1 + 1 = 1

Matemaattisesti voimme todistaa olevamme yksi!

Yksi esine yksi esine = yksi esine

Mutteri pultti = yksi kokonaisuus kun mutteri pyöritetään pulttiin kiinni

yksi munasolu yksi siittiö = yksi ihminen tietyn ajan päästä

otetaan jotakin vaikeampaa.

yksi omena yksi omena = yksi omena

Eikö?

Kyllä joskus voi olla näinkin, kunhan aikaa menee tarpeeksi kauan aikaa.

Omenat koostuvat atomeista joissa ei ole mitään muuta kuin energiaa.

Kun omenat hajoavat molekyyleiksi, voi juuri näistä kahden omenan kaikista molekyyleitä lopulta muodostua yksi iso omena.

Kun ymmärtää että atomien ytimien energiakin voi ajan kanssa vaihtua kokonaan, voi kahden eri omenan energia muodostaa yhden omenan toisellakin tavalla, you know!

Jos väittää että mutteri ja pultti silti ovat erillisiä esineitä, niin muodostuvathan mutteritkin erillisistä atomeista jotka voidaan nimetä ja nimeämisen jälkeen voidaan suorittaa plus lasku jossa jokaisen erikseen nimetyn atomin jälkeen laitetaan plus merkki ja lopulta yhtä kuin merkki ja vastaus on yksi mutteri.

Voimme siis todistaa matemaattisesti olevamme yksi. Olemme yhtä ja samaa energiaa eli luojaa eli älykästä suunnittelijaa joka loimme tämänkin kertaisen maailmankaikkeuden omasta energiastamme ajatuksemme voimalla käpertämällä omasta energiastamme paljon erillisiä energiakeskittymiä joilla me hän heitimme taas kerran noppaa.

Kun ihminenkin kykenee käpertämään itsensä kippuralle ajatuksensa voimalla, ei ole mitään syytä olettaa ettemmekö ikuinen kaikkivaltias me aika ajoin saa käperrettyä ikuisesta omasta energiastamme erillisiä erittäin tiheitä energiakeskittymiä ikuisessa tilassa joka ei muutu millään tavalla.

Huomattavasti loogisempaa ajatella näin päin kuin alkaa selittämään joistakin kaksiulotteisista braaneista sitä ja tätä. lapsikin kun ymmärtää ettei kaksiulotteisia asioita ole olemassa. Ne jotka uskoo jumalaan nimeltäö matematiikka, saadaan uskomaan vaikkapa maagisiin madon reikiin sun muihin höpö höpö juttuihin.

Sekin vain kuvaa miten ikuisuus saattaa aika ajoin olla me hänelle eli meille aika tylsää!

Miltä muuten tämän kertainen "lopputulos" vaikuttaa?

Sen minkä teemme toisillemme, teemme itsellemme!

http://onesimpleprinciple.com/forum/index.php


.
4281
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

voi pippeli!

Äänestä
  • 1 omena 1 omena = materian määrä on enemmän kuin 1 omena

    Äänestä

  • Nyt on kahjon hulluus jo saavuttanut saturaatiotason, kun täytyy alkaa postittamaan vanhoja trolleja uudelleen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pieni osa yhtä kirjoitti:

Matemaattisesti voimme todistaa olevamme yksi!

Yksi esine yksi esine = yksi esine

Mutteri pultti = yksi kokonaisuus kun mutteri pyöritetään pulttiin kiinni

yksi munasolu yksi siittiö = yksi ihminen tietyn ajan päästä

otetaan jotakin vaikeampaa.

yksi omena yksi omena = yksi omena

Eikö?

Kyllä joskus voi olla näinkin, kunhan aikaa menee tarpeeksi kauan aikaa.

Omenat koostuvat atomeista joissa ei ole mitään muuta kuin energiaa.

Kun omenat hajoavat molekyyleiksi, voi juuri näistä kahden omenan kaikista molekyyleitä lopulta muodostua yksi iso omena.

Kun ymmärtää että atomien ytimien energiakin voi ajan kanssa vaihtua kokonaan, voi kahden eri omenan energia muodostaa yhden omenan toisellakin tavalla, you know!

Jos väittää että mutteri ja pultti silti ovat erillisiä esineitä, niin muodostuvathan mutteritkin erillisistä atomeista jotka voidaan nimetä ja nimeämisen jälkeen voidaan suorittaa plus lasku jossa jokaisen erikseen nimetyn atomin jälkeen laitetaan plus merkki ja lopulta yhtä kuin merkki ja vastaus on yksi mutteri.

Voimme siis todistaa matemaattisesti olevamme yksi. Olemme yhtä ja samaa energiaa eli luojaa eli älykästä suunnittelijaa joka loimme tämänkin kertaisen maailmankaikkeuden omasta energiastamme ajatuksemme voimalla käpertämällä omasta energiastamme paljon erillisiä energiakeskittymiä joilla me hän heitimme taas kerran noppaa.

Kun ihminenkin kykenee käpertämään itsensä kippuralle ajatuksensa voimalla, ei ole mitään syytä olettaa ettemmekö ikuinen kaikkivaltias me aika ajoin saa käperrettyä ikuisesta omasta energiastamme erillisiä erittäin tiheitä energiakeskittymiä ikuisessa tilassa joka ei muutu millään tavalla.

Huomattavasti loogisempaa ajatella näin päin kuin alkaa selittämään joistakin kaksiulotteisista braaneista sitä ja tätä. lapsikin kun ymmärtää ettei kaksiulotteisia asioita ole olemassa. Ne jotka uskoo jumalaan nimeltäö matematiikka, saadaan uskomaan vaikkapa maagisiin madon reikiin sun muihin höpö höpö juttuihin.

Sekin vain kuvaa miten ikuisuus saattaa aika ajoin olla me hänelle eli meille aika tylsää!

Miltä muuten tämän kertainen "lopputulos" vaikuttaa?

Sen minkä teemme toisillemme, teemme itsellemme!

http://onesimpleprinciple.com/forum/index.php


.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu