Kuinka olla onnellinen?

että on asioita, joihin sinä voit vaikuttaa ja sitten on niitä, joihin et voi vaikuttaa. Niitten kanssa pitää vain jotenkin tulla toimeen. Ikävä totuus. Iho voi olla joskus toisenlainen, usko pois, mutta onni ei ole siitä kiinni.

Ymmärrän ongelmasi, sillä kärsin itsekin lapsena erittäin paljon ulkonäköön liittyvän poikkeavuuden takia. Jälkeenpäin tiedän, että minua olisi auttanut se, että joku olisi kertonut mínulle, että joskus pääsen siitä. Ajatus: unelma "onnestani" olisi jo ollut sitä. Mutta silloin olin tosiaan lapsi.

Vältä turhaa peiliin katsomista. On varmasti paljon helpommin sanottu kuin tehty, mutta sinun pitäisi unohtaa ulkonäkösi ja jättää se muitten "ongelmaksi". Itsesäälissä piehtaroivat ihmiset eivät ole kovinkaan ihastuttavia...

Sinulle tekee varmasti hyvää, että sinulla on "sentään" kaunis tyttöystävä. Voit todistaa maailmalle, että onpahan minulla kaunis tyttö, vaikken itse yhtä täydellinen ulkoiselta olemukseltani olisikaan. Puntit tasan niitten kanssa, jotka ovat kaksi tavista yhdessä.

Nautit tyttösi seurasta, mutta avaudu jossain muualla esim. ammattiauttajalla. Mutta toisaalta ehkö hän ei ole sinulle oikea, jos et voi hänen kanssaan murheistasi puhua. Ehkäpä sille on aikansa, joka ei ole sitten vielä. Toivottavasti joskus löydät tyttöystävän, jolle voit puhua kaikista asioistasi. Yksihän riittää. Kompensaatiota voit hakea muistakin asioista. Kauniin tyttöystävän kanssa samaan kategoriaan menee kaikki muukin ulkoinen tavara, joilla voit todistaa omaa hyvyyttäsi. Siitä pitäisi päästä pois.

Onko sinulla jotain omaa, kiehtovaa harrastusta tai muuta henkistä pääomaa, jolla voi myös vahvistaa itseäsi ja sitä kautta saada itseluottamusta, itsearvostusta yms. missä ulkoiset asiat jäävät kumminkin kakkosiksi? Sitä kautta voi löytyä pysyvämpää onnea ja onnea tuovia asioita.

Kalju on joillekin paras päähine ja pienileukaiset miehet ottaisivat luultavasti mieluummin ison kuin pienen leuan...

" Kukaan huomannut samaa? Kirjoittanut: Provo Paavo / Tänään / klo 11:47
Naisen markkina-arvo romahtaa radikaalisti 30v ja tuon ikäisen naisen alkaa olla jo todella vaikeaa löytää hyvää miestä mihinkään vakavampaan. Miehet valitsevat vaimoikseen ja lastensa äidiksi nuoren naisen. Halutuimpia ovat 18-25 vuotiaat timmit ja hedelmälliset naiset. 25v naisella alkaa olla jo kiire, jos haluaa "perinteisen" elämän ja onnen itselleen.

Monesti nuoruudessaan nirsot naiset jäävät lopulta kokonaan ilman hyvää miestä ja onnellista parisuhdetta. Elleivät sitten ota itselleen renttua tai maahanmuuttajaa, jolloin todennäköisyys onnen saamiseen on luultavasti pienempi. On naisen oma vika, jos hänestä tulee teininä koppava ja ylimielinen prinsessa, kun hän alkaa saamaan huomiota miehiltä. Harva nainen tuntuu ymmärtävän nuorena, että he eivät ole välttämättä muita naisia yhtään haluttavampia, vaan kaikki perustuu nuoreen ikään, joka on katoavaista.

Miesten elämä menee päinvastoin. Nuoruudessa vientiä ei ole välttämättä erityisen paljon, mutta ajan myötä tilanne muuttu. Mies kirii naisen kiinni ja 30v iässä on jo parisuhdemarkkinoilla samassa asemassa kuin 20v nainen. Miehen haluttavuus perustuu iän tuomaan sosio-ekonomiseen asemaan ja hankittuihin lihaksiin.

Naisen valttikortti on katoavaista ja miehen ei. Onneksi olen syntynyt mieheksi. :) "

Huomaa siis viimeinen kappale yli 4 riviä pitkä kappale.

Heh, ihan huvittava tuo näkemys, että mies komistuisi vanhetessaan. En epäile etteikö tämä pitäisi monen kohdalla kutinsa, pitäisiköhän munkin kohdalla? ;)

Mulla on harrastus jota rakastan hyvin paljon. Oikeastaan tän avulla mä kuoletin murheeni lukionkin aikana.

Kiitos paljon kannustavista kommenteistanne, ehkä sitä vielä jonain päivänä oppii elämään itsensä kanssa.. Mitä taas mun tämän hetkiseen tyttöystävääni tulee, mä tiedän jo nyt sanoa ettei meillä ole kovin kummoista tulevaisuutta. Muistelen kyl joskus rakastaneeni häntä. Mä tiedän miten julmaa on jatkaa parisuhdetta jos en näe meillä tulevaisuutta, mutta toisaalta eikös parisuhteessa tärkeintä ole ettei rakkaus lopu molemmilta yhtäaikaa? Tiedän kyllä syynkin miksi vielä seurustelemme: olen pelkuri. Oikeastaan voisin kertoa meistä vähän enemmänkin

Mä olen aina kuvitellut että mä pystyn uhmaamaan maailmaa ja pärjäämään yksin, mitä tahansa esteitä elämässä sitten eteen tuleekaan. Mut nyt kun mun pitää muuttaa, sitä tuntee monenlaisia tunteita, mm. pelkoa. Entä jos en pärjääkään? Entä jos palaan takaisin nollapisteeseen, syökö yksinäisyys mut elävältä? Mitä jos kukaan ei minua enää huoli? Vaikka välissä luulisinkin olevani kovin ihastunut hänen piirteisiinsä, pelkään monesti keksiväni vain syitä itselleni pitää hänestä. Mä tiedän ettei uuden elämän aloituksesta tuu mitään jos pelkää, mutta saahan sitä vähän jännittää. Törkeää on vain se mitä mä teen, pidän häntä tukiverkkonani..

Oon mä kyl yrittänyt pari kertaa lopettaa suhteemme, kuitenkin vain lähinnä vedoten siihen miten muutamme erillemme. Mutta hän haluaa vain takertua, hän haluaa yrittää. Hän on myös peloissaan uudesta elämänvaiheesta, hän on myös muuttamassa. Ehkä tukiverkkona olo on molemminpuolista? Ehkä mä pidän hänestä enemmän kuin uskallan itselleni myöntää.. Hohhoijakkaa.

Oisko muuten mitään hyviä ehdotuksia miten saada uusia kavereita uudelta paikkakunnalta? Koulu? Harrastukset? Joku paikka missä tavata leidejä? ;)

onkohan nyt tämän jutun ja ahdistuksen takana ihan muut asiat kuin ulkonäkö ja näpyt. Aknen saattaa laukaista myös stressi. Jotenkin ulkonäkö voi olla sulle se konkretia, mihin sä yhdistät kaiken muun ahdistuksen. Kun sulla on kaunis tyttöystävä, sä ajattelet asioiden olevan hyvin ja kun sulla on näppyjä naamassa, asiat on niin huonolla tolalla, ettei koskaan. Yksinkertasesti sä et osaa käsitellä jotain muita ahdistavia tunteita, vaan murehdit nyt sitten niitä näppyjäsi ihan kunnolla.

Tuon saman kun oppii teini-iän ahdistuksissa, se voi jäädä päälle. Joillakin ihan anoreksiaksi tai muuksi psyykkiseksi sairaudeksi asti, jos ahdistuksen tunteita ei opi käsittelemään eri kanavaa. Sulla taitaa olla tuo ulkonäkö. Eli sun elämän vaikeat asiat heijastuu ulkonäön murehtimisena ja toisaalta hankala ulkonäkö herättää sussa jotain ahdistusta.

Akneen on hoitoja ja lääkkeitä, tiedät senkin. Ongelma ei ole käydä kosmetologilla, mitä en todellakaan suosittele oikeasta aknesta kärsivälle, eikä lääkärillä tai apteekissa käydä ostamassa jotain ihoa rauhoittavaa. Ongelma on sun korvien välissä pikemminkin ja se, mikä siellä on ja ahdistaa, sen tiedät itsekin.

Voi olla, että käyt jotain samantapaista prosessia läpi, kuin aiemminkin. Ehkä sun on aika oppia itsestäsi jotakin ja tehdä elämässä jotakin itsellesi hyvää tarkoittavia päätöksiä.

Usko jumalaan, pyydä jumalalta että saisit olla onnellinen ja tyytyväinen itseesi. Rukoile paljon.
Äidilläni oli paha ihottuma nuorena mutta on varsin kaunis nainen.

t.Riku

Mulla on ollu akne nyt 8-9 vuotta, vihdoin lähtemässä pikku hiljaa pois... Tiedän siis miltä tuntuu elää itsetunto nollassa ja murehtia jatkuvasti ulkonäöstä. Joku saattais ajatella ulkonäkö ongelmia pelkiksi pinnallisiksi asioiksi, mutta kyse on paljon enemmästä.

Olen 20 vuotias ja viimeinkin olen saanut aknen kuviin noilla aineilla kun pahin on ohi. No ompahan tuossa jonkinlaisia arpia mutta itse pidän niitä vain miehekkäänä (paljon, mutta empä usko että monikaan nainen pahastuu niistä). Empä olisi uskonut tuota nuorempana että kiittäisin tuota akneakin jostain.
En minäkään tosiaan suuremmin puhunut netin ja tekstareiden ulkopuolella naisille yläasteella tai lukiossa huonon itsetunnon. Mutta olenpahan saanut selville että suurin osa naisista oikeesti tykkää miehestä jolle koko nuoruus ei ole mennyt huolettomasti mopoillessa ja kusipäätouhuissa.
No empäs haluisi kaljuuntua mutta kyllähän minä tuohonkin jonkinlaisen miehekkään kampauksen keksisin. Ei se Frasierkään pahalta näytä. Mutta tsemppiä, yleensä asiat on huonommin kun miltä näyttää!

Olet juuri niin onnellinen kuin annat itsesi olla. Omalla kohdallani sanoisin, että en kovinkaan onnellinen.

Tsemppiä.

minä ymmärrän hyvin. Itselleni "onni" on kaukainen unelma. menetin tyttöystäväni/ensimmäisen aidon rakkauteni kauhealla tavalla ollessani idioottimainen pelle. Siitä lähtien olen olut niin yksin, kun kaikki kaverinikin hylkäsi minut, kun tämä exäni levitti kauheaa huhua minusta, joka oli valhetta. järkyttävien väärinkäsityksien tapahduttua minua uhattiin poliisilla. Oli pakko lopettaa yhteyden-otto yritykset, ja niiden kautta kaikki pitävät minua sairaana hiipparina. tosin itselläni ei ole mitään ongelmaa ulkonäön kanssa, mutta ymmärrän, koska ystävälläni on myös kamala akne, ja siksi hänellä ei ole tyttöjä ympärillään. On vaan kamalaa kun täytyy vuosien jälkeen yhä vastaan kävellessä kääntää katse muualle ja näyttää hapanta naamaa. Pahinta on, että hän pitää minua, täysin muuttunutta miestä, todellisena paskiaisena. Hän oli viikko eromme jälkeen uudessa suhteessaan, ja nytkin, tätä kirjoittaessa, kaikki "kaverini" ovat juhlimassa perjantaita bileissään ja juomassa, niin mitä teen: Istun koneellani ja juon tätä vanhaa tequilaa. Jätkä, ole onnellinen, sillä yhden asian olen oppinut= Nainen menee aina, AINA kaiken muun edelle!!!Ihan kaiken.