Iso elämänmuutos edessä: tähänkään asti avomieheni ei ole mikään suurituloinen ollut, mutta alkaa nyt syksyllä opiskelemaan. Tarkoittaa siis sitä, että hänen tulonsa putoavat nykyisestäänkin. Opintotuki ja asumislisä kai yhteensä noin 500 e / kk, josta 10 % verot, ja lisäksi hän aikoo tehdä jonkin verran osa-aikatöitä.
Itse tienaan tällä hetkellä vähän yli 4000 e brutto / 2400 e netto kuussa.
Olen pääni puhki miettinyt, miten jatkossa parisuhteemme kulut tulisi jakaa. En haluaisi aikuista ihmistä ruveta elättämään (emme ole mitään teinejä enää, joten avoni opiskelu aikuisiällä on hänen oma valintansa), mutta toisaalta en tietenkään halua, että elintasomme yhdessä asuessa olisivat täysin erilaiset.
Olen miettinyt, että ehdottaisin hänelle asumis- ja ruokakulujen jakamista esimerkiksi suhteessa 60/40. Yhteensä nuo kulut ovat kuussa sellaista luokkaa, että avomieheni opintotuki ja asumislisä riittäisivät suunnilleen kattamaan hänen 40 % osansa. Lisäksi tietenkin kustantaisin elämän pikku ylellisyyksiä, kuten matkoja ja ulkona syömisiä, joihin avolla tuskin muuten olisi varaa.
Tämä tarkoittaisi sitten kuitenkin sitä, että kaikki "extraraha" asumis- ja ruokakulujen jälkeen (puhelinlasku, bussiliput, vaatteet, hygienia...) avokkini pitäisi tienata osa-aika töitä tekemällä.
Olenko kohtuuton, jos en suostu maksamaan noita pakollisia yhteisiä kuluja tuota 60 % enempää? Miten teillä muilla on jaettu kuluja tilanteessa, jossa toinen opiskelee ja toisella on ihan ok tulot? Onko opiskeleva osapuoli ottanut sitten esim. opintolainaa kattamaan omia kulujaan? Meidän tapauksessammehan pystyisin kyllä maksamaan koko vuokramme vaikka yksin, mutta kuten sanoin, niin minulla ei mielestäni ole avomieheni elatusvelvollisuutta - kyseessähän ei kuitenkaan ole perheenlisäys tms. vaan hänen oma valintansa lähteä aikuisiällä opiskelemaan.
Mielipiteitä?
Itse tienaan tällä hetkellä vähän yli 4000 e brutto / 2400 e netto kuussa.
Olen pääni puhki miettinyt, miten jatkossa parisuhteemme kulut tulisi jakaa. En haluaisi aikuista ihmistä ruveta elättämään (emme ole mitään teinejä enää, joten avoni opiskelu aikuisiällä on hänen oma valintansa), mutta toisaalta en tietenkään halua, että elintasomme yhdessä asuessa olisivat täysin erilaiset.
Olen miettinyt, että ehdottaisin hänelle asumis- ja ruokakulujen jakamista esimerkiksi suhteessa 60/40. Yhteensä nuo kulut ovat kuussa sellaista luokkaa, että avomieheni opintotuki ja asumislisä riittäisivät suunnilleen kattamaan hänen 40 % osansa. Lisäksi tietenkin kustantaisin elämän pikku ylellisyyksiä, kuten matkoja ja ulkona syömisiä, joihin avolla tuskin muuten olisi varaa.
Tämä tarkoittaisi sitten kuitenkin sitä, että kaikki "extraraha" asumis- ja ruokakulujen jälkeen (puhelinlasku, bussiliput, vaatteet, hygienia...) avokkini pitäisi tienata osa-aika töitä tekemällä.
Olenko kohtuuton, jos en suostu maksamaan noita pakollisia yhteisiä kuluja tuota 60 % enempää? Miten teillä muilla on jaettu kuluja tilanteessa, jossa toinen opiskelee ja toisella on ihan ok tulot? Onko opiskeleva osapuoli ottanut sitten esim. opintolainaa kattamaan omia kulujaan? Meidän tapauksessammehan pystyisin kyllä maksamaan koko vuokramme vaikka yksin, mutta kuten sanoin, niin minulla ei mielestäni ole avomieheni elatusvelvollisuutta - kyseessähän ei kuitenkaan ole perheenlisäys tms. vaan hänen oma valintansa lähteä aikuisiällä opiskelemaan.
Mielipiteitä?
Vastaukset 229
Vanhimmat
ei saakaan osa-aikatöitä? Millä hän sitten kulkee koululle, mistä ostaa shampoot/dödöt (vai haluatko katsella paskaista miestä?), millä soittaa esimerkiksi sinulle, entä jos ainoat hyvät kengät menee sököksi yllättäen?
Ehkä olen liiaksi miehesi puolella tässä asiassa, koska itsekin olen suhteessa se osapuoli, joka aloittaa syksyllä opiskelut toisen käydessä töissä, säästössä ei ole rahaa. Meillä taas ei ole tehty mitään tarkkoja laskelmia, mies on luonnollisesti luvannut maksaa enemmän. Vuokrasta olen luvannut maksaa sen osuuden, minkä saan asumislisää, se on käynyt miehelle hyvin.Maksanhan minä sitten takaisin, kun opiskeltuani saan töitä.
Minusta tuntuu aika tiukalta tuo, ettei toisella nyt saisi olla varaa edes mihinkään perusasioihin ilman että käy töissä! Varsinkin tällaisena aikana, jolloin töiden saanti ei kenellekään ole itsestäänselvyys. Myöskään opiskelu missään koulussa ei ole ihan ilmaista, tarvitaan rahaa tarvikkeisiin, kirjoihin/ (niiden lainaaminenkin maksaa, kun usein kirjat täytyy tilata kauempaa!), ruokaan (ainakin eväisiin) jne.
Minusta vielä sekin on eri tilanne, jos miehelläsi on jo aiempi saman tasoinen tutkinto kasassa...mutta silloinhan hän ei saisi opintotukeakaan? Ei kyse silloin ole mielestäni vain joutavasta "harrastelusta", sillä saattaahan uudenlainen koulutus tuoda elämään aivan uudenlaiset työmahdollisuudet, parempaa palkkaa jne. On se silloin myös teidän yhteinen asia, eikä pelkästään toisen juttu.
Minusta sinun kannattaisi harkita jonkinlaista joustoa tässä tilanteessa, asettua toisen asemaan. Oletko valmis maksamaan yllättäviä kuluja/lainaamaan, koska sinulla kuitenkin on rahaa riittävästi vai nipotatko joka sentistä? Jos valitset jälkimmäisen linjan, niin miehestä ehkä alkaa tuntua siltä, että helpompaa olisi asua yksin. Toivottavasti saatte asianne sovittua molempia tyydyttävällä tavalla.
vielä sen verran, et tuon asumislisän lisäksi maksan tietty ruokia jne. mahdollisuuksieni mukaan. Asumme kuitenkin kauempana koulusta mieheni työn vuoksi, joten bussimatkoihinkin menee satanen kuussa. Eläminen maksaa aikas tavalla...
KOSKA:
En suostuisi itse siihen, etten saa kuluttaa normaalia asioita opiskeluaikanani.
Minulle tulisi todella olotila, jossa tuntisin olevani hyödytön. Joka suupala mietittävä, voiko syödä, kun en tienaakaan. Uskon, että tilanne muuttuu, kun opiskelu ohi, silloin miehesi voi antaa kotiin enemmän.
Mieti tarkasti, mitä teet. Kuvittele, jos itse olisit miehesi asemassa.
shampoota saa.
Jos välität miehestäsi apua myötä ja vastamäessä. itse elän joka kuukausi tolla palkalla....maksan vuokraakin parisataa vaikka miehelläni on paremmat tulot...mut mieheni ostaa sit kaikkea muuta perusmenoja...mihkä rahani eivät enään riitä. Tarkat kauppalistatko tekee...ja ostaa edullista myös pakkaseen niin pärjäää...JA NYT VÄKI HOI MUSTIKOITA POIMIMAAN!!!!
Menojen jakamiseen vaikuttavat monet asiat, kuten vuokran suuruus. Titetenkin avomiehesi tulee maksaa kustannuksia sen verran mitä pystyy, mutta en kuitenkaan itse vetäisi ehdotonta rajaa kuluille.
Itse opiskellessani maksoin kaiken, minkä pystyin. Avomiehellänikään ei kovin suuret tulot olleet, joten otin opintolainaa, minkä avulla pystyin maksamaan jonkinverran ruokakustannuksia.
Nyt olemme siinä tilanteessa, että mieheni olisi innokas aloittamaan jälleen jotain opintoja ja kannustan häntä siihen. Mikäli itse käyn palkkatyössä olen valmis kustantamaan enemmän menoja kuin mieheni. Ehtona kuitenkin, että hän osallistuu kustannuksiin sen verran, minkä pystyy, eikä käytä tuota 400-450€ vain itseensä.
Mielestäni olet kyllä kohtuuton! Jos yhdessä elätte ja jaatte arjen ja toiselle tulee hieman vähempi nyt tuloja koska haluaa kouluttaa itseään niin sinä alat ihan kotkaksi... Huh huh!
Me ollaan opiskeltu lähes vuorotellen, kaikki kulut on maksettu niistä rahoista mitä sillä hetkellä on. Kunhan on laskut tullut maksettua ja ruokaa on pöytään saatu. Ikinä ei oo laskettu kumpi maksaa ja kuinka paljon.
Ottakoon opiskeleva lainaa. Ei sitä muuten pärjää. PISTE
Oikein ideoitten isä/äiti apajille. Opintolainaa parisuhteessa jos ei tarvitse välttämättä menojen kattamiseen.
Suksi kuuseen ideoinesi... Hölmöyden maksimointia!!!
Miksi toisen pitäisi toista elättää HALOOOOOOOOOOOOOOO.
tuo on ok kun kaikki muukin omaisuus on puoliksi. Avoliitossa asuessa en suostuisi toista elättämään, hankkikoot omat rahansa.
jokaisen pitäisi tulla toimeen omilla varoillaan. vaikka eläisikin parisuhteessa, ei mielestäni parempi tuloisen tulisi elättää opiskelijaa tms.
Lisäys: itse elätin ukkoni 5. vuoden opiskelut ja sen jälkeen erottiin ja olin velkakierteessä ja ulosotossa - lopuksi velkasaneeraukseen. Pikkasen kirpasee, kun ukko käytti koko opintotuen omiin menoihinsa ja kotiin ei tullut hyrrän hyrrää ja vielä yhteinen lapsi - niin ei se riitä yhden ihmisen palkka 3. suuhun.
Sama kokemus. Kuulostaa todella oudolta tuollainen ajatus, että tuloja ja menoja pitäisi jotenkin laskea kahden yhdessä elävän ihmisen kesken. Mitä väliä sillä on, että miltä tililtä raha kuluu?
Hei!
Asumismenot selkeytyvät kun selviää saako avokkisi lainkaan opiskelijan asumistukea; tosin tällöin teillä pitää olla erilliset vuokrasopimukset. On myös tapahtunut sitä että koska elätte yhdessä teillä on toisesta huolehtimisvastuu eli ; Kela laskee että toinen "puolisoista" tienaa näin ja näin paljon ja se riittää asumismenoihin jolloin asumistuki evätään avokiltasi täysin; olet siis maksukykyinen ja tässä suhteessa elatusvelvollinen instanssienkin puolelta.
Yksinkertaista olisi laskea prosentuaalinen osuus kummallekkin menoista suhteutettuna kuinka paljon rahaa ansaitsee; itse työssä ollessani maksoin 85% vuokrasta kun taas opiskeleva mieheni 15 %. Oli ihan kohtuullista - yhdessähän sitä eletään. Samoin jaoimme muitakin kuluja.
Itse kyselin asiaa kelalta josta vastattiin että jos avoliitosta toinen on töissä ja toinen aloittaa opiskelut esim ammattikoulussa yms niin työssäkäyvän puolison tuloja ei huomioida silloin
Tuo avopuolison tulojen vaikutus on poistunut, olisko vuoden 2008 alusta.
KELAn ajattelutapa perustuu vanhentuneeseen tapaan, jossa naiset maksoivat seksillä miehille siitä, että miehet ylläpitivät heitä. Nykyajan nuoret ihmiset eivät sulata ajatusta, että miehen ja naisen suhde olisi jokin kauppasuhde, jossa rahaa liikutellaan korvauksena toiselta toiselle. Nykyajan nuoret aikuiset ajattelevat, että naisen ja miehen suhteessa kaksi ihmistä vaihtaa rakkautta rakkauteen, ei rakkautta tai seksiä rajaan.
Voidaan esittää kysymys,miksi KELAn ja poliittisen eliitin mielestä miehen kuuluisi antaa naiselle taloudellisia etuja, jos hän rakastaa naista tai hän harjoittaa seksiä naisen kanssa? Ei se, että ihminen rakastaa toista tai on seksisuhteessa toisen ihmisen kanssa merkitse sitä, että hänelle pitää antaa rakkaudesta tai seksistä korvaukseksi rahaa.
Poliittinen eliitti haluaa muutta ihmisten väliset tunnesuhteet raha-suhteiksi. Kauppasuhteiksi. Heidän koko moraalinsa lähtee siitä, että avioliitto tai avoliitto on kauppa, jossa mies ostaa naisen.
Minä opiskelijana annoin kaikkeni mitä opiskelijana oli, vähemmän kuin mies, mutta kaikkeni. Opintojen jälkeen sain parempipalkkaista työtä, joka puolestaan on kartuttanut mukavasti yhteistä budjettia. Eli oli investointi tulevaisuuteen. Oltiin tosin nuoria eikä kyse siitä, että vanhoilla päivillä päätetty lähtemään opiskelemaan. Tosin soisin ehdottomasti saman mahiksen miehelleni nyt, kun vuorostaan minulla varaa kustantaa elomme. Siis jos hän löytäisi kiinnostavan alan, johon haluaisi erikoistua. Tiedä kuinka kauan tässä työelämässäkin pukerretaan, joten kiva jos se tapahtuu mieleisessä työssä.
Ja noin se meni myös vanhempieni kohdalla aikoinaan. Uhrauksia yhteisen hyvän vuoksi. En tiedä kohtuuttomuudesta, itse te päätätte suhteessanne nuo asiat eikä siihen ole ratkaisua. Huono homma, jos katkeroidut siksi, että taloudellinen vastuu enemmän sinulla. Huono homma, jos mies katkeroituu ja opiskelujen sijasta osa-aikatyössä kuluttaa aikansa huonolla palkalla. Valintojahan nuo on aina, kuten myös perheenlisäys.
Itse otin aikoinaan opintolainaa, mutta mies puhui loppuvaiheessa siitä pois, koska koki että pärjäämme yhdessä ilmankin. Teidän täytyy vain neuvotella se oma linjanne. Vaikka mielipiteeni olisi mikä, niin jos lähdet maksamaan suuria määriä ja koet olevasi pakotettu siihen vaikka et haluaisi, niin tuo varjostaisi pahasti parisuhdettanne. Eli tyydyttävää kompromissia vain etsimään.
jos mä opiskelisin, mä kituuttaisin sitten niin, miten parhaiten pärjäisin. Jos toinen ei halua yhteistä taloutta, eikä yhteistä elämää, eläisin sitten yksin kuin parhaiten taitaisin. Ei ole mitään velvollisuutta elättää tietenkään, mitään velvollisuuttta ei ole olla suhteessakaan. Ehkä hän opiskelee siksi, että joskus olisi helpompi elää.
Mieluummin eläisin yksin, kuin alkaisin riidellä asioista. Minun periaate on se, että suhteessa ei jossain vaiheessa enää voi laskea, että minun rahat, sinun rahat, jos on yhteiset kattilat, joista syödään. Tai minun ostaman ruoat jääkaapissa, älä koske. Sinun maksama vesilasku, toinen ei käytä suihkua yms.
Jos toinen ei halua jakaa elämääni mun kanssa, ei mullakaan ole syytä olla hänen kanssa.
jos pakolliset yhteiset kulut ei ole yhdessä sovittuja, ja yhdessä päätettyjä niistä lähtökohdista mitä löytyy, ei tule onnistumaan. Jos toinen voi elää pienessä asunnossa ja toinen haluaa isossa ja sopua ei löydy, ei voida elää yhdessä.
Jos toinen haluaa syödä pihvejä ja toisen täytyy elää opiskelijamakaroonilla, kuka syö mitäkin?
Jotenkin ne muutkin opiskelijat ja opiskelijapariskunnat tai työttömätkin pärjää kuitenkin. Sitten, jos ei työssäkäyvä ja opiskelija pärjää, ei ole vika tuloissa, vaan siinä, miten elämää arvottaa ja mitä pitää tärkeänä. Musta tärkeempää on se, et pystyy sopimaan asioista, kuin se, et oliko niitä tuloja kymmenen kertaa enemmän kuin toisella.
Kuinka niistä kuluista päätetään ja miten ne suunnitellaan? Ei voi olla yllätys, ettei toisella ole rahaa jos opiskelee.
Ruokakuluthan riippuvat siitä minkä hintaista ruokaa syö, (opiskelijan tason ruokaa vai 2400 e netto palkalle sopivaa ruokaa). Asumiskuluissa vähän sama juttu. Voithan sinä aina "laskea" omaa elintasoa, eli vähentämällä matkustelua, ostamalla halvempaa ruokaa, jne. jemmata sen säästyneen rahan pankkiin. Tilanne jossa yhdessä asuvalla parilla, toiselle ei jää yhtään käyttö rahaa, ei kuulosta kovin toimivalta.
..että opintososiaaliset edut käytetään. Ei työssäkäyvän elintason pitäisi paljoa laskea, jos järkevästi kulutetaan....Varmaan spontaanista törsäyksestä tulisi sanomista, jos itse olisin se työssäkäyvä.
Semmoinen juttu, että tämän jutun aloittaja on kopioinut minun aloitukseni toiselta keskustelupalstalta sanasta sanaan, vaihtaen vain sukupuoli roolit toisinpäin. Minun tilanteeni siis on, että avovaimo on lähdössä opiskelemaan.
Ei kovin tahdikasta toimintaa!
Ps. yhdelle aiemmista viestiketjun kirjoittajista sellainen tieto, että kannattaisi tarkistaa faktat ennen kuin paasaa. Asumislisää koskevat säännökset ovat tänä vuonna muuttuneet ja opiskeleva osapuoli saa asumislisän täysimääräisesti, vaikka puoliso olisi miljonääri. Eikä tarvitse olla edes erillisiä vuokrasopimuksia, opiskelevan osapuolen vuokraksi katsotaan automaattisesti puolet yhteisistä asumis menoista.
kehdannut myöntää olevani noin suunnaton kitupiikki...
Mä arvasin, mutta vastasin, koska mietin, että entä jos hän ei vaan ole keksinyt itse miten asiaa kysyä tai haluaa tietää, jos näin kävisi. Mutta tuolla alla (tällä hetkellä taitaa olla jonon viimeisimpiä ainakin, jos joku on siihen laittanut... Mikäs mun nimimerkki oli...En muista) on vastaus.
Tekstistä kuulee, että se on miehen kirjoittama, alunperin ajattelin, että hän on kääntänyt tekstin, koska saisi hyväksyvämpää tekstiä tyyliin "et tietenkään maksa, koska olet nainen" ja sitten hän vetäisi sinun aloituksesi ja taas olisi yksi "kaikki feministit paasaa..." ja "naisille sallittua, miehille ei!" jne.
No, tässä lisää vastauksia ja pohdintoja sitten, tälläi päin esitettynä!
Löysin sun tekstisi toiselta palstalta; aika härskiä tosiaan kopioda noin. Ois edes kopioinut sinne samalle palstalle niin lukijat ja kommentoijat olis heti nähneet että kyse on samasta jutusta sukupuoliroolit käännettynä.
Arvelinkin kyseessä olevan provokirjoitus ja oli tutunoloinen...
Vai olisiko Suomi24:n toimitus asialla.
Olen epäillyt pitkään, että toimitus kyhäilee juttuja, jotta saa pidettyä suomalaiset on-line eikä etsimään seuraa livenä tai jotain muuta kehittävämpää.
Ihan vaan joku kiusallaan kirjoittelee ja naureskelee, kuinka kauan saa pidettyä muita netissä.
Tämä on kaupallinen sivusto. Mitä enemmän vipinää, sitä enemmän euroja kirstuun. Ja vipinä syntyy latailusta. Tämänkin viestiketjun alussa on luvut, montako vastausta ja montako kertaa luettu. Ja huomaathan nuo mainokset, myös tällä sivulla. Niistä ne eurot kilahtaa.
Mulla on ollut jo 10 vuotta suomi24:n sähköposti enkä koskaan ole kuvitellut sen olevan hyväntekeväisyyttä. Ilmaisia lounaita ei ole.
Eli viesti on siis perus trolli
Eipä tarvitse elättää ketään,, saat käyttää OMAT rahasi kuinka lystäät.
joku se vaan rakastaa rahojaan,
Meillä myös aviomies lähti opiskelemaan -- suunnitelmana oli se, että hän opiskelee ensin ja sitten on minun vuoro.. Jossain vaiheessa sitten tajusin, että m i n u n vuoroa ei ikinä tule! --siinä makselin laskuja ja mies opiskeli mukavasti ilman opintolainaa.. Heräsin ruususen unestani ja lopetin ilmaishotellin pyörittämisen -ilmaisautoedusta puhumattakaan.
Mies "joutui" ottamaan opintolainaa ja kummasti menotkin karsiutuivat, kun rahat menivätkin omasta pussista.. IKINÄ enää tee samaa virhettä; aikuinen mies elättäköön itsensä, vaikka kuinka naimisissakin oltaisiin! -ja avioehto/ voimassa oleva ositussopimus aviopareille, ettei tarvitse sitten toisen velkoja alkaa maksella..
Minä olen meidän suhteessamme se aikuisena opiskeleva osapuoli. Koska meillä on oma (=pankin, lainaa vielä 150 000eur) talo, saan opintotukena vain opintorahan perusosan (298eur - verot). Opintolainaa oli pakko ottaa, vaikkakin tuohon asuntolainaan verrattuna se asettuu omaan mittasuhteeseensa.. on siinä sentään vähemmän nollia.. Teen opiskelun ohessa töitä niin paljon kuin vain pystyn. Puoliso on vakituisessa työssä ja tällä hetkellä pääasiallisesti elättää meidät. Itse olen tinkinyt lähes kaikessa ylimääräisessä. Hän matkustaa, juhlii, minä olen kotona. Tänäkin viikonloppuna hän lähti kavereiden kanssa reissuun. Hän harrastaa, minä tingin paljon siitäkin. Hän tekee itselleen hankintoja, minä en osta mitään kallista, enkä oikein paljon mitään halpaakaan jollen sitä välttämättä tarvitse. Maksan laskuja niin paljon kuin vain rahoistani saan maksettua, mm. sähkön, veden, autolainaa, vakuutuksia, bensaa, puhelinlaskut, ruokaostoksia, jne ja laitan vielä lisäksi puolison tilille niin paljon kuin pystyn asuntolainaa varten.
Rahasta riidellään aika usein. Opiskeluni on hänelle kuin punainen vaate, se ei saisi näkyä missään, eikä vaikuttaa hänen elämäänsä mitenkään. Minusta tämä on raskasta, opiskelu ja sen ohessa työskentelykin on jo itsessään vaativaa, eikä tämänkaltainen kotitilanne auta yhtään. Olenkin jo aika lopussa kahden vuoden jälkeen. Parisuhteellekaan tämä ei tee hyvää.
Yritän ajatella positiivisesti ja tsempata meitä molempia sillä, että valmistuttuani tilanne helpottaa ja minulla on mahdollisuus saada parempipalkkaista työtä.
Juuri noin asian pitää mennäkin ja mielestäni viesti oli täyttä asiaa.
Olisin voinut kirjoittaa saman viestin itsekin. Olen meistä opiskeleva osapuoli, mies vakitöissä. Asuntolainaa on, tosin ei aivan yhtä paljon kuin teillä. Itse käytän kaiken rahan mitä saan kotiin ja ruokamenoihin. Kun tili näyttää tyhjää, mieheni kustantaa kaiken tarvittavan tai siirtää tililleni jonkin summan yhteisiä, pakollisia ostoja varten. Erona omaan tarinaasi on se, että mies tukee ja kannustaa opiskelemaan. Hän ymmärtää että teen parhaani ja ettei tilanne ole lopullinen.
Olemme myös keskustelleet siitä, että jos tilanne olisi toisin päin, minä kustantaisin isomman osan elämisestä ilman kyseenalaistamista. Ei elämä saa pyöriä rahan ympärillä siten että jokainen sentti pitää puolittaa tarkalleen. Silloin kun toisella menee taloudellisesti paremmin, on hänen helpompi myös panostaa yhteisiin menoihin enemmän. Todennäköisesti mieheni lähtee opiskelemaan omien opintojeni päätyttyä/ rinnalla, ja silloin olen valmis tekemään enemmän töitä sen eteen että hän saa opiskella "huolettomammin".
Avioliitossa on molemmilla osapuolilla velvollisuus elättää toista.
ookko varma että tulee parempi työpaikka ku kaikki työt nyt jo vähennetään ja kun opiskelet niin ne loputki viedäään
En ole varma, mutta yritän ajatella positiivisesti. Eihän mikään ole koskaan aivan varmaa, mutta opiskelu antaa mahdollisuuksia parempaan. Työ ei välttämättä tule omalta, opiskellulta alalta, mutta tutkinto osoittaa (toivottavasti) muidenkin alojen työnantajille tiettyä osaamista ja itseensä panostamista ja edesauttaa työn saannissa ja mahdollisesti korkeamman palkan ansaitsemisessa.
Opiskelu on myös itsensä kehittämistä ja minua kiinnostaa noin muutenkin oppia uusia asioita monipuolisesti. Toki tässä on pääasiallisesti oman ansiotason nosto ja mielekkäämmät työt mielessä, mutta opiskeluni kautta olen jo tutustunut moniin mielenkiintoisiin ihmisiin, päässyt katsomaan erilaisten kulissien taakse työelämässä ja solminut verkostoja, joista on toivottavasti hyötyä tulevaisuudessa. Eihän sitä ikinä tiedä, minkä puun takaa tuleva työnantaja tai yhteistyökumppani ilmestyy.. :)
Taloustilanne huolestuttaa, mutta alkaahan tässä onneksi olla jo merkkejä paremmasta, vaikka varsinaiseen nousukauteen vielä onkin matkaa.
maksan talosta koituvat menot.ja kun puoliso vielä opiskeli hän maksoi ruuat.Nyt kun puoliso keväällä valmistui ja sai töitä on hän sitten alkanut makselemaan myös pieniä laskuja siihen päälle.Meillä ainakin toiminut tuo järjestely ihan mukavasti.
ymmärrän sinua tosi hyvin olen samassa jamassa!! mies opiskelee ja minä teen töitä ja maksan kaiken!! kyllä se rupeaa ottamaan aivoon kun aina olet persaukinen etkä mitään saa itsellesi kaikki menee elämiseen ja asumiseen :( ne jotka ovat tälläisessä elämän vaiheessa olleet ymmärtävät varmasti aivan täysin! ja ne vähäsetkin mitä hänellä on menevät omaan harrastukseen :/ että joskus kyllä sieppää kovasti!
Hieman kohtuutonta, että työssäkäyvä humpputtelee ja toinen syö makaronia. Ex avokkini asetti minut tähän tilanteeseen, että kävi töissä ja teki mitä lystää. Minä sain lähes syödä makaronia omalla opintotuella. Se suhde loppu samantien.
Minun tulojeni mukaan olisi pitänyt saada toimeentulotukea, mutta enhän saanut koska sossu katsoo, että mies on elatusvelvollinen minua kohtaan. No ei kuitenkaan elättänyt edes ruuan puolesta, joten muutin omilleni, jotta sain rahaa.
Toisaalta taas en hyväksy, että köyhempi osapuoli humputtelee. Itselläni paremmat tulot kuin aviomiehelläni, mutta en suostu maksamaan kuin asumista ja ruokia tms. En elätä hänen pukeutumistaan paljoakaan, en viihdekäyntejä tms. Meille nyt ehkä tule eroa koska lapsiakin, mutta avosuhteessa en maksaisi ehkä mitään jos kaksi aikuista. Siinä voi käydä pian niin, että toinen elää toisen rahoilla, menee töihin ja tuleeki ero. Näin olet rahoittanut toisen opiskelut ilmaiseksi.
Ei tarvitse kaikkea maksaa, eikä kannatakaan. Nimittäin munkin miehen opiskelut maksoin, kun maksoin suurimman osan kuluista, asunnot ja autot ja muut. Kuuntelin sitä ininäää ja vikinää joka asiasta ja heti kun kesätyörahat tulivat, lähti mies ulkomaan lomalle, ja minä jäin töihin kotiin.
Mä ajattelin, että me ollaan perhe ja tosissaan ja että mies tajuaa... No, miehet ei tajua, vaan ottaa ihan kaiken minkä pummilla saa.
Ei arvosta eikä kiitä ja jos jotain anot, olet syyllistävä ämmä.
Että kyllä siihen perheeseenkin hankkii rahaa, jos se kiinnostaa, mutta miksi, jos ei kiinnosta, voi pummillakin elää ja harrastaa...
Kenkää tuli sille miehelle. Että enpä saannut penniäkään koskaan takaisin mistään, en arvostusta tipan tippaa, en sitä perhettäkään enkä muutakaan. Paskaa niskaan kun jätin, koska tosiaan olen se mulkvisti ja syyllistän ja muutenkin olen paska ihminen. No, ei se mitään, mutta!
ÄLÄ MAKSA KAIKKEA!
Jos joku on pummi ja ottaa kaiken vastaan, se on todella huono merkki.
Mä itsekin maksan omat opintoni ja jokainen aikuinen tajuaa, että kaikille kaikki maksaa ja haluaa maksaa takaisinpäinkin. Elää säästeliäästi ja osaa miettiä molempien kannalta asiaa, siis todella monessa asiassa voi säästää ja elää ihan hyvin.
Mä otin opikseni ja maksoin erittäin kalliit oppirahat, se luuseri... No, on luuseri. Miksipä se siitä muuttuis??
Että jos toinen ilolla vain ja ainoastaan ottaa, niin kannattaa miettiä, haluaako sellaisen ihmisen kanssa todella elää,-ja maksaa kaiken.
Silloin kun minä opiskelin ja vaimo joutui hoitaan lasta. Oli kysymys henkiin jäämisestä. Ei meilla ollut eri tuloja kaikki oli yhteistä ja miten se jaettiin oli taas eri asia. Minun on vaikea y,mmärtää ainakin aviossa olevilta ,että on omia rahoja on yhteisyritys tää on. No se on toiminut aika hyvin 40 vuotta tosin nyt olen yrittänyt rajoittaa hänen menojaan. Siis hänen itseensä kohdistuvia. no se johtuu nykyisestä elämän tilanteesta kun tulot ovat vain 50% entisistä. Ymmärrä kyllä, että nykyään on toisin, muta on tää meidänkonsi sentään aika hyvin toiminut.
Silloin kun minä opiskelin ja vaimo joutui hoitaan lasta. Oli kysymys henkiin jäämisestä. Ei meilla ollut eri tuloja kaikki oli yhteistä ja miten se jaettiin oli taas eri asia. Minun on vaikea y,mmärtää ainakin aviossa olevilta ,että on omia rahoja on yhteisyritys tää on. No se on toiminut aika hyvin 40 vuotta tosin nyt olen yrittänyt rajoittaa hänen menojaan. Siis hänen itseensä kohdistuvia. no se johtuu nykyisestä elämän tilanteesta kun tulot ovat vain 50% entisistä. Ymmärrä kyllä, että nykyään on toisin, muta on tää meidänkonsi sentään aika hyvin toiminut.
minäkin aikoinaan tein töitä ja koulusta suoraan kaupankassalle ja kumma juttu hain vielä lapsetkin hoidosta. ..miehellä ei ollut mitään omaisuutta vain kassillinen vaatteita ja ninhän siinä kävi vain minä maksoin ja kuinka ollakaan oli nimissäni ostanut autonkin johon kyytiin en saanut tulla kuin maksua vastaan joten menimme jalan ja julkisilla...ja kas vain löysi sellaisen hirvityksen naikkosen joka sotkikin tietoisen koko avioliiton sillä kaikki syyhän oli minun vaikken koskaan nalkuttanut enkä edes sanonut eli olin koko ajan maksavana...enää ei yksikään aikuinen ukko käy kukkarollani ei ikinä...miehet osaa olla loisia sujuvasti...
EI AIKUISTA ELÄTETÄ! VAIN LAPSIA!
Jos yhteisellä edulla, vaikka pesän rakentamisen tai välittämisen nimissä jaetaan menot progressiivisesti, niin kyllä sekin edellyttää etukäteen sopimista pelisäännöistä. Ainakin opiskelua rahoittavan kukkarolla ei pitäisi käydä humputtelun seurauksena, näyttäisi hyväksikäytöltä. Sopimuksista lipeäminen raha-asioissa jäytää suhdetta. Jotenkin muun kuin perusammatin hankkimista, erikoistumista tms pitäisin kyllä vähän omanakin panostuksena, johon voi säästää tai ottaa henkilökohtaista lainaa. Ainakin jos työpaikka on, josta saa vapaata. Tietenkään asiat eivät ole yksinkertaisia, mutta suurperheessä tai muutoin tiukassa taloudellisessa tilanteessa riita rahasta voi pahasti tulehduttaa välejä.
en enää toista elätä.
Varmaan sama asia on toistepäinkin..
Meillä on rahat olleet aina yhteisiä riippumatta siitä kuka ne hankkii.
Yheteisiä on myös menot. Olemmehan samassa taloudessa asuva PERHE!!!
Olen kuulut että joilakin rahat ovat "minun ja sinun" ja kaikki lasketaan tarkkaan kumpi maksaa minkäkin laskun tai ruokaostoksen. Meillä maksaa se jolla on rahaa....
aikuismaisesti kirjoitettu, kyllähän noin parisuhteessa kuuluukin mennä, ei ole omaa rahaa vain yhteisiä, laskut myös.
Meilläpä on hoidettu asia niin, että on sekä yhteistä että omaa rahaa. Sillä tavalla molemmilla on motivaatio käydä töissä eikä toisen rahankäyttöä tarvitse ikinä kritisoida, koska se ei ole oma asia. Emme ole kertaakaan 9 vuoden aikana, siis emme yhtä ainoaa kertaa, riidelleet tai edes kinanneen mistään rahankäyttöön liittyvästä asiasta. Samaan tapaan on myös yhteisiä ja omia laskuja.
Hienoa jos juttu toimii yhteisillä rahoilla, mutta periaatteena se on mielestäni hyvin altis erinäisille riidoille mihin rahaa käytetään ja erityisesti kuinka paljon velkaannutaan. Tietysti on ihan sama, jos millään ei ole mitään väliä ja siirretään vastuu omasta itsestä vaikka pankkivirkailijan "omalle tunnolle". Meillä on molemmilla intressi pitää kulut ja asuntolaina sellaisena että jää vähän yli. Jos olisi yhteiset rahat, on aika selvää että kulut olisivat paljon isommat.
eikös parisuhteessa saman katon alla asuvat henkilöt muodosta juurikin PERHEEN ja mielestäni perheessa tulee olla yhteiset tulot ja menot. Niille jotka asuvat saman katon alla ja jakavat kulut huolimatta siitä kuinka toinen tulee toimeen löytyy myöskin nimitys: KÄMPPIKSET.
myös meillä tosi hyvin. Siirrämme yhtteiselle tilille joka kuukausi sovitun summan ja loput kumpikin käyttää kuin parhaaksi taitaa. tilanne on tietysti sikäli helppo, että tienaamme lähes yhtä paljon. rahankäyttömme on kuitenkin niin erilaista, että yhteiset rahat olisivat takuu varmasti jatkuva riidan aihe. lisäksi olen huomannut, että kavereiden yhteiset tilit ovat lähes aina tyhjiä... Yhdeksän vuotta on meilläkin toiminut ja naimisissa ollaan. periaatteessa olen myös sitä mieltä, että jokainen aikuinen elättäköön itsensä. tietysti esim. sairastuminen on taas ihan asia erikseen.
Niin, siis ymmärrän, ettet halua kaikkea maksaa, mutta silti tämä tuntuu hassulta:"kyseessähän ei kuitenkaan ole perheenlisäys tms. vaan hänen oma valintansa lähteä aikuisiällä opiskelemaan. " siis sanontana. Että kun hän nyt näin itse valitsee ja ihan aikuisena... Ihan niinkun sä olisit jotenkin katkera siitä tai että "aikuisena ei kuulu enää opiskella ja minä en sitä tue!"
Jotenkin, en tiedä, tää nyt on tulkintaa, mutta miettisin sinuna silti hieman onko asenne ihan kunnossa. Ettei ainakaan se sitten aiheuta mitään...
Mutta, tottakai opintolaina on vaihtoehto ja samoin osa-aikatyöt. Ja ne joutuu muutenkin ottamaan, vapaa-aikaa ei sitten ole, ja opiskelu ja työt ovat 2 työtä, joten itse en ainakaan jaksaisi kuunnelle mitään lisämarinoita enää, voimat on ihan tapissa, siis jos aikoo koulunsa käydä kunnolla.
Älä sitten myöskään valita parisuhteen ajasta, koska sitä teillä ei tule olemaan niin paljon kun ennen, että ottakaa huomioon muutakin, kun se raha.
Mun mielestä ehdottomasti pitää lähteä opiskelemaan, jos vaan uskaltaa, ja myös "aikuisiällä", jos haluaa muutosta: eihän sitä muutenkaan tule, mutta pitää olla realisti.
On vaikeaa kommentoida teidän asuntotilanteeseen tai muuhun, eihän sitä tiedä, miten ylellisesti te olette tottuneet elämään, mutta kun te nyt kuitenkin olette tiimi, niin sekin olisi pitännyt neuvotella, voitteko muuttaa edullisempaan asuntoon tai mistä kaikesta voitte sitten säästää.
Muutenhan teidän elintasonne tulee olemaan täysin erilaiset.
Jännä juttu tässä ja monessa muussa vastaavassa tilanteessa on se, että teidän pitäisi olla pariskunta. Ja jos toinen haluaa parempaa elämää, toisen pitäisi sitä tukea, ja asia pitäisi olla perheen yhteinen. Molempien pitäisi ajatella toisen parasta ja miettiä miten homma saadaan toimimaan, kannustaa toisiaan jne. mutta ihan niinkun tekin tekisitte vaan päätöksiä tahoillanne erillänne. Te mietitte bisnesmäisesti miten kulut jakaantuu, ettekä sitä, voiko siitä koulutuksesta tulla pidemmän päälle hyötyä, siis jos te olisitte tosissanne sitoutuneet ja yhdessä, niin koulutushan tietäisi enemmän ja parempaa muutaman vuoden päästä, mutta te kun ette tiedä, oletteko yhdessä silloin enää...
Jos ajattelee parinkymmenen vuoden päähän, niin sehän on teidän yhteinen yritys, mutta sehän ei ole?
Ehkä se ongelma onkin enemmän monella se...
No, mutta, suosittelisin kuitenkin että laske prosenttia vaikka 35%:iin, koska sulla on siihen varaa ja silloin miehesi ei ole ehkä ihan aina töissä.
Mieti paljonko raha sulle merkitsee ja oletko sä todella noin pienituloinen ja köyhä?
Pystyttekö te puhumaan ja neuvottelemaan yhdessä, kun päätös opiskelustakin tuntuu olevan vain toisen ja rahat vaan toisen?
"Elatusvelvollisuutta" ei ole kenelläkään, mutta kumpi perheessä on tärkeämpää, raha vai onnellisuus?
Arvostatko ollenkaan miehesi ratkaisua? Mistään se ei kuulu, päin vastoin.
Vai onko miehesi pohjimmiltaan epäluotettava pummi, joka ei tule koskaan maksamaan takaisin, eikä osaa olla kiitollinen mistään?
Pelkäätkö, ettei miehesi arvostaisi koko asiaa?
jos rakkautta on niin vähän, että raha ajaa kaiken ohi. Surullista, että ajattelet noin. Tuossa ajattelussa näkyy niin selvästi tämän ajan ihmisten itsekeskeisyys ja materian palvominen. Itse olen aikanaan ollut tilanteessa, jossa toinen opiskelee ja toinen on työssä. Oli yhteinen pankkitili, jota molemmat käytti. Ei tullut mieleenkään vaatia pienempituloista vastaamaan omilla rahoillaan "perheen" kuluista. Toivottavasti eroat puolisostasi. Se olisi hänen kannaltaan varmaan paras ratkaisu, kun ei rakkautta tunnu olevan.
jos yhdessä eletään niin eikö sitä rahaa voi yhteiseen hyvään sit pistää se kummalla sitä enempi tulee ???
ja jos niin tärkeää on että toinen tienaa yhtäpaljon niin ei muutakun kumppani vaihtoon
Tyypillinen arvomaailma uranaiselle. Miksi ihmeessä et "elättäisi" aikuista miestäsi, jos hänen opiskelunsa auttaa hänen elämänlaatuun saamalla uusi ammatti? Hänen onni heijastuu kyllä sinuunkin. Vai millainen teidän suhde on, siitä herää suuri kysymys. Aikoinaan itse jouduin opiskelemaan (tai sain) ja mieheni kustansi koko elämämme. Sittemmin olen paiskinut töitä kylliksi ja olen tasoittanut tuloillani sitä, mitä mieheni aikanaan joutui minua elättämään. Tämä malli on avioliittoa ja toisesta huolehtiminen puolin ja toisin on rakkautta. Pidätkö avoliittoanne liian epävarmalla pohjalla, kun tuollaista tarvitsee miettiä ja laskelmoida? Et siis aio katsoa tuota samaista miestä koko loppuelämääsi? Jätät takaportin auki, etkä halua menettää enempää rahaa kuin on pakko? Jos minun mieheni olisi vastaavassa tilanteessa minulle ehdottanut opintolainaa, vaikka hän kykeni maksamaan taloutemme kaikki kukut yksin, olisin kyllä kyseenalaistanut hänen rakkauttaan minua kohtaan. Minusta kaikenkaikkiaan on nyt kyse arvomaailmasta, ei rahasta. Mietihän motiivejasi hieman tarkemmin.
omasikin : "Jos minun mieheni olisi vastaavassa tilanteessa minulle ehdottanut opintolainaa, vaikka hän kykeni maksamaan taloutemme kaikki kukut yksin, olisin kyllä kyseenalaistanut hänen rakkauttaan minua kohtaan. "
Raha-asiat eivät kyllä itseni mielestä mitenkään rinnastu rakkauteen. Päinvastoin voisin ajatella, että näin toimien yrittää rakkauden varjolla kiristää puolisoltaan rahaa.
jos suhde tuntuu sen arvoiselta, että siihen kannattaa satsata euroja-mikäs siinä.maksa hänenkin menoja.aikanaan minä opiskelin mies maksoi kaiken ja elätti minua ruhtinaallisesti..sitten elämeäntilanteet on moneen kertaan muuttuneet-välillä on koettu työttömyyttä, talolainoja, yrityksen perustamista, lapsia ym ym.aina ollaan menty etteenpäin ja eletty tilanteen mukaan.ja selvitty.mies tuhlaa aina enemmän vaikka tienaiskin joskus vähemmän(tosin käyn ulkomailla enemmän)elämää tämä vaan on:))
pankis päällä. :D
"Onko opiskeleva osapuoli ottanut sitten esim. opintolainaa kattamaan omia kulujaan?"
Minulla ei tullut mieleenkään pakottaa miestä ottamaan lainaa opiskelun vuoksi.
Ja itsellänikään tulot eivät edes olleet kaksiset (bruttona n. tonnin luokkaa), mutta maksoin kyllä jos miehellä ei ollut rahaa.
Tämä on toiminut myös silloin, kun minä olen ollut työttömänä ja mies työssä.
Meillä ei ole jaksettu rahasta napottaa turhaan ja senttejä ei ole käyty laskemaan.
on avokki....kulujen jakajanako vai rakastatko sä sitä laisinkaan!
Aika kurjaa luettavaa tuollainen kulujen ynnääminen ja laskeminen mikä kuuluu mun maksaa ja mikä kuuluu sun maksaa.
Meillä rahat on yhteisiä vaikka mieheni tienaa huomattavasti enemmän kuin minä! Ei tulis kuuloonkaan eritellä noin kylmästi ja tunteettomasti.
Taitais olla parempi että avokkis muuttais omilleen ja jättäis sut pohtimaan talouttas ja kulujas ihan itseksesi! Saattaisi jopa pärjätä paremmin yksikseen!
Hemmetin kylymä akka kyllä oot!
Opiskelin kolme vuotta ja sain kuukaudessa 250-400€, riippuen oliko viikonlopputöitä vai ei. Mieheni tienasi keskimäärin 1700€/kk ja perheemme on keskivertoa suurempi: 6 henkilöä. Ja sinä tienaat 2400€! Ja kehtaat vinkua rahoistasi...
Avomiehesi opiskelee tulevaisuutta varten, eikö niin? Ei vain omansa, vaan myös sinun. Tästä syystä minä läksin aikuisiällä opiskelemaan... Jos avokkisi opiskelu on mielestäsi sinulta pois, niin taidat olla aika teininainen.
Parisuhteessa tehdään uhrauksia ja kompromisseja, tuetaan toista ja autetaan pääsemään tavoitteisiin. Kumpi sinulle on tärkeämpi: materiaalinen status vai avomiehesi? Kyllähän se harmittaa, ettei toinen voi osallistua menojen kattamiseen, mutta voin kertoa että "siivellä eläminen" harmittaa myös. Mutta se on väliaikaista ja jos miestäsi rakastat, sen kestät.
olemme perustaneet erillisen tilin, josta maksetaan kaikki asumiseen liittyvät laskut ja maksut. näitä on esim: vuokra tms, sähkö, netti, tv-lupa, nuohous, jätehuolto... eli kaikki pysyvät jatkuvat menot. ruokaa ostaa se, kumpi ostaa, ja siitä ei ole ainakaan vielä toistaiseksi riidelty.
olemme sopinet, että siirrämme rahaa omilta tileiltämme tälle yhteiselle kulutilille tulojen prosentuaalisessa suhteessa. olemme olleet tyytyväisiä tilanteeseen, koska vaikka toinen joutuisi maksamaan paljon enemmän kuin toinen, niin hänelle jää kuitenkin vähemmän tienaavaan puolisoon verrattuna samassa suhteessa enemmän käyttövaraa itselleen.
olemme ottaneet sopiessamme huomioon sen, että kumpikaan meistä ei tule koskaan saamaan kelasta tai mistään soppahuollosta yhtään mitään jos yhdessä asumme.
jos pelkäät sitä, että ukostasi tulee sinulle riippakivi, josta koituu liikaa kuluja ja tuloista ei tietoakaan, niin kannattaa vaihtaa kumppania samantien. ota uuden kumppanin valintakriteeriksi jo alun alkaen tulot/varallisuus ja että hän kuuluu samaan yhteiskuntaluokkaan kuin mitä itse edustat.
hyvä neuvo sinulle-jätä ukko ja elä yksin,jää paljon raha,saat kulutta ne mihin itse haluat.minä olen tosi onnellinen kun ei ketään tarvi elättää,matkustelen,shoppailen,nautin vapaudesta.parisuhde ei oo minua varten.mietii tämä vaihtoehto.
miehiä. Ja niiden rahoja.
minä maksan sen ja sinä maksat sen ajattelu, miksi jos kaksi ihmistä asuu ja on yhdessä pitää laskea kuka mitäkin maksaa????Me ollaan aina maksettu sen rahoista jolla sitä sattuu olemaan, eikä sen kummemmin eritelty ja pidetty kirjaa menoista. Tiedän perheitä joissa jopa autolaina maksetaan puoleksi vaikka kymmeniä vuosia aviossa olleet, omituista!
Jos kerran aikomus on elää yhdessä, kysymys on epärelevantti.
Ainoastaan sellainen ihminen haluaa jakaa menot, jos haluaa varmistaa, että eron yhteydessä ei jää mitään hampaankoloon.
Sivua ei löydy Pyydettyä sivua ei löytynyt.
Väärinkäytön välttämiseksi useiden viestien lähettämistä lyhyen ajan sisällä on rajoitettu.
Jos asenne on tuo, että pitää eron varalta varmistaa, että varmasti on tullut tasapuolisesti maksetuksi,
ei ole kovin hyvä lähtökohta ihmissuhteelle.
Jos ero kuitenkin tulee, eiköhän siinä vaiheesssa kuitenkin normaalit ihmiset pysty ottamaan huomioon menneet asiat ja korvaamaan ne. Ellei, se on sairasta.
on liian iso palkka. Köyhemmillä ei tuollaisia ongelmia ole.
Meillä on aina ollut yhteiset rahat. Useimmiten ei ole tarvinnut miettiä, millä periaatteella laskut maksetaan. Ainoa periaate on ollut, että ne pyritään kaikki maksamaan ajallaan eikä siihenkään ole aina pystytty.
Kun nyt mietin, niin ainoat pariskunnat, joiden tiedän elävän eri rahoissa, ovat joko epäluuloisia toisiaan kohtaan tai parempituloisia. Olen sen toki tiennyt, ettei raha tuo onnea, mutta mukava saada siitä näin selkeä muistutus. Ei tarvitse harmitella, kun ei itsellä ole rahaa pilaantumaan saakka eikä parisuhdetta pilaamassa.
Hyvä on, tiedän kyllä että liian vähäkin raha on todellinen koetinkivi yhteiselämälle. Kun rahat on jostain syystä vähissä, tosi helposti näkee toisen rahankäytön leväperäisenä, mutta omaa tuhlaamistaan ei huomaa. Riitahan siitä syntyy.
Todella vanhanaiakista pitää yhteistä tiliä ja yhteisiä rahoja.
Sittenhän erotilanteessa kumpikin on omillaan, kun pidetään eri pankkitilejä.
Yhtälö on selvä: isompituloinen maksaa enemmän laskuja, ei sen pitäisi olla kovin vaikeaa,
maalaisjärjellä siitä selviää, onpa sitten pieni- tai suurempituloinen pari, yhteensä, aika yksinkertaista ja käytännöllistä!
30 vuotta on toiminut eikä ole vieläkään aikomus erota. Sehän se onkin yksi iso ongelma, kun suhteen lähtökohta on, että sitten kun erotaan. En muuten väittänyt, että esim. palkka menisi yhteiselle tilille. Rahat vaan on yhteiset, oli ne millä tilillä tahansa.
Väärä oletus. Erilliset rahat ja menojen seuranta ei tarkoita eroon valmistautumista tai oletusta että suhde päättyisi eroon.
Sehän se vasta ongelma onkin, että suhteen lähtökohta olisi hankkia itselleen elättäjä tai ryhtyä toisen elättäjäksi. Raha-asiat pysyvät järjestyksessä, kun molemmat pitävät huolta omistaan.
Raha ja rakkaus kannattaa pitää erillään, kyse on kahdesta eri asiasta.
Jotenkin ristiriitainen ajatus täällä monella, että jos rakastaa toista niin rahojen kuuluu olla yhteiset. Ja että yhteiset rahat on rakkaudessa oletus tai vaatimus. Ja sitten samaan aikaan ollaan sitä mieltä, ettei rahalla ole väliä. Rahallahan ei ole väliä, jos toinen osapuoli voi lähteä opiskelemaan tuosta vaan ja tulot tippuvat radikaalisti.
Miksi raha herättää niin paljon intohimoja, jos rahalla ei saa olla merkitystä rakkaudessa? Eikö se ole ihan yhtä lailla suurta rakkautta, että rakastaa toista niin paljon että antaa hänen päättää ihan itse rahoistaan?
Minä en ainakaan väittänyt, että se, onko rahat erikseen vai yhteiset, määrittäisi avioliiton pituuden. Tosi monessa viestissä vaan luki, että sitten KUN erotaan...
Siinä ei tarvitse rahankäyttöä selvitellä eikä selitellä kun sen keskinäisen sopimuksemme hoidamme.
Molemmilla on omat tilit sekä rahat ja yhteisiä niistä on se osa joka liittyy asumiseen ja elämisen kiinteäluontoisiin kuluihin. Niitä laskuja maksetaan sellaiselta tililtä joka on yhteinen ja jolle molemmat laittaa rahaa tulojensa suhteessa. Olemme laskeneet vuoden keskimääräiset kuukausimenomme aina yläkanttiin ja sen takia yhteinen tili on ylijäämäinen. Tuolla ylijäämällä menemme matkoille tai juhlimaan tai ihan mitä vaan, mutta tuhlaamme ne yhdessä.
Käytännössä me ei olla oltu läheskään niin tarkkoja rahan suhteen kuin mitä ollaan sovittu. Olen maksanut kumppanini kuluja hänen sitä pyytämättä tai edes tietämättä ja olen vastapalvelukseksi saanut saman kohtelun.
täysin samaa mieltä :)
Voi elämä... Me juteltiin aviomieheni kanssa raha-asioista joskus silloin kymmenen vuotta sitten ensimmäisen ja viimeisen kerran ja tehtiin silloin peruskuviot selväksi. Se kumman tulot on on isommat, maksaa enemmän. Elämäntilanteet onkin sitten tämän kymmenen vuoden aikana vaihdelleet laidasta laitaan. Ei tässä kumpikaan niuhota suuntaan eikä toiseen. Pyritään vaan maksamaan laskut ajallaan yms. Mulla on nyt esim. huomattavasti pienemmät tulot ja annan kaiken peruselämiseeni menevän rahan jälkeen loput miehelleni, koska laskuja on aina vino pino. Kun on kerran yhdessä päätetty elää niin raha-asioissa ei ehkä kannata olla joku tyyliin "elatusvelvollisuus"-ajatusmalli.
Meillä on menot jaettu tulojen mukaisessa suhteessa myös jo silloin kun oman puolisomme kanssa elimme avosuhteessa. Nyt olemme jatkaneet hyväksi havaittua mallia avioliittossa.
Vaikka elatusvelvollisuutta ei olekaan ei avokkisi esim. sinun tulojesi perusteella saisi lainkaan työttömyyspäivärahaa ellei saa ansiosidonnaista.
Jos avokkisi asuisi yksin hän pääsisi parempaan taloudelliseen asemaan kuin asumalla sinun kanssasi koska hän saisi kaikennäköisiä tukia. Mieti sitä kun haluat hänen maksavan vähäisistä tuloistaan leijonan osaa. Et taida muutenkaan uskoa suhteenne jatkoon.
Ei jotenkin tunnu oikeudenmukaiselta jos et välitä hänestä potkaise pihalle, mutta vaikealta tuntuisi rakentaa suhdetta tuollaiselle pohjalle.
Oli ihan pakko tulla kommentoimaan tähän.!
Asuin ennen tampereella avovaimon kanssa ja kaikki ostettiin yhdessä. Naisella oli sästöjä ja minulla taas muita tuloja eli oli helppo puolittaa.
Itse en antaisi naisen itseäni elättää paitsi jos olisi esimerkiksi sellainen tilanne, että itse olisin ollut töissä ja nainen ei ja nyt kuvo kääntyisikin toistepäin.
Jos sinä olet sitoutunut mieheesi niin minusta sinun pitäisi maksaa teidän yhteisiä menoja enemmän, esimerkiksi koko vuokra, koska sinulla on siihen nyt varaa ja se on sinun koti missä sinä saattaisit asua yksinkin vaikket olisi kenenkään kanssa yhdessä eli ehdotan sinun maksavan koko vuokran ja asunnosta koituvat kulut jos miehesi saa asumislisää niin sen verran voisi maksaa teidän vuokraa.
Ei miehesi opiskelut loputtomiin kestä ja näen asian näin, että jos te olisitte aina yhdessä niin miehesi koulutus parantaa teidän taloudellista tilannetta eli näe tuo sijoituksena tulevaisuuteen äläkä aikuisen miehen elättämisenä.
Anna miehesi pitää tulevaisuudessa vähät rahansa mitä hänen ei ole pakko suunnata yhteiseen hyväänne mm.tuo asumislisä mikä opiskelijoille maksetaan.
Jos alat tarjoamaan miehellesi ulkona syömisiä ja matkoja niin miehesi kokee helpommin olevansa täysi pummi ja se tulee rasittamaan suhdettanne melko varmasti ja vieläpä paljon elleimiehesi tykkää siivestää.
Itelläni kesäkuussa jäi käteen himpun alle 4700e ja nykyisellä avovaimolla tulot pyöreä nolla. saisi tukea jos hakisi, mutta ei hae, koska on omiakin säästöjä.
Tuo minun ja avovaimon tilanne voisi kääntyä hetkessä toistepäin tulojen suhteen, koska jos avovaimoni suostuisi jatkamaan mallintöitä niin tulot nousisi todella suuriksi kuukaudessa ja opiskeluja on jäljellä 3v niin hän valmistuu lääkäriksi jolloin tilanne tuloeroissa tasaantuu.
Asun vuokralla n.230 neliön omakotitalossa ja vuokra kuluineen kuukaudessa 865e enkä ole ikinä vuokrarahoja huolinut vaikka tarjosikin osallistuvansa kuluihin. Asuisin tässä joka tapauksessa yksinkin nyt jos ei olis tota avokkia ja sillonkin maksaisin kaiken yksin.
Autoton mun ja pääasiassa bensat maksan yhteisillä matkoilla minä. Omat ajelunsa makselee itse ja puhelinkulunt sekä ruokansa.
Avio-/avoliitto on "yhteisyritys" ja te hoidatte sitä yhdessä parhaanne mukaan, mutta jos olet niin pihi ettet hoida edes vuokraa yksin vaikka sinulla olisi varaa siihen kevyesti 2400e nettokuluilla ja jos brutto on yli 4000e kuussa tulet saamaan veronpalautuksiakin, koska missään päin suomessa ei ole noin hirveää veroprosenttia vielä noilla tuloilla.
Jos olisin miehenä vastaavassa tilanteessa niin saattaisin tollasessa tilanteessa jo lähteä lätkimään,koska katsoisin ettei toinen ole valmis sitoutumaan ja naurettavia tollaset "sinun ja minun jutut". Jos te olette muuttanut saman katon alle niin se kertoo, että haluatte viettää elämänne näillä näkymin yhdessä ja älä anna rahan pilata suhdettanne. Olisi eri asia syytää miehelle rahaa jos teillä ei olisi yhteistä kotia ja sillon tietty rahahanat kii kumppanilta.
Edellinen puhuu täyttä asiaa!! Veit sanat suusta =)
Meillä meni alusta asti näin:
Kun aloimme olemaan yhdessä ja omaa pesää laittamaan yhdistettiin samalla tilit eli molempien tulot tuli samalle tilille josta maksettiin sitten laskut ja muut yhteiset menot. Sitten jos jäi rahaa ylimääräistä, suunnittelimme mitä kivaa lopuilla tehdään. Vaikka molemmilla oli myös omia menoja ei koskaan tullut riitoja, siitä minne rahat olivat menneet esim. kuka maksoi kenekäkin laskun tai dödön tai lemppari jätskin. Näin 10 v avioliitto vuoden jälkeen emme enää edes keskustele siitä paljonko tienaamme vaan siitä paljonko yhteisellä tilillämme on rahaa ja mihin sitä kaytämme. Toiminut meillä hyvin ja samalla mallilla jatketaan.
Olen työskennellyt kaupan kassalla ja siellä sai kuulla todella naurettavia kommentteja siitä mitä kukakin ostaa (oli usein kysessä nuoria pariskuntia) kaameita kiistelyitä siitä kun toinen joutui kustantamaan toisen jätskin "maksa sitten takaisin kun tullaan kotia"
Mielestän aikuisten ihmisten ei tarvitse edes miettiä tällaisia asioita. Kääntäkää energianne jonnekin muualle :)
ole naimisissa vaan avoliitossa ja avioliitto on ihan eri asia...siinä rakennetaan ja avoliitossa leikitään kotia...josta voi koska vain lähteä käppäsemään pois...ja miksi hänen pitäisi aikuista miestä elättää? ymmärrän jos lapset elätetään, muttei aikuista...miehenkin on tunnettava vastuunsa ja ottakoon opiskeluvelkaa kuten muutkin tai menköön töihin...ei opskelu ole lupaa mennä elämään troisen kukkaron varassa...!
Hahhah avoliitto on ehkä kodin leikkimistä vielä muutaman kuukauden jälkeen, mutta ei vuosien jälkeen. ei kenenkään pidä toista täysin elättää, mutta kuten sanoin. hoida sinä vuokra, koska se on sinun koti ja tuskin haluat teidän eroavan rahan vuoksi ja sitten sinä joko muutat toiseen asuntoon tai maksat kaiken yksin ja elätkin yksin...tuollainen olisi "loistavaa osaamista" XDDDDD
Mietin tässä, että mitä tukia miehesi edes saa, koska sinä tienaat kuitenkin hyvin. En ole nyt perehtynyt uusiin muutoksiin ja niitähän tulee aina jokusen vuoden välein.
En ole jaksanut ikinä ymmärtää miksi ihmisille on raha hirveen tärkeää. Miksi käyt töissä? Siksi, että sinulla olisi varaa elää ja voisit olla onnellinen perheesi kanssa. Olisitko onnellinen yksin? Jos menee noin vaikeaksi niin jätä miehesi ja sitoudu rahoihisi äläkä mieheesi. Ainahan voit hankkia miehen joka on sinun kanssa rahallisesti samaa luokkaa.
Joskus 2002 vuonna olin kaupungilla duunissa ja pomoni vaimo tienasi tuplana mieheensä nähden, mutta mies hoiti korjaus-ja rakennustyöt kotona mitä vaimo ei osannut ja jos vaimo olisi soittanut ammattimiehen asialle niin johan olisi vaimon palkkapussi kummasti keventynyt.
Itseä kyllä vituttaisi jos muija paljon enemmän tienaisi ja kuolisin jos saisin siitä muistuksena aina välillä. Vaimoke: mennään ulos syömään...mies:ei oo varaa vaimoke: mä tarjoon(melkein ku soppajonossa seisois).
Ei mulle paljon rahaa itsellekään nyt jää ku maksan vuokran 865e 100 litraa bensaa menee kauppa-ja pankkiasioiden hoitoon eli se on tonni ja sit maksan 3 auton vakuutukset sekä yhdestä autosta autolainaa. Koiria on 5 kappaletta ja juuri ostin sakemanninpennun ja vaikka sen maksoin kokonaan niin se on puoliksi mun ja avokin. bensaan menee 800e kuussa, tosin nautiskelen kilomertikorvauksia. Pistän rahoja kahteen uuteen firmaani eli eipä loppukuussa ole kuin pari hassua satasta ylimääräistä jäljellä.
Elän mukavaa elämää, mutta johtuu siitäkin etten asu yksin kerrostaloyksiössa ja omista vain polkupyörää jolla säästän bensoissa ja autojen maksuissa. olisi varmaan kuukauden kituuttamisen jälkeen kiva loppukuusta hypistellä läjää 500e seteleitä...mahtaisinko olla kovinkaan onnellinen?
Olen itse aikoinaan elättänyt mieheni kolme vuotta, kun hän oli opiskelemassa ja minä töissä. Hän vuorostaan elätti minut ja perheen kun olin aikuisiällä opintovapaalla opiskelemassa. Olin tuolloin valmis opiskelemaan työn ohessa, mutta mieheni ei suostunut siihen. Totesi, että menee jaksamisen kannalta liian tiukaksi. Opintovapaaseen suostui ilomielin. Jälkeenpäin totesi, että sai uuden vaimon, kun elämämme muuttui niin paljon paremmaksi.
Riippuu vähän siitäkin, miten vakaalla pohjalla suhteenne on. Se ei ehkä kestäkään, jos toisen elämään tulee paljon uutta tai muutosta. Ehdottamasi järjestely kuulostaa ihan asialliselta. Ja koska olette avoliitossa, kannattaa pitää kirjaa kustannuksista ja kuka on maksanut mitäkin. Se ei ole epäluottamuksen merkki, mutta selkeyttää huomattavasti asioita, jos joskus tulee riitaa tai ero.
Koska jos ihan matemaattisesti asiaa tarkastellaan, niin puolisosi ei yllä tuloillaan tuohon 40% talouden tuloista, vaa AINOASTAAN ~14,3.
Tältä pohjalta jakoperusteesi on mielestäni todellakin kohtuuton. Toki asiaan tulee pieni muutos jos siippasi saa töitä, huom JOS.
En pidä omaa menetelmääni ainoana oikeana, mutta meillä puolison lähdettyä opiskelemaan (4½vuotta) minä maksoin käytännössä kaiken. Ei tullut edes mieleen, että olisin ehdottanut kulujen jakamista. Ainakaan kaavailemasi jakoperusteen mukaan.
Todennäköisesti saat järjestettyä välillenne eripuran pienen kipinän, joka hiljalleen vahvistuu. Mahdollisesti leimahtaakseen joskus jostain ihan mitättömästä asiasta, ja sitten ihmettelet miksi toinen pillastuu mitättömästä asiasta.
Ihminen kun on sellainen, että helposti alistuu joskus mielivaltaistenkin vaateiden edessä säilyttääkseen edes suht rauhallisen ilmapiirin. Mutta kun tarpeeksi kauan ahdistetaan rahallisesti tai muulla tavalla, niin räjähdys on jossain vaiheessa yhtä varma asia, kuin että aurinko nousee aamulla.
Itse en moisia jakoperusteita edes harkinnut, mutta minä olenkin mies.
Itse käyn töissä ja tienaan about 1000€ kuussa ja avopuoliso opiskelee itsenäisesti eikä saa kuin 170€ yleistä asumistukea. ja me pärjätään ihan hyvin vaikka laskut maksan itse ja kaikki muutkin menot mitä meillä on ja silti jää rahaa aina välillä. Toinen tienaa 2400€ kuussa ja mies sais opiskeluista vielä sen n.500€ niin yhteis tulot on melkein 3000€, joten jos tolla ei yhteis elosta tulis mitään nii on jo kummaks se eläminen menny. Parisuhteessa kaikki jaetaan puoliks on toisella sit rahaa enemmän tai ei mutta sitä se yhteis eläminen on..
omat kulunsa,vuokra ja sähkö maksetaan puoliksi. Näin kun menetellään pysyy talous kunnossa.
Et varmasti tarvitse maksaa yhteisiä kuluja ainakaan enempää kuin tuon 60 %. Ottakoon avopuoliso lainaa. Sinua voidaan käyttää pahimmassa tapauksessa rahoittajana. Ei ehkä tarkoituksella mutta eihän sitä tiedä mitä elämässä tapahtuu. Voi olla suhteen kannalta parempikin että mies vastaa kuluista enemmän, sillä jos joudut maksamaan "liikaa" yhteisiä tai toisen kuluja, saatat muistella katkeruudella menettämääsi rahaa riitojen aikana. Nyt on yksi riidanaihen vähemmän. Sen sijaan miehellä ei mielestäni ole mitään sanomista siihen, että et elätä häntä enempää. Opiskelun aikana itsekin voisit tyytyä hieman alempaan elintasoon (pane säästöön statuskulutukseen liikenevä raha) ja elää samalla tasolla kuin mihin miehesi kykenee, ettei hänen tarvitse sivusta seurata mihin kaikkeen sinulla on varaa.
Asioista pitäisi sopia ennakkoon. "Jos minä lähden opiskelemaan, miten jaamme elämiskulut...?", "Miksi sinä lähdet opiskelemaan, vaikka sinulla on varma työpaikka tällä hetkellä...?" Mutta entäpä sitten kun sopimukset eivät pidäkään?
Pariskunta ottaa asuntolainaa ja maksusuunnitelmaa tehdessään ovat jo päättäneet, että äitiysloman jälkeen vaimo palaa entiseen työpaikkaansa. Kuinka ollakaan, vaimo päättääkin olla kotosalla kunnes lapsi on 3v, lähteä sen jälkeen opiskelemaan 3,5v:ksi ja puoli vuotta opintojen jälkeen (jonka hän lepäsi kotona) hän halusi erota ja kuluneen seitsemän vuoden aikana maksetusta omaisuudesta puolet kuului hänen mukaansa hänelle. Mies oli maksanut kaiken ja hoitanut lapsenkin suurimman osan aikaa. Mutta kuka sanoi että elämä olisi reilua.
Suosittelisin alkuperäiselle kirjoittajalle ja roolijaon nurinpäin heittäneelle kirjoittajalle tarkan "elämissopimuksen" tekoa, eroa opiskelujen ajaksi tai pitkää pinnaa, ja ajatella että opiskeluun kulutetut rahat tulevat aina korkojen kanssa takaisin.
Olen samaa mieltä. Se, joka rahat tienaa, se ne omistaa ja saa nauttia niistä. Sitä paitsi en ymmärrä urputusta "tasan yhteiset rahat", no ei se vaan niin täysin mene. Eri asia kun lapsi tulee kuvioihin mukaan. Kumpikin elää omilla tuloillaan, mutta parempituloinen voi HALUTESSAAN osallistua kuluihin enemmän tai antaa rahoja huonommin toimeentulevalle kun tilanne sitä vaatii. Toki jos toinen matkustelee, bailaa tms ja toisella ei varaa mihinkään niin sitten tietty voi miettiä auttaisiko se, että toinen mieluummin tarjoaa avokilleen yhteisen matkan ja käy itse sitten omilla matkoillaan harvemmin. Tai kun käyvät yhdessä ulkona/syövät, niin parempituloinen tarjoaa, mutta aina oman halunsa mukaan - ei mikään sääntö. Tarkoitan siis, että huonompituloisen tulee pysyä ruodussaan/ottaa vastuu omasta toiminnastaan (aivan kuten sinkkutaloudessa), eikä elää ihan eri tason elämää toisen tuloilla ellei näin nimenomaisesti olla sovittu (tyyliin kotiäitiys, mikä on ihan ok).
Ja tällaiset opiskelija-ajat erikseen: jos parempituloinen ei halua ottaa vastuuta toisen valinnasta elää minimitoimeentulon rajoilla niin ainahan voidaan tehdä lainasopimuksia: esim. parempituloinen lainaa 400e/kk toiselle joka maksaa valmistuttuaan takaisin sopivissa, mahd pienemmissä kuukausierissä ellei suhde ole syventynyt niin että parempituloinen on sitä mieltä ettei rahoja tarvitse pois maksaa. Mutta se olkoon parempituloisen päätös. Ja tarvittaessa lainasta on kirjallinen sopimus.
Itsellä tilanne, että lähdin opiskelemaan kakkostutkintoa, jäin kokonaan työelämästä pois täksi vuodeksi ja olen "kituuttanut" aikuiskoulutustuen turvin (=lue en ole koko vuonna shopannut mitään ennen heinäkuista alea, jolloin sain vakipaikastani lomarahat). Meillä mies tai vanhempani ovat antanut rahaa tarvittaessa (lue: kuukausittain, jonkin verran) elämiseeni, mutta mahd vähän olen yrittänyt pyytää. En ole siis ruuasta tai bussimatkoista tahi satunnaisista baari/ruokailukeikoista joutunut tinkimään. Mutta kaikesta ylimääräisestä tavarasta olen luopunut, en käy enää 4 viikon välein kampaajalla, ostele uusia vaatteita tms. Toisaalta tämä auttaa turhasta luopumiseenkin ;)
Toivottavasti löydätte kumpaakin osapuolta tyydyttävän ratkaisun!
ja minä olen maksanut kaiken . Minulla on vakituinen työ ,josta jää käteen se 1700 e kuussa ja sillä on pärjätty.
Asuntolainaa on mutta minulla on myös vakuuksien verran säästöjä. Autolainat ja ulkomaan matkat on unohdettu meidän perheessämme niin kauan kun eletään minun palkallani.
Yhteisen tilin pitäminen ei onnistu erilaisten rahankäyttötottumusten vuoksi.
En hassaa itseenikään sen enempää rahaa kuin toisellakaan on varaa ja esim ulkona syödessä käydessä maksan luonnollisesti. Itse olen kotoisin todella köyhistä oloista ja tiedän mitä puute on ,josta johtuen en pidä kädestä suuhun elämisestä. Toisen osapuolen perheessä taas on reissattu miltei joka vuosi ulkomailla pienestä pitäen.
Välillä meillä riidellään rahasta mutta niin kai kaikissa perheissä.
Tiedän tapauksia joissa opiskeleva osapuoli on joutunut ottamaan pankkilainaa opiskelujensa turvaamiseksi töissä käyvän vedettyä asiat niin ahtaalle . Itse pidän tuollaista käytöstä melko lyhytnäköisenä, sillä osat saattavatkin vaihtua joku päivä ja epäilen ettei sillä lainan ottaneella mahda riittää laupiaan samarialaisen mieltä elättää sitä toista.
Rahaahan se vain on ja rahahan ei tunnetusti tuo yksin sitä onnea
tuntuu kyllä, että elämäsi olisi paljon helpompaa kun vain asuisit yksin jos pelkäät, että et halua elättää ketään. Tärkeintähän on, että ihminen edes tekee jotain eikä vain makaa soffalla päivät. Ihmiset tienaa nykyään niin paljon rahaa, että sillä elättäisi vaikka kolmekin perhettä. Ongelma taitaa olla, että et ole varma pidätkö edes puolisostasi ja sen takia, et viitsisi ventovierasta elättää? Eihän eläminen niin kallista työssäkäyvälle ole vaikka ihmiset aina siitä valittaakin.
Meillä on tilanne, että mies jatkaa opiskelua ja tekee samalla osa-aikatöitä ja minä nainen lähden kokonaan nyt työelämään. Itse tulen saamaan n. 900-1000e/kuukaudessa nettona käteen rahaa. Mies saa opintotuen, asumislisän 460e/kk käteen osa-aikapalkkansa n. 300-400e/kk. käteen. Eli loppujen lopuksi saamme saman verran käteen rahaa, mies jopa enemmän kuin minä!
Meillä on alusta asti kaikki kulut jaettu tasan 50-50 ja tällä tarkoitan että tasan, pilkulleen. Ruokaostokset ym. talousostokset tehdään yhdessä samassa isossa kaupassa, ja jokaisesta ostoksesta otetaan kuitit talteen, kumpiko maksanut mitäkin miten paljon. Ruokakulut ja taloudenhoitoon liittyvien tavaroiden hankinnat menee kaikki tasan puoliksi.
Vuokra menee puoliksi, samoin vesi- ja sähkölaskut ja vakuutusmaksut.
Kummallakin on oma auto, jonka kulut hoidamme itse. Samoin bensat, kumpikin ostaa tarvitsemansa bensat omiin autoihin, ja jos pidempää reissua tehdään jomman kumman autolla, bensat ostetaan puoliksi. Matkat maksamme itse, samoin omat vaatteet, ostokset, harrastukset ym.
Itse en suostuisi siihen, että mies maksaisi mitään minun henkilökohtaisia juttujani, kuten harrastuksia, vaatteita, matkoja tms. mutta jos jostain syystä jäisin vaille rahaa enkä voisi maksaa esim. vuokraa joltakin kuukaudelta, suostuisin siihen, että mies maksaisi vuokrani osuuden ja jäisin sen hänelle velkaa.
Miehellä on myös onneksi iso selkäranka tehdä asioita ja hoitaa oman taloutensa, joten ei hänelläkään kestä kunnia, jos minun täytyisi häntä elättää. Tämä 50-50 järjestely sopii meille mainiosti. Lapsen tullessa on eri asia, varsinkin jos mies esim tekee hyväpalkkaista työtä ja tienaa hyvin ja nainen hoitaa perusrahalla lasta kotona, silloin voisin sallia sen, että mies maksaisi jonkun verran enempi esim vuokraa/ruokia/peruslaskuja, mutta edelleenkään en sallisi miehen maksavan esim minun vaatteita, menoja ym.
..tai kulu hukkaan aikaa setviessänne kauppaostoslaskuja sentilleen?
Kuinka oikein pääsette yhteisymmärrykseen? Se kiinnostaisi tietää. Meillä tuollainen senttien laskeminen veisi heti riitaan tyyliin " Näin kun söit kaksi nakkia, vaikka se oli minun nakkipaketti ja puristit vielä sentin enemmin pikkelsiä tuubista. Minä näin! Ja MINÄ sen maksoin ja nyt otan tätä SINUN voileipälevitettäsi...."
Jos teillä ei ole erityisiä omia herkkuruokia jotka ei oikein usein toiselle maistu, niin sitten se saattaa toimia.
Minä ainakin ostan kaupasta paljon sellaista mitä muijani ei ollenkaan käytä, enkä velvoita häntä niitä minulle tuomaan, mutta hän silti tuo. Samalla kun itse käyn kaupassa vaikka kotimatkalla, niin ostan kaikki ne puuttuvat tuotteet, joita tiedän muijani tarvitsevan ettei hänen tarvitsisi mennä ihan pienen takia käymään kaupassa. Soitamme usein kaupasta toiselle, että onko jotain toiveita tai puutteita.. Emme laskeskele rahoja tai katsele kuitteja jälkikäteen. (siis minä en ainakaan laskeskele. en tiedä vaikka puoliso itsekseen ollessaan laskeskelisikin. hän ei ole sanonut mitään)
Kummankaan tulot eivät ole kovin suuret ja uskon, että kauppalaskut menee aika hyvin tasan yhteisten tarvikkeiden osalta.
Minusta on naurettavaa että tuossa tilanteessa ajatellaan matkustamista (ymmärsin ulkomaille matkustamita)!
Kaikki turhat hömpötykset on tuossa tilanteessa jätettävä pois jos toinen oikeasti "tienaa" vähän!
Naurettvaa.
Jos toinen opiskelee tarkoituksena valmistua uuteen ammattiin niin se, jolla on rahaa pitäisi mielestäni maksaa. Opintotuki on tarkoitettu opiskeluun, johon se kuluu. Ei opiskelijalla ole oikein muuta rahaa. Jos asuu toisen kanssa, jolla kiva palkka, sen toisen tulisi maksaa toisen ruokaa ja asumista. Sitä mielestäni yhdessäolo tarkoittaa. Jos opiskelee yksin, sitten elää nuukemmin, mutta jos toinen on samassa taloudessa, sen toisen pitäisi maksaa toisen elintaso. Jos opiskelija haluaa oikeasti valmistua niin ei siihen oikein työnteolle ole aikaa. Oletettavasti opiskelija saa joskus parempipalkkaisen työn ja kantaa myöhemmin oman kortensa kekoon. Jos toisen tulot on 500 ja toisen 5000 niin ihan hölmöä ajatella 40/60 %-maksusuhdetta. Toista pitää parisuhteessa auttaa huonossa taloudessa olevaa varsinkin kun aina ei omaa alaa vastaavia töitä niin löydy. Sitäpaitsi jos nainen on äitiyslomalla, hänellä on aina pienet tulot. Lapsen kannalta voisi olla ihanaa, että lapsi saisi olla äitin kanssa vaikka 3 ekaa vuotta kotona. Jos ei mies tätä arvostaisi niin ei siitä tulisi mitään, että äiti kituuttaiis kolme vuotta. Minä olin yhdessä väitöskirjaa tekevän Di:n kanssa ja opiskelin ja olin äitiyslomalla. Mies aina valitti jokaikisestä vesilaskustakin. En jaksanut montaa vuottaa selittää kuinka äityisloma ja opintotulot eivät muutu heti isoksi rahaksi. Nyt opiskelen omilla pienillä tuilla lapsen kanssa ja rahaa on yhtä vähän minulla käytössä kuin sen kitupiikin kanssa. Ei ainakaan tartte kuulla valitusta, kuinka pitäiis tyhjästä nyhjästä. Opinnotkin etenee paremmin.
minäkin tunnen sellaisia kitupiikkejä...olin tässä kesällä mökillä ja ei tarjonnut muuta kuin kerran yhden makkaran ja jotakin perunasalaattia jota en voinut syödä kun siinä on sipulia ...osti itselleen olutta ison mäyräkoiran paljon ja söi yksin 2 isoa pakettia makkaraa...ja sen perunasalaatinkin...toin viinipullon tai jonkun sellaisen ja kahvipaketin enkä meinannut saada kahvia kun keitti sen ja se oli niin laihaa...jouduin heittämään pois ja keitin seuraavaksi kunnon kahvit kun kerran itse toinkin...seuraavana päivänä hän meni autolla parikymmentä kilometriä syömään kirkonkylälle yksin ja jos minulla ei olisi ollut omia eväitä mukana olisin nälkään kuollut...seuraavana päivänä lähdin pois ja ajattelin että kerron kaikille...ai niin kehtas vielä ehdotella kun heitrti bussille että osta hänelle ja voit itsellesikin ostaa mansikoita...no en taatusti ostanut, eikä saanut muutakaan....) nukuin sohvalla
Voi hyvä tavaton...! Vai semmoinen ikimuistoinen mökkireissu. Kai se saituuskin on joku sairaus jolle ei voi mitään. Ikävää että et huomannut asianlaitaa jo aikaisemmin niin olisit voinut jättää senkin reissun tekemättä eikä olis tarvinnut pahoittaa mieltään.
Kyllä se lopulta niin menee, että kaikki rahat loppuvat. Itse tienaan kaksi tonnia netto ja lapsilisät päälle. Tiukalle vetää hermo ja rahat. Meillä on neljän vuoden saldo se, että on 7000 euroa Visavelkaa. Eikä työnäkymät ole kummoisetkaan. Että huonosti ovat asiat.
lapsellinen .. miksi olet yleensä mennyt parisuhteeseen .. sinun rahat ovat sinun rahojas ja hänen rahansa hänen , hänen täytyy pärjätä omillaaan ja sinä nautit omista rahoistasi . voihan olla että miehesi käyttää sinua hyväkseen kun sinulla noin hyvät tulot .
olisit tyytyväinen kun miehesi haluaa elämässä eteenpäin ja opiskella,, etkä miettisi rahojasi . on teilläkin suhde jos se perustuu vaan toisen elättämiseen ja rahojen miettimiseen .. sinun täytyy muuttaa sitten yksin asumaan jos olet kateellinen kun toinen voi opiskella , ajatteleppa jos jäät työttömäksi mitäs sitten sitten itse pyydät miestäsi elättämään sinua kun et pärjää . Sinun täytyy keskutella miehesi kanssa , minusta kyllä parisuhde ei perustu rahan kiskomiseen .
Ite oon elättäny koko perhettä 1500 tuloilla. Toki kummanki pitää osallistua kykynsä mukaan. Entäs jos sairastut vakavasti, saatko sitten 2500 kuussa käteen ? Kuka sua sitte auttaa ? Kyse on siitä mitä arvostaa, rahaa vai rakkautta ja onko sitä ?
Itse ollaan pärjätty neljän lapsen kanssa kahdella tonnilla kuussa.Vaimo eläkkeellä ja saa kuusi sataa kuussa,lapsilisät 350euroa ja loppu minun palkkaa.Lainojen lyhennykset 650 kk.Helppoa ei ole.
Jos tuossa tilanteessa ei ole muuta miettimistä kun joutuuko harventamaan ulkona syömistä on viisaampi jakaa lusikat jotka tämän rouvan laskuopilla tuntuisi menevän itselle kymmenen ja puolisolle kaksi.Eikö yhteiselämä muuta ole kuin rahan miettimistä?
kaikenlaista sitä vielä kuuleekin omasta rakkaasta puhuttavan seläntakana eiköhän sinun kannata miettiä todellakin onko avokkisi sinulle se oikea jos mittaat kaiken rahassa ja lasket,itse elätän omaa puolisoani aika paljon ja pitää muistaa se että tilanne voi muuttua yx kax kukas sitten vastaa taloudesta jos sairastuu jne...ettäs kehtaatkin kirjotella moista vielä julkisesti...et todellakaan ansaitse kyseistä miestä tekstin perusteella,olet varmaan joku sihteeri tai itseä täynnä oleva jonninjoutava kansanedustaja...
sinä puhutkin avioliitosta ja he ovat vain avoliitossa ja miksi ihmeessä naisen pitäisi elättää aikuista miestä??? jos hän löytääkin jonkun simpsakamman tyttölapsen opiskeliun loppuåuolella kuten niin monille on käynyt, niin avokille jääkin luukäteen oli elättänyt tyhjää...ottakoon lainaa eläköön sillä niin jää myös hänen maksettavaksi kun eroaa! jo nähty niin monta eroa!
..ja ..
Minä opiskeli tekussa ja X kirjooitti puhtaaksi "labrat".
Olin ennen sitä kuin ...x anopin sanoin "taivaan rannan maalari"..
Valokuvaaja..
Silloin kun Hän ensimmäisen kerran astui tilaan, huoneeseen...maailma räjähti tajuntaan..
Mutta..asiat ja ihmiset kulkeee....puhumatta ohi...MIKSI...kysyisi
Sitä avioliittoa en koskaan kadu
R
p.s meille siunatui pari tytärtä
Meillä on ollut aina selkeää se, että pakolliset kulut menevät mahdollisimman puoliksi. Tämä tarkoittaa käytännössä vuokraa, sähkö vesilaskua ja nettilaskua. Ruokakaupassa maksetaan noin puoliksi, ellei sovita että toinen maksaa kokonaan sillä kertaa. Niistä ei pidetä mitään kirjanpitoa. Kun haluaa jotain extraa, esim. hiusvärit, shampoot jne, ne valitaan ja maksetaan itse. Puhelinlaskut tietenkin menee aina henkilökohtaisesta pussista. Kulkeminen (bensat/bussi) menee omasta pussista kanssa. Lisäks itsellä maksettavana auton rahoitus, vakuutukset jne, johon miehekkeellä ei oo osaa eikä arpaa.
Mielestäni et ole kohtuuton. Miehesi varmasti ymmärtää mihin on itsensä laittamassa. Opintolainaa voi nostaa, se ei maailmaa kaada. Jos kaataa, niin täytyy elää ilman sitä. Osa-aikatyö olisi ihan loistava ratkaisu, jos sellaista on tarjolla, ja jos siitä ei saa niin paljoa palkkaa että menettää opintotuen. Muista kuitenkin joustaa taha-asioissa, jos tulee oikeasti hätä. Katso vain ettei se hätä ole jatkuvaa.
En tiedä muusta, kun siitä mitä meillä on. Ja meillä maksaa laskut se, jolla on rahaa just ko. kuukautena. Ollaan molemmat työttömänä. Meillä ei kyllä muutenkaan tollaset akateemisesti oikeudenmukaiset säännöt onnistuis. Jotenkin tuntuu, kun teillä ei edes olis oikeeta rakkautta toisianne kohtaan!
Pelkkää kylmää laskelmointiako teidän rakkautenne ja oikeudenmukaisuutenne on?
Yhteisiin menoihin on hyvä osallistua kummankin mahdollisuuksiensa mukaan.
Jos toinen tienaa enemmän, hän voi myös osallistua enemmän.
Kaikkein pahinta on se että toinen maksaa kaiken, ja roinen ei mitään.
Tämä oli yksi iso syy avioerooni. Exvaimnoni tuhlasi enemmän kuin ehdin
tienaamaan, ja minä maksoin kaiken.
Olet hyvätuloinen ja revit ressiä vaivaisesta mahdollisesta 100 eurosta, jos tulee kuussa yllättäviä menoja...
Moni opiskelija katsos pärjää ihan yksinkin sillä rahalla mihin opiskelija on oikeutettu. Vaikutat vähän rahan ahneelta ämmältä, mutta voisin lyödä vetoa että jos tilanne olisi päinvastoin, niin olettaisit että miehesi pitää tukea sinua taloudellisesti ja LOUKKAANTUISIT syvästi jos yllättäisit miehesi laskimen kanssa selvittelemässä taloudenne budjettitasapainoa...
Ymmärtäisin jos miehesi alkaisi törkeästi käyttää sinua hyväkseen, esimerkiksi kaljoittelisi piikkiisi, ajelisi sinun autollasi ja "lainaisi" rahaa satunnaisiin menoihin jota sattuu vähän väliä keksimään, mutta ei näytä tässä siitä olevan kysymys niin kehottaisin katsomaan peiliin.
ole avokin tehtävä elättää ukkoaan! lapsia elätetään muttei ukkoja!
Eihän tässä elättämisestä ole kysekkään.
Moni pärjää ihan yksinkin opintotuella, mutta tämä kotka/whatevöh repii hirveän haloon hyvätuloisena että ei vahingossakaan eletä hänen ropoilla.
Naurettavaa hommaa ottaa suhteessa taskulaskin käteen tällaisessa asiassa.
No huh, huh!
Tämä täytyy olla provo tai sitten kirjoittaja on idiootti.
Niinkö miehesikin tekisi sinulle, jos hän olisi hyvätuloisessa dunissa ja sinä opiskelisit?
Onhan se hyvä että sulle parisuhteessa raha on tärkeämpi ja että sitä jää sinulle mahdollisimman paljon. Voit sitten kyykyttää tarpeen tullen vähävaraista miestäsi.
Eikö se ole sinusta hieno ele mieheltäsi kun hän haluaa opiskella ja sitä kautta saada hyvä palkkaisen työn?
Toivottavasti miehesi huomaa millainen oikeasti olet.
näitä ukon rähjäkkeitä vaimolla elättävät itseään ja opiskelujaan ja hakevat jopa sexiseuraakin kun vaimo on niin kiltti...huh...kyllä miehet on sikoja jopa minullekin ehdoteltu tuollaista ja satuin tuntemaan tämän vaimon työni kautta ja on kaunis, tyylikäs ja älykäs...miehille ei mikään tunnu riittävän...ottakoon lainaa niin ei jää avokin maksettavaksi omat tuhlaamiset - ei eole hänen tehtävänsä aikuista ukkoa elättää!
ota niin rikasmies joka elättää sut ja sun koko sukusi niin ei tarvii omia pennejä tösvätä. hyvää jatkoa.....
Budjetointi parisuhteessa menee näin:
Kumpikin osapuoli tallettaa 50% omista tuloistaan yhteiselle tilille.
Yhteiseltä tililtä maksetaan yhteiset kulut, yhteisen päätöksen mukaisesti.
Äänivaltaa tuon yhteisen tilin rahan käyttämisen suhteen on molemmilla osapuolilla tasan 50%. (onhan tilillä kuitenkin samat 50% kummankin tuloista, oli tulot sitten pienet tai suuret)
Loput 50% omista tuloista on kummankin vapaasti käytettävissä miten haluaa.
Jollei tähän suostu, tai tällä rahalla pysty elämään, sitten on suhde kyllä aika pahasti kusessa.
että et ole velvollinen elättämään avokkiasi jos olisitte naimisissa voisi tilanne ollakin toinen...koska silloin yritetään tosissaan eikä leikitä kotia...samoin jos olisi yhteisiä lapsia...no sano että ottaa lainaa ja osallistuu kuluihin ihan samoin ´kuin ennenkin! ja jos tulee ero kun ethän koskaan tierdä niin sitten jää vain hänen maksettavikseen ne kulut mitkä on jo elänyt...ja jos haluaa tiukempaa kukkaroa tehköön töitä sen minkä ehtii jsa jaksaa eipähän jää velkaa...niin se on muidenkin tehtävä...mutta älä aikuista elätä vain sinä kärsit siitä ja jos se on vapaaehtoisesti alkanut opiskelemnaan se on hänen valinta ei sinun sillä ei sinun tarvitse opiskella! jo nähnyt niin paljon noita vedätyksiä miesten puolelta ja jopa he opiskelun loppuaikoina ovat ehdotelleet suhdetta vaikka toinen elättänyt 3,5 vuotta!
ette oo tainnu olla kovin kauaa yhdessä? tai sitten ette oo kovin tosissanne? tai sitten ootte muuten vaan todella omituisia toistenne piinaajia...
Missä ammatissa tienaa neljä donaa kuussa? Onpa jo hyväpalkkanen homma! Kyllähän tuolla rahalla elättää köyhempää miestäkin.
Eikös tuo 4000€ ollut bruttotulot?
Mutta niin, itse aloitukseen...mielestäni kulut pitää jakaa tulojen mukaan. Koska tuloerojen ollessa suuret, eivät molemmat millään pysty osallistumaan samalla summalla menoihin.
Voisi olettaa, että mies saisi osa-aikatöistään ~500€/kk (jos niitä saa), eli sen kun lisää opintotukeen, niin tulisi vähän vajaa tonni. Ja se on karkeasti arvioiden n.30% teidän yhteisistä tuloistanne, eli 40/60 jaon sijasta 30/70 kuulostaisi reilummalta. Eli kyllähän sinä joutuisit aika paljon maksamaan, mutta otapa huomioon, että koulutuksen myötä miehellä saattaa myös tulevaisuudessa olla sitten isommat tulot, jolloin voitte taas maksaa kaiken puoliksi. Äläkä myöskään poissulje sitä mahdollisuutta, että joskus miehesi on se isompituloinen ja sinä syystä tai toisesta pienituloinen/työtön tms. Koskaan ei voi tietää...ja tällöin tilanne olisi siis aivan päinvastainen kuin nyt, eli mies maksaisi isomman osan menoista ja sinä mahdollisuuksiesi mukaan.
^Se on katsos sitä toisen huomioonottamista ja parisuhteeseen kuuluvaa yhteen hiileen puhaltamista. Mikä ainakin minun mielestäni pitäisi olla ihan itsestäänselvyys... mutta jokainen toki tavallaan...
Asutte miehenne kanssa saman katon alla ja tulosi ylittävät 1500e/kk. Miehesi ei saa kuin 200euroa opintorahaa, koska valtio katsoo sinut niin rikkaaksi että elätät miehesi. Ja ole onnellinen että olet noin hyväpalkkaisessa työssä näinä aikoina.
Parisuhde on yhdessä oloa ja jakamista. Ei kyynistä laskemista ja toisesta hyötymistä. Epäilen suuresti että rakastatko miestäsi kun tämmösiä kyselet?
Kirjoittanut kumpi tahansa avopuolisoista,niin se todella typerää asiaa.
Menkää avioliittoon,että ei satu niin,kuin muutamille avopuolisoille!
Toisen ollessa opiskelunsa suorittanut ja hyvälle työpaikalle ja palkalle päässyt ,on se toinen avoliiton osapuoli lähtenyt omille teilleen,eikä tasan tarkkaan ole maksanut toisen tuesta opisluluaikana mitää!
parisuhteessa,oltiin sitten avo tai avioliitossa,pitäisi ajatella sitä ns. yhteistä hyvää.
Joskus kun osat voivat kääntyä toisinpäin työttömyyden tms vuoksi.
Ja jos miehesi opiskelusta on todella hyötyä eli saisi parempipalkkaisen tai vakityön tms niin eikös se silloin ole ihan hyväksi vain?
Jokaisen oma valintahan se on miten raha-asiat perheessä hoidetaan,mutta en ole koskaan ymmärtänyt sitä että tää on mun ja tää sun. Eri asia on jos toinen vuodesta toiseen tahallisesti loisii toisen kustannuksella.
Meillä oli eksän kanssa se tilanne kerran että hän oli vakitöissä,minä osa-aikatyössä ja maksoin puolet vuokrasta ym ja ruokalaskusta sen verran kuin riitti mutta odotas kun mun rahat oli käytetty niin hyvä kun en polvillani joutunut anelemaan että saisin rahaa edes tampooneihin..että voit kuvitella miksi mies on eksäni.
Ei sinulla ole elatusvelvollisuutta eikä maksaa miehen huvituksia ym mutta törkeää kuvitella että hän pystyisi opintotuellaan maksamaan 40% kun sinun tulosi ovat moninkertaiset;hyvähän olisi jos miehesi saisi osa-aika töitä.
Nykyisen miehen kanssa tulot eivät mene "tasan";eli mies tienaa reippaasti enempi kuin minä mutta ei ole tarvinnut silti joka penniä laskea eikä anella mieheltä rahaa vaikka omat loppuukin. Samaa ruokaa syödään ja teen osani sitten muulla tavalla;hoidan kotia,teen ruuat ym. Ja meillä on tilanne ollut joskus toisin päin;mies oli työtön ja minä maksoin suurimman osan kun mulla oli mistä maksaa..
Mukavaa, että miehesi on päässyt opiskelemaan, onnitteluni hänelle...mutta.Miehesi tulisi pyrkiä elämään muuttuneiden tulojensa mukaisesti. Lisäksi oletko varma, että miehesi saa asumislisää? Tulosi kuitenkin vaikuttavat hänen asumislisään, jota ei varmaan sinun tuloillasi tipu senttiäkään, jos teillä ei kerran ole lapsia elätettavänänne. Itse olen tehnyt opiskeluni aikana duunia, jota minun alaltani ainakin aina löytyy, mutta jokainen sentti on täytynyt laskea, etten tienaa enmpää kuin Valtio vaatii, sillä se perii omanssa kyllä takaisin. Meillä on pidetty kirjanpitoa tuloista ja menoista, yhteisten rahojen puitteissa, vaikka molemmilla onkin omat tilimme ja elämme tulojemme mukaisesti.
Puolisonsa tulojen vuoksi mies tuskin paljon saa. Miten voi elää omien tulojensa mukaan, jos ne konkreettisesti eivät riitä? Pohdi vähän vaatimuksiasi! Vai olisiko minun pitänyt nakata silloinen vaimoni asunnostamme mäelle hänen opiskelujensa aikaan, että eläisi tulojensa mukaan? Ja noin yleisemmin: jos haluaa suoriutua opiskeluistaan nopeasti, kuten aikuisopiskelijat yleensä haluavat, aika ja voimat eivät ehkä riitä kovin paljoon työskentelyyn. Kyllähän vähästäkin työstä jotakin kertyy, mutta ei siitä kannata tonneja kuukaudessa vartoilla.
Meillä ainakin jaetaan kaikki kustannukset avokkini kanssa tasan, minä opiskelen ja käyn osa-aikatöissä. Tullaan ihan hyvin toimeen tasajaolla, avokilla jää sit vähän jotain sukanvarteen, vaikka ensiasuntoa varten. Mun kulut on ainakin pudonnu yhteenmuuton jälkeen. Asutaan opiskelijakaksiossa ja nyt avokki maksaa myös auton ylläpitokuluista puolet. Matkaillaan joka vuosi aika paljon, tähän tarkoitukseen olen nostanut maksimimäärät opintolainaa.
Itsellä saman kokoiset tulot, mies opiskelee nyt toista vuotta.
Miehen opintolaina + opintotuki laitetaan yhteiselle tilille, ja sitten niillä maksellaan laskuja ja ruokaa ja loput maksan minä.
Meillä on aina molempien ollessa työelämässä ollut rahajako sillä tavalla, että laskettiin yhteen kaikki pakolliset yhteiset menot ja kumpikin laittoi sitten palkan suuruuden mukaan riittävän summan tilille kattamaan kaikki yhteiset menot (suhdeluku taisi olla mun "haitaksi" 51/49 :). Sitten molemmat käytti loput "omat" rahansa miten halusi.
Nyt kun miehen tulot ei riitä tietenkään tuohon, minä maksan kaiken sen, mihin laina/tuki ei riitä.
Mutta eipä tuo haittaa - mies kouluttautuu ammattiin, jossa on 110% töitä maailman loppuun asti (hoitoala), joten jos sitten joskus sen tarttee mua elättää, niin sitten mennään sen mukaan. Jos mies tienaa nyt jotain osa-aikatyöstä, ne menee yhteiselle tilille myös.
Itse haluan tukea miehen uuden alan opiskelua, koska se tuntuu olevan hänellä sydäntä lähellä ja mielestäni on aina tärkeämpää tehdä jotain sellaista, mistä pitää kuin pelkän rahan takia.
Avoliitto on avioliittoon verrattava parisuhde ja avioliitto laki sanoo, että puolisot on elatusvelvollisia toisiaan kohtaan. Jote anna siipan kouluttauta sen jälkeehän tienaa ehkä paremmin. Mitäs jos siippas rahat ei kertakaikkiaan riitä ja menee hakemaan toimeentulotukea ja jos sitä myönnetään laittaa sosiaaliviraston lakimies yksikkö perinnän päälle sun palkaan kattamaan siipalle myönnetyt tuet aika noloa vai mitä. ei opiskelusta kannatta ottaaa tollasta painetta eihän se loppu elämää opiskele :). ps. tässäkin tapauksessa maalaisjärjen käyttö sallitty ei raha ole elämässä tärkein tai matkat ja muut hienoudet. Itse elätän työtöntä miestä jolla ei ole oikeutta edes työttömyysetuuteen enkä mieti miten kulut jaetaan.
Miehesi opiskelu ei ole pois sinulta millään tavalla, vaikka hän ei kantaisi yhteiseen kassaanne sentin senttiä, sen kummemmin kuin omaasi. Paitsi jos tilavan asunnon, hienon auton, kalliiden vaatteiden ja säännöllisten ulkomaanmatkojen olevan jotakin, joka kuuluu sinulle itsestään selvästi. Tuon liksan PITÄÄ riittää myös teidän molempien kuluihin, sitä on turha pohtia.
Avokkisi ei pysty kustantamaan 40% sinun elämästäsi, tai edes omaa osuuttaan sinun luksustulojesi mahdollistamasta elämästä, siis 20 % Asianhan voi esittää näinkin päin, jos tuossa yllä on tarjottu sitä näkemystä, että sinä elätät häntä. Valitan. Sinun tulojesi tähden hän saa valtiolta jonkun surkean sentin tililleen. Asia on nimittäin niin, että erilaisissa tukiaisissa ihmisiä tarkastellaan perheen jäseninä. Yhteiskunnallisen toiminnan perusyksikkö on perhe, ei yksilö. Ja olet muodostanut miehesi kanssa perheen. Yhteiskunnalliselta kannalta sinun velvollisuutesi on kustantaa joka ainoa miehesi rahantarve, jos hänellä ei ole tuloja ja sinulla tuollaiset ansiot. Vai pitäisikö meidän pienituloisten maksaa rikkaan naisen puolisen opiskelu? Mikä kohtuus siinä olisi?
Sinun velvollisuutesi ei ole elättää häntä. Kyse on sinun halustasi. Mutta vielä vähemmän hänen velvollisuutensa on elättää sinua,saati sitten ylläpitää sinun elintasoasi. Sinulla riittää tuohta. Kohtuuttomuus ei määrity prosenttiluvun mukaan.
Lähtökohta tasapuoliseen jakoon ei mielestäni löydy talousmatematiikasta tai julkisesta moraalista. Kun realiteetit ovat selvillä: siis tulot yhteensä ja per naama, opiskelun aikataulu, opintojen ulkopuolelle jäävän ajan työskentelyyn jäävät voimavarat jne..., on kysyttävä, mikä jako tyydyttää kumpaakin. Jos sinun shoppailurahasi, väljä asumisesi - ja mihin kaikkeen korkeapalkkaiset ovat tottuneet - ovat tärkeämpiä kuin parisuhteenne ja sen yhteinen tulevaisuus, niin minkä miehesi sille voi? Taloudellinen valta on sinun käsissäsi. Jos olet sitä mieltä, että miehesi opiskelu on silkkaa huvittelua, eikä tuo mitään hyvää suhteeseenne tulevaisuudessa, niin miksi sinä sitä huvia makselisit. Se on sitten pitkän keskustelun aihe, onko ns. omasta tahdosta tehty päätös sittenkään mitään vapaaehtoista koulunleikkimistä.
Keskustelussa aikaisemmin suhtaudutaan opiskeluun kuin johonkin huvitteluun. En tiedä, ovatko ne kirjoittajat jotakin suojatyöllistettyjä tai mitä lienee, mutta vallitsevassa elämänmenossa yksi ja toinen voi joutua hankkimaan uuden ammatin. Opiskelu, koulutus, osaaminen ja taidot ovat kauniita iskusanoja päivänpoliittisessa keskustelussa. Yksittäisen ihmisen elämässä ne ovat suuria asioita, joiden hankkiminen ja suorittaminen edellyttävät kovaa ponnistelua. Ministerin on helppo pauhata kouluttautumisesta: hänhän ei joudu olemaan minimaalisilla tuloilla vuosikausia. Kaikilla ei ole sellaista sosiaalista ja taloudellista turvallisuutta, että voisi arvostella toisten opiskelutarvetta ja -halua. Ja ikävä kyllä tämä yhteiskunta, jossa aikaihmisetkin joutuvat toisinaan koulun penkille, on meidän kaikkien yhteinen. Se on pois myös jokaisen marisijan kukkarosta, että jotkut joutuvat takaisin opintielle. Yksilön kannalta tilanne voi olla sama kuin sairastuminen: on pakko olla jonkin aikaa sivussa työelämästä ja hoitaa asiansa kuntoon. Vaihtoehtona voi olla pitkäaikainen työttömyys ja syrjäytyminen. Ja se vasta onkin pois inisijöiden elintasorahoista.
Porua siis piisaa nyt ja aina. Aikuisten opiskelun välttämättömyys olisi yhteisin päätöksin vähitellen muutettavissa oleva asia, mutta joillekin työelämän ylenpalttinen joustamattomuus on etu. Jos tällä hetkellä pärjää hyvin, miksi kannattaisi muutosta? On paljon mukavampi marista, soittaa suutaan ja kyykyttää.
Kun minä olin töissä ja puolisoni silloin opiskeli, minä maksoin vuokran, vakuutukset, sähkölaskun ja melkoisen osan liikkumisesta, samoin suuremman osan yhteisestä vapaa-ajanvietosta. Puolisoni sai jonkinmoisen opintotuen, otti maltilla lainaa, teki silloin tällöin töitä ja sai hiukan vanhalta isoäitiltään. Hän maksoi ruokamenot, omat puhelinlaskunsa ja opiskeluista aiheutuvat kulut. Emme koskaan laskeneet menojen suhteita tarkasti, osin siksi, että omien ja yhteisten menojen määritteleminen ei ollutkaan kaikin ajoin ihan helppoa. Sormituntumalla menot jakautuvuivat hänen opiskeluvuosinaan vaihdellen suhteissa 20/80 - 40/60, riippuen kummankin työ- ja tulotilanteesta.
meillä mies maksaa viulut.itse otin opitolainaa että voin ostaa kirjat ja maksaa omat laskuni,puhelin,osarit,netti,lemmikit jne...muuhun ei jää.emme saa mitään tukeja.4 muksuakin vielä minulla.
kyllähän se niin on että paremmin tienaava maksaa!
Avoliitto on avioliittoon verrattava parisuhde ja avioliitto laki sanoo, että puolisot on elatusvelvollisia toisiaan kohtaan. Jote anna siipan kouluttauta sen jälkeehän tienaa ehkä paremmin. Mitäs jos siippas rahat ei kertakaikkiaan riitä ja menee hakemaan toimeentulotukea ja jos sitä myönnetään laittaa sosiaaliviraston lakimies yksikkö perinnän päälle sun palkaan kattamaan siipalle myönnetyt tuet aika noloa vai mitä. ei opiskelusta kannatta ottaaa tollasta painetta eihän se loppu elämää opiskele :). ps. tässäkin tapauksessa maalaisjärjen käyttö sallitty ei raha ole elämässä tärkein tai matkat ja muut hienoudet. Itse elätän työtöntä miestä jolla ei ole oikeutta edes työttömyysetuuteen enkä mieti miten kulut jaetaan.
Mies on selkeesti sulle vain paksu lompakko. Ja nyt on hätä kädessä kun joutusit omistasi vähän enemmän laittamaan yhteisiin menoihin. Ei yhteiselämässä voi kovin tiukasti omista rahoista kiinni pitää ja laskea jokainen asia että kumpi maksaa ja minkä verran.
Perusasia ainakin meillä on että myös talous on yhteinen, kun kerran suhteessa ollaan. Molemmilla on omat tilit ja lisäksi yksi yhteinen tili, josta hoidetaan pakolliset perusmenot: Asuminen, ruoka ja autojen kulut. Menee ihan niin että yhteisellä tilillä pidetään sen verran rahaa joka kuukausi mitä nämä pakolliset asiat syö.
Tarkistapa nyt hyvä ihminen omaa arvomaailmaasi. Sinun logiikallasi puolisot tienaavat yhtä paljon ja kuluttavat myös saman verran? Mites kun tulee sairautta, työttömyyttä tai vaikkapa sinulle äitiyslomaa ja äkkiä oletkin itse miehesi tulojen varassa? Otetaanko taas laskutikku esiin ja käännetään tilanne niin ettei miehesi maksa sun edestäsi latin latia omasta pussistaan?
Sinkkuna saat päättää omista raha-asioistasi yksin. Parisuhteessa se on vähän niin ja näin. Suosittelen eroamaan.
jos yhdessä ollaan tosissaan niin mietit siltikin että sun rahat on sun rahoja ja miehen rahat teidän rahoja..ihme juttu... jos itse olisit opiskelemassa niin taatusti olettaisit että käyttäisitte miehen rahat laskuihin!! meillä molemmat on opiskelleet ja tiukkaa on ollut sillä rahaa on ruokaan jäänyt vuokrien jälkeen n. 200kk ja nyt kesällä itse olen ollut töissä eikä mielessä ole käynytkään kun tili on tullut että jee minulla on rahaa annanpa muijan syödä kynsiään ja asua veneen alla kun itse olen hotellissa ja käyn ravintolassa. mene itsees hyvä ihminen..toivottavasti ehdotat tuota ukolles ja se älyää lähteä kälppimään..kun sitten muutaman vuoden päästä tapaatte saattaa vähän korveta kun huomaat että ukko tienaa 3500 nettona kuussa ja ajaa porchella...
Itse opiskelen ja kyllä minulla on ihan varaa dödöä ja hammastahnaa ostaa.
Toki miehesi tulee valintansa mukaan sitten elää: aamulla kaurapuuroa (sinä vedät rasvatonta leikettä, puristettua appelsiinimehua, cafe lattea ja croissantia?) ja päivällä 2.60 opiskelijaruoka (sä syöt lounaslipuilla pihviä?) ja illalla kaalia, perunaa, porkkaanaa ja omena (sinä syöt chateubriania viinin kera tai raflassa?).
Sulla on tiskikone, ukko tiskaa käsin. Sulla on edelleen se 90 neliön asunto, ja ukkosi asuu siitä 15 neliön "solussa" .... opiskelijalla ei ole varaa 90 neliön asuntoon!
Fillarilla pääsee ilmaiseksi - bussilippuihin on turha haaskata!
Nyt kun mietin tätä uudelleen, niin mahtaakohan tuo Mirva-Maaria oikeasti lukea näitä. Halusipa purkaa tuntojaan. Suotta pauhaamma hänelle, hän vain halusi tukea omalle näkökulmalleen ja arvelen, ettei hän viitsi näitä näkemyksensä vastaisia kommentteja lukea - saati että ottaisin onkeensa.
Noilla sinun tuloilla me eläisimme monta kuukautta.Avomieheni työskentelee ja minä olen kotona työkyvyttömyyseläkkeellä,vaikka olenkin vasta 41.v.
Meillä on täysin eri käsitys sinun kanssasi raha asioista.Minäkään en saa kuin eläkkeen tällä hetkellä ,mutta sairaslomani alussakaan en saanut kuin 900 e kuussa käteen ja hyvin pärjäsimme.
Nyt eläkkeeni on vielä pienempi,mutta sen kanssa vaan pärjäämme kun osaa valmistaa itse ruokaa ja vaatteita löydämme tyttäreni kanssa kirppiksiltä.
Älä hyvä ihminen valita noilla tuloilla,että miten jaatte menot,moni olisi kateellinen tuollaisista tuloista,varsinkin tällaisena aikana..
enemmän kun mitä opiskelija saa! Ja opiskelijatkin elää - joten turhahan sun onkaan rutista!
itse olen tätä mieltä --> http://killahk.mybrute.com
Minä olin viime vuoden sairaanhoitajana töissä, mieheni opiskelee lääkäriksi. Nyt lähden itse opiskelemaan yliopistoon. Ikinä ei olla laskettu kumman rahoilla maksetaan, tärkeintä on että on tullut laskut maksettua jne. Ja ollaan vielä hyvin päästy matkustelmaankin, kunhan ollaan yhdessä vähän säästetty.
Sen voi kyllä sanoa, että jos tuo tarinasi on totta, niin et kyllä kovin paljon puolisoasi tue. Jos itse tienaat huomattavasti enemmän, totta kai sinulle kuuluu päävastuu maksuista! Voithan itsekin lähteä opiskelemaan ja kouluttautua pidemmälle, jos kanttia on! Sivusta seuranneena ei kyllä moni sellainen suhde ole kauaksi kantanut, joissa jokainen jauhelihakin pitää maksaa puoliksi. XD Kannattanee miettiä uudelleen onko sinulle tärkeämpi puolisosi vai rahasi..
jos lompakkosi on sinulle tärkeämpi kuin mies ja parisuhde!
Kuinkahan avokkisi toimisi, jos tilanne olisi päinvastainen..?
Itsekkyys maan perii.
Kannatan pakollisten kulujen jakamista tuoihin nähden.
Oma opiskeluaikani meni harakoille (en valmistunut) ollessani avoliitossa 'minun rahojani ei jaeta'- miehen kanssa. Vuokra jaettiin puoliksi (asumistukea en saanut miehen tulojen vuoksi), molemmat maksoivat omat laskunsa mutta opiskeleva osapuoli kustansi ruoat ja lemmikkien hoidon.
Samalla kun tein osa-aikatyötä opiskelujen ohessa, mies käytti ylimääräiset rahansa vaihtamalla lähes vuosittain uuden auton ja/tai moottoripyörän. Myös ulkomaanmatkoja tehtiin, eivätkä ne olleet ruotsin risteilyjä. Kun ehdotin, että jakaisimme menot tulojen mukaan, mies ilmoitti tekevänsä omilla rahoillaan mitä lystää, eivätkä asiat kuulu minulle.
No olisit opiskellut senkin ajan kun matkustelit! Oma oli valintasi.
kannattanee opetella lukemaan ajatuksella ;)
----Myös ulkomaanmatkoja tehtiin, eivätkä ne olleet ruotsin risteilyjä.
Ja ko. hlö kertoi myös ns. opiskelujensa menneen harakoille, eli ei ole valmistunut.
se on teidän kahden välinen asia mitem jaatte,ottakoon lainnaa ,jos haluuu opiskella
Koulussa olija syö koulussa, toinen missä huvittaa tai pystyy. Näin ruokakulut jakautuu tasan.
Mielestäni et ole kohtuuton, vaan erittäin järkevä. Ei sinulla ole velvollisuutta elättää aikuista avokumppaniasi.
Meillä oli aikoinaan myös noin, että puolisoni oli töissä ja minä opiskelin. Jos olisin opintotuestani maksanut laskuja, minulle ei olisi jäänyt omaa rahaa juuri lainkaan. Olisin käytännössä joutunut kerjäämään puolisoltani rahaa harrastuksiini ym. Sovimme silloin, että teen enemmän kotitöitä, käytännössä kaiken. Se onnistui helposti, koska opiskelin paljon kotoa ja päiväni olivat lyhyempiä kuin puolisollani. Siivosin, pesin pyykit, laitoin ruokaa ym. Kesätyörahoistani osallistuin sitten yhteisiin hankintoihin.
bordellin päälle!
Ei tule KUULOONKAAN että Herra Opiskelija tekisi kotitöitä! Missä ajassa ne läksyt sitten tehtäisiin!?!?!?!?!?!
Provo tai ei.Kopio toisen teksti tai ei mutta omakokemus asiasta on.
Mies töissä vakituisessa työsuhteessa tulot n1600€ kk.
Itse opsikelin uuden ammatin ja liiton päivärahalla ylläpitokorvaus yhteeensä käteen´jäi n 800 €/kk.
Miehelllä tili tulee 2 viikon välein.Mulle kerran kuussa.
Avoliitossa asutaa ja omatalo josta lainaa lyhennetää 350 ekee kuussa kaikki muut menot.
Laskut maksetaan eräpäivänä sen tililtä jolla sattuu olemaan rahaa.Kaupassa korttia vinguttaa se jolla rahaa.Laina menee miehen tililtä.Meillä 2 autoa pakosta koska mies töissä 10 km päässä ja itse tarvitsen auton koska kouluun matkaa 10 km.Koulu ja työ ajat ei stemmanneet yhteen.Kumpikin auto miehen nimissä mutta kumpikin maksoi sen auton verot ja vakuutukset jolla kulkee.Jolloin minä maksoin enemmän koska diesel auto.Isommat remontit maksaa mies.Jos mies tankkasi mulle auton tällä viikolla niin minää tankkasin auton hälle kun oli pers aukinen.
Tilanne tällähetkellä minä työtön ja mies töissä edelleen.Minun tuloilla eletään alkukuukausi miehen tuloilla loppukuukausi.Jos toinen tarvii jotain toinen maksaa ja päinvastoin.Kumpikin kustantaa pojan menoja tasaisesti vaikka poika ei miehen biologinen isä olekaan.Miehen tulot sen 1600 € kuussa ja mulla jää käteen 650 € ja hyvin tullaan toimeen.Meillä periaatteena on että maksellaan ku jaksellaan siltä tililtä jolla rahaa on.Yhteiseen elämään ne kumminki menee ja kumpikin ostaa jotain pientä itselleen silloin kun siltä tuntuu.Isommat ja kalliimmat hankinnat keskustellaan ja sovitaan etukäteen.Jos toisella rahaa ja toisella ei ja tarvii jotain niin toinen antaa rahaa ja toisinpäin.Ei meillä ainakaan tulisi asumisesta ja elämisestä mitään jos ruvettais laskemaan kumpi maksaa ja mitä. Kummallakaan ei tunnetta että elättää toista.Ja tilannetta tasaa kun minä pääsen töihin aina joksikin kuukaudeksi niin silloin mies käyttää enemmän rahaa remontoimiseen ja minä maksan laskuja ja ruoat.Eli yhteiset tulot ja yhteiset menot kun kerta samaa taloutta asutaan vaikka avoliitossa ollaankin.
miehesi opintotukeen vaikuttaa myös sinun tulotasosi. Saako avokkisi edes täyttä opintotukea sinun 'suurten' tulojesi takia....?
ei varmasti helppo tilanne teille kummallekkaan, mutta ei kannata katsoa ihan pelkkää omaa napaa tuollaisessa asiassa.
Kaikki tulot on yhteisiä ja menot samoten.. raha ei oo meille niin tärkeä ja henkilökohtainen asia, ettei voisi jakaa, kun kaikki muukin jaetaan. Meillä toki myös lapsi ja toinen tulossa, mutta emme itse vielä edes kihloissa. Ja alusta asti on kaik jaettu, huolimatta siitä kummalla on ja kuinka paljon suuremmat tulot.. Molemmat kuitenkin tienaa niin hyvin kuin kykenee, joten tää toimii meillä...
Eikö avokkisi tehtävä olisi ennemminkin miettiä tämä asia? Jos mun tekisi mieli takaisin opiskelemaan, niin keskustelisin näistä asioista todella tarkkaan puolisoni kanssa, jotta niistä ei tulisi riitaa myöhemmin. Hänen tehtävänsä mielestäni olisi ehdottaa hänelle sopivaa ratkaisua, jonka hän olettaa sopivan myös sinulle, ja siitä sitten miettisitte asiaa yhdessä.
Jos asiasta ei ole keskusteltu ja avokkisi vain olettaa sinun maksavan kaiken tai enemmän kuin 60/40, joka kuulostaa hyvin järkevältä ratkaisulta.
Ehdotan, että jos osallistut tällaisessa tilanteessa suurempaan osaan perheen kustannuksista, niin edellytät, että saat seurata opintojen etenemistä ja ilmoitat etukäteen, että jos ne eivät etene nopeassa tahdissa, niin edellytät hänen menemistään töihin. Älkää ottako yhteistä omistusasuntoa ennen kuin solmitte avioliiton!
'edellytät että saat seurata opintojen etenmistä'
hahahaha. eikai se ny mikään äiti sille miehelle oo.
Mun tyttö pääsi yliopistoon opiskelemaan, ja vävy aikoi elättää heitä nuo tulevat 5-6 vuotta. Tyttö teki myös osa-aikatöitä samalla kun opiskeli. Kun opiskelut oli tehty, he päättivät mennä naimisiin. Koska nyt kummallakin oli hyvä ammatti, niin rakensivat talonkin. Niin sitä pitää! Ja luottamus ja rakkaus on molemminpuolinen...mulla on ihana vävy ja reipas tyttö.
Meidän perheessä kulut jaettiin opiskeluaikanani pari vuotta siten, että minä kustansin omat opiskelumenoni ja ruuan talouteen, vastikkeen asunnosta ja omat laskuni. Nämä jälkimmäiset jo ennen opiskelua. Mies antoi sitten suurituloisempana ns. ruokamenoihin lisuketta. Mutta me olimmekin avioliitossa, tiedä sitten onko sillä periaatteessa isoakaan merkitystä.
Lasket ehkä liian tarkkaan homman, mutta jos suhde tuntuu epävarmalta (), mitä se sitten tarkoittaneekaan niin kai se on tarpeen.
olla suhde ihan kuosissa teillä..
Mutta jos vaikka "lainaisit" hänelle osan rahoista, maksaa kun pääsee töihin.
Jos miehesi on taivaanrannan maalari herätä hänet.
Ooksää oikiasti niin vitun pihi, että tienaat yli kakstonnia kuusa etkä vihti avustaa miestäs yhtään opiskelujen aikana? Sitäkö se parisuhde on? Hohhoijaa!
Vittu jos saisin tollaset rahat kuussa niin maksaisin vaikka kaikki mun ja miehen laskut joka kuukausi! Vaan enpä ikävä kyllä saa...
Kannattais ehkä miettiä omaa arvomaailmaas. Miehes haluaa opiskella, vaihtaa elämässään uuden sivun, saa mahollisesti tulevaisuudessa mielekkäämmän ammatin, ja aikoo tehä vielä töitäki siinä sivussa (vaikka opiskelu itessäänki on jo raskasta); sää täällä josain vitun netin keskustelupalstalla lasket jo tulevien kuukausien senttejä. Voi herranjumala sentään! Sää elät PARISUHTEESSA! Siinä tuetaan toista elämän kaikissa tilanteissa. En vois ikimaailmassa kuvitellakaan, että käyttätyisin noin omaa miestäni tai hän minua kohtaan! Jos raha on toisella tiukalla, niin silloin sitä jelpataan. Ei se ny sitä tarkota, että sää oot heti joku elatusvelvollinen - tuskin mieheskään ajattelis niin jos tilanne oliski toisin päin. Onko ne eurot oikiasti sulle niin vitun tärkeitä??
Niinku joku jo aiemmin sano, niin entäpä sitte jos sää sairastuisikki syöpään, tulis kersa tai jotain muuta? Mitenkäs sitte suu pantais? Toivottavasti miehes rupiaa kans laskeen kaikki pennit, syöttää sulle aamusin kaurapuuroa ja pistää sut maksaan vielä kakaran pilttipurkit. Sustahan se on ulos tullu!
Tämä aloitus on "Mirva-Maarian" toimesta kopioitu suoraan toiselta keskustelupalstalta, jossa aloittaja oli mies ja opiskelemaan lähtevä osapuoli nainen. Sukupuoliroolit on tässä vaan vaihdettu toisinpäin.
Seurasin siis tuota alkuperäistä keskusteluketjua. Tosi törkeää kopioida toisten tekstejä omiin nimiinsä! Olen ilmoittanut asiasta ylläpidolle jo useampaan otteeseen, mutta ei näy mitään tapahtuvan... Tällaista meininkiä tällä palstalla.
Muuten, te, jotka vauhkoatte avopuolison tulojen vaikutuksesta opiskelevan aikuisen ihmisen valtiolta saamiin opintotukiin tai asumislisiin, voisitte tarkistaa kantanne. Avopuolison tuloilla ei ole ko. tukiin MITÄÄN vaikutusta. Omilla sivutyötuloilla taas kyllä on.
Tämä aloitus on "Mirva-Maarian" toimesta kopioitu suoraan toiselta keskustelupalstalta, jossa aloittaja oli mies ja opiskelemaan lähtevä osapuoli nainen. Sukupuoliroolit on tässä vaan vaihdettu toisinpäin.
Seurasin siis tuota alkuperäistä keskusteluketjua. Tosi törkeää kopioida toisten tekstejä omiin nimiinsä! Olen ilmoittanut asiasta ylläpidolle jo useampaan otteeseen, mutta ei näy mitään tapahtuvan... Tällaista meininkiä tällä palstalla.
Muuten, te, jotka vauhkoatte avopuolison tulojen vaikutuksesta opiskelevan aikuisen ihmisen valtiolta saamiin opintotukiin tai asumislisiin, voisitte tarkistaa kantanne. Avopuolison tuloilla ei ole ko. tukiin MITÄÄN vaikutusta. Omilla sivutyötuloilla taas kyllä on.
mielenkiintoinen, vaikkei se alkuperäinen olekaan ja lopulta on AI-VAN SA-MA, onko aloittaja mies vai nainen ja opiskelemaan lähtevä nainen vai mies, tai ovatko he homoja tai lesboja. Aihe on tärkein, pösilö.
No mitä sitten, vaikka ei olekaan aito? Aiheena kuitenkin mielenkiintoinen ja vielä kun oikeasti löytyy näitä pösilöitä, jotka vinkuvat joka eurosta, jonka joutuvat maksamaan enemmän kuin puolisonsa.
Ja noita tapauksia kun tulee vastaan, ei tarvitse paljoa miettiä miksi parisuhteet eivät nykypäivänä tunnu olevan kovinkaan kestävää sorttia - no eivät kai helvetissä kestäkään, jos ei ole enää minkäänlaista yhteishenkeä, ei puhalleta siihen yhteen hiileen vaan kaikki jaetaan sinun ja minun -jaolla ja sitten on maailmanloppu, jos toinen on jossain vaiheessa pienituloinen ja se toinen silloin joutuu antamaan enemmän euroja sen yhteisen(?) elämän kustannuksiin.
Ja ei, tämä ei tarkoita sitä, että tarkoituksella loisivaa pummia pitäisi elättää, mutta mielestäni opiskelu on kuitenkin hyödyllistä, varsinkin näinä aikoina on hyvä opiskella, kun työn saaminen ei ihan mikään itsestäänselvyys ole ja muutenkin, opiskelu voi tuoda sitten sen päättymisen jälkeen täysin uusia uramahdollisuuksia. Sitten kun elämästäkään ei koskaan tiedä, tämänhetkinen tulotilanne voi pariskunnalla olla jossain vaiheessa täysin päinvastainenkin ja varmasti siitä uuden tilanteen pienempituloisesta olisi ihan mukavaa, jos se suurempituloinen sitten vuorostaan olisi halukas joustamaan tilanteen vaativalla tavalla eikä räknäämään senttejä ja syyllistämään toista vähistä rahoista.
Pysyisitte te sellaiset yksineläjinä, joille vain se oma napa merkitsee.
Suoraan Kelan ohjeista:
'Opiskelijan asumismuoto ja perhesuhteet ratkaisevat, kuuluuko hän asumislisän vai yleisen asumistuen piiriin.'
Eli kun puoliso tienaa 4000 e /kk ja asutaan saman katon alla vuokralla, niin minkään valtakunnan asumistukea ei mm. voi saada.
Yleiseen asumistukeen vaikuttavat, mutta eivät opintotuen asumislisään.
tai avioliitossa olevat kuuluvat yleisen asumislisään alle!
Inhimilisyyttä olis raha.jako helppoa. Lässytys rakastamisesta retoriikkaa. jos tarvii kysellä miten rahat jaetaan. Pitääkö -rakkaus- ostaa heräämmällä työhön aamulla?? Opiskelu ei kepaa heräämisen syyksi.. Onko Soomi- nauta tosiaan niiin HÖLMÖ, ett esm jakaa Pilluaan sellaiselle Urpolle joka miettiii Eurojaan, antaako vai ei. parinviikon pillu-lakon jälkeen voi urpo tulla järkiinsä, tai sitten muuttaa äitinsä luo takaisin..
mielestäni jos yhdessä ollaan ja asutaan,niin silloin myös yhdessä eletään.eli kun minä opiskelen, maksan sen minkä pystyn.vuokrasta aina puolet, mutta muita menoja poikaystäväni joutuu vähän enemmän maksaa.en kuitenkaan ostele pahemmin turhia, vaan haluan itse ettei kukaan minua elätä. silti joitain laskuja (esim.sähkö) poikaystäväni oma-alotteisesti maksaa.nyt kun kesän olen kesätöissä pystyn ihan yhtälailla maksamaan puolet kuluista, kuin hänkin.
poikaystäväni opiskeli pari vuotta sitten.silloin minä maksoin suuremman osan menoistamme, joista ruoka vei suurimman osan.vuokra on aina maksettu puoliksi. olisi todella ärsyttävää, jos poikaystäväni ostelisi kaikkea "hienoa" ja turhaa kun hän on työssä käyvä, ja minä kituuttelisin sillä 500e:llä...eli se maksaa kummalla on rahaa ja jolla on vähän rahaa maksaa sen minkä pystyy:)
Mielestäni paras todeta että: "suu säkkiä myöten"
Avosuhteessa ei olla velvollisia elättämään. Toisaalta itsestäni olisi noloa avosuhteessa jos kumppani maksaisi.. eriasia jos tekisi kirjallisen lainapaperin kumppaninsa kanssa ja maksaisi sen sitten takaisin hänelle kun on taas itse työelämässä. Parempi ottaa koroton laina kumppaniltaan kuin pankilta ja maksaa kovat korot päälle.
En oo siivestämisen kannalla,normaali aikuinen tajuaa sen että pitää kantaa itsenäinen vastuu asioista.Ja jakaa kulut puoliksi.Jos ei äitin ja isän helmois pyöritä.Mutta tuskin kukaan nyt kehtaa semmosta pitemmän päälle.SIIVESTÄMISEN ÄÄRIPÄÄMUOTO!
Ketään ei tartte panna lujille sen takia että ei oo rahaa,tuskin ilmaista asumista oo missään muodossa yksin asuminen se vasta maksaa.Tuskin viihtyisit kotona jos yksin asuu.Pankkiin ja asiat kuntoon,jos toinen ei ehdota että lainaa rahaa.rahaa kannattaa antaa 400- 500 ekua kuukaudessa että se kattaa osan kuluista.. kulut aika helposti 1000-1400 kahelta ihmiseltä.RUOKAA MENEE MYÖS.
"Avosuhteessa ei olla velvollisia elättämään."
Loistava ajatusmalli tämä. "Enoo velvollinen!!!!!!!1111111 laki sanoo niin!!!111" vapauttaa sitten kaikesta ja antaa luvan ajatella vain itseään. Sitten ihmetellään miksi nykyään erotaan niin paljon - ei kai kukaan nyt naimisiin asti mene, jos jo sitä ennen huomaa, että toisella tärkein kaveri on minä itse. Tokihan avioliitossa on se elatusvelvollisuus, mutta kyllä se nuuka sutki aina ne porsaanreiät keksii; tai ainakin tekee kaikkensa, että mitään ylimääräistä ei tipu ja velvollisuudetkin hoidetaan niin, että toinen varmasti tietää kenen tienaamia rahoja käyttöönsä saa.
Koska noinhan se menee. Jos on jo avoaikana tuollainen, niin mihinkä se muuttuisi sitten naimisiin mennessäkään.
Tietenkin se on sinällään perusteltua, jos laillista velvoitetta ei ole, niin sitten sitä ei ole, mutta kertoo ihmisestä aika paljon, jos vasta lain velvoittamana luopuu sinä&minä-ajattelusta.
Mutta jokaisella on oma ajattelutapansa...vaikka tuntuuhan se kummalliselta, että joillekin sitoutuminen kumppaniin tarkoittaa sitä, että sitten kun laki sanoo niin.
Enemmän noloa minun mielestäni olisi se, että joutuu kumppanilta lainaamaan.
Tuo kuulostaa ihan reilulta jakaa kulut 60/40. Itseasiassa jopa paremmalta kuin reilulta.
Meidän taloudessa menee kaikki 50/50. Siis ihan kaikki, paitti hygienia ja omat laskut maksan itse.
Kelalta tulee ~260€ kuussa, mikä ei todellakaan riitä mihinkään.
Käyn töissä koulun ohella suunnilleen kolmena-neljänä päivänä viikossa, jotta
omat rahani riittäisivät edes yhteisiin ruokaostoksiin, saati sitten sähkölaskuihin, puhelinlaskuihin ym.
Paljon ei tule sijoitettua itseeni.
Lainaa yritin välttää mahdollisimman pitkään, mutta kun tajusin, ettei noilla tuloilla pärjää, oli pakko sitä hakea. Tiukan paikan tullen olen toki saanut avustusta avomieheltäni, mutta senkin olen aina maksanut takaisin.
Mutta näinhän se on. Ei avokilla ole velvollisuuksia elättää mua. Täytyy vaan koittaa kestää vielä pari vuotta, eiköhän se kurjuus sitten helpota.
Olisin itse todella helpottunut jos kulujen jako menisi niin kuin olet sen ajatellut., mutta ei sinun mielestäni tarvitse joustaa yhtään enempää.
Ihmetellä täytyy minunkin, näitä minun rahat - sinun rahat -niuhottajia.
Kun olin naimisissa, meillä oli yhteinen tili ja yhteiset rahat. Se oli silloin ihan jees, lähinnä oli hankalinta pysyä kärryillä rahatilanteesta kun molemmat nosti käteistä ja vingutti rinnakkais-korttia milloin missäkin.
Nyt uudessa liitossa meillä on "omat rahat/tilit" mutta kaikki menot on silti yhteisiä. Mun mielestä hyvä kompromissi. Se maksaa joka pystyy eikä niitä laskeskella tai kuitteja syynäillä.
Tienaamme suunnilleen yhtä paljon molemmat, ja laitamme yhtä paljon asuntolainatilille joka kuukausi (800e kumpikin). Tämän lisäksi minä laitan 500e enemmän erilliselle tilille, josta sitten maksetaan kaikki kiinteät kulut (vesi- ja jätemaksut, sähkö, vakuutukset (asunto, auto, molempien henkivak.), TV-lupa, Aamulehti jne. jne.). Siksipä tilistäni ei juuri mitään ole jäljellä viikon sisällä tilipäivästä. Sitten vaimoke maksaa yleensä kaupassa ruoat ja sen sellaista.
Tää toimii ihan hyvin näin, eikä siinä sen kummempaa tarvita. Mun mielestä on naurettavaa että joka tulitikkuaskikin maksetaan puoliksi ja vielä jyvitetään sekin ("sää oot sytyttäny näillä kymmenen röökiä ja mää vaan kaks"). Ite ainakin aion vaimoni kanssa viettää loppuelämäni; koko "elättämisen" konsepti on mulle täysin vieras.
Ihan käsittämättömältä tuntuu, että toinen tienaa muutaman satasen ja toinen tonneja, ja sitten kaikki maksetaan sentin kymmenyksen tarkkuudella puoliksi. Ei tajua. Ja todella törkeää olisi (kuten ylempänä mainitaan), että paremmin tienaava lähtee jonnekin ulkomaille hummaamaan "omilla rahoilla", kun köyhempi puoliso jää kotiin puputtamaan makaronia. Siis täh?
Ei kai se suhde kamalan hyvällä pohjalla ole, jos tarvii tollasia "kuka elättää ketä" -juttuja miettiä. Tai suunnitella jos sitäkin, että ero tulee ja sitten tarvii loppuikänsä kärvistellä vitutuksen kourissa kun "sille sialle sen viikon Kanarian matkankin kustansin kaks vuotta sitten ja nyt kävi näin".
Kuten sanoin, omat rahat mutta yhteiset menot/kulut toimii meillä ainakin hyvin.
Minulla on äidin luottokortti, joten makselen jopa enempikin kuin töissä käyvä avovaimoni. Tää on vähän niin kuin ennakkoperintöä.
Minä opiskelen, mies ei. Kaikki maksetaan puoliksi, muuhun en suostu, vaikka mies on ehdottanut muitakin järjestelyjä. En pystyisi elämään toisen siivellä, ehkä vikaa on omassa asenteessakin?
On vikaa asenteessa juu, jos mieltää siivellä elämiseksi sen, että toinen maksaa jotakin jos ja kun hänellä sillä hetkellä paremmin varaa on.
Jos mulla on kauppaan menessä kymppi rahaa ja vaimolla satanen, niin miten se tekee minusta pummin jos vaimo maksaa kassalla? Viikon päästä tilanne voi olla toisin päin.
Jonkinlaista yli-emansipoituneisuutta varmaan tuo "minuahan ei mies elätä" -asenne ainakin naisilta.
Kai näillä ihmisillä on omat vessapaperirullatkin kotona, tai sitten pidetään kakkapäiväkirjaa siitä, kumpi on käynyt useammin kakilla jotta voidaan laskea vessapaperin kulutuksen oikea suhdeluku? huh huh.
Asenne ratkaisee, aina. Tilanteet muuttuvat.
Minulla oli vastaava tilanne, mutta olin meistä se opiskelija. Rahat riittivät juuri ja juuri ruokakulujen puolittamiseen, mutta harrastuksia varten jouduin kerjäämään rahaa puolisoltani. Meillä oli pieni asunto ja mies laiska siivoamaan, joten sovimme, että tekisin rahan eteen kotityöt. Siivosin, pyykkäsin, laitoin ruokaa. Järjestely toimi, koska päiväni olivat lyhyempiä kuin hänen ja opiskelin myös kotoa käsin. Tämä tietysti edellyttää, että se on myös kumppanille ok ja niitä kotitöitä on sopivasti. Ei liikaa, eikä toisaalta liian vähänkään. Kesätyörahoistani maksoin sitten isompia hankintojamme.
Nykyään minä olen meistä se joka tienaa enemmän, yhdessä ollaan siis edelleen ja hyvillä mielin muistellaan tuota mennyttä.
Voi juman***** etteivät ihmiset viitsi tarkistaa "totena" luettelemiaan asioita. Kelan sivuilta:
"Opiskelijan asumislisään eivät vaikuta puolison tulot
Opintotukilaki muuttuu niin, etteivät opiskelijan asumislisään enää vaikuta puolison tulot 1.1.2009. Noin 2 000 opiskelijaa saa korotuksen asumislisään ilman hakemusta. Sen sijaan jos opiskelijan asumislisä on aiemmin hylätty puolison tulojen perusteella, hänen pitää hakea asumislisää erikseen uudelleen."
http://www.kela.fi/in/internet/suomi.nsf/net/231208114239HN?OpenDocument
Montakos kertaa Kirsikan pitää tuo vielä kertoa? Joo, pääseehän tiedolla toki pätemään ja tuntemaan itsensä vähän paremmaksi, mutta kyllä sen asian jo ihan yhdestäkin viestistä pystyy lukemaan.
Ja otapa huomioon, että jos joku kertoo omista kokemuksistaan vastaavassa tilanteessa (nimenomaan kokemuksista, EI anna neuvoja), ne saattavat olla ajalta, jolloin puolison tulot vaikuttivat asumislisään.
Ei voi kysyä kuin yhtä asiaa: miksi ihmeessä sinulla edes on puoliso, kun et osaa elää parisuhteessa? Sinunlainen ihminen tulisi paremmin toimeen sinkkuna loppuelämänsä, samalla säästyy suuri määrä inhimillistä kärsimystä kun et koskaan hanki lapsia!
Tai sitten sinun olisi aikuistuttava ja opeteltava elämän perusasiat. Rakastavassa parisuhteessa rahalla ei ole mitään merkitystä vaan periaate on se, että yritätte selvitä kaikesta YHDESSÄ. Eli se maksaa, jolla on.
Voi olla, että juuri nyt on sinun vuorosi maksaa, mutta vastavuoroisesti kun sinä jäät työttömäksi, on miehesi vuoro maksaa. Jutuistasi päätellen olet vielä niin penska että et edes kuvittele jääväsi työttömäksi. Näinhän ei tule olemaan, vaan sinutkin tullaan jossain vaiheessa saneeraamaan. Voin kokemuksesta kertoa että ensimmäinen saneeraus on shokki, mutta samalla se karaisee mutta samalla kasvattaa niin että opit ehkä kiinnittämään elämässäsi huomiota oikeisiin asioihin.
Jos olet valmis luovuttamaan heti ensimmäisten vastoinkäymisten ilmettyä, et tule saavuttamaan elämässäsi mitään. Oikea rakkaus ei luovuta, vaikka toinen sairastuisi, jäisi työttömäksi yms. vaan näistä vaikeuksista mennään aina yli YHDESSÄ. Oikea rakkaus ei hylkää, luuseri on se joka hylkää ja tulee itsekin hylätyksi.
Muista, että tulet olemaan itse vastaavassa asemassa tulevaisuudessa tai saatat esimerkiksi sairastua vakavasti. Haluatko, että miehesi vaihtaa siinä vaiheessa toiseen naiseen vai haluatko, että yritätte yhdessä yli vaikean ajan?
Asennemuutoksesi olisi hyvä alkaa NYT välittömästi.
itse maksan melkein kaiken vuokranpuolikkaan lisäksi, kun avokkini on työttömänä. ja käteen jää kuukaudessa palkkaa 1200e. hän maksaa omat laskusnsa ja minä maksan kaiken muun, esim. hänen bussikorttinsa ja kaikki ruoat sekä yhteiset laskut. revi siitä.. ja sinä murehdit elintasonne laskua..? salli mun nauraa.
"Montakos kertaa Kirsikan pitää tuo vielä kertoa? Joo, pääseehän tiedolla toki pätemään ja tuntemaan itsensä vähän paremmaksi, mutta kyllä sen asian jo ihan yhdestäkin viestistä pystyy lukemaan."
Eipä ole näköjään moni sitä ensimmäistä viestiäni lukenut, kun tulevat edelleen väittämään, että avopuolison tulot vaikuttavat opintorahaan/asumislisään. Eikö ole parempi, että korjaan tällaisen käsityksen heillekin: jos vaikka ryhtyvät vielä opiskelemaan, niin ymmärtävät sitten hakea tuota asumislisää eivätkä ole siinä uskossa, että sitä ei muka saisi. Juuri luin jostain jonkun opiskelijan harmittelut siitä, että olisi voinut saada asumislisää jo tammikuun alusta asti, jos olisi vaan ymmärtänyt sitä uudelleen hakea (siis tuon lainmuutoksen jälkeen).
ensinnäkin opiskelijalla pitää olla oma vuokrasopimus, että saa sitä tukea.
Jos on vaikka omistuskämppä niin yhtiövastikkeseen ei saa tukea.
Ei myöskään, jos vuokrasopimus on vain puolison nimellä.
"Ei myöskään, jos vuokrasopimus on vain puolison nimellä."
Eipä ainakaan minulla ole vaikuttanut, sekä entisen että nykyisen avokin kämppään olen ollut se myöhemmin muuttanut, jolloin vuokrasopimus on ollut vain miehen nimellä ja kummatkin sopimuksista kelpasivat Kelaan ihan samallalailla kuin ne yhteiset tai täysin omalla nimelläni olleet.
...entäs jos sattuu käymään niin, että joskus eroatte. Nyt ei ehkä siltä tunnu, mutta sekin mahdollisuus on olemassa. On käynyt useamman kerran niin, että kun toinen on opiskelunsa opiskellut, niin lähteekin omille teilleen.
Sinulla ei todellakaan ole yhdenkään aikuisen elatusvelvollisuutta. Rakastuneenakin kannattaa ottaa kylmät faktat huomioon.
Näinhän sitä ylil-kyyninen ihminen ajattelee.
Voihan se elämänkumppani vaikka kuolla kupsahtaakin. Sitten varmaan ensimmäisenä tulee mieleen, että "voi vittu, ja se ei ehtinyt maksaa mulle niitä pieniä ranuja jotka sille Mäkkärissä eilen kustansin"?
"ensinnäkin opiskelijalla pitää olla oma vuokrasopimus, että saa sitä tukea."
--> EI muuten tarvitse. Hain ja sain juuri asumislisää syksyllä alkavia opiskelujani varten ja Kela laski vuokraosuudekseni 50 % asunnon vuokrasta + vedestä. Ei tarvittu erillistä vuokrasopimusta, riitti kopio tuosta yhteisestämme.
Eiks niihin vaadita jokin räjähdysainelupa sekä myyjältä että ostajalta? Käsikranaatteihin siis.
ranut=ranskalaiset perunat
kranut=(käsi)kranaatit
:D
meillä on alusta asti ollut selvää että kun yhdessä asutaan niin se raha mikä tulee talouteen, oli se sitten palkkaa tai opintorahaa niin rahat ovat yhteisiä. olemme mielestämme ilman lapsiakin perhe ja siten mikä on minun on sinun -ajatusmaailma on yhteiselomme perusta.
Luin vartin verran noita vastauksia ja voin vain todeta et voi viddu mitä idiootteja maailmasta löytyy ja ei ihmekkän ettei avioliitot kestä. Kun itse menen naimisiin(pois se mustaXDDD) niin sen olisi tarkoitus olla ikuista. Sen takia suosinkin itteäni vajaa 10v nuorempia etten vaihda muijaa ulkonäön vuoksi ku alkaa ahdistaan kylääpärissä tulvivat ryppyvoidepurkit ja niitä ei voi edes vetää vessasta alas XDD
KETJUN ALOITTAJALLE VOISIN VITSILLÄ HEITTÄÄ NEUVON ASUMISEEN.
Jos teillä on tuloerot isot ja vuokra panee miettiin niin ainahan voit miehellesi antaa oman huoneen jossa pitää kököttää, muualle ei jalallaan saa astua ku se on sinun yksityisaluettasi koska se on sinun "vuokramaata". Sellaseen 15 neliöön miehelläsi voisi olla varaa ja jos ei ole niin ainahan voit sille vuokrata vaikka vaatehuoneen, mutta muista kattoa, että miehesi maksaa sähkönsä ettei pimeässä vaatehuoneessa syödä kynsiään makaronin kanssa ku muuhun ei ole varaa. Ai juu, sinähän tarjoat miehellesi "armosta...vie vaatehuoneeseen ketsuppipullo sille. Kato ettei miehesi laiminlyö vesimaksua jotta ei vedä vessaa sinun kustannuksella. XDDDDD
Saman ahaa-elämyksen koin minäkin, viitaten siis otsikkoon. :D
Jos kaiken on oltava tiukasti sinulle ja minulle erikseen, niin eipä tuosta lähtökohdasta mitään _liittoja_ lähdetä rakentamaan, ei avo- eikä aviosellaista. Vaikka avoliitonhan kohdalla asiaa voi selittää, että kun ei tarvitse huolehtia kuin omista kuluistaan, mutta kyllä minun mielestäni jos saman katon alle asetutaan, pitäisi suhteen perustua yhteispelille eikä sille mitä laki sanoo tai on sanomatta.
jos itse haluat joskus vielä opiskella, sairastut tai jäät työttömäksi? Maksaako avo silloin potut pottuina?
olet sillä kannalla, että haluat jatkaa saman miehen kanssa eikä mitään epäilystä tällä hetkellä ole, kustannusten jako on mielestäni paras tehdä tietenkin ansioiden mukaan, mutta ei niin, että toinen maksaisi kaiken. Ei ole helppo tapaus, jos asiaa ajattelee kokonaisuutena kaikki mahdollisuudet huomioon ottaen.
Tuo päätös opiskelusta pitäisi tietenkin olla myös puolison hyväksynnän/kannatuksen tukema eikä mikään yksipuolinen oikku.
Menkää naimisiin, niin silloin teillä on yhteiset rahat. Niin se meilläkin toimii.
Olkaa tyytyväisiä että teillä on edes puolisot. Vittu kun yksin elät vuodesta toiseen niin on ihan sama tienaako miljoona euroo vai asuuko kadulla ja syö suoraan jäteastioista.
Ehdotan eroa välittömästi jos tämmöisiä asioita mietit ja välität miehestäsi.
naimisissakin varmaan miettisit kulujen jakamista, mitäs jos olette avoliitossa koko elämänne.
toinen on että hakeudu nainen hoitoon
Kyllä on suurin osa niin naiivia porukkaa! Rakkauden nimeen pitäisi elättää toinen aikuinen...Voi tauti! Avioeroissakin tapellaan lasten lisäksi pääasiassa rahasta. Avoero sen kummempi ole. Joo, rakkaus on ihanaa, mutta minkä hemmetin takia pitäisi aivot pistää samalla jäihin.
Ap on ihan oikeassa, ei hänellä ole mitään aikuisen ihmisen elatusvelvollisuutta.
Näistä vastauksista päätelleen suomalainen nainen on tässä asiassa täysi idiootti, hyväuskoinen hölmö. "kun mää olen niin kauhian rakastunut ja hyväuskoinen, että mulla ei ole aivotoimintaa lainkaan...".
"Näistä vastauksista päätelleen suomalainen nainen on tässä asiassa täysi idiootti, hyväuskoinen hölmö."
Minkä takia aina pitää melkein asia kuin asia vääntää ja kääntää niin, että pääsee haukkumaan suomalaista naista? Koska jos tosiaan olet lukenut noita vastauksia, olisit huomannut, että melkolailla tasaisesti siellä naiset ja miehet ovat vastailleet, ja pääsääntöisesti niin, että eivät komppaa aloittajaa.
Ja totta saatanassa siitä rahasta tapellaan, tämän päivän minäminäminä-meininki on sen takana; jos ei suhteessakaan osaa jakaa (mikä osaltaan voi johtaa eroon), niin ei kai sitä sitten eronkaan tullessa osata (viitsitä) olla reiluja.
Eikä se mielestäni ole aivojen pistämistä narikkaan, jos toisen tilapäisesti tienatessa vähemmän, joutuu parempituloinen maksamaan enemmän. Tuollainen on vain sitä toisen tukemista, jolla mahdollisesti vahvistaa suhdetta. Tänä päivänä tuo vain tuntuu olevan melko vierasta, parisuhdetta kun voi vaihtaa vaikka lennosta nettien yms. avulla, niin toiselle kun koittaa sellainen aika, että raha on vähän vähissä niin ei tarvitse jäädä kuluttamaan omia hiellä, tuskalla ja verellä (!!!!!!111) ansaittuja pennosia vaan katsoa parempituloisen. Ja sitten, jos tämänkin tulotaso joskus laskee syystä tai toisesta, voi tehdä taas saman tempun. Helppoa kuin heinänteko.
Ei ihme, että parisuhteet eivät enää kestä, jos kaikesta pitää aina vain saada mahdollisimman suuri taloudellinen hyöty tai omien eurojen säästö ja muusta viis.
Näitä viestejä kun lukee niin tajuaa kuinka hyvä säkä onkaan itsellä ja kumppanilla käynyt. Jo aika alku-seurusteluajoista lähtien meillä on ollut "meidän talous", ei "mun ja sun talous"-systeemiä. Ja ihan itsestään ja mitään sopimatta näin on käynyt.
Aika absurdia mielestäni että mukamas rakastavat ja toisesta oikeasti (pyyteettömästi) välittävät ihmiset laskeskelee jotain progressiivisia prosentteja ja summia joilla toista "avustetaan".
Kuten sanoin, meillä on aina ollut yhteinen talous jolla on eletty vaihtelevien opintojen, sairastelujen, lasten saannin ym. läpi. Olisi ollut aika työlästä alkaa joka muutoksessa vääntää taulukkolaskimen, sopimuspapereiden ja laskukaavojen kanssa. Se mitä jää uupumaan (ja mitä joskus kaipaa) on sitten ne ihan omat rahat joiden käytöstä (varsinkin suurempiin hankintoihin) ei tarvitsisi sopia yhdessä.
Tämä meidän systeemi on näemmä nyky-itsekeskeisille ihmisille täysin pois suljettu vaihtoehto.
Jos ihan oikeasti tasavertaista (parisuhteen kannalta tasavertaista) ja oikeudenmukaista systeemiä tavoittelee, niin mielestäni se olisi tämä:
kaikki tulot yhteen, samoin kuin kaikki yhteiset menot. Jos jotain jää viivan alle, säästetään siitä osa yhteisiin tarkoituksiin ja lopuista saa molemmat saman summan (siis täsmälleen saman summan, ei mitään tuloihin suhteutettua) joka kuukausi, vaikka omille tileille. Siitä voi sitten ihan omaa kulutustottumustaan säätämällä joko tuhlata kaikki heti tai säästää ja hankkia jotain kivaa itselleen vähän harvemmin.
Täällä tavallaan samankaltainen tilanne: aikuisia, muutimme yhteen huhtikuussa ja nyt heinäkuussa mies jäi työttömäksi. Tällä hetkellä hän ei saa rahaa mistään ennen kuin alkaa korvaukset juosta ja hän on hakenut koulutukseen, joka alkaisi syksyllä. Koulutusajalta tulisi ansiosidonnaista vastaava päiväraha.
Minä maksan kaiken: vuokran, sähkön, puhelimen, netin, ruuat, matkat, lasten kulut, hygienian, hankinnat...Saan palkkaa 2.600 euroa bruttona, n. 1800 nettona kuussa ja elätän sillä tämän kolmihenkisen perheeni kokonaan. Ei asumistukia.
Minkälaista tulevaisuutta ajattelet miehen kanssa? Elättekö erillään, vaikka samassa osoitteessa? Oletteko kahden eri talouden muodostama pari - oletteko silloin pari? Miksi olet hänen kanssaan? Miten pitkälle yleensä jaatte asioita?
Minusta raha on hyvä jakamisen mittari, jolla asioita arvioidaan ja arvotetaan. Itse ajattelen niin, että valitsin tämän miehen kanssa asumisen rakkaudesta: rakkauteen sisältyy nekin päivät, joina hän on heikoilla tai pulassa tai tarvitsee minulta paljon. Ja ehkä joskus taas toisinpäin. Meidänhän on tarkoitus pysyä yhdessä loppuelämämme, loppujen lopuksi rahat ja elämä yleensä on tarkoitus olla yhteistä. En ole tilannut täydellistä miestä, jolle minun ei tarvitsisi koskaan mitään antaa. Voitko nauttia rahoistasi, jos tiedät, että miehelläsi ei ole rahaa ostaa vaikkapa ehjää paitaa tai puhelinlaskua? Eikä tämä ole mitään syyllistämistä, vaan realismia ja arkea.
Laitan nyt miehen tilille kerran viikossa rahaa, enkä kysy mihin hän sen käyttää. Pian hän alkaa saada ansiosidonnaista päivärahaa ja voin lakata avustamasta ja hän kyennee osallistumaan myös menoihin hiukan. Tilanteet vaihtelevat. Rakkaus ei.
terveisin aikuisten oikeesti yhteiset rahat
Meillä pitkän suhteen aikana on ollut opiskelua, työttömyyttä ja työssäoloa. Milloin jompi kumpi, milloin molemmat samassa tilanteessa. Kaikki rahat ovat koko suhteen ajan menneet samalle tilille, josta kaikki on maksettu. Ikinä ei ole mietitty, että kenen rahoja sieltä tilitä käytetään.
Kysymys on mielestäni luottamuksesta. Jos joskus eroaisimme, en usko, että kumpikaan miettisi ja laskisi, onko kustantanut elämäämme enemmän kuin toinen. Raha on vain rahaa, sitä tulee ja menee.
Me tosin menimme yhteen n. 20 v sitten vähän alle parikymppisinä ja kasvoimme tälläiseen tyyliin yhdessä. Ehkä nykyaika on erilainen, tälläkin saralla halutaan olla itsenäisiä (omat tilit) ja... itsekkäitä?
Meillä on omat rahat pääsääntöisesti, mutta aina haluan "luksusta" kustannan sen omasta pussistani, sillä miehelläni ei sellaiseen ole varaa.
Ja hyödynpä tässä itsekin isosti sillä mieheni kanssa asumme opiskelija-asunnossa. Miehelläni on asumisoikeutta ko asunnossa opiskelujensa loppuun asti, joten 500e vuokra ei päätä huimaa :)
Muuten tosiaan omat rahat, mutta meillä on yhteinen säästötili, johon minä luonnollisesti laitan enemmän. Siltä tililtä sitten apua ensiasunnon ostoon, kun opiskelija-asunnot potkivat pihalle.
Olen nähnyt tätä maailman sivu. Enimmäkseen naiset on ne ketkä pitää miehiä sponsoreinaan, ja on elätettävän roolissa "suhteessa" joka perustuu siihen että naisella on elintaso opiskeluajan.
Pahin mahdollinen on että alat elättämään sitä. Sinuna laittaisin kuitenkin opiskeluajaksi omaan talouteen. Minä en ole koskaan suostunut opiskelijoita elättämään, vaikka halukkaita yhteenmuuttajia oli joka kevät ja kesä kun vielä treffailin opiskeluikäisiä.
Mikäli nainen lähtee opiskelemaan ja tulot tippuvat lähes nollaan, miehen tulot jaetaan. Mikäli mies lähtee opiskelemaan, nainen pitää omat tulonsa.
Naisten rahanahneuteen voi aina luottaa, se onkin ainut asia missä suominaiseen voi luottaa.
Tuossakin suhteessa on odotettavissa avoero koska mies ei kanna osaansa elämän rahoituksesta riittävällä ripeydellä, naisille raha ohittaa kaiken muun ja eipä mene aikaakaan kun kotosalla edellisen on korvannut uusi mies jolla on talous kunnossa.
Feministien on turha itkeä vakioitkuja, tämä on vain arkipäivän realismia jonka kaikki miehet tietävät. Kukaan nainen ei katso vuositolkulla persaukista miestä, vaikkakin opiskelee, "rakkaus" loppuu ajan saatossa.
Nyt tosiaan tajuan miten hyvin mulla on asiat ja oli entisenkin avovaimon kanssa. kaupassakin, kun käytiin joskus niin toinen maksoi toisena päivänä ja toinen toisena. Huonekalut ostettiin puoliksi jne.
Vastaukset menee osittain ristiin tässä ketjussa, mutta se ei ole ylätys joku arvostaa rahaa toinen rakkautta sokeasti ja kolmas arvostaa realismia.
Moni on jo todennut kuten itsekin, että joku kaunis päivä se suhteen rikkaampi osapuoli nyt voi olla se köyhempi ja sillon varmasti tuntuisi kivalta, kun elintaso ei laskisi vaan elintaso olisi läpi elämän turvallisen tasapaksua.
Toisella käytössä 500e ja toisella 2500e...hurja elintasoero, mut entäs jso tosiaan kuvio kääntyykin toistepäin? haluatko sinä varakas tulla nyt toimeen 5-vuotta 2500e ja seuraavat 5-vuotta 500e vai yhdistättekö rahanne ja elätte 3000e yhteisillä tuloilla eli 1500e per nassu ja tuolla tulee varmasti jokainen toimeen kuukauden ja jos ei tuu niin se on voivoi!!!
Entäs jos joutuukin "rikas" työkyvyttömyys eläkkeelle niin mites sit suu pannaan ku ei tule rahaa enää entiseen malliin.
Eli tässä se ketju alkuperäisenä - ja miehen aloittamana.
http://keskustelu.plaza.fi/ellit/ihmissuhteet/keskustelu/t1792726
Hohhoijaa, kyllä täällä minun mielestäni aika moni nainen on sitä mieltä ollut, että rahat pitäisi jakaa.
Pitäkää se naiskatkeruus siellä Sinkut-palstalla, ei sitä muualle tarvitse alkaa levittämään.
Hohhoijaa...naisten mielestä nimeonomaan miehen rahat pitää aina jakaa, siinä olet oikeassa.
Puheissa ja kirjoituksissa naiset löpisevät samaa laulua, todellisuus on aivan toista.
Pitäkää ne pilvilinnat ja satutarinat siellä satuosasto-palstalla, ei niitä satutarinoita tarvitse alkaa levittämään.
Jokainen maksakoon omat kulunsa ja menonsa. Ei kai sitä enää aikuisen ihmisen menoja tarvii maksaa. Tuo opiskelu on hänen valintansa ja tiennyt varmaan, että tulot ovat pienet. En minäkään opiskellessani puolisoni tuloilla elänyt. Kumpaisellakin omat rahat ja käyttää mihin haluaa!
Miten haluaisit hänen toimivan, jos sinä päättäisit hankkia lisäkoulutusta ja hän olisi töissä?
Haluaisitko hänen luopuvan oman uransa parantamisesta, jotta sinun varallisuutesi ei vähene?
Muutitko hänen kanssaan yhteen rahasyistä? Harmittaako sinua, kun sijoitus osoittautui kannattamattomaksi, ainakin lyhyellä aikavälillä?
Kun miehesi valmistuu ja ansaitsee enemmän kuin sinä, miten haluaisit perheen varat jaettavan?
Onko raha sinulle tärkeämpää kuin rakkaus? Eikö siis olisi parempi, jos etsisit jonkun varakkaamman kumppanin, jotta voit olla onnellinen?
Menkää yhteen uudestaan, kun molemmat ovat töissä, jos hän vielä haluaa. Tuskin haluaa.
ONpas ongelma.
Kun muutimme vaimoni kanssa yhteen, olimme avopari.
Vaimo opiskeli ja minä kävin töissä: Kulut ja menot jaettiin tasan.
Kun minä menin opiskelemaan, elätti vaimo ja koska opintojen vuoksi oli palkkakin parempi, elimme hiukan leveämmin.
Mikä helvetin avioliitto se sellanen on että toinen ei osallistuisommalla osalllaan perheen kulujen kattamiseen?
Koiraliitto.
Sellaiseen perheeseen ei lapsia kaivata
Miksi mennä naimsiin jos ei haluta kuin koira?
Koska menestyvän (tai konservatiivin) normit määräävät.
Liikealalla törmään vähän väliä asiakkaisiin, joilla on omat rahavarat.
He ovat säälittäviä siinä penninvenytyksessään:
Jos kahvi on loppu, alkavat viisikymppiset väittelyn siitä kumman vuoro oli ostaa ruoat ja kahvit.
Vieraat sitten vierestä kuuntelee sitä lapsellista nakutusta.
eteenpäin jos sinut irtisanotaan työpaikastasi nyt taantuman takia.
Joutuisit maksamaan menoista sen 60% ja miehesi vain 40%.
Kannattaa tarkkaan harkita mitä haluat, ehkä se itsekkyys ei kannata aikaapäälle.
Tai voihan sitä selittää siinä tilanteessa kuinka mies on ennenkin elättänyt perheensä ja taas on itsekkäästi selvinnyt tilanteesta.
ps. älkää ihmiset menkö naimisiin rahantakia tulee tästä aloittajan jutusta mieleen.
"Ajattele muutama kuukausi eteenpäin jos sinut irtisanotaan työpaikastasi nyt taantuman takia.
Joutuisit maksamaan menoista sen 60% ja miehesi vain 40%.
Kannattaa tarkkaan harkita mitä haluat, ehkä se itsekkyys ei kannata aikaapäälle.
Tai voihan sitä selittää siinä tilanteessa kuinka mies on ennenkin elättänyt perheensä ja taas on itsekkäästi selvinnyt tilanteesta.
ps. älkää ihmiset menkö naimisiin rahantakia tulee tästä aloittajan jutusta mieleen."
Niin, toisaalta moni enemmän ansaitseva varmaa laittaa rahojaan säästöön nimenomaan sellaisen tilanteen varalta, että jäisikin ilman töitä. Näin teen ainakin minä. Eipä olisi mitään säästettävää, jos ukkoani joutuisin elättämään. Onneksi tuo kuitenkin elättää itsensä.
Kyllä aikuinen ihminen on vastuussa vain ja ainoastaan itsestään ja mahdollisista lapsistaan.
minä maksoin puolet kaikesta kun opiskelin, mies oli töissä ja hänen poikansa asui meillä. reiluako? tuskin!!! kylläpä oli mukavaa kun joutui mieheltä lainaamaan rahaa esim dödöön tai siteisiin. vielä kivempaa oli kuunnella haukkumisia hänen siivellä elämisestä! rakkautta rakkautta vain...
prosenttien mukaan ehdottomasti! esim molemmat laittaa 80% tuloistaan yhteiselle tilille josta maksetaan menot, loput jää käytettäväksi itselleen.
Minusta avo-puolisosi pitää kattaa omat kulunsa eikä olla elättinäsi ja osallistua yhteisiin. Kaksi aikuista ihmistä olette. Se, että asutte yhdessä on jo juridisestikin eri asia kuin jos olisitte aviossa. Hän voi hakea kaikki mahdolliset opintotuet ja tehdä osa-aikatyötä. Tuttavapiirissäni on useita surullisia tapauksia, jossa opiskelun jälkeen toinen jää kuin nalli kalliolle maksettuaan avopuolison opiskelut.
Nyt avopuoliso haluaa opiskella ja alat miettimään kustannusten jakoa.
Jos avopuoliso jää työttömäksi niin tasa-arvon nimissä työtön osapuoli syö sitten hernesoppaa ja sinä sisäfilettä koska pääasia on ettei toinen saa missäänvaiheessa elää toisen siivellä.
jos pitää olla nii pirun tarkka rahasta! Henkinen tasapaino on paljon tärkeempää ja olisit onnellinen että miehesi tahtoo opiskella uskon siitä olevan sinulle hyötyä mm. jos jäät joskus kotiin lastenkanssa "köyhänä"
Tai vaikka jos sinä olet pian työtön ja miehesi ainut elättäjä nii mites suu sitten pannaan???
Mun mieheni kyllä on minua elättäny opintovuosinani ja onnellisesti ollaan matkaa taitettu :)
Suuret kiitokset hänelle vaika tienaa tosin tuplasti sen minkä minä mutta saan nauttia hänenkin ansioista ;)
Kaksi asiaa pistää silmään tässä ketjussa: kaikki tuntuvat olevan vakuuttuneita siitä, että ihmiseloon kuuluu olennaisena osana:
- tehdä lapsia (jolloin nainen tietenkin jää kotiin lasten kanssa "köyhänä" ja mies tuo leivän pöytään) ja
- jäädä jossain vaiheessa työttömäksi (jolloin eletään tietysti pienimmällä mahdollisella työttömyytuella).
Itse olen ratkaisuni tehnyt enkä aio:
a) tehdä lapsia VAIKKA OLEN NAINEN enkä
b) jäädä työttömäksi sillä pienimmällä mahdollisella työttömyystuella. Sitä silmälläpitäen olen kouluttanut itseni korkealle, alalle, jossa töitä riittää. Työttömäksi jääminen on epätodennäköisempää alun alkaenkin ja jos jään, niin uuden työn löytäminen on todennäköisempää. Kuulun lisäksi liittoon, joka maksaa ansiosidonnaista päivärahaa. Tuolla ansiosidonnaisella elättäisin oikein mainiosti itseni. No, ehkä joka toinen ulkomaanmatka pitäisi jättää väliin.
Mitäpä jos miehesi valmistuttuaan ottaa jalat alle? Siinä sitä sitten on kiitosta kerrakseen niistä vuosista kun olet tukenut hänen opiskeluitaan.
Riippuhan ainakin suhteesta että miten kulut jakautuu..
Ainakin jos on tosissaan molemmat ja suhde vakaalla pohjalla,
niin tottakai olisi aika kohtuullista maksaa enemmän, kun tienaa enemmän..
kuitenkin opiskelun aloittajan luulisi olevan tietoinen että se sitten rajoittaa
omaa elämäänsä, ei hän voi pitää itsestään selvyytenä että tottakai sä maksat..
Mut jos toinen olis nyt keksinyt alan mitä tosissaan haluais opiskella, tuntuis itestäni ainakin kohtuuttomalta riistää toisen unelma..et ei oo rahaa.
Varsinkis jos tosissaan yrittää saada toimeentuloa työllä opiskelun ohessa..
Mutta selkeet pelisäännöt tietty ehkäsee mahdollisia riitoja esim. juuri rahasta,
Saattaahan tietty miehellekkin olla kova juttu pyytää rahaa sinulta?
(outoa jos ei ole, eihän mikään vaan viittaa että yrittäisi hyötyä rahallisesti?)
Avoliitossa siis ei ole elatusvelvollinen, avioliitto taas on asia erikseen.
Niin ja monet tosiaan ottaa sen opintolainan, se on sitävarten että selviää..
Varsinkin kannatan sitä jos suhde ei vaikka ole kovin pitkä, tai muutoin epävarma..Varovaisuus kannattaa,
Meillä minä naisena tienaan vähemmän, en maksa sähköä, nettiä ja kotivakuutusta, se on käynyt hyvin miehelleni (olen avoliitossa) muut puokkiin..
suurin piirtein puokkiin ei mitään selkeetä sääntöä, se vain meni niin..
Ja onhan se vähän tylsää kun tietää että toisellla on varaa tehdä mitä ikinä haluaa ja itse sitten miettii aina että mihin rahat riittää, eikä voi ostaa mitä haluaa, aina etin edullisemman vaihtoehdon, mutta oon tosi kiitollinen jo tosta että maksaa nämä asiat. Ja nöyräksi tässä ainakin tulee...ja välil tuntee ittensä joteki tosi pieneks..hmmm.....
Uskon kyllä että sekin nyppii jos esim teijän tilanteessa kun tienaat noinkin paljon enemmän, niin tyhmää jos kaikki menee sen takia että taloudessa on vaan yksi joka tienaa....esim. jos tahtoisit säästää ym.
Teijän pitää sopia asioista avoimesti ja keskustella, mitä miehesi on ehdottanut että tehdään kun tulevaisuudessa ei ole niinkään tuloja. Jos puhuminen ja yhdessä pohtiminen ei jostain syystä onnistu, niin voihan sanoa että et sitten pysty maksaamaan ylimääräistä jos hän ei pysty puhumaan..Selkeää...
(joillekkin kun puhuminen on hankalaa raha-asioista..)
me tehtiin sillain ku opiskelin vielä ja mies oli töissä nii me sovittiin, että minä maksoin sen minkä voin eli sain laskut maksettua ja oisin voinu maksaa ruuatki ku vähän niukemmin elelis. asumistukea tuli jonkinverran ja se autto tosissaan vaikkei ollu paljoa :)
ja kyllähän sitä voi aina joustaa, mut maksaa mitä pystyy ja tietty jos ei välillä ollu itellä rahaa ni ei sitä tarvinu lainata omalta puolisolta ku kuitenki yhessä asusteli ja eleli. ei sitä tietenkää aina ollu varaa mihinkään ravintolaan lähtä, mut tehtiin aina sillai, et ku ei pystyny heti maksaan ni myöhemmin tarjos ku oli sitä rahaa sitten. me vähän niinku vuoroteltiin ja sitten ku menin töihin niin pystyn nyt maksaan ihan omat kuluni, mut tietty lapselle säästö on yhteis voimin laitettu ja näin ja ruuatkin on hiljalleen menny "yhteisillä" rahoilla, et ei niistä olla mietitty, et maksanko minä vaikka nyt ja sinä ens viikolla vaa kukin maksanu miten maksanu.
matkat ja yhteiset asiat säästetty yhessä ja omat hommat maksettu omilla rahoilla ja hyvin pärjätty tähänki mennessä, mutta kompromisseja pitää aina tehä jos yhessä on :) toivottavasti saatte selvitettyä. tuo sun ajatus kuulosti järkevälle, mutta tarpeen tulee kompromisseja ni ei suhde hajoa rahan takia. ei kannata itteä vararikkoon ainakaan toisen takia lähtä, että niin sokea ei kannata olla.
mut onnea teille, noin me ainakin saatiin asiat hoidettua ilman ulosottoja ja eroa :)
En usko, että millään kykenet pitämään häntä itseäsi köyhempänä samassa taloudessa. Sinulla pitäisi olla oma jääkaappi, johon laitat omat paistisi samaan aikaan kun hän syö koiranmakkaraa, tonnikalaa, maksalaatikkoa ja juo vettä.
Ei Sinulla ole velvoitetta elättää eikä tukea häntä millään lailla: et ole hänen äitisi! Ota siksi aikaa joku halvempi poikaystävät ja ota hänet takaisin sitten, kun hän valmistuu ja saa paremmin palkattua työtä.
Miehet voivat elättää köyhää naista rinnallaan, mutta naisten ei tarvitse. Kuitenkin on hyvin pieni todennäköisyys, että juuri tämä mies on rinnallasi enää 65-85 -vuotiaana, kun tarvitset hänen tukeaa.
Lisäksi miehet kuolevat 7 vuotta naisia nuorempina, joten sinulle ei tosiaankaan ole mitään hyötyä tästä miehestä: hän on sinulle vain rasitus.
silmistä kun luin, ei siksi et ajattelisin jutustasi jotain negatiivista, vaan mielen tulee alkuaikamme mieheni kanssa oltiin niin sanotusti nuoripari ja oma koulutukseni oli mennyt pieleen.
Paikkakunnalta ei kyseisen alan töitä löytynyt joten ajatuksena oli opiskella uusi ammatti.
Mieheni oli niin sanotusti ammattikoulun käynyt ja töissä pienessä yrityksessä, yhteistuumin tulimme siihen tulokseen et ku vähän kiristetään vielä vyötä ei tarvitse opintolainaa ottaa lisää.
Itse oli pakko kulkea julkisilla ja rahatilanteesta johtuen mies polki pyörällä töihin 8 kilsaa suunta.
Vähän se kirpasi ku ystävät kävi sielä etelässä ja me istuttiin partsilla auringossa, mieheni vain aina muistutti et kyllä ku sinä valmistut ja velat on maksettu päästää meki.
(muuten mieleen jäävin etelänmatka on eka kanarian matka ku istuttiin miehenkaa toistemme kainalossa rannalla ja pussattii)
Nyt ku ite ansaitse meistä enemmän ja rahaa jää pikkasen yli, kysyin muutama vuosi mieheltä et voitais ostaa jotain mitä hän itse haluais, sain kuula et jos haluut ylijääviä rahoja käyttää nii kannattavin sijoitus olis lasten opiskelu.
Ja jos minua kyseinen asia painaa nii hän on silloisella sijoituksella saanut rakastavn vaimon joten se on kannattanut.
Nyt ku ootellaan eläkkeelle pääsy toivonki et saamme pitää kiikkustuolissa pitää toisiamme kädestä ja käydä siellä kanarialla pussaamas.
Mut toivottavasti asiaanne löytyy hyvä ratkaisu.
Riippuu ihan siitä millä tasolla olet sitoutunut/ajatellut sitoutua mieheesi. Avoliitosta päätellen sitoutuminen on alkutekijöissään.
Rationaalisesti ajateltuna, jos vaikka opiskelut kestää 5v, ja sitten sen jälkeen miehesi tienaakin selvästi itseäsi enemmän, lopputulos jäänee teillä plussalle? Mitäs sitten sanoisit, jos mies soveltaisi samanlaista tulonjakoa sinun kanssasi? Toisaalta kannattaa, ettei joudu toisen hyväksikäyttämäksi. Onko liittonne riittävän uskollinen?
Avoliitossa voi olla fiksua pitää rahat erillään, kun mitään lupauksia omaisuuden tasajaosta ei ole tehty. Ja sen mukaan tukea miestään, mitä luottaa ja rakastaa häntä.
> hänen oma valintansa lähteä aikuisiällä opiskelemaan
Onpa uskomatonta tekstiä.
Eikö ole parempi opiskella pari vuotta ja sitten palata työelämään kuin saada esim. kenkää paskahommista tai kuluttaa itsensä loppuun jossain paskaduunissa? Eikö koulutuksen tarkoitus ole päästä uuteen ammattiin ja saada sieltä palkka tulevaisuudessa? Et maininnut lainkaan mitä "avokkisi" opiskelee ja montako vuotta.
>Lisäksi tietenkin kustantaisin elämän pikku ylellisyyksiä, kuten matkoja ja ulkona >syömisiä, joihin avolla tuskin muuten olisi varaa.
Kai "avokkisi" on ollut aikaisemmin työelämässä, tai voihan hän tehdä osa-aikaduunia opiskelujen edetessä. Mainitsit että ette ole mitään junioreja enää.
Miksi ylipäätänsä elät "avokkisi" kanssa? Mikset muuta omaan talouteesi ja elä siellä yksin jos asia häiritsee sinua noin paljon. Silloin maksat vain omista kuluistasi 100% etkä "elätä" muita.
Kokemuksesta tiedän että tuolla asenteellasi voinet varautua jo nyt tulevaan eroon.
Kun muutimme yhteen, minä muutin miehen luo. Hän töissä, minä opiskelin. Keskustelimme asian etukäteen selväksi, ja tiedossa oli, että omat tuloni ovat alle 250e/kk. Mies jatkoi asumiskulujen ja muiden perusmaksujen maksamista kuten ennenkin (vuokra, sähkö, vesi, netti, auto, autopaikka, tv-lupa...). Ruokaostoksille käytiin yhdessä, söimme hyvin erilaisia ruokia ja kumpikin keräsi koriinsa omat ostoksensa ja maksoi ne. Puhelinmaksun maksoin itse. Vaatteet, hygieniatuotteet yms. maksoin itse. Mutta käytännössä kaikki suuremmat menot jäivät miehen kontolle. Valitettavasti.
En saanut asumiseen mitään tukea, koska puolisollani oli sen verran hyvät tulot. Opintojeni ohella en pystynyt tekemään töitä (paitsi kesällä), jos halusin suoriutua kunnialla. Tämä tiedettiin ennen yhteenmuutoa. Sittemmin olen alkanut tehdä töitä opintojen ohella aika vaihtelevasti sen mukaan miten on aikaa. Olemme menneet naimisiin, ja tili on nykyään yhteinen. Nyt ei nää lasketa rahoja mihinkään suuntaan, asuntolaina, laskut, ruoat, kaikki menee samalta tililtä. Isommista hankinnoista päätetään yhdessä. Kunhan opintoni saan loppuun, en toivottavasti ole kauaa töissä ennen kuin jään äitiyslomalle ja hoitovapaalle, jolloin taloutemme epäsuhta jatkuu. Mutta niin se vain on. Sen siitä saa, kun nappaa itselleen nuoren vaimon (opinnot kesken) ja haluaa lapsia :) Kumpikin kantaa kotona kortensa kekoon ja hyvin pärjätään. Jos mieheni haluaisi opiskella, go for it, ja jos hän jää työttömäksi, sitten minä elätän perheen.
Avona ja lyhyemmän suhteen perusteella en toki suosittele meidän malliamme.