mitä meille terveellisenä ruokana tyrkytetään. Jos suositusten ja käytännön tulosten välillä on ammottava ristiriita, normaalin logiikan mukaan on syytä epäillä suosituksia.

    Toki joitakin kirjoittajia hivelee, se kun pääsee kirjautunutta kirjoittajaa potkimaan kiveksiin. Olen 10 vuoden nettikirjoittelun aikana huomannut, että monet riitaa hakevat naiset pyrkivät yleensä iholle.

    Äänestä

  • YrjöJurri kirjoitti:

    Takertua yhteen asiaan; maidon pastörointi. En käsittääkseni vaatinut maidon pastöroinin lopettamista? Sattumoisin olen maidontuottajaperheestä lähtöisin, tiedän varsin hyvin maidontuottamiseen liittyvät toimenpiteet ja asetukset. Maidon pastörointi ei tarkoita sitä, että ihmisille suositellaan sinistä litkua, eihän pastörointi poista maitorasvaa. Normaali maidonkäsittely, jäähdytys ja varastointi on Suomessa maitotiloilla sillä tasolla, että ilman käsittelyä maito on täysin turvallista nauttia. Ennen nykyaikaisia kylmäkoneita, maitoa käytettiin miljoonia litroja käyttäjien sairastumatta.

    Se vielä tässä mainittakoon, että en ole mikään hihhuli tai maailmanparantaja vaan peräänkuulutan ravitsemuksessa selkeää maalaisjärkeä. Suositan oman järjen käyttöä, tiedon hankintaa sekä käytännön kokemuksia. Kun puhutaan VHH:sta se on ristiriidassa, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen suosituksiin ja siihen mitä meille terveellisenä ruokana tyrkytetään. Jos suositusten ja käytännön tulosten välillä on ammottava ristiriita, normaalin logiikan mukaan on syytä epäillä suosituksia.

    Toki joitakin kirjoittajia hivelee, se kun pääsee kirjautunutta kirjoittajaa potkimaan kiveksiin. Olen 10 vuoden nettikirjoittelun aikana huomannut, että monet riitaa hakevat naiset pyrkivät yleensä iholle.

    "...mm. käsittelemättömään maitoon ja moniin muihin tuotteisiin..."

    Näin sanottiin, ei siinä pelkästään maidosta puhutta. Se oli vain yksi esimerkki. Se kuka tässä yhteen asiaan takertuu olet sinä.

    Heh heh, tuon viimeisen lauseen treffikutsusi esitit nyt vääräässä paikassa ja väärälle henkilölle. Kysy Mattilalta.

    Äänestä

  • niin lienee kirjoitti:

    mutta maailmaan mahtuu silti vielä yhteisvastuuta ja suomalainen nykydemokratia, niin tasa-arvon irvikuva kuin se onkin, omaa kuitenkin yhteisvastuullisia piirteitä joita edustaa mm. ne teot ja suunnitelmat joilla kansa ruokitaan elikkä ei pidetä nälässä tai peräti tapeta nälkään typerillä ideologisilla näkemyksillä. Säröjähän tähänkin on tullut ja lisääntymään päin lienevät, mutta silti ollaan vielä kaukana VHH:maisesta despootti-aristokratiasta (ilman vallanperimystä tai aateluutta) jossa pienryhmä sanelee totuudet ja pakottaa muut elämään niiden mukaan.
    Jos suomlaisen eliniänodote on maailman huippua niin hyvinhän tälläkin sektorilla on onnistuttu, niin ruoan riittävyyden kuin ravitsevuuden suhteen.
    Eikä ilmiö ole pelkästään suomalainen vaan yleislänsimainen.

    on laskenut jatkuvasti tehomaatalouden ansiosta kaikilla osa-alueilla. Saadakseen tarvittavat hivenet, on siis syötävä aina vaan enemmän sitä huonolaatuista ruokaa. Lääkkeillä sitten korjataan liikasyömisen haittoja.

    Ei se määrä vaan laatu...

