Elämäni on kuin painajaista nykyisin.
Minulla on "suhde" vai mikä lie.. miehen kanssa (sanotaanko vaikka PEKAN), joka seurustelee
vielä naisystävänsä kanssa, mutta ovat asuneet
erillään jo reilun vuoden.
He olivat välillä erossa ja palasivat sitten yhteen,
mutta eivät kuitenkaan muuttaneet yhteen.
Tavatessamme minäkin olin vielä kaukoseurustelusuhteessa "VILLEEN", mutta
erosin sittemmin, kun ihastuin/rakastuin tähän komeaan "PEKKAAN".
"PEKKA" erosi myös LIISASTAAN mutta ei
kuitenkaan halunnutkaan sitten aloittaa
seurustelusuhdetta kanssani, koska pelkäsi,
että tämä hänen ex-naisensa "LIISA" saisi tietää
minusta, ja ratkeaisi taas ryyppäämään.
(ex-nainen LIISA kun on alkoholisti, ja ollut kuivilla
jonkin aikaa) vaan pyysi minua odottamaan...puoli vuotta/vuosi???
Minä hieman ihmeissäni sitten olin, ja ajattelin
että ok, katsellaan mitä aika tuo tullessaan.
PEKKA kuitenkin vaati, että minä en saa "sinkkuna"
tapailla silti muita kuin häntä ja oli erittäin
mustasukkainen, vaan minun täytyi vain odottaa..
No sitä meni jonkin aikaa, kunnes kyllästyin
vatvomiseen ja välit lämpenivät entiseen
miesystävääni VILLEEN, ja palasimme yhteen.
Samoin tämä PEKKA ihastukseni palasi yhteen
alkoholisti naisensa LIISAN kanssa.
Suhteemme jatkui kuitenkin PEKAN kanssa,
kun mies pommitti minua jatkuvasti ja aneli
jatkamaan, sanoi rakastavansa minua yli kaiken,
ja minun pitäisi ymmärtää hänen vaikeaa tilannettaan
enkä saisi nyt jättää häntä jne.
No, minä sitten erosin taas erinäisten vaiheiden
jälkeen VILLESTÄ.
Nyt olen sitten sinkkuna ja PEKKA jatkaa
LIISA-alkoholistinsa kanssa elämää eri osoitteissa,
mutta haluaa omistaa minutkin. Meidät on kuulemma tarkoitettu toisillemme, mutta nyt minun pitäisi
PEKAN mukaan odottaa taas syksyyn, kun PEKKA kerää sitä "rohkeutta" sanoa LIISALLENSA, että haluaa erota
ja että hän rakastaa toista.
Sillä välin minä en kuitenkaan saa tehdä mitään
muuta kuin odottaa Pekkaa.
En saa käydä baarissa, tansseissa
(siellähän saattaa olla muita miehiä), tavata kavereita,
vaan PEKKA saa hirveitä raivareita, koska minä olen siellä luultavasti "pettämässä" häntä, ja tuskin olen siellä missä sanon olevani.
Elämäni on nyt jatkuvaa riitelyä, huutoa ja
raivoamista PEKAN kanssa, niin että tuntuu,
että voimat ja happi loppuu kohta.
Haluaisin lopettaa koko omituisen "suhteen"
mutta siitäkös PEKKA saa taas hirveät raivarit
ja alkaa kauhea puhelimella ja tekstiviesteillä
pommittaminen.
Vetoaa tunteisiini, että en saa jättää häntä nyt,
vaan minun pitäisi tukea häntä ja jaksaa odottaa.
En tiedä enää ulospääsyä koko tilanteesta, enkä
liioin tiedä enää haluanko koko PEKKAA, kun en halua
viettää elämääni yltiö mustasukkaisen miehen kanssa.
Minua kaduttaa että jätin exäni moisen ääliön takia,
mutta paluuta entiseen tuskin enää on. (Olemme exäni kanssa silti ystäviä edelleen).
En tiedä mitä tehdä, tai miten pääsen eroon Pekasta. Haluaisin jatkaa elämääni ja katsoa eteenpäin, ja
kenties tavata jonakin päivänä normaalin miehen,
jonka kanssa voisi aloittaa kaiken alusta.
Asiaa hankaloittaa vielä se, että Pekka on samassa työpaikassa..
Onko kenelläkään vinkkejä mitä tehdä tai kokemuksia samanlaisesta?

Vastaukset 7
Vanhimmat
pistää poikki sen Pekan kanssa. Ihan suoraan ja rehellisesti. Minun mielestä on tosi huolestuttavaa käytöstä kun on järkyttävän mustasukkainen ja määräilevä. Nousee väistämättä mieleen, mikä onkaan totuus, ettei lähde vanhasta suhteestaan? Taitaa salaa nauttia kun avokki on riippuvainen (onko peräti sairaalloisella kontrolloinnilla tukenut toisen mallia juoda murheeseen?) ja haluaa sinunkin olevan riippuvainen eikä kestä ollenkaan itsenäisyyttäsi. Itse aloin eronneen miehen kanssa suhteeseen. Ensin kaikki oli ihanaa, mutta pian alkoi järkyttävä painostus yhteen muuttamisesta. Hänen asuntoonsa olisi pitänyt muuttaa, olisi pitänyt hakea hänen osoittamaansa paikkaan töihin jne jne... Alkoi tuntua että tukehdun, vaikka emme edes asuneet yhdessä. Hän määräsi monelta tulen hänen luokseen ja koska voin lähteä, pikkuhiljaa siirryin elämään ihan hänen sääntöjensä mukaan, koska muuten elämästä tuli helvettiä.
Ulospäin mies oli kuin kiltti nallekarhu, mutta sisus oli mätä. Jossain vaiheessa paljastui suuri halveksunta exvaimoon ja sen myötä alkoi ryöpytys siitä, kuinka ex oli sairastunut masennukseen ja halveksittava ihminen. Samalla kontrollointi lisääntyi, soitteli perääni jos olin kaverieni kanssa, tekstiviestejä satoi ja jollen heti vastannut alkoi kännykkä soida... Puolessatoistavuodessa olin ahdistunut sekopää, halusin miehestä eroon epätoivoisesti, mutta en tiennyt miten. Sairastuin itsekin masennukseen. Tiesin että mun olisi pakko päästä eroon hänestä, etten ikinä toipuisi toisen "peukalon alla", hän jyräsi henkisesti niin rajusti. Sitä on vaikea selittää, miten tukahduttava voi joku ihminen olla. Omistushaluinen, paha ja nujertava. Olin onneksi pitänyt oman asuntoni, lähdin lomalle pois viikoksi ja sain isännöitsijän hoitamaan lukon uudelleensarjoittamisen sinä aikana. Reissusta pistin viestin, että homma on ohi eikä hänen avain enää käy oveeni. Sen jälkeen suljin puhelinliittymän ja otin käyttöön uuden salaisen numeron. Tavarat palautin postitse ja omieni perään en kysellyt. Sain pääni kuntoon kiitos terapeuttini, elämänhallintani palauduttua itselleni kohensi oloani huomattavasti. Myöhemmin mietin kovasti sitä, että miksi antauduin kaikkeen siihen paskaan? Sairastuttiko hän käytöksellään vaimonsa? etsikö hän tietoisesti kilttejä ja herkkiä puolisokseen? Tapauksen jälkeen suhtaudun erittäin kielteisesti mustasukkaisuuteen ja kontrollointiin. En kestä yhtään painostusta. Tuntuu että pelkään henkeni edestä jos joku yrittää kertoa, miten minun tulisi elää.
Ei se Pekkasi ehkä ole samanlainen, mutta itse varoisin.
mulla myös suhde varatun miehen kanssa. Mun mies on naimisissa. Ja en sit todella tiedö tuleeko eroamaan vaimostaan haluaa omistaa mut ja vaimonsa
Eli: pistät poikki PEKAn kanssa. Se mitä hän tekee sitten tai ei tee LIISAn kanssa on yks hailee, pistät nyt vaan poikki.
Sitten lähdet baanalle ja etsit uuden ihanan vaikka TOMMIN tai JUANin tai MARCOn tai NIKOn tai mikä sieltä löytyykin. Ja jos ei heitä näy niin ehkä löydät jonkun kivan LEENAn tai KATRIn jonka kanssa ainakin pystyt heittää niin sietämättömän hauskaa läppää että pärjäät puoli vuotta tai vuoden ihan sinkkunakin...
Sori mut mä arvaan keitä te ootte. Matti ja Mervi on ainakin kaks tarinan henkilöä. Kertojaksi veikkaan Jennaa. Toinen äijä vähän epäselvä tapaus, voisko olla Sarasvuo?
No, tein ratkaisuni ja lopetin suhteeni tähän PEKKAAN, ja kävi niinkuin odotinkin, eli viestejä pukkasi tulemaan koko yö aina aamutunneille asti,ja pitkälle seuraavaan päiväänkin ja sain kuulla olevani hirvein ämmä mitä maa päällään kantaa, skitso, valehtelija ym. ym. ym. Uhkaili kertoa kaikille tutuille ja tuntemattomille, miten sydämetön paska olen ja en tule koskaan saamaan miestä (korkeintaan jonkun itseensäkyllästyneen), koska kukaan ei huoli näin hullua ämmää =)
No, en ehkä koe olevani aivan niin hullu ;). Hullu olisin ehkä jos tuohon suohon vielä jäisin makaamaan.
Nyt täytyy sitten odotella mitä eteen tuleekaan. Ainakin työpaikalla ei tule olemaan kivaa, kun kohdataan, mutta enköhän kestä sen, kun kylmetän itseni...
No hienoa että tulit järkiisi. Tuo sinun "Pekkasihan" on täysin mielisairas. Ei sinullakaan taida kaikki marmorikuulat olla tallella, kun olet tuollaiseen kaheliin alunperinkään sekaantunut ja suostunut tuollaiseen "suhteeseen". Mutta ilmeisesti sait sisulla muutaman marmorikuulan lainaksi, hyvä niin.
Nyt vaan tosiaan kylmetät itsesi kuten aioitkin, anna hullun rähjätä sydämensä kyllyydestä, ei häntä kukaan täysjärkinen ota vakavasti, älä sinäkään. Älä vaan missään tapauksessa helly uudelleen "seurustelemaan" hänen kanssaan, vaikka kuinka itkisi ja vannoisi ikuista rakkauttaan, ja odottamaan mitä hän suvaitsee "Liisansa" kanssa tehdä tai jättää tekemättä. Unohda koko tyyppi.
tätä!
Ällöttävä olet, jätät miehesi toisen "komeamman" miehen takia. Sääliksi käy tätä "Villeä", kun on sinunlaiseen naiseen sotkeutunut.
Sun kuuluu olla "Pekan" panopuu, se on ehdottomasti paras homma sulle!