En ole ihan varma kuuluuko tämä tähän. Mutta pohdin pienessä päässäni, että onko normaalia/yleistä haluta kuolla? Nyt en tarkoita mitenkään masennukseen liittyvää halua tappaa itsensä (vaikka siitäki kärsin aina välillä). Vaan enimmäkseen halua kuolla; sairastua johonkin tautiin (esim. syöpään) ja kuolla sen takia?
Olen sitä mieltä, että koska meille on annettu elämä, meidän tulee nauttia siitä, ja niin teenkin. Kuitenkin kokoajan takaraivossani kuuluu ääni, joka kaipailee kuolemaa. Asiat elämässäni eivät ole parhaalla mahdollisella tavalla, mutteivät pahimmallakaan, eli olen (useimmiten) suhteellisen tyytyväinen elämääni. Siksi olen alkanut miettiä tämän normaaliudesta (vaikka eihän se elämääni häiritse, kun en aina halujani tottele). Vai johtuuko tämä toive masentuneesta taustastani?
Olen sitä mieltä, että koska meille on annettu elämä, meidän tulee nauttia siitä, ja niin teenkin. Kuitenkin kokoajan takaraivossani kuuluu ääni, joka kaipailee kuolemaa. Asiat elämässäni eivät ole parhaalla mahdollisella tavalla, mutteivät pahimmallakaan, eli olen (useimmiten) suhteellisen tyytyväinen elämääni. Siksi olen alkanut miettiä tämän normaaliudesta (vaikka eihän se elämääni häiritse, kun en aina halujani tottele). Vai johtuuko tämä toive masentuneesta taustastani?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Mainitsemasi fiilis voisi olla merkki siitä että masennus "koputtaa ovelle".
Paremman termin puuttuessa kutsutaan sitä vaikka "henkisen energian hiipumiseksi".
Kuoleman pohdiskelu siis liittyisi henkisen energiatasosi tökkimiseen.
En tiedä onko seuraavaa mielipidettä todistettu evoluutio-biologian saralla, mutta kyseessä voisi olla evolutiivinen käyttäytymismalli; kun eläin tietää aikansa tulleen se lähtee laumasta. Ja, viettää loppuajan omissa oloissaan odotellen kuolemaa.
Tavallaan se siis masentuu, ja lähtee laumasta.
Ihmisellä tämä voisi manifestoitua kuoleman ympärillä pyörivinä ajatuksina.
Kannattaa muistaa että tällainen tunne on jonkinlainen harha, mutta sillä voi olla "tulevaisuutta ennustava" potentiaali - se siis kertoo jonkin olevan aikalailla pielessä.
(Eläinmaailmassa lauman hyvinvointi menee yksilön etujen edelle. Sairas eläin uhraa itsensä, minimoimalla lauman taakan. Koska eläimet harvemmin "jättävät kaveria", niin yksilö ratkaisee tilanteen katomalla - lähtee omille teilleen.)
Em. on pelkkä hypoteesi...
Itse en välttämättä olisi osannut liittää sitä masennukseen, ku tää tunne on kokoajan, silloinki ku olen iloinen, eikä se mitenkään estä mua nauttimasta kavereitteni seurasta.. Mutta en ihmettelis vaikka se kertois masennuksen lähestymisestä.. :D
Eli väärän minän tappaminen. Tämä on monesti syy siihen, että halutaan tehdä itsemurha. Kun miettii itsemurhaa, on aina automaattisesti myös masentunut. On turha kieltää sitä itseltään, kielto vaan pönkittää false egoa, koska ei myönnä itselleen ns. reaalimaailman totuuksia.
Itsemurhaa miettivä haluaa tappaa narsistisen minänsä. Sen voi tappaa myös niin, että silti elää ja jää henkiin. Se on tuskallisempi reitti, mutta antoisa matka itseensä. Vanha minä karisee pois samalla kun uusi minä kehittyy. Supportiivisena terapiana suosittelen myös uskoon tulemista.