    Äänestä

  • ravitsevuus kirjoitti:

    ruoan suhteen. Joka ikinen voi valita niin luomutuotteita kuin suinkin eikä tarvi silti olla päivääkään vhh:lla.

    Mutta kuvitelma että nykyinen Suomi pystyttäisiin ruokkimaan kauttaaltaan luomulla, on tuulihattujen ideologiaa. Kysymys ei ole pelkästään tuotantomääristä, vaan myös jakelun logistiikasta, säilyvyydestä ja etenkin hinnasta. Ja pirunmoisesta valvonnasta koska aivan varmaa on että joku pyrkisi saamaan kilpailuetua käyttämällä esim. luvattomia lannoitteita tai itikkamyrkkyjä.

    Ja lisäksi pitäisi kieltää kokonaan ulkomaalaisten elintarvikkeiden tuonti. Sitä useimmat hankkisivat kun se olisi paljon halvempaa.

    Äänestä

  • ä ohoi! kirjoitti:

    "...mm. käsittelemättömään maitoon ja moniin muihin tuotteisiin..."

    Näin sanottiin, ei siinä pelkästään maidosta puhutta. Se oli vain yksi esimerkki. Se kuka tässä yhteen asiaan takertuu olet sinä.

    Heh heh, tuon viimeisen lauseen treffikutsusi esitit nyt vääräässä paikassa ja väärälle henkilölle. Kysy Mattilalta.

    Tosiaan aikamoinen keskustelupalsta.

    Äänestä

  • maitotilalla kun kuvittelet että käsittelemätön maito olisi jonkinlainen terveysriski. Mitä ihmeen vaarallisia ja kuolettavia eliökasvustoja? Ottaisit asioista selvää ennenkuin kirjoitat asiasta mistä et tiedä mitään. Yksikään maitotilallinen ei suorita lehmien lypsyä niin että siihen pääsisi jotain eliökasvustoja.

    Äänestä

  • olla käynyt kirjoitti:

    maitotilalla kun kuvittelet että käsittelemätön maito olisi jonkinlainen terveysriski. Mitä ihmeen vaarallisia ja kuolettavia eliökasvustoja? Ottaisit asioista selvää ennenkuin kirjoitat asiasta mistä et tiedä mitään. Yksikään maitotilallinen ei suorita lehmien lypsyä niin että siihen pääsisi jotain eliökasvustoja.

    ....selvää miksi maito pastöroidaan.

    Pienet glukoosin puutteen vaurioittamat aivosi eivät tunnu myöskään ymmärtävän sitä että on aivan eri asia myydä tilamaitoa muutamalle tuhannelle ihmiselle jotka tulevat kymmenien kilometrien päästä noutamaan sitä kuin jakaa sitä monimiljoonaiselle kansalle ja niin että se kuljetetaan sinne missä ostajat ovat.

    Mutta jatka nyt vaan Ruususen uniasi siellä tynnyrissäsi.

    Äänestä

  • olla käynyt kirjoitti:

    maitotilalla kun kuvittelet että käsittelemätön maito olisi jonkinlainen terveysriski. Mitä ihmeen vaarallisia ja kuolettavia eliökasvustoja? Ottaisit asioista selvää ennenkuin kirjoitat asiasta mistä et tiedä mitään. Yksikään maitotilallinen ei suorita lehmien lypsyä niin että siihen pääsisi jotain eliökasvustoja.

    Et taida olla käynyt maitotilalla? En tosiaan, asuin siellä koska se oli kotini. #kun kuvittelet että käsittelemätön maito olisi jonkinlainen terveysriski#
    En kuvittele mitään tiedän asiat käytännössä. Maito on heti utarosta tullessaan hyvä ja lämmin kasvualusta kaikelle onhan se orgaaninen aine. Siksi maidontuotannossa käytettävät välineet pudistetaan huolellisesti. Ennen käytettiin kuumaa vettä eli matoastiat varitettiin, nykyisin putkistokoneilla ja tilatankeille omat desinfiointi aineensa. Kaiken a ja o maitotilalla on puhtaus ja maidon jäähdytys. Meijerit tarkkailevat jatkuvasti maitoeriä, koska epäkurantti erä voi tuhota isomman maitoerän. Yksi tärkeimmistä tarkkailtavista aineista on lääkeaineet, koska mm. antibioottijäämiä ei saa tulla maitoon on myös muita muita lääkkeitä.

    Äänestä

  • juonut vain käsittelemätöntä maitoa ja niin olen ajatellut tekeväni loppuelämäni. Käsittelemätön maito on parasta mitä tiedän. Kun maito pastöroidaan, silloin tuhotaan vitamiinit ja hivenaineet. Kun maito homogenoidaan niin silloin maidonn terveellinen rasva muutetaan sellaiseen muotoon ettei ihmisen elimistö sitä ymmärrä. Homogenoitu maito on näinollen terveysriski.

    Äänestä

  • Menepäs poika Ranskan -maalle katsomaan, millainen on ranskalaisen
    jälkiruokajuustolautanen. Käy samalla reissulla juustopuodissakin.
    Ei siellä ole mauttomia kevytjuustoja kuten täällä, vaan käsittelemättömästä
    maidosta valmistettuja herkkujuustoja.

    Huvittavaa on täällä katsella kaupan jonossa superlihavien suomalaisten ostoskärryjä,
    jotka on lastattu rasvattomalla maidolla, rasvattomilla jugurteilla, margariineilla.
    Eikö näiden ihmisten mieleen nouse yhtään kysymystä vai onko niin, että kun
    kaikki ovat yhtä lihavia, he mielestään ovatkin kauniita.

    Eipä näy Ranskan kassajonoissa Michelin-lylleröitä.

    Äänestä

Käsittääkseni en ole kirjoittanut, että kaikki pitää olla luomua - vai olinko?
Luomussa esiintyy huijausta siinä kun kevyt tuotteissa . Minulle kelpaa ihan normaalisti tuotetut, liha- ja maitotuotteet, varsinkin kotimaiset. Tärkeintä koko baletissa on se että ymmärretään mistä saamme energiamme ja millä tavoin. Suurin osa ns. kevyttuotteista on aivan turhia.

Äänestä

busia???

Äänestä

Kommentoi aloitusta

YrjöJurri kirjoitti:

Kaikki on niin kevyttä paitsi kevyt ruokien suurkuluttajat. Ainakin kevyet eväät kuluttavat kukkaroa, koska niistä pyydetään aina enemmän. Ravitsemuksen tai peräti gastronomian näkökulmasta katsottua nämä kevyt eväät ovat eräänlainen ravinnon irvikuva.

Maito ja maitotuotteet rasvattomina ovat täysin luonnottomia. Avainsana on "rasvaton", mitä sanoo juustojen ystävä rasvattomasta juustosta - muovinen kengänpohja. Rasvaton liha ja kaiken huippu on vähärasvainen kalkkuna, joka on kun vanhaa sanomalehteä söisi. Rasvaa mieluusti 0,1%, mutta kuinka paljon vähennetään hiilareita, tuskin ollenkaan, eihän hiilarit ole ongelma vaan rasva - näin meille kerrotaan.

On puhuttu tai täällä joku kirjoittanut, että VHH tietäisi maatalouden loppua? Voi hyvät hyssykät, asia on juuri päinvastoin. Terve lihan- ja maidontuotto tulisi juuri siihen asemaan josta sitä on ajettu alas. Nimenomaan tämä "light-busines" vääristää maataloutta, niin meillä kun muualla.

Huvittavinta tässä on se, että erilaiset julkiset organisaatiot ovat lähteneet mukaan tämän busineksen mainontaan. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, diabetes- ja sydäntautiliitto, tärkeimpiä mainitakseni. Tämä kaikki sopii hyvin alan kaupalle, koska julkiset laitokset antavat siunauksen luonnottomalle ruoalle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu