Onko tulevaisuutta pettämisen jälkeen?

Aloitin noin vuosi sitten suhteen miehen kanssa, jonka aiemmat suhteet olivat olleet kovin "tuulisia". Otin riskin tuntiessani löytäneeni sielunpuolikkaani ja suhteemme syveni reilussa kuukaudessa vakuutteluihin uskollisuudesta ja yhteisestä tulevaisuudesta. Itse olin tällöin vielä naimisissa, mutta saattohoitamassa entistä suhdettani loppuun ja rakkaani lopetti samanaikaisesti edellisen onoff-suhteensa. Puhuimme heti suhteen alussa realiteetit selviksi ja sovimme, ettei kolmansia ihmisiä mahdu tähän kuvioon mukaan.

Asuimme eri paikkakunnilla ensimmäiset puoli vuotta ja näimme lähes joka vkonloppu, eikä suhteestamme puuttunut todellakaan mitään (ainakaan minun mielestäni).
Vuoden vaihteessa hän muutti samaan kaupunkiin töihin ja suhteemme (joka oli ollut mielestäni hurjan onnellinen siihenkin asti) sai aivan uuden ulottuvuuden onneen. Mieheni lopetti tolkuttoman opiskelijaelämään kuuluneen biletyksensä ja antoi kaiken aikansa minulle, työlleen ja harrastuksilleen. Useaan kertaan keskusteluissa hän nosti esille, että suhteemme oli ikäänkuin alkanut vasta tämän muutoksen myötä...
Taustalla oli kuitenkin jo viisi kk:ta onnellista ajanjaksoa, joka oli minulle vakuutettu olevan rikkumatonta & uskollista ja joka oli luonut perusturvallisuutta suhteeseemme.

Sattumien summan vuoksi törmäsin muutama vko sitten dokumenttiin, joka kertoi karulla kielellään miehelläni olleen joulukuussa yhden yön suhteen. Nainen oli ollut entuudestaan tuntematon ja syyksi mieheni kertoi tolkuttoman kännin, joskin myönsi sen itse hankkineensa:) Seuraavana pvänä nainen oli viestinyt kadonneiden tavaroidensa perään ja mieheni puolestaan ehdotteli jatkoa suhteelle, jonka nainen omaan suhdetilanteensa vedoten skippasi. Kuvio päättyi siihen ja me elimme omaa onnellista suhdettamme minun tietämättäni reilut puoli vuotta tapahtuneen jälkeen.

Nyt KAIKKI suhteessamme tuntuu ihan pirun isolta valheelta! Annoin kaiken anteeksi, koska rakastan miestäni ja olen nähnyt suuren muutoksen hänen käytöksessään tapahtuneen tämän vuoden aikana, jonka myös hänen läheisimmät ystävänsä ovat panneet merkille. Tämä puoli vuotta täydellistä suhdetta onkin rakkauden lisäksi se merkittävin syy, joka saa minut antamaan anteeksi. Mikäli olisin saanut tietää kuvion verekseltään olisi suhteemme ollut saman tien ohitse. Nyt on toisin...

Suurin ongelmani on kuitenkin se, etten pysty nielemään kaikkia mieheni selityksia...miksi hän halusi alkaa tapailla toista naista, kun meillä oli hänenkin mukaansa täydellinen suhde? Yhden yön kännipano olisi vielä helppo antaa anteeksi verrattuna siihen, että mies tahtoo jatkaa tapailua...eikä oikein edes pysty/halua pyytää menneitä anteeksi, kun niillä ei ole ollut mitään merkitystä...
Hän on selittänyt minulle olleensa epävarma edellisen suhteeni loppumisesta, tunteistani ja ties mistä. Olen ollut todella loukattu kaikesta siitä vakuuttelusta ja tunnekoukutuksesta, mitä mieheni harrasti kanssani viime vuonna sitä täysin (?) tarkoittamatta ja luonnollisesti myös omien vakuutteluideni riittämättömyydestä.

Mieheni rakastaa minua eittämättä nyt, mutta kaikessa rehellisyydessään tunnusti myös (koska oli todistusaineiston valossa kai pakkokin), ettei tiedä kenet/mitä olisi valinnut, jos "toinen nainen" olisi halunnnut jatkaa suhdetta.
Jos jokin niin se saa minut tuntemaan toiseksi parhaaksi valinnaksi ja hajottaa päätäni:(
Nyt mieheni vain haluaisi unohtaa kaikki nämä menneet ja elää onnellista elämää kanssani. Hän vakuuttelee muuttuneensa, eikä minulla ole mitään syytä epäillä sitä. Hänen on vaikea puhua näistä menneistä ja välillä hän turhauttaa ja suututtaa minua itsekkyydellään antaessaan minun mieluummin räjäyttää pääni näillä pohdinnoilla kuin keskustella epämukavasti kanssani.

Haluaisin kovasti mielipiteitä tilanteestani etenkin sellaisilta miehiltä, jotka jakavat oman mieheni kanssa samanlaisin ajatusmaailman ja ehkä kokemuksenkin.
En haluaisi antaa periksi ja näin kauniin suhteen kariutua, mutta tarvitsisin siihen apua & selityksiä, jotta saisin nämä asiat mielestäni kummittelemasta...
12372
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

ootellessa..
Ei mies tykkää että niitä painostetaan ja vaaditaan selityksiä. Mies ei halua näistä puhua, nainen vaan tykkää jankuttaa ja vaatia mutta ei asia sillä etene. Tehty mikä tehty. Nyt on sinun vuorosi päättää mitä haluat elämässäsi. Mutta sen voin kertoa että miehistä ei voi koskaan olla täysin varma, aina voivat pettää hyvän tilaisuuden tullen. Ja näitä ns.kakkosnaikkosia tuntuu olevan Suomi pullollaan jotka odottavat sopivaa tilaisuutta että pääsevät iskemäät ja näin hakkivat itselleen sulkia hattuun.

Äänestä

Minulla oli samanoloinen suhde ja tilanne. Luulin, että elän hänen kanssaan koko elämäni mutta mies eli ns. kaksoiselämää. Seurustelimme aluksi kaukosuhteessa. En tajunnut enkä nähnyt tilannetta aluksi ja luotin mieheen. Minullekin selvisi kertaheitolla eräänä päivänä hänen pettäneen luottamukseni. Hän vakuutti, että on muuttunut ja haluaa vain olla kanssani. Näin ei käynyt. Mies ei voinut luonnolleen mitään ja sama jatkui. Hän oli ollut ennen minua aikamoinen häntä heikki. Halusi ehkä vuokseni hetkeksi muuttua, mutta hän ei voinut itselleen mitään.

Me erosimme lopulta, sillä luottamus oli hajalla. Yritimme vielä uudestaan myöhemmin, mutta mies ei edelleenkään tehnyt suhteessa tekoja, jotka olisivat lisänneet avoimuutta vaan päinvastoin.

Tunnet jo ehkä sydämessäsi sen, ettet olisi onnellinen noin. Luopuminen on vaikeaa mutta valheessa ei voi elää. Se sumentaa elämästä valon.

Äänestä

Tuo kommentti "ettei tiedä kenet/mitä olisi valinnut, jos "toinen nainen" olisi halunnnut jatkaa suhdetta" on paha. Se on hänen totuutensa ja hän kertoo sen sulle rehellisesti. Mutta se on paha sen puolesta, että sun turva on viety ja tiedät, että voi taas tulla joku joka olisi parempi eikä parisuhde perustu tuollaiseen.

Haluatko olla ainainen kakkonen? Sun pitää nyt miettiä MITÄ ITSE HALUAT.

Äänestä

Tuo suhde on ollut aika hataralla pohjalla alunperinkin. Nainen oli vielä naimisissa ja mies on/off suhteessa. Molemmat päättämässä suhteitaan löydettyään uuden ja paremman. Tilanne on sama myös nyt, mies on on/off suhteessa nyt sinun kanssasi ja olisi ollut valmis lopettamaan on/off suhteensa heti uuden naisen tavattuaan. Suulliset rakkauden ja uskollisuuden vakuuttelut eivät todellisuudessa merkitse mitään, jos ei niillä ole mitään näyttöä todellisessa käytöksessä. Ja käytös viittaa kyllä pahasti pettäjiin molempien kohdalla. Miksi olisi niin, että entistä kyllä petti, muttei nykyistä missään tapauksessa.

Eli mies ei pidä hetkenkään taukoa naisten välissä vaan aina on jo uusi odottamassa. Laastaria laastarin päälle. Ei hetkenkään miettimistä ja oleilua itsensä kanssa ja omaan itseen tutustumista siinä mielessä, että mikä mahtoi mennä edellisessä suhteessa pieleen, uutta vaan putkeen.

Sama asia sinulla, olit naimisissa vielä kun aloitit suhteen tähän mieheen. Eli naimisissaolo ei sinänsä ollut mikään este uuden suhteen aloittamiselle ja tämä mies ymmärtää nyt sen, että ei ole mitään takuita sinun sitoutuneisuudestasi, ei edes papin aamen. Joskus eron jälkeen olisi hyvä olla jonkun aikaa yksin eikä rynnätä suhteesta suhteeseen.

Äänestä
  • Ihan pienenä tarkennuksena vaan haluan kertoa, että oma avioliittoni oli ollut sekä fyysisellä että henkisellä tasolla loppunut jo vuosi ennen nykyiseni tapaamista. Eroprosessiamme pitkitti ex-mieheni mielenterveysongelmat, joissa halusin ystävänä olla tukena ja hänen toiveestaan lykkäisin paperiasioiden hoitamista. Koko tämän suhteiden ajan tein omaa surutyötäni, enkä "ryntäillyt" uuteen suhteeseen. Tämä kuvio oli nykyiselleni ja näköjään myös sinulle hankala ymmärtää minkä ymmärrän hyvin.

    Olin ollut exäni kanssaan täysin uskollisessa suhteessa kahdeksan vuotta, jotta tiedän kyllä itse parhaiten omasta kyvystäni uskollisuuteen, enkä sen vuoksi siitä mielipidettä täällä sinulta enkä muiltakaan kysele. Itseni leimaaminen pettäjäksi on tässä kohtaa paitsi ajattelematonta myös ilkeää. Nuoruudessa tapahtuneet seikkailut eivät aina seuraa ihmistä käyttäytymismallin lailla.

    Mitä taas tulee nykyiseeni niin hänen onoff-suhteellaan tarkoitan suhdetta, jonka hän oli jo kuukausia ennen tapaamistamme lopettanut, mutta palannut muutaman kerran vielä "yrittämään". Joten kuviot eivät ole ihan niin yksioikoiset kuin kirjoituksessasi saat kuulostamaan. Suhteemme eivät alkaneet eivätkä loppuneet "paremman tapaamiseen", sen yhteydessä ainoastaan tehtiin loppusiivous menneeseen.

    Mitä tulee nykyisyyteen tai lähinnä tuohon pettämiseen kirjoitin ja tarkoitin mieheni sanoneen "en tiedä mitä olisin valinnut". En tiedä-muoto ei mielestäni tarkoita myöskään automaattisesti toisen valintaa. Mieheni on vetovoimainen ja tiedän hänen saaneen lukuisia ehdotuksia suhteemme aikana ja myös kieltäytyneen niistä.

    Äänestä

  • Secondbestchoice kirjoitti:

    Ihan pienenä tarkennuksena vaan haluan kertoa, että oma avioliittoni oli ollut sekä fyysisellä että henkisellä tasolla loppunut jo vuosi ennen nykyiseni tapaamista. Eroprosessiamme pitkitti ex-mieheni mielenterveysongelmat, joissa halusin ystävänä olla tukena ja hänen toiveestaan lykkäisin paperiasioiden hoitamista. Koko tämän suhteiden ajan tein omaa surutyötäni, enkä "ryntäillyt" uuteen suhteeseen. Tämä kuvio oli nykyiselleni ja näköjään myös sinulle hankala ymmärtää minkä ymmärrän hyvin.

    Kerroit tuossa aiemmin, että miehen aiemmat suhteet ovat olleet kovin tuulisia. Vakuutat tuossa että heikolle pohjallekin voi rakentaa. Niin, kyllä voi ja tietenkin voikin rakentaa heikollekin pohjalle. Toinen asia on, että onko rakennelma kovin kestävä. Kun rakentaa hiekalle, niin ei tarvitse olla kovinkaan kummoinen tuuli, kun sen rakennelma on jo vaarassa. Itse tämän kerroit sanoessasi, että miehen aikaisemmat suhteet ovat ollet kovin tuulisia. Ei tämänkään suhteen tulevaisuus hyvältä näytä ainakaan näin ulkopuolisen silmissä.

    Ei se, että olit kahdeksan vuotta uskollinen ja sitten aloititkin suhteen vielä avioliittosi aikana todista uskollisuutesi puolesta. Uskollinen olisit ollut vain, jos olisit lopettanut suhteen asiallisesti ensin ja sitten ryhtynyt uuteen suhteeseen. Pettäminen on pettämistä, sitä ei voi muuksi puhumalla muuttaa. Musta ei muutu valkoiseksi siksi, että joku väittää niin olevan.

    Toisekseen, miksi ihmeessä pyytelet täältä mielipidettä toiseen asiaan, mutta toiseen asiaan kiellät ehdottomasti mielipidettä antamasta. Kun on tänne kirjoittanut julkisesti, niin kyllä täytyy uskaltaa ottaa vastaan myös eriävät mielipiteet asiasta kuin asiasta. Ihmiset tekevät johtopäätökset vain sen perusteella mitä itse kerrot. Kyllä me ihmiset ajattelemme ihan omilla aivoillamme etkä sinä pysty estämään tänne mielipidesivuille ihmisiä esittämästä mielipiteitään.

    Jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseen ja on parempi olla kirjoittelematta tänne, jos ei kestä kuulla sitä mitä mieltä toiset ovat. Olet selvästi suuttunut ja tuohtunut, kun sinut noin väärinymmärrettiin. Tänne palstalle saa kuitenkin kirjoittaa mielipiteensä ja tämä on mielipiteiden vaihtoa täysin tuntemattomien ihmisten kesken. Ihan turhaa ja hyödytöntä noin kovasti loukkaantua tuntemattoman ihmisen mielipteestä, varsinkin kun on ensin sitä itse kysynyt. Eri asia olisi, jos alettaisiin ihmisten nimillä puhumaan tai puhuttaisiin jotakin, josta voisi ihmisen tunnistaa. Silloin olisi kyse kunnianloukkauksesta, nyt on kyse vain ja ainoastaan mielipiteiden vaihdosta.

    Vastasit itse omaan kysymykseesi. Ei muuta kuin hyvää jatkoa, ajan kanssa kaikki sitten selviää :D

    Äänestä

  • edellinen kirjoittaja kirjoitti:

    Enhän toki voikaan estää sinua, enkä ketään muutakaan kirjoittamasta tänne palstalle mielipiteitään, mutta sinun kirjoitustasi teki mieli kommentoida sen vuoksi, että mielipiteesi vaikuttivat perustuvan puutteelliseen tietoon. Nyt huomaan, että tahdotkin rakentavan kritiikin tai auttamisen sijaan vain soimata minua ja menneitä ratkaisujani avioeroni osalta. Ensimmäinen osio edellisestä viestistäsi olisi riittänyt mielipiteestäsi, kiitos siitä.

    Minulle on muutoin aivan sama mitä mieltä olet minun tilanteestani ja kuinka tykkäät uskollisuuttani ja ratkaisujani tulkita, mutta ymmärrät varmaan itsekin, että haen hieman toisenlaista keskustelun tasoa ja eri ongelmiin paneutumista. Ymmärrän kyllä omien ratkaisuideni vaikutuksen elämääni monella tasolla, mutta en miellä avieroprosessini aikataulutuksen olevan se ongelmani, johon tarvitsisin tämän enempää mielipiteitä. "Lopettanut asiallisesti suhteen" ??? Ihan oikeasti, paljonko sinulla on tietoa tästä asiasta???
    Olen nykyisinkin todella hyvissä väleissä exäni kanssa ja hän on useasti kiittänyt minua siitä, kuinka kauniisti & onnistuneesti saimme eromme hoidettua ja kuinka jaksoin olla hänelle tukena. Tässä asiassa minulle merkitsee vain hänen mielipiteensä, koska vain me kaksi tiedämme totuuden suhteestamme ja erostamme. Hän ei pidä minua pettäjänä sen vuoksi, että aloitin uuden suhteen ennen maistraatin "lupaa". Tämän vuoksi en kaipaa tähän minulle selvään ja käsiteltyyn asiaan sinulta, enkä keneltäkään muultakaan mielipidettä. Sen voi sitten ihan niillä aivoillaan ymmärtää, että miksi tämä osio on minulle paketissa.

    Olen täällä ruotimassa uutta suhdettani, en mennyttä, jonka kanssa olen sujut.
    Ongelmana kun ei ole tässä kohtaa kenellekään minun uskollisuuteni tahi uskottomuuteni, eikä myöskään avioliittoni. Sinä voit puolestani pitää minua pettäjänä, kun olen niinkin suureen kamaluuteen syyllistynyt kuin tukemaan mieluummin ex-puoliani hänen vaikeuksissaan kuin itsekkäästi vaatimaan eropapereiden täyttämistä keskellä hänen vaikeuksiaan. Minun maailmassani sanat ja sopimuksen ihmisten välillä ovat merkityksellisempiä kuin leima eropaperissa.

    Olemme kanssasi niin eri leveleillä, enkä oikein saa mielipiteistäsi mitään rakentavaa irti, joten toivoisin sivistyneiden ihmisten lailla tämän keskustelun kanssasi päättyneen. Kiitos sinulle mielipiteistäsi.

    Hienoa, onnea vain valitsemallasi tiellä. Tuolla asenteella ja kiukkuisuudella sekä itseriittoisuudella tulet varmasti samaan juuri sellaisen suhteen, jonka ansaitset.

    Äänestä

  • xxxxyyyy kirjoitti:

    Hienoa, onnea vain valitsemallasi tiellä. Tuolla asenteella ja kiukkuisuudella sekä itseriittoisuudella tulet varmasti samaan juuri sellaisen suhteen, jonka ansaitset.

    Kiitos sinulle.
    Toivottavasti sinäkin, erehtymätön, saat suhteen minkä tällä kaikella positiivisyydelläsi ja empatiakyvyilläsi ansaitset:)

    Äänestä

Just! Ite olit vielä vanhassa suhteessa, petit miestäsi toisen kanssa. ja nyt sitten kitiset tän toisen pettäjän touhuista. Tekopyhää paskaa, toivottavasti pysytte molemmat yhdessä. Ei heru sympatiaa, tekee sulle ihan hyvää itse olla sen "petetyn" asemassa.

Äänestä
  • Kiitti, just näinhän se menikin...hyvää tekee:)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Secondbestchoice kirjoitti:

Aloitin noin vuosi sitten suhteen miehen kanssa, jonka aiemmat suhteet olivat olleet kovin "tuulisia". Otin riskin tuntiessani löytäneeni sielunpuolikkaani ja suhteemme syveni reilussa kuukaudessa vakuutteluihin uskollisuudesta ja yhteisestä tulevaisuudesta. Itse olin tällöin vielä naimisissa, mutta saattohoitamassa entistä suhdettani loppuun ja rakkaani lopetti samanaikaisesti edellisen onoff-suhteensa. Puhuimme heti suhteen alussa realiteetit selviksi ja sovimme, ettei kolmansia ihmisiä mahdu tähän kuvioon mukaan.

Asuimme eri paikkakunnilla ensimmäiset puoli vuotta ja näimme lähes joka vkonloppu, eikä suhteestamme puuttunut todellakaan mitään (ainakaan minun mielestäni).
Vuoden vaihteessa hän muutti samaan kaupunkiin töihin ja suhteemme (joka oli ollut mielestäni hurjan onnellinen siihenkin asti) sai aivan uuden ulottuvuuden onneen. Mieheni lopetti tolkuttoman opiskelijaelämään kuuluneen biletyksensä ja antoi kaiken aikansa minulle, työlleen ja harrastuksilleen. Useaan kertaan keskusteluissa hän nosti esille, että suhteemme oli ikäänkuin alkanut vasta tämän muutoksen myötä...
Taustalla oli kuitenkin jo viisi kk:ta onnellista ajanjaksoa, joka oli minulle vakuutettu olevan rikkumatonta & uskollista ja joka oli luonut perusturvallisuutta suhteeseemme.

Sattumien summan vuoksi törmäsin muutama vko sitten dokumenttiin, joka kertoi karulla kielellään miehelläni olleen joulukuussa yhden yön suhteen. Nainen oli ollut entuudestaan tuntematon ja syyksi mieheni kertoi tolkuttoman kännin, joskin myönsi sen itse hankkineensa:) Seuraavana pvänä nainen oli viestinyt kadonneiden tavaroidensa perään ja mieheni puolestaan ehdotteli jatkoa suhteelle, jonka nainen omaan suhdetilanteensa vedoten skippasi. Kuvio päättyi siihen ja me elimme omaa onnellista suhdettamme minun tietämättäni reilut puoli vuotta tapahtuneen jälkeen.

Nyt KAIKKI suhteessamme tuntuu ihan pirun isolta valheelta! Annoin kaiken anteeksi, koska rakastan miestäni ja olen nähnyt suuren muutoksen hänen käytöksessään tapahtuneen tämän vuoden aikana, jonka myös hänen läheisimmät ystävänsä ovat panneet merkille. Tämä puoli vuotta täydellistä suhdetta onkin rakkauden lisäksi se merkittävin syy, joka saa minut antamaan anteeksi. Mikäli olisin saanut tietää kuvion verekseltään olisi suhteemme ollut saman tien ohitse. Nyt on toisin...

Suurin ongelmani on kuitenkin se, etten pysty nielemään kaikkia mieheni selityksia...miksi hän halusi alkaa tapailla toista naista, kun meillä oli hänenkin mukaansa täydellinen suhde? Yhden yön kännipano olisi vielä helppo antaa anteeksi verrattuna siihen, että mies tahtoo jatkaa tapailua...eikä oikein edes pysty/halua pyytää menneitä anteeksi, kun niillä ei ole ollut mitään merkitystä...
Hän on selittänyt minulle olleensa epävarma edellisen suhteeni loppumisesta, tunteistani ja ties mistä. Olen ollut todella loukattu kaikesta siitä vakuuttelusta ja tunnekoukutuksesta, mitä mieheni harrasti kanssani viime vuonna sitä täysin (?) tarkoittamatta ja luonnollisesti myös omien vakuutteluideni riittämättömyydestä.

Mieheni rakastaa minua eittämättä nyt, mutta kaikessa rehellisyydessään tunnusti myös (koska oli todistusaineiston valossa kai pakkokin), ettei tiedä kenet/mitä olisi valinnut, jos "toinen nainen" olisi halunnnut jatkaa suhdetta.
Jos jokin niin se saa minut tuntemaan toiseksi parhaaksi valinnaksi ja hajottaa päätäni:(
Nyt mieheni vain haluaisi unohtaa kaikki nämä menneet ja elää onnellista elämää kanssani. Hän vakuuttelee muuttuneensa, eikä minulla ole mitään syytä epäillä sitä. Hänen on vaikea puhua näistä menneistä ja välillä hän turhauttaa ja suututtaa minua itsekkyydellään antaessaan minun mieluummin räjäyttää pääni näillä pohdinnoilla kuin keskustella epämukavasti kanssani.

Haluaisin kovasti mielipiteitä tilanteestani etenkin sellaisilta miehiltä, jotka jakavat oman mieheni kanssa samanlaisin ajatusmaailman ja ehkä kokemuksenkin.
En haluaisi antaa periksi ja näin kauniin suhteen kariutua, mutta tarvitsisin siihen apua & selityksiä, jotta saisin nämä asiat mielestäni kummittelemasta...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu