Kuka osaa selittää

Miksi tähtitiede on niin laajoja kansalaispiirejä kiinnostavaa, mikä siinä oikein kiehtoo?

Astronomia on kuitenkin tavallaan melkoisen elämälle vierasta puuhaa. Ei luulisi että siitä monikaan suoranaisesti hyötyy. Silti ainakin Suomessa jonkinasteinen tähtitieteen harrastus tai mielenkiinto sitä kohtaan on hyvin yleistä.

Vai vetääkö juuri tähtitieteen "erilaisuus" puoleensa?
5257
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

harrastuksesta on suoranaista hyötyä. Tähtitiede on harrastus siinä missä mikä tahansa muu, vaikkapa perhosten keräily. Minua kiinnostaa monet luonnontieteet meteorologia ja tähtitiede etunenässä. Tähtitieteessä minua viehättää luonnonkauneus avaruudessa ja sen moninaiset ilmiöt. On kiva löytää putkella kohde, jota on etsinyt ja sitten näkee sen viimein (minulla on siis vanhan koulukunnan putki, ilman gps-hakukoneistoja :) ). Tiedonjano avaruutta koskien ja hahmottaminen oma itsensä aurinkokuntaan, linnunrataan, paikalliseen ryhmään jne. Maapallon ja sen elämän pienuus valtavan avaruuden omassa kurinalaisessa järjestelmässä. Uuden tiedon saanti jatkuvasti jne jne.

Äänestä

Seuraavat teoriat vihjaa geeneihin.

==Teoria 1.==
AS-syndrooman eräänä piirteenä eristäytyneisyyden, vähäpuheisuuden, asiakeskeisyyden ym. ohella on mainittu tähtitiede-kiinnostus. Se on ainakin jonkin verran perinnöllinen.

Teoriani: Heitä tahi vastaavia, tuolla harrasteelle altistavia geenejä, olisi rikastunut tänne Suomen metsiin tavallista enempi, muutama perustajasuku ja heistä on monet suomen suvut peräisin..

Esimerkkinä tiedesuku Väisälä, Kiuruveden
Kärkkäisten esi-isähaaraa:

http://www.mrrkat.net/KUVAT/Vaisalat2e_p.jpg

PR,MS.. jne ovat tämän päivän tähtitietelijöitä tai -vakavia harrastajia (monet julkaisseet lehdissä ym) geodesian ammattilainen, joiden sukujuuret palautuu yllättäen yhteen Kiuruveden kylään, yhteiseen esi-isään:
* OLLI KÄRKKÄINEN 1570->1655 *,
Kiuruvesi Kalliojärvi

Kaaviosssa "KT" olen minä.

Toinen "geenitähtivirta" siinä olisi Kinnusten suku, joista muuten on useampiakin harrastajia mm. Tähdet Avaruus- ja UrsaMinor-lehdissä näkynyt.

==Teoria 2.===
Vakavia harrastajia näyttää keskittyneen muinaiselle (Kiuruvesi-Äänekoski, Pähkinäsaaren raja) tai nykyiselle rajaseudulle, Karjalaan, tavallista enempi.
Tällä olisi korrelaatiota, että josko muinoin piti olla hyvä havainnoimaan vihollisen savut tai pelästetyt linnut tai nuotiotulet. Suomen metsiä vainosi muinoin jatkuvasti venäläinen vainolainen joka tuhosi herkimmin ne perheet, joilla ei ollut hyvää tähti-lintubongari-perimää havaita ajoissa ympäristön pienet vihjeet vainolaisista.


==Muut==
Tämän lisäksi olisi ihan ympäristö, sosiaaliolosuhteet,
-olemme harvaanasuttu alue, jossa naapurien salattujen elämien tarkkailun ohella on pitänyt tyytyä
tähtien ja revontulien salattuihin elämiin
-paljon pimeitä öitä ja iltoja ja aamuja valvottavaksi kun maanviljelystä ei ole voinut harjoittaa,
->pimeä ja metsä ei meitä pelota toisin kuin eurooppalaisia ja jenkkejä
-kirjakeskeinen kansa, paljon aikaa lukea, synnyttää paljon kirjakustantajia ja URSAsta tuli 1970-luvulla menestyskustantamo, joka suolsi paljon tähtikirjoja kansan luettavaksi

Äänestä
  • On nimittäin jatkuvasti ihmetelty miksi Suomessa harrastajia taitaa olla enempi kuin muissa Pohjoismaissa yhteensä (yhteiset pimeät yöt ei siis riitä yksin selittämään) niin, että vain täällä alan lehdet ja kirjat menestyy.
    Pelkkä URSA-kustantamokaan ei minusta riitä selittämään, se tehtiin vain tyydyttämään jo olemassaolevaa kysyntää (kun WSOY tms ei viitsinyt niin piti tehdä itse). Eli minusta erityistä kiinnostusta on jo oltava olemassa, sitä ei voi väkisin synnyttää ja kurkusta alas tyrkyttää.

    Äänestä

Tähtitiede edustaa vakautta, pysyviä arvoja. Tietysti tutkimuksen eturintama liikkuu koko ajan, mutta tietyt perusasiat ovat pitkälti vakiintuneet. Tähtitiede näyttää meille paikkamme ajassa ja avaruudessa, antaa mittasuhteet. Tähtitiede yrittää kertoa millainen maailmankaikkeus kokonaisuutena on ja ainakin osittain sen koskettelemat asiat ovat lähes kenen tahansa taivaalta jollakin tavalla havaittavissa. Noista monet ovat yksinkertaisia asioita, mutta silti niin "kokonaisvaltaisia". Kevyenä kenttäihmeenä voi pitää jo sitä että yöllä yleensä on pimeää. Ja yhtä ihmeellisenä voi pitää sitä että päivällä on yleensä valoisaa.

Äänestä

Suomalaiset pärjäävät mista suunnasta tahansa tulevalle vainolaiselle :)

Pimeys.

No suomalaiset miehet on semmosia, että putket osoittaa muualle kuin naisiin.

terv. AS-esiaste, nainen :D

Äänestä

Kommentoi aloitusta


astronomian kaipuun kirjoitti:

Miksi tähtitiede on niin laajoja kansalaispiirejä kiinnostavaa, mikä siinä oikein kiehtoo?

Astronomia on kuitenkin tavallaan melkoisen elämälle vierasta puuhaa. Ei luulisi että siitä monikaan suoranaisesti hyötyy. Silti ainakin Suomessa jonkinasteinen tähtitieteen harrastus tai mielenkiinto sitä kohtaan on hyvin yleistä.

Vai vetääkö juuri tähtitieteen "erilaisuus" puoleensa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu