tähtikö?

No, katselin tässä eilen taivalle, ja etelän suunnassa näkyi tavallista isompi sinertävän oloinen "tähti". Oliko se tähti vai ihan vaan satelliitti.
Mistä niistä yleensä näkee mitä ne ovat, jos ei omista putkea.
4581
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Todennäköisesti se oli jokin planeetta, sillä lähiplaneetat ovat paljon tähtiä kirkkaampia (isompia?). Satelliitit nimittäin liikkuvat.
Alkuillasta Saturnus oli etelässä, joten saattoi olla se.
Katso ursan tähtikartasta mikä se oli, sillä maapallo pyörii, tiätsä, ja katseluaika vaikuttaa tähden suuntaan.

http://www.ursa.fi/extra/taivaalla/tahtikartta/

Äänestä

Tarkoitatko sitä isoa vilkkuvaa tähteä aika matalalla eteläisellä taivaalla ?

Se on Sirius. "Koirantähti".

Planeetan erottaa siitä, ettei se ole joka vuosi samalla kohtaa taivaalla kuin tähdet. Tuo Sirius on joka vuosi samassa paikassa ja vilkkuu samalla tavalla vuodesta toiseen.

Nyt huomiota on herättänyt myös Venus, joka alkaa näkyä kirkkaana jo siinä vaiheessa luonaisella taivaalla, kun aurinko on vasta laskemassa ja Venus katoaa illalla horisontin taakse suunnilleen iltayhdeksän aikoihin.

Käy vaikka URSAn kotisivuilla ja tee siellä päivän tähtikartta. Sitä voi muunnella kellonajan mukaan ja tuijotella värikästä avaruusmaisemaa monelta eri kantilta.

En muista suoraa linkkiä Ursan sivuille, mutta hae esim. Googlella ja laita hakuun vain URSA. Löytyy suomenkieliset sivut ja paljon mielenkiintoista asiaa.

Äänestä

Tätä tähtitiedettä oli kymmeniä sivuja, kun tämä oli vielä harrastusten puolella ja ne kaikki siirtyivät tänne aluksi mukaan tieteen alle, mutta nyt ne ovat hukkusissa ja siellä oli paljon hyviä juttuja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


outoa kirjoitti:

No, katselin tässä eilen taivalle, ja etelän suunnassa näkyi tavallista isompi sinertävän oloinen "tähti". Oliko se tähti vai ihan vaan satelliitti.
Mistä niistä yleensä näkee mitä ne ovat, jos ei omista putkea.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